Hyvä tapa minulle rauhoittua meditoimaan:

Otan kelloni pois ja muistutan itseäni siitä, etten ole äiti. Ikuisuuden näkökulmasta olen nimittäin sielu, ja lapset, joiden äiti ajattelen olevani, voivat toisessa elämässä olla vaikkapa minun vanhempiani. Rannekello on tästä osuva muistutus, koska juuri lapset tekevät elämästäni niin kiireistä, mutta meditoidessani yritän siirtyä ajan tuolle puolen.

Otan sormukseni pois ja muistutan itseäni siitä, etten ole vaimo, enkä edes nainen. Sielulla ei ole sukupuolta.

Otan silmälasini pois, ja muistutan itseäni siitä, etten ole kirjoittaja. Enkä yleistietäjä enkä toimittaja enkä pysyvästi mitään muutakaan niistä asioista, joita kuvittelen olevani kun samaistun asioihin, joita tällä ruumiillani ja sen aisteilla teen. Rillit ovat suorastaan pelottavan väkevä muistutus siitä, miten pahasti kaikki tuo on sidoksissa ruumiiseen, sillä ilman silmälasejani olen lähes sokea.