dia-de-los-muertos-003-normal.jpg

Lapseni osallistuvat tänä vuonna peräti kolmiin halloween-juhliin, tai pitäisi varmaankin sanoa että kekreihin. Antaa lasten juhlia minun äitini ompelemissa söpöissä kummituspuvuissaan. Pyhäinpäivän tienoilla sankoin joukoin liikkeellä olevat henkiolennotkin sekoittavat naamioituneet pilttini heikäläisiin eivätkä tee heille mitään ;-) 

Jos ilkeitä henkiä tosiaan on liikenteessä, luotan kuitenkin siihen, että ruumiittomien olentojen näkötaajuuksilla lapsistani loistaa kilometrien päähän Krishnan kosketus. Pirulaiset kavahtavat ja kiertävät Jumalan omat kaukaa.

Siltä varalta etteivät ajatukset aina loista kirkkaina, pyhinä ja pahoille hengille kauhistuttavina, krishnalaiset merkitsevät itsensä (ja usein lapsensakin) muillakin tavoilla. Otsaansa ja halutessaan muuallekin voi piirtää Vishnun jalanjälkenä tunnetun kuvion. Se muistuttaa pitkänhuiskeaa U-kirjainta, tai nipukkaa josta lähtee kaksi viivaa ylöspäin, ja sen voi myös maalata paksusti, tyylitellen tai paksusti tyylitellen. Sillä ei ole väliä, näkevätkö kuolevaisten silmät tuon merkin, joten sen voi piirtää ihan vedelläkin :-) Olin kovin tyytyväinen kun toisella lapsellani oli tilakki vauvaiässä omasta takaa, syntymämerkkinä otsassa!

ChakraTilakPatch-normal.jpg

Vishnu tilak keskellä!

Kaulaansa Vishnun palvoja voi ripustaa pyhästä puusta valmistetuista helmistä sommitellun kuntimalan, siis puukorun. Ne eivät maksa juuri mitään ja hyvä niin sillä meidän perheellä niitä hajoaa jatkuvasti. Helmet itse ovat kestäviä, mutta halvasta metallista valmistetut lukkolaitteet pettävät meidät aina. Vielä enemmän kuin suojaava amuletti kuntimala taitaa kuitenkin olla eräänlainen ryhmään kuulumisen tunnus. Intialaiset ovat minut siitä krishnalaiseksi tunnistaneet. Ei-hinduille tuo koru ei paljasta mitään, onpahan vain kaunis koriste.

kuntimala-normal.jpg

Olin maanantai-iltana yhteislaulamassa mantraani Asematunnelissa. Vieressämme oli kristittyjä, joilla oli mukanaan lehtisiä, joissa selitettiin, ettei halloweenia saa juhlia koska se on Saatanan ja hänen seuralaistensa mielistelyä ja epäkristillistä. Iloinen mantranveisuumme, joka kiinnosti ohikulkijoita enemmän kuin kristittyjen esitteet, saivat heidät vaihtamaan maisemaa.

Monelle kristitylle on kunnia-asia viettää tänä viikonloppuna pyhäinpäivää eikä mitään halloviiniä ja käydä haudoilla.

pyhainpaivan_ilta1-normal.jpg

Minulla ja Dharmapatilla ei myöskään ole tapana viettää kekriä / pyhäinpäivää. Tänä vuonna ei olisi aikaakaan, sillä päivä osuu samaan syssyyn kahden hindujuhlan kanssa. Juhlimme tänä viikonloppuna Diwalia eli sitä kun Rama ja Sita palasivat Sri Lankalta ja 14 vuoden maanpaosta kotiin. Ja Govardhana pujaa, eli sitä kun Krishna nosti vuoren sateensuojaksi, kun vihainen Taivaanherra, pikkujumalten kunkku, joka tunnetaan Intiassa Indrana ja Suomessa Ukkona, suuttui ja yritti hukuttaa ihmiset. Tämä johtui siitä etteivät ihmiset halunneet uhrata hänelle. Tarinan siinä versiossa jonka ensimmäisenä luin, ja joka järisytti minua niin että vaihdoin uskontoa (eli käännyin hinduksi), Indra-Ukko vaati lihauhreja, mutta ihmiset rakastivat lehmiään eivätkä tahtoneet niitä tappaa. Indra kidutti ihmisiä kuivuudella, kunnes he antoivat periksi ja yrittivät onnettomina aloittaa lehmien teurastamisen. Krishna kuitenkin muuttui näkymättömäksi ja sotki kujeillen uhritoimitukset kerta toisensa jälkeen niin ettei yhtäkään lehmää edes sattunut. Tällöin Indra raivostui ja yritti hukuttaa kaikki, mutta Krishna tosiaan nosti Govardhana-nimisen vuoren vasemmalla pikkurillillään, ja kaikki riensivät vuoren alle sateensuojaan. Lopulta Indra luovutti ja laskeutui taivaistaan pyytämään nöyrästi anteeksi. Hän oli ymmärtänyt, ettei noin vahva lapsi voi olla kukaan muu kuin Vishnu, Ylin kaikista. Krishna-Vishnu saarnasi Indralle oikein kunnolla siitä miten valta voi turmella ja että valta-asemaa ei pidä käyttää väärin, tyranniaan.

Kaiken maailman kekreihin palatakseni, paras versio on mielestäni Meksikossa. Siellä kekrinvietossa on mukana atsteekkien perinteitä; atsteekit viettivät aikoinaan kuolleitten kuukautta, jonka kristityt valloittajat Euroopasta siirsivät elokuusta eurooppalaiseen tapaan pyhäinpäivän paikkeille ja typistivät kuolleitten kuukauden kuolleitten päivään.

Minusta on kerta kaikkiaan mahtavaa että koko yhteiskunta köyhimmistä rikkaimpiin ja vauvasta vaariin rientää kerran vuodessa hautausmaalle popsimaan pääkallomakeisia ja toteamaan, että me kaikki kuollaan ja liitytään luurankojengiin. Meksikossa kuolema ei olekaan mikään ahdistava tabu vaan siihen suhtaudutaan luontevasti! 

Joka vuosi pyhäinpäivän aikaan haltioidun katsellessani kuvia Meksikon Dia de los Muertosista.

dia_de_los_muertos_poster-normal.jpg

Dia-de-los-Muertos-Skeletons-normal.jpg

dia_de_los_muertos-normal.jpg