Näillä raskausviikoilla ei ole voinut olla muistumatta vähän väliä mieleen, että 10 vuotta sitten samoilla viikoilla olin jo tiukassa vuodelepotuomiossa tuplien pikkukeskosvaaran johdosta. Se tekee raskauksien ja mahdollisten vaaranmerkkien vertailemisesta tosi vaikeaa.

Ke 23.7. rv 32+0

koivumasu-normal.jpg

Shanti koristeli Havukosken uimarannalla masuni koivunlehdin.


Pe 25.7. rv 32+2

Romantiikkaa kirjoittajaleirillä :-) Lähdin matkaan vasta eilen, mutta mieheni jo soittaa minulle ja kysyy, mitä ihmettä hän tekee ilman minua ja kaksosia, ja enkö voisi lähettää edes Lootusta hänelle seuraksi, että uimarannallakin on kurjaa ilman perhettä, yksin kaikkien ihmisten keskellä, ja että on ihan oikein että hyttyset pistelevät minua täällä kirjoittajaleirillä kaukana Itä-Suomessa, kun kerran jätin hänet yksin ;-) Tämä lämmittää rintaa (tai pikemminkin tahtoisin sanoa vilvoittaa, onhan hellelukema yli 30 celsiusta) kun mies on viime aikoina usein ottanut totuttua enemmän omaa tilaa. Todistaa, ettei hän sitä kovin paljon kuitenkaan kaipaa.

Minä taidan kaivata enemmän, kun viihdyn yksin. Pakenen muita kirjoittajiakin yksinäisyyteen, kirjoittamaan. Vetäydyn kauimmas, sinne, mistä tietokoneeni ei löydä verkon verkkoa niin kuin leirikeskuksessa.


La 26.7. rv 32+3

Viitisen vuotta minua nuorempi kirjailija kysyi, vieläkö kuulen sirkkojen sirinän - hänen iältään vanhempi aviomiehensä kun ei enää pystynyt sitä kuulemaan. En kuullut minäkään. Voi ääk. Kylläpä olen jo vanha. Kaikilla aikaisemmilla kesäleireilläni Ristiinassa olen kuullut sirkkojen tauottoman sirinän. Vaan ehkäpä Lootus sen kuulee?


Ma 28.7. rv 32+5

Kylläpä teki hyvää kirjoittaa täysihoidosta nauttien neljä päivää novellia! Ja pulahdella välillä uimaan, siitä sai hetken helpotuksen kuumuuden tuskaan. Lämpötila pysyi sinnikkäästi haitarissa 28-32 celsiusta ja kaikki milloinkaan raskaana olleet naiset säälivät minua yhdistäen omat hellehikipisaransa muistoihin siitä, millaista se on kun loppuraskauden aikana masussa säteilee lämpöpatteri.

Selkä ei tykännyt kirjoitusmaratonista, vaikka yritinkin vaihdella asentoa mitä ihmeellisimmin, eikä se varsinkaan tykännyt ajomatkoista Itä-Suomeen ja takaisin. Kotiin päästyäni lepuutin selkääni sohvalla - kunnes Dharmapati pärähti temppelistä kotiin ja vaati että lähdemme uimaan. Mehän mentiin. Ilta oli oikein romanttinen ja rento. Niinhän sitä muutkin sanovat että välimatka silloin tällöin tekee parisuhteelle hyvää. Me emme ole olleet erossa toisistamme kuin korkeintaan yhden yön joskus työmatkojeni takia sen koommin kun Dharmiksen isä kuoli ja hän kävi tämän ruumiin polttamassa syksyllä 2011.

Tänään pitää palauttaa vuokra-auto. Vuokraamo, johon palautetaan, sattuu olemaan verenluovutuspisteen vieressä. Olen päättänyt, että Dharmapatin on aika luovuttaa verta vasta saamansa suomalaisen henkilökortin kunniaksi. Tiedotusvälineet ja tekstarit anelevat että ihmiset muistaisivat vertaan antaa nyt kun siitä on pahin pula. Minähän en näihin talkoisiin voi osallistua ennen kuin sitten joskus kun olen lopettanut Lootuksen imettämisen - ja jos huonosti käy, saatan vieläpä taas tarvita itse verta synnytyksen yhteydessä, kuten viime kerrallakin!


Ti 29.7. rv 32+6

Supistuksia tuli eilen illalla ja tänä aamuna niin paljon, minkä lisäksi tunsin alapään luitten vääntyvän auki ja Lootuksen painuvan alaspäin, että soitin heti aamusta Kättärille ja kysyin, voisiko joku tarkistaa, onko kaikki kunnossa. Ei sillä että olisin ollut kauhean huolissani, ovathan tänään jatkuneet supistuksetkin olleet kivuttomia, mutta rupesi tuntumaan siltä etten tunne oloani turvalliseksi pyöräillessäni, uidessani ja ensi viikolla työmatkaillessani, jos lääkäri tarkastaa minut vasta myöhemmin elokuussa äitiysloman jo alettua! Lupa myönnettiin, ja vietin Kätilöopistolla sitten muutaman tunnin. Otettiin virtsa- ja verikokeet, ja lääkäri teki sisätutkimuksen ja ultrasikin pikaisesti. Vauvan mitat sopivat edelleenkin parhaiten laskettuun aikaan 17.9.

Kaikki oli kunnossa :-)  Saan lähteä työmatkoille ja saan uida ja saan pyöräillä vielä. Supistukset ovat harjoitussuppareita eivätkä ole avanneet kohdunkaulaa. Vauvallakin oli kaikki hyvin. Kaiken kukkuraksi aiemmin tämän raskauden aikana aneeminen hemoglobiinini oli pompannut lukemaan 131. Tunsin itse asiassa olevani prinsessa kun sain rauhassa löhötä hyvää kirjaa lukien, osan ajasta vauva sydänkäyrällä. Prinsessaolo vielä parani siitä kun meidät lääkäriä odotelleet ruokittiin ilmaiseksi, osaston lounasannoksia oli jäänyt yli ja vegevaihtoehtokin odotteli siellä juuri sopivasti minua.

Hassuin olo tuli siitä että vauvan ultraukseen perustunut painoarvio oli 2 042 grammaa. Hän siis painaa jo nyt hitusen enemmän kuin Anandi syntyessään (2 000 g tasan) ja hitusen vähemmän kuin Shanti (2 180 g).

Dharmis luovutti tosiaan eilen kiltisti verta :-) Hän on O+, minä A+, vauvastamme tulee siis väkisinkin joko O tai A (tiedän kantavani itsekin väistyvää O-geeniä koska oma isäni on O ja äitini AB).


Ke 30.7. rv 33+0

Olemme siirtyneet nukkumaan parvekkeelle. Nukummekin siellä paljon paremmin kuin hikisessä makkarissamme. Viime yö tosin oli ilmeisesti vähän viileämpi, koska Dharmapati oli yön kuluessa noutanut paksun täkin päälleen. Minä pärjäsin lakanalla lyhythihaisessa ja -helmaisessa yöpaidassa. Lämpöpatteri masussa -vaihe raskaudesta on todellakin alkanut, en enää erota superhellettä ja normaalia kesäsäätä, aina on tukalaa...

Jotkut nettivertaisryhmäläiset miettivät kovasti painoaan ja osa on kovinkin ahdistunut raskauden tuomista lisäkiloista. Minä en jaksa piitata, eiköhän luonto tiedä mitä tekee. Erityisen höpsöä ajan tuhlausta on mielestäni seurata painoa sadan gramman tarkkuudella kun olen huomannut ainakin oman painoni voivan heitellä puolitoistakin kiloa sinne ja tänne peräkkäisinä päivinä. Viimeksi kun vilkaisin, vaaka näytti 85,5 kg. Ja peili näytti naisen, joka on aivan tyytyväinen vauvan mukana ja sen tarpeisiin venyneeseen mahaansa ja tisseihinsä ja siihen ettei ole turvotusta.

Ryhmää seuraamalla olen oppinut, että jos vauva ei tässä kohtaa raskautta ole jo asettautunut pää alaspäin, aletaan jo miettiä kääntötoimenpiteitä tai keisarinleikkaustakin. Onkin miellyttävää tietää että Lootus polskii kuin polskiikin kohdussani pää alaspäin... näyttäisi olleen niin jo useita neuvolakertoja peräkkäin, mutta kun oli niin vielä eilen Kättärilläkin niin alkaa olla sen suhteen turvallinen olo. Enää hän ei niin vaan mahdu kääntymään vaikka yrittäisikin!


To 31.7. rv 33+1

Mieleni minun tekevi alkaa pakata sairaalaanlähtökassia. Ihan silkasta joukkohysteriasta, muutkin syyskuuksi vauvaa nettiryhmässä odottavat ovat nimittäin jo niin tekemässä. Tai sitten tahtoisin tehdä lisää kestovaipantäytteitä, ompelukoneen ongelma on taas korjaantunut kun uudelleen kaiken virittelin eilen koska mies pyysi minua paikkaamaan haaroista revenneet farkkusortsinsa. Aikaa ja vaivaa se vei, ompelin tietenkin sortsit ylimääräisille laskoksille ja jouduin purkamaan omia jälkiäni ja yrittämään yhä uudelleen. Mies oli kuitenkin riemukseni tyytyväinen lopputulokseen.

Mieltäni ei kuitenkaan nyt kysytä, vaan pitäisi valmistautua ensi viikon kahteen työmatkaan. Tieni vie Loimaalle ja Konnevedelle. Matkalippujen hankinta ei oikein ole edennyt - ensin VR:n nettisivu oli nurin, sitten en saanut kiinni minua matkoille lähettävän työnantajan yhteyshenkilön kesäsijaista, jolta tahtoisin siunauksen, ennen kuin teen ostokseni. Selkäni kirkuu jo koneella istumisesta. No, kirkuisihan se kieltämättä yhtä lailla ompelukoneen äärellä istumisestakin...

Ilmassa on enemmän kuin lähdön tuntua, koska nuo kaksi työmatkaa jälkikirjoitustöineen ovat viimeiset työt, jotka olen sopinut tekeväni ennen äitiysloman alkua. Voihan olla että jotain pientä ehtii vielä ilmaantua, mutta aika todennäköisesti aloitan äitiyslomani käytännössä heti kunhan saan nuo artikkelitilaukset hoidetuksi ja laskutetuksi. Ehkäpä sen jälkeen pitää vielä piipahtaa verotoimistossakin firman asioilla, mahdolliset mätkyt torjumassa. Mutta periaatteessa voin vielä viettää kaksosten kanssa heidän viimeiset kesälomapäivänsä. Hyvä niin, koska ensi viikolla, kun he vasta ovat palanneet isänkotilomaviikoltaan tänne varsinaiseen osoitteeseensa, minä tulen olemaan kovin työkiireinen ja enimmäkseen poissa. Dharmiksen kesäloma taas päättyy jo tänään, huomenna hänen on näytettävä naamansa koululla ja ensi viikolla alkaa työharjoittelu, joka vaihtuu työsopimukseen lokakuun alussa. Mies pääsee työharjoitteluun kotihoitoon, mikä sopiikin hänelle varmaan tosi hyvin, niin liikkuvainen ja vaihtelunhaluinen kun on luonnoltaan.

Eilen liikuimme Malmin uimarannalle (tuoreimman sinilevätiedotteen mukaan levät ovat sieltä kadonneet) ja sieltä Jumboon, mies ei löytänyt mitä itse lähti sieltä hakemaan, mutta minä sovitin Cittarissa yhdeksät rintaliivit kun siellä oli niitten alennusmyynti. Voi näitä utareita, kahdeksat eivät istuneet, vaikka otin suosiolla sovituskoppiin vain E-kokoa! E-kupin imetysliivit kuitenkin sopivat. Valitettavasti kassalla selvisi että imetysliivit olivatkin kalliit, kutakuinkin ainoat, jotka eivät olleet alennuksessa! Olin ottanut ne sovituskoppiin hintaa tarkistamatta, koska ystävällinen myyjä oli kysyessäni opastanut, mistä imettäjän liivejä löytää. Ostin kumminkin, ja Dharmis leukaili, että niin, menethän sinä ensi viikolla töihin niin että voit ne maksaa.

Kaksosten piti palata isänkodista huomenna, mutta he palannevatkin vasta lauantaina, koska lauantaina olisivat luvassa heidän avoäitipuolensa kautta tutun kaveritytön hauskat juhlat, joissa he olivat edellisenäkin vuonna. Eivätköhän he silti ehdi kanssamme lauantai-illaksi Tikkurilaan. Dharmis taas on luvannut kokata lauantaiksi intialaisen tanssin ja musiikin tapahtumaan Tikkurilassa ja saamme siitä hyvästä vapaaliput sinne koko perheelle.


Pe 1.8. rv 33+2

Kaksi viikkoa äitiyslomaan ja huomaan Krishnan kirjoittaneen elämääni taas saman vitsin. Nimittäin sen, että aina kun luulen, että minulla on ylimääräistä rahaa, sitä ei olekaan, vaan eipähän jää velkaakaan. Toisin sanoen Kela komentaa minut äitiyslomalle 15.8. alkaen mutta maksaa ensimmäisen äitiysrahaköntän vasta 18.9.! Niinpä ne "ylimääräiset rahat" jotka tienaan ensi viikon työmatkoilla menevätkin tasan tarkkaan elämiseen, kunnes Kela rientää hätiin. Ellen olisi ylimääräisiä töitä yllättäen saanut, niin jopas olisinkin pinteessä!

Tytöt palaavat sittenkin tänään, koti-ikävä oli niin kova :-) Kohta he jo ovatkin täällä. Mutta sikäli hyvä etteivät jo aiemmin palanneet että sain tänään tosi hyvin kirjoitettua kesäleirillä aloittamaani novellia.


Su 3.8. rv 33+4

Lootus taitaa olla kokenut kathak-tanssija. Hän ei nimittäin vielä kertaakaan ole potkinut niin paljon kerralla kuin eilen illalla, kun pääsimme nauttimaan kathakesityksistä sarod- ja tabla -liveorkesterin säestyksellä. Aivan kuin pikkuisemme olisi yrittänyt vimmaisesti tanssia mukana, mikä yhä ahtaammaksi käyvässä kohdussa on toki vaikeaa, ja viestittää, että hei, minä osaan tämän!

Tapahtuma järjestettiin sen kunniaksi että minun opettajani oli kutsunut intialainen opettajansa Suomeen opettamaan ja esiintymään. Pääsimme konserttiin "ilmaiseksi" kun yhteiseksi ystäväksemme muuttunut ystävättäreni puhui Dharmapatin ympäri tekemään tilaisuuteen ruokaa, samosoita ja muffinsseja. Mies intoutui pyöräyttämään vielä laddutkin ja paistamaan valmiskevätkääryleitä särpimeksi. Siinähän se koko lauantai häneltä sitten vierähtikin. Ja kaikki rakastivat hänen ruokiaan. En kyllä tiedä olimmeko kiitollisin mahdollinen yleisö; minä todella nautin musasta ja tanssista, mutta en istumisesta teatterinpenkissä, kun selkää vihloi ja keuhkoa painoi, joten kiemurtelin ajoittain tuskissani. Dharmapatin ja lasteni mielimusaa ei klassinen intialainen musa ole, vaikka kulttuurillisista syistä mies antaa kuitenkin sille tunnustusta.

Tänään temppeliin ja sitä ennen temppeliä lähimmälle rannalle uimaan. Kivuttomia supistuksia on ollut paljon, mutta koska minulla on vajaan viikon vanha sana siitä etteivät ne ole avanneet paikkoja ollenkaan, en ole niistä huolissani. Mielestäni kaikki on sitä paitsi jo valmiina vauvan syntyä, vaikka äitini motkottaakin, että minun pitää pitää pitää ostaa pinnasänky, aivan kuin sellainen mahtuisi piskuiseen makkariimme ja aivan kuin vauva tulisi sitä niin paljon käyttämään että maksaisi vaivan. Toki sivuvaunutyylinen pieni pinnasänky kiinni sängyssämme ilman laitaa minun ja vauvan välissä olisi varmasti kätevä, mutta meidän makkarissa ei ole tilaa edes sellaiselle ellei mieheni luovu vaatelipastostaan, jolle ei vaan ole tilaa missään muuallakaan asunnossamme. Tulin laskeneeksi että suurimman osan elämäänsä kaksoseni ovat nukkuneet vieressäni, vaikka viime vuodet ovatkin toki nukkuneet omassa huoneessaan. Nyt isäviikolta palattuaan ekana yönä minulla oli pitkästä aikaa toinen tyttö vieressä parisängyssä, ja viime yönä sitten toinen, lasten omasta toivomuksesta. Partsille kun mahtuu nukkumaan vain kaksi kerrallaan ja näillä helteillä se olisi kaikkien ykkösvaihtoehto.

Ensimmäiset kanssaodottajat nettiryhmästä keisarinleikataan erinäisistä terveydellisistä syistä jo ensi viikolla. Heidän lasketut aikansa ovat toki viikon, pari minusta edellä. Syyskuisia vauvoja odottavat ovat tulleet jo niin läheisiksi että niitä vauvakuvia odottaa jo innolla :-)

Kova into olisi kirjoittaa novellia, mutta en rankaise ADHD-mieltäni yrittämällä sitä ennen kuin talo on tyhjä muista... Eihän tässä sitä tarvitse enää kauankaan odottaa, Dharmiksen kahdeksantuntiset työharjoittelupäivät alkavat huomenna klo 7.30 eikä lasten koulun, neljännen luokan, alkuunkaan ole enää kuin reilu viikko.


Ma 4.8. rv 33+5

Mietin yöllä vakavasti, voinko lähteä työmatkalle tänään. Ekaa kertaa tämän raskauden aikana tuli nimittäin kipeitä supistuksia. Eikä vain yhtä tai kahta enemmän tai vähemmän säännöllisin väliajoin, vaan supistus tuntui olevan päällä miltei tauotta pitkin yötä. Sopersin Nrsisimha kavacam -terveysrukousta itselleni. Kiitos, Narasimha. Tilanne laukesi ja sain lopulta nukutuksikin. Ja pakkohan tämä viikko on vielä jaksaa, millä muulla maksaisin syyskuun vuokran? Plääh, elokuun vuokrakin on yhä maksamatta ja vain siksi että jokavuotiseen tapaan osa asiakkaistani ei ole maksanut laskujani eräpäivänä heinäkuussa, maksamisesta vastaavien henkilöitten lomien johdosta saan saatavani viiveellä elokuussa. Enkä oikein voi nostaa meteliä asiasta etten menetä asiakkaita, jotka kuitenkin ympäri vuoden muuten maksavat yleensä silloin kuin pitääkin.

Viime yöhön palatakseni, pelkäsin siis synnytyksen jo alkavan ja vielä tosi tyhmästä syystä. Olimme eilen uimassa, sitten temppelissä. Kotiin palattuani ripustaessani pyyhkeitä ja uikkareita kuivumaan huomasin lasten kyllä muistaneen ottaa omansa mukaan, mutta minä hajamieli olin jättänyt megabikinini Tapaninvainion uimarannan sovituskoppiin. Ruumis vaati lepoa mutta kello oli jo niin paljon etten millään kehdannut pyytää Dharmapatia lähtemään, hänellähän alkaisi työharjoittelu kotihoidossa toisella puolella kaupunkia tänään klo 7.30. Polkaisin uudelleen kohti uimarantaa ja päivän pyöräilykilometrisaldoksi taisi tulla viisitoista, siihen uinnit ja jonkin verran temppelitanssia päälle. Liikaa tälle masulle.

Temppelissä oli kiva laulaa mutta luennon kohdalla en pystynyt istumaan enää vaan menin kyljelleni - ja sitten nukuin koko luennon ajan, miten noloa. Ruokailin Dharmiksen vieressä, ja joku kertoi hänelle tuntevansa samaisessa kotihoidossa, jossa Dharmis nyt sitten työskentelee, työskentelevän naisen. Nainen oli kertonut että hänen ja kollegojen kimppuun hyökkäillään, narkomaanit yrittävät varastaa 7 kg lääkereput, joita hoitsut kantavat selässään työaikana. Minä aloin tietenkin kantaa huolta tuosta asiasta, vaikka oma mieheni onkin lihaskimppu jonka kimppuun ani harva uskaltaa ajatellakaan hyökkäävänsä.

Laskeskeltiin lasten kanssa, ettemme ole koskaan uineet niin monta kertaa kesässä kuin tänä kesänä. Tämä siis koskee myös minun koko elämääni. Aika hyvin syyskuuksi vauvaa odottavalta vai mitä? :-D


Ti 5.8. rv 33+6

Huomenna on se raskauspäivälukema, jona minut 10 vuotta sitten tuplaodottajana päästettiin sairaalasta vauvoja pidättelemästä pois, kotiin odottelemaan. Viikolla 34 syntyvän pelastuminen on nimittäin nyky-Suomessa lähes vuorenvarmaa, tai ainakaan pelastumattomuus ei sitten johdu keskosuudesta vaan taustalla olisi joku muu ongelma kuten vakava vamma.

Sitä ajatellen matkustin juttukeikalle ja takaisin ja vietin itse asiassa paljon enemmän aikaa junissa kuin varsinaisessa työn touhussa. Selkää arvattavasti särki kauheasti se istuminen. Valmistauduin jo siihen että torstaista perjantaihin kestävän seuraavan työmatkan jälkeen voin lysähtää lepäämään loppuraskaudeksi, mutta sitten yksi työnantajistani hälytti, että minun pitäisi vielä mennä haastattelemaan Jenni Vartiaista. Siis Jenni Vartiaista. Kääk! Olen urani aikana haastatellut jos jotakuta julkkista Tarja Halosesta alkaen enkä milloinkaan ole kokenut etten olisi samalla viivalla, mutta Vartiaisen Jennin uskomaton Seili-albumi on niin monta kertaa jyrännyt minut upeudellaan 10-0 että ekaa kerta urani aikana tunnen polvieni hiukan notkuvan työtilauksen edessä ;-) 

Tai no, rehellisesti muistellen urani alussa kun olin alle kahdenkymmenen minua jännitti jok'ikinen keikka ja työpuhelu niin paljon että jouduin jännitykseltäni kokoamaan itseäni jopa kauemmin kuin mitä keskustelu haastateltavan kanssa lopulta sitten vei. Tämän takia minulle on äitinä suuri kestoilo, kun omat lapseni eivät ole ujoja vaan käyvät reippaasti juttusille tuntemattomien kanssa.

Lapset menivät eilen minun vanhempieni luo yökylään, toivon ehtiväni saada kirjoitustöitä alta pois ennen kuin palaavat sieltä. Dharmapati puolestaan viihtyi eilen uudessa liikkuvassa työssään kotihoidossa, hän kävi viiden vanhuksen kotona ja teki sitten loppupäivän toimistohommia. Viikonloput luvattiin ainakin nyt harjoittelujaksolla vapaiksi, ja iltavuoroja tulee tälle viikolle vain yksi. Yövuoroja ei ole luvassa.