To 5.6. rv 25+1
Ruumiini täytti eilen 35 vuotta. Tai eikö oikeastaan pitäisi laskea tuohon yhdeksän kuukautta päälle :-)
Olen päivä päivältä onnellisempi siitä että masuvauvani on tyttö. Kolmannen tyttären saaminen on alkanut tuntua vähän samantyyliseltä hähää-protestihuudolta tyttöjen sorsijoita vastaan kuin miltä koko parisuhteeni joskus tuntuu (ja puoliksi ei-valkoisen lapsen saaminen myös) rasisteja vastaan.
Sain eilen synttärilahjaksi laulun, jonka lapset sepittivät itse ja jossa laulettiin että äiti on ihanampi kuin pihamaa koska osaa rakastaa. Sain myös kaksi kesämekkoa, toinen kokoa XL, toinen menee nippa nappa päälle, mutta käytän sitä varmaan paljon juhlamekkona, kunhan masu kutistuu. Olivat ostaneet ne paluumatkalla Flamingosta; ilta siellä ilman minua oli kaikkien kolmen mielestä ollut superkiva ja yliveto. (Kävin vakoilemassa verkkopankista, että alennuskamaa olivat olleet - mikä helpotus, kun on yhteiset niukat rahat! ;-) Puhelin pirisi pitkin syntymäpäivää ja FB pursusi onnitteluja. Vanhempanikin kävivät ja äitini toi mm. itse tekemäänsä kuusenkerkkäsiirappia. Myös kaksi ystävää kävi. Toinen toi tullessaan kuvan ihanan, uniikin Krishna-patsaan :-D Hän nappasi meiltä yhden puisen jumalankuvan mukaansa talvella ja nyt hän sitten palautti sen aivan ihanasti maalattuna ja riikinkukonsulalla ja koruilla ja uudella ehjällä huilulla somistettuna!
Äitini muisteli ääneen, että minä synnyin yliajalla. Olin jo melkein kaksi viikkoa myöhässä lasketusta päivästä, ja synnytys käynnistettiin aamusella Kätilöopiston sairaalassa. Itsepäisenä luonteena vastustin edelleen niin kiivaasti kohdusta poistumista, että minut saatiin ulos vasta kello 20.23. Hui että miten rankka päivä maanantain 4.6.1979 onkaan täytynyt äidilleni olla!
Äitini kanssa yhtä aikaa meillä kylässä oli venäjää äidinkielenään puhuva ystävättäreni Vantaalta, ja eriskummallinen lämpö täytti rintani, kun kuuntelin, miten äitini keskusteli hänen kanssaan eloisasti venäjäksi. Sen kuuleminen on niin harvinaista herkkua. Oletteko te muut huomanneet, että oman äidin näkeminen uudessa tai harvinaisessa valossa tekee aina hänestä eri tavalla naisen ja ihmisen kuin normaaliolot, ja rikastaa ja syventää äiti-tytär -suhdetta?! Olin myös kovin iloinen siitä, että tunsin viimein päässeeni yli katkeruudensekaisesta haikeudesta sen johdosta ettei minulle puhuttu venäjää kun olin pieni, etten minäkin saanut monikielisyyttä lahjakseni. Vanhempani ovat tehneet oman henkilöhistoriansa, jaksamisensa ja ajan hengen huomioiden aivan varmasti parhaan ratkaisun jonka osasivat, ja olenhan kuitenkin saanut heiltä poikkeuksellisen vahvan suomen kielen taidon, jota on todella tuettu kaikin mahdollisin tavoin niin että elätän tuolla taidolla nyt itseni ja perheeni.
Sosiaalisen kanssakäymisen ohella tein koko päivän töitä vähän joka välissä. Työn alla on oikein mielenkiintoinen artikkeli uskonnonvaihtajista. En yksinkertaisesti ehtinyt nukkumaan järkevään kellonaikaan. Jossain kohtaa päivää tunsin tiskatessani kiitollisuutta: ihanaa, että saan elää täyttä elämää. Samalla tunsin suurta myötätuntoa Dharmapatia kohtaan. Hän on niin usein pahalla tuulella nykyään. Hänhän ei viihdy koulussaan, eikä hän varmaankaan tule yleensä nauttimaan työstäänkään sillä tavalla kuin minä nautin omastani.
Tänään komensin yhdeksänvuotiaani lähimpään leikkipuistoon päästäkseni työn touhuun, mutta eivät he kauan viipyneet. Lähileikkipuistomme ohjelma oli tyttöjen mukaan suunniteltu sille ikäluokalle, joka nauttii kappaleen Pikkuiset kultakalat lammessa ui -kappaleen yhdessä laulamisesta, eikä siellä isompia muksuja sitten näkynytkään... Haikeudella muistelen jälleen entistä asuinaluettamme. Siellä lähileikkipuistomme Käpylän, Kumpulan ja Koskelan kulmauksessa oli oikea keidas, missä kouluikäiset lapset viihtyivät paremmin kuin hyvin yhdessä leikkien ja uusia kavereita saaden...
La 7.6. rv 25+3
Vauvanvaatteita on kertynyt vähän käytettyinä lahjoituksina nyt sellainen keko (ja äitiyspakkauksenkin pitäisi saapua ensi viikon aikana) että ajattelin käväistä viemässä pojan pyöräyttäneelle kaverilleni päältä pois poikamaisimmat... Toivonkin ettei meille tule lahjaksi vaatevuoria sitten kun vauva on syntynyt! Intialaisilta saadut täyttivät pyykkikorin kokonaan, niissä oli niin vahva haju että yritän neutralisoida ne ennen käyttöä. Anandi huokaili että vauvallahan on enemmän vaatteita kuin heillä, mutta eihän se nyt ihan noin ole; kun vaatteet lajittelee koon mukaan, huomaa, että lahjoitukset jakautuvat kivasti eri ikä vaiheitten kesken. Ainakaan ei tarvinne käyttää rahaa lapsen vaatettamiseen ainakaan puoleentoista vuoteen!
Anandi haluaa ehdottomasti olla paikalla hypistelemässä ja fiilistelemässä kun avaan äitiyspakkauksen, mutta tytöt lähtevät maanantai-iltana isälleen ja tiistaina tämän kanssa viikoksi Espanjaan. Päätin, että ellei pakkaus saavu ennen heidän lähtöään maanantaina, en avaa sitä ennen kuin palaavat. Mieluummin jaan iloni tyttärieni kanssa kuin availen yksin, Dharmiksen linja kun on, etteivät tämmöiset naisten hömpsötykset häntä kiinnosta.
Dharmapati on jo kahdesti saanut hylätyn saman aiheen tentistä, ja siksi häntä stressaa aivan kauheasti ensi tiistain jättitentti, eräänlainen tähänastisten opintojen loppukoe ennen kesälomaa. Hän on opiskellut aivonsa ylikuumiksi ja kärsinyt samasta mistä minäkin eli siitä ettei lasten ollessa kotona voi kunnolla keskittyä kun mekkalaa on koko ajan. Ei mikään ihme, että mies on ollut kireällä päällä. Joskus sydäntäni vihlaisee tilanne, johon hänet olen vetänyt, vaikka toki hän teki päätöksen luokseni Suomeen muutosta omasta vapaasta tahdostaan. Monikulttuurisessa, maitten rajojen yli muodostetussa suhteessa toinen osapuoli joutuu aina kestämään kielipuolisuutta ja ulkopuolisuutta - ja toinen syyllisyyttä ja myötäelämisen tuskia.
Kaikesta huolimatta hän vei lapset taas uimaan eilen, tällä kertaa Kumpulan maauimalaan. Ja nyt hän kokkailee ystäväni tyttären 1,5 -vuotispäiville bravuuriaan, mauritiuslaista kasvisbiriania. Oikeastaan hänen kannattaisi lukea tenttiin, mutta osaamisen ja onnistumisen iloa tulee enemmän kokkailusta ja ulkoilusta / urheilusta ja sitähän mies tarvitsee.
Ensi kerralla voin lähteä uimaan mukaan, sillä löysin eilen illalla Malmilta viimein bikiniuimarintsikat, joihin raskauden entisestäänkin kasvattamat utareeni mahtuvat. Shanti löysi niihin sopivan alaosan, jonka voi joko rypyttää mahan alle taikka sitten vetäistä masun päälle, vielä mahtuu, ja on mahdollista että mahtuu niin kauan kun uskallan uimista jatkaa!
Su 8.6. rv 25+4
Voihan nolous! Isoäitini ja tätini ja äitini istuivat ruokapöydässämme ja minulla meni jonkin kertomuksen kohdalla teetä väärään kurkkuun. Yskäisin kovaa, ja pissa lirahti housuun. Mokoma Lootus varmaan piteli jalkojaan virtsarakkoa vasten niin että köhimisen aiheuttama töytäys sai tämän aikaan...
Sain tädiltäni viisikymppisen, ja eilen 1,5-vuotiaan äidiltä neljäkymppiä, synttärilahjoja kumpikin lahjoitus. Tunnen olevani rikas, niin mammonasta kuin (ja vielä enemmän) toisten huolenpidosta :-)
Päivän suomia äitiyden (taakkak)iloja: kaksoset saivat kummatkin kauhean protesti-itkukohtauksen, kun en vieraittemme läsnäolon vuoksi päästänyt heitä heidän koulukaverinsa kanssa Tikkurilaan jätskille. Argumentti "teillä on koko kesä aikaa mennä hänen kanssaan jätskille ties miten monta kertaa" ei mennyt läpi, tytöt kostivat käyttäytymällä niin huonosti että isoäitini tuli aivan surulliseksi. Shanti leppyi tapansa mukaan nopeammin ja muuttui sentään seuralliseksi ja kivaksi vieraita kohtaan, mutta Anandi jaksoi ränkätä samasta asiasta tunteja ja paiskasi vihaisena kännykkänsäkin maahan... Dharmapati reagoi lopulta Anandin venytettyyn kiukutteluun alkamalla imitoida lapsen rasittavaa käytöstä, kunnes nolostunut Anandi rääkyi tahtovansa että eroan Dharmiksesta. Nukkumaan mennessä koko juttu oli kuitenkin ilmeisesti jo pyyhkiytynyt lasten muistista, sen verran hyvällä tuulella olivat kummatkin. Dharmapatille kumpikin, myös Anandi, kävi erikseen sanomassa hei heit pitkään halien ja vitsaillen. Onneksi tämä näyttää menevän aina näin kun minä jo ehdin melkein lietsoa itseni paniikkiin Anandin sanoista... Huomenna kaksoset lähtevät viettämään lomaviikkoa isänsä kanssa.
Ma 9.6. rv 25+5
Sokerirasitustesti oli tänään ja yhdellä sanalla epämiellyttävä. Joskin kestin sen paremmin kuin ystävättäreni omien puheittensa mukaan, sillä he voivat huonosti koko päivän testin jo päätyttyä. Dharmis arveli, että minulle ei kävisi niin, koska olen paastonnut ekadaseina ennen raskaaksi tuloani, ja kieltämättä heti kun sain pitkän paastoamisen ja ällöttävän, kurkkuun makeuttaan juuttuneen sokeriliemen juomisen ja kolmen verikoesession ja niitten välissä tylsän odottelun (kun huippasi niin ettei jaksanut oikein keskittyä esim. lukemiseen) ja vedenjuontikiellon jälkeen banaania suuhuni, oloni normalisoitui :-) Paastota yritin 12 tuntia mutta tunnustan että ekan 40 minuutin jälkeen hotkaisin epähuomiossa jokusen kirsikan... Tämän siitä saa kun ruokaitsekuri on pantu raskauden ja varmaan imetyksenkin ajaksi pois tieltä jonnekin vaatehuoneen hämäriin roikkumaan... No, labran täti sanoi että 10 tuntiakin riittää. Erittäin sopivasti tänään on myös nirjala ekadasi, ekadaseista rankin. Uskotaan, että ne, jotka ovat skipanneet paastopäiviä, voivat kuitenkin saada menetetyn hyödyn takaisin noudattamalla kerran vuodessa, nirjala ekadasina, ankarinta mahdollista paastoa eli ei yhtään ruokaa eikä edes vettä.
Ystävättäreni ehti lasteni luokse ennen minua ja auttoi tosi paljon kotihommissa, kuten pyykeissä ja kokkauksessa, vaikkei olisi tarvinnut. Hän toi koiranpentunsa mukanaan. Ihmeellistä, kerrankin niin hyvin käyttäytyvä pieni koira, ettei Anandi sitä pelännyt vaan teki innolla tuttavuutta sen kanssa! Anandi ja Shanti lähtivät sitten isälleen ehtiäkseen ongelmitta huomenna lentokoneeseen ja Espanjaan isänsä ja tämän avovaimon kanssa. Tiedän että tulee kova ikävä, koska he tulevat olemaan poissa luotani yli viikon... Ja Dharmiksellekin tulee... vaikka juuri nyt, vielä nyt, minulla ja Dharmiksella on niin rennon onnellinen olo siitä että saamme olla kahden hiljaisessa talossa.
Tunsin tänään sitä ihanan turvallista turhaa mustasukkaisuutta, josta me kumpikin tunnumme nauttivan ja sähköistyvän, kun hän kertoi luokkansa pissisten (no joo, ei hän tuota sanaa käyttänyt, hän viittaa luokkansa rääväsuisiin minipukeutumista suosiviin röökisuubailabailanaisiin), joille hän on yleensä ilmaa, suhtautuneen häneen tänään ihan uudenlaisella ihailulla. Luokka kun aloitti tänään itsepuolustuskurssin (joskus kun lähihoitajien pitää selvitä aggressiivisiksi käyvistä asiakkaista vahingoittumatta mutta myös hyökkääjää vahingoittamatta). Tähän taitoon entisessä asuinmaassaan jo varsin hyvin niin kurssipohjalta kuin käytännön työelämässäkin perehtynyt mieheni päihitti kaikki oppilastoverinsa isointa körilästä myöten käden käänteessä ja päätyi taas apuopeksi. Ukoille Dharmis kuittaili että tässäpäs näette, voimistuuko keho siitä että syö lihaa, ja akat tuijottelivat hänen muskeleitaan hymyt punatuilla huulillaan. Ja minä kihisen mustankipeydestä onnellisen tietoisena siitä ettei Dharmapatia kiinnostaisi yksikään itseään tykö tekevä nainen, jota eivät kiinnosta Jumala ja dharma vähintään siinä määrin kuin minua. Mikä tietysti karsiikin potentiaalisten kilpailijoitteni määrän miltei nolliin, sillä miksi ihmeessä kukaan Jumalasta ja dharmasta siinä määrin kuin minä kiinnostunut ihminen yrittäisi koskaan häntä viekoittelevasti lähestyä.
Itsekin hieman pyörällä päästäni hänen muskeleittensa äärellä autoin häntä kokeisiin lukemisessa kääntämällä suomenkielisen oppimateriaalin jäykän vaikeaa kieltä selkokielelle. Hän kyllä ymmärtää ja kirjoittaa itsekin niin hyvin niin vaikeita juttuja että kumarran, mutta vielä minusta on apua.
Ti 10.6. rv 25+6
Jos Lootus seuraa normaalikäyrää, hän painaa nyt vähintään 800 grammaa ja viikon sisällä 900 g ja jatkaa seuraavat kuusi viikkoa painonsa lisäämistä kokoonsa nähden aivan pöyristyttävän huimaa 100-250 g viikkovauhtia. Kohtu sisältöineen kasvaa ja paisuu vauvaa mukaillen. Niinpä katson oikeudekseni syödä ihan niin paljon ja usein kuin haluan! Olen saanut jo ihan tarpeekseni nälkäheikotuskohtauksista, siitä, että meinaan tuupertua ja aivoni menevät energiansäästötilaan idioottivaihteelle.
Yleensä ottaen vointi on kuitenkin näinä päivinä oikein hyvä. Moni netin vertaisryhmässä on julistautunut loppuraskausihmiseksi eli voisi olla raskaana aina jos vaan raskauden ekan puoliskon saisi skipata ;-) Tämähän sopii minuunkin! Raskauden ekan puoliskon kärsin unentarpeestani, oksentelustani sun muusta niin paljon että pidin raskaana olemista sietämättömänä itsekidutuskilvoitteluna joka vaan pitää kestää jos haluaa palkakseen lapsen, vähän niin kuin hindulaisessa mytologiassa ihmiset tekevät karmivan vaikeita joogaharjoituksia ja saavat sitten lopulta palkakseen taikavoimia tai yliluonnollisia toivomuksia... Nyt toisella puoliskolla on kuitenkin ollut oikein kivaa ja yllättäen tuntuisi ettei minua ainakaan raskausoireitten puolesta haittaisi ollenkaan vaikkei tämä raskaus sittenkään jäisi viimeisekseni!
Viikon sisällä on odotettavissa myös masuvauvamme silmien kehitys siihen pisteeseen, että hän alkaa reagoida kohtuun suodattuvaan valoon. Häneltä ei siis jää huomaamatta, jos huitelen bikinit päällä masu paljaana uimarannalla.
Kommentit