Aaaah tätä valtavaa katharsista! Ihan liian monta intialaista leffantekelettä on esitellyt rikkaitten poikien vastuutonta bailabaila-elämää länsimaissa ihailevaan sävyyn. ABCD - American Born Confused Desissä sellaisille klopeille tapahtuu viimein niin kuin saisi minun puolestani tapahtua kaikkien muittenkin samoin alkavien leffojen jampoille! Älkää muuten vaan sekoittako tätä filmiä toiseen tuoreeseen ABCD:hen eli AnyBody Can Danceen, joka sekin on tosi hyvä.

Tämä tänä vuonna valmistunut malayalaminkielinen (eli Keralasta eikä Mumbaista tuleva) filmi alkaa kuten ne "ihan liian monet": intialaisen mutta länsimaassa asuvan rikkaan perheen poika Johns ja tämän sukulaispoika Korah tuhlaavat rahaa, valvovat yöt, ryyppäävät, iskevät naisia ja tekevät kepposia eivätkä juuri piittaa koulusta, käytöstavoista tai vastuunkannosta ylipäätään. Meinasinkin lopettaa leffan kesken ekan viiden minuutin jälkeen. Hyvä, etten lopettanut, sillä todellakin sain juonesta sellaista tyydytystä, joka voiteli hoitavalla salvalla monen huonon nykyleffan viiltämät arvet ;-)

Tässä ABCD:ssä Johnsin rikas isä tajuaa nimittäin virheensä kasvattajana jo leffan alkumetreillä. Hän juonii niin, että paatuneen kiittämättömät Johns ja Korah lähetetään Intiaan mukamas lomalle. Perillä pojille selviääkin, että heidän pitää asua kaksin vaatimattomassa (mutta ihan kodikkaassa ja tarpeeksi tilavassa) talossa, jossa on ulkovessa. Isi sulkee pankkitilin ja ilmoittaa lähettävänsä pojille 5 000 Intian rupiaa kuussa - mutta vain sillä ehdolla, että he käyvät paikallista collegea. Poissaolot oppitunneilta vähennetään suoraan siitä viidestä tonnista.

ABCDklopit-normal.jpg

Johnsin (Dulquer Salmaan, vasemmalla) ja Korahin (Jacob Gregory, oikealla) kärsimykset, kun he joutuvat ensimmäistä kertaa elämässään laskemaan rahoja, venyttämään pennejä, syömään halvinta mahdollista katuruokaa (ja tietenkin he saavat mahataudinkin kuten turistit ainakin) ja vielä tekemään kaikki kotityötkin itse, tuottavat valtavaa vahingoniloa katsojassa, joka on enemmän kuin läpeensä kyllästynyt intialaiset filmit viiden vuoden sisällä pilanneeseen älyttömään moraalittomaan kulutusjuhlaan. Kiiltokuvakasvoinen Dulquer Salmaan sopii rooliinsa kuin nakutettu mutruilmeineen, Korahin roolihahmo taas on hiukka turha, aivan kuin hän olisi mukana vain poikain hupaisan dialogin takaamiseksi.

Huumori nousee uusiin veijaritarinaulottuvuuksiin, kun kovia kokeneet pojat keksivät tehdä vaikutuksen paikallisiin maailmanparantajatyttöihin mukailemalla totuutta. Johns selittää sydäntäsärkevästi olleensa New Yorkissa rikkaan mutta tunnekylmän kodin kasvatti ja ihmisoikeusaktivisti, ja että päätös tulla Intiaan elämään minimibudjetilla oli hänen ja Korahin oma valinta joka kumpusi heidän kunnioituksestaan Intiaa kohtaan ja halustaan tutustua juuriinsa. Tämä tarina lähteekin sitten elämään ihan omaa elämäänsä. Pojista tulee julkkiksia. He eivät oikeastaan tee paljoakaan, ajautuvat vain heitä omiin asioihinsa käyttävien keralalaisten mukana yhtäälle jos toisaallekin, ja yhteiskunnasta paljastuu kaikenlaista...

Elokuva on hauska ja realistinenkin lukuunottamatta sitä, että intialaisia juuriaan halveksuvat kaverukset puhuvat aina, New Yorkissakin, keskenään malayalamia. Onhan maailmanlaajuinen surullinen tosiasia, että juuri tuollaiset nuoret ovat ensimmäisinä hylkäämässä äidinkielensä ja puhumassa uuden kotimaansa kieltä. Ihan viittä tähteä en tälle antaisi, joissain kohdissa kun leffa junnaa paikoillaan, eivätkä kaikki vitsit selvästikään aukea malayalamia taitamattomille tekstitettyinäkään. Ehdottomasti katsomisen arvoinen kuitenkin!