Bollywoodin komediat ovat armotonta kohellusta. Useimmiten onnistunutta sellaista, kunhan katsoja riisuus pois kyynisyyden kitkerän hunnun. Näyttelijät ylinäyttelevät, viljelevät posketonta itseironiaa ja pitävät rennosti hauskaa, ja tuo hauskuus tarttuu.

Tees-Maar-Khan.jpg

Tees Maar Khan (2010) on riemukas esimerkki tällaisesta rennosta naurattajasta. Akshay Kumar esittää Intian taitavinta varasta, Tabrez "Tees Maar" Khania, joka puhuu kaikki pyörryksiin, pakenee poliiseilta 26 kertaa eikä jää neuvottomaksi edes kun pitäisi varastaa 10 000 kilon kulta-aarre liikkuvasta poliisijunasta. Äidilleen hän väittää olevansa menestyksekäs elokuvaohjaaja. Vastinparina vorolla on Anya, erittäin kaunis pimu, joka haluaa filmitähdeksi ja käyttää päämäärään päästäkseen surutta naisellista viehätysvoimaansa. Eräät leffan parhaista nauruista saadaan kun mustasukkainen Tees Maar Khan yrittää epätoivoisesti puuttua tyttöystävänsä toimiin. Rosvo, jota koko Intia pelkää tai ihailee, on kultansa tossun alla. Akshaye Khanna pitää hauskaa palvottuna, puolihulluksi hemmoteltuna filmitähtenä, jonka mestarirosvo huijaa apurikseen.

Koreografi- ja ohjaajalegenda Farah Khanin kädenjälki näkyy erityisen korkeassa poskettomuuspotenssissa ja hulvattomuuden tarttumisessa henkilöhahmojen vaatteisiin ja ulkoasuun ylipäätään. Farahin bravuurina on irvailla filmimaailmaa, ja tällä kertaa osansa saavat Oscareitten jakoperusteet ja vieläkin enemmän nykyintialaisten filminikkareitten sairaan vimmainen haave mielistellä länsimaalaisia ja lähentyä Hollywoodin kanssa.

Ihaninta leffassa taitaa kuitenkin olla sen sijoittuminen suureksi osaksi intialaiseen maalaiskylään, tavallisten ihmisten keskelle. Näkymät ovat idyllisiä ja kyläläiset rehellisiä ja epäkyynisiä. Niinpä Tees Maar Khan onkin lopulta tanssittavan riemastuttavan kaukana irvailemastaan Bollywoodin nykymuodista, wannabe-westenerismistä.

Musakin on mahtavaa. Leffan suurin hitti on Sheila Ki Jawani, mutta visuaalisista syistä laitankin tähän tämän :-)