Olipa kerran naispyhimys, joka säteili iloa ja valoa kaikkialle ympärilleen. Muuan prinssi, paatunut naistenmies, näki hänet ja ihastui. Prinssi rupesi häntä liehittelemään.

Pyhimystä ei kiinnostanut yhtään. Hänen elämänsä oli jo täyttä, hän ei kaivannut mitään prinssiä siihen. Sitä paitsi viisaana naisena hän tiesi, että moisesta suhteesta seuraisi enemmän kärsimystä kuin iloa.

Kun pyhimys ei taipunut prinssin tahtoon, ja kun tämä kuitenkin täytti prinssin pään yhä pahemmin, prinssi lopulta kosi naista. Ja sai rukkaset.

Lopulta prinssin olo kävi aivan sietämättömäksi, niin kovasti hän naista himoitsi. Prinssi otti sotilaat mukaansa ja marssi ilmoittamaan pyhimykselle, ettei tältä enää kysyttäisi mitään, tämän olisi yksinkertaisesti muutettava palatsiin ja mentävä prinssin kanssa naimisiin.

Pyhimys pyysi saada valmistautua tulevaan elämäänsä vielä kymmenen päivää vanhassa majassaan. "Jos kymmenen päivän päästäkin vielä haluat koskea vartaloani, antaudun suosiolla, sotilaita ei tarvita", hän virkkoi. Prinssi suostui.

Prinssi vietti kymmenen kuumeista päivää ja yötä haluissaan kihisten. Sitten hän palasi pyhimyksen matalalle majalle - ja melkein pyörtyi. Löyhkään. Maja haisi aivan hirveälle.

Prinssiä tuli ottamaan vastaan luurangonlaiha akka, jonka iho ja tukka olivat kauheassa kunnossa. "Tervetuloa. Ota toki mukaasi mitä tulit hakemaan", akka ehdotti, ja osoitti ruukkuja majan sisällä.

Prinssi oli jälleen pyörtyä vilkaistessaan ruukkuihin. Yhdessä oli ulostetta, toisessa oksennusta, kolmannessa verta. "Missä morsiameni on?!" prinssi ulvahti.

"Etkö enää tunne minua?" akka vastasi. "Ja minä kun olen laittanut kaiken valmiiksi niin että pääset vartaloni sisään helpommin. Kas tuossa: voit katsella, mistä vartaloni koostuu, mitä sisuksistani löytyy!"

Pyhimys oli kymmenen päivää aikaisemmin syönyt oksennus- ja ulostelääkkeitä. Hän oli paastonnut ja säilönyt eritteet kuukautisiaan myöten ruukkuihin.

Prinssi perääntyi ulos majasta. Pyhimys raakkui pakenevan miehen perään: "Etkö haluakaan ruumistani?" Hän oli kuulevinaan prinssin mutisevan, että anti olla, että viesti meni perille.

Ja niin saattoi pyhä nainen jatkaa normaalia elämäänsä kaikkia auttaen, sillä hän ei joutunut kuulemaan prinssistä sen koommin.

(En tiedä mistä tämä tarina on alkujaan lähtöisin mutta hindugurut sitä kertovat :-)