http://youtu.be/Yc5AsDLxLhM

Tulevat isosiskot käyvät paljon keskusteluja siitä mitä tuleman pitää. Esimerkiksi: pitäisikö vauvan korvat (olettaen että hän todellakin on tyttö, ainahan on se mahdollisuus ettei olekaan) rei'ittää aikaisin, kuten intialaisessa kulttuuripiirissä on tapana, viimeistään ennen kuin lapsi täyttää kaksi. Toinen kaksonen on sitä mieltä että joo, hän on muutenkin jo ilmoittanut että hänen täytyy saada valita vauvalle vaatteet usein jotta hän saa pukea vauvan mahdollisimman söpösti, ja korvikset vain kruunaisivat kokonaisuuden. Toinen taas puoltaa sitä että lapsi saisi korvareiät sitten kun ja jos itse haluaa - sillä tavalla toimin kaksostenkin kanssa ja menimmekin niitä rei'ittämään kun olivat neljän tai viiden.

He keskustelevat vauvan ulkonäöstäkin ja toivovat, että se olisi vaalea, jotta siitä olisi helpompi uskoa että se on heidän siskonsa - mutta vauvan tukasta he toivovat mahdollisimman tummaa, paksua ja kiiltävää niin kuin Bollywood-tähdillä. He ovat huolissaan siitä, voiko vauvamme olla yhtä söpö kuin heidän oma lempipienokaisensa, ystävättäreni lapsi... ;-)

 

Ke 27.8. rv 37+0

Supistuksia ja alaspäin möngerryksen tuntemuksia alavatsalla aamulla muun perheen jätettyä minut yksin kotiin, niin vahvoja, että mietin pyykkitupaan vaappuessani jo hetken, alkaisiko tämä syntyä näin heti ekan täysaikaisuuspäivän kunniaksi. Hiukan punertavaa vuotoakin. Mutta ei kuitenkaan onneksi sen enempää. Pääsin suunnitelman mukaisesti nuorimman veljeni kyydillä noutamaan Anandille uuden käytetyn polkupyörän Vantaan Ilolasta, koska se oli yli puolet halvempi kuin edellisen vaatimat varaosat olisivat olleet. Fillari on keltainen ja edellistä tukevampaa tekoa ja lähti halvalla, koska sen oman lukon avain on kadonnut. Niin on minunkin pyöräni oman lukon avain ollut jo 10 vuotta, joten ei todellakaan haittaa ;-) Velipoika sai lounaaksi eilistä thai-soppaani ja toissapäiväistä pastaruokaamme, ja juttelimme pitkään ennen kuin hän lähti töihinsä, iltavuoroon. Oli hauska kuulla että ihan kohta 26 täyttävä veljenikin tahtoisi tulla isäksi ennen kuin täyttää 30. Sopivaa eli erinäisistä tärkeistä asioista tarpeeksi samanmielistä ja siksi vakavasti otettavaa tyttöä ei vaan ole tullut vielä vastaan. Minä en osannut olla huolissani tuosta, vaan arvelin ääneen, ettei sopivan tytön löytyminen tule tuottamaan vaikeuksia, sen verran luotettava ja tavallinen suomalainen mies velipoika mielestäni on. ;-) Suurempia vaikeuksia luulisi olevan tämmöisellä hinduhörhöisosiskolla, mutta onneksi ongelma oli kierrettävissä kotimaan rajoja laajemmalle ulottuneella puolisonhaulla.

Oli mukavaa eilen seurata, kuinka kutakuinkin viiden kuukauden ikäinen kummityttöni osasi jo yrittää pungertaa pystyyn ja kuinka hän hamusi kaikkea suuhunsa, kuinka vaivattomasti kaksoseni häntä kanniskelivat ja kuinka Dharmapati näytti imevän täydellä tarkkaavaisuudella itseensä tietoa ja kokemusta siitä, millainen sen ikäinen vauva oikein on.

Hyvä kun Lootus on nyt alempana, auttaa heti selkäkipuihin, ja lantion alueen luukipuihin ja ankkakävelyyn olenkin jo tottunut.


To 28.8. rv 37+1

Shanti oli eilen kovin huolissaan ja vaikeroivan myötätuntoinen sen suhteen että äiti joutuu kärsimään synnytystuskia. Hän oli nähnyt telkkaridokumentissa kappaleen oikeaa synnytystä. Minä koetin vähätellä synnytystuskia ja rauhoitella, että ensinnäkään mitään hyvää ei saa ellei ole valmis vähän kärsimään, ja toiseksikin, synnytys on silti paljon parempi vaihtoehto kuin keisarinleikkaus, jos suinkin saa valita... Alatiesynnytys on vauvalle huomattavasti terveellisempi ja äitikin toipuu siitä tosi paljon nopeammin kuin sektiosta. Tämmöset keskustelut herättävät asiaankuulumattomia ajatuksia: mitäs jos, lapset eivät hankikaan minulle lapsenlapsia kun heitä pelottavat tämmöiset asiat, se ei olisi kivaa, haluaisin jonain päivänä olla isoäiti.

Aamu oli samanlainen kuin edellinenkin. Hieman kivuliaita ja siksi synnytystä enteileviä supistuksia, jotka kuitenkin loppuivat. Hyvä jos niitä tulee vähän joka päivä ja avaavat paikkoja niin synnytyksen ei sitten pitäisi kestää niin kauan :-) Väsymys oli niin hirveä etten meinannut päästä ylös sohvalta, jonne olin lyyhistynyt lasten aamupalan jälkeen, mutta onneksi pääsin ja sain otetuksi paparazzikuvan kouluun uudella fillarillaan lähtevästä Anandista.

keltainenfillari-normal.jpg

Ehdin onneksi ottaa tunnin aamupäiväunet, huomenna en ehdi kun on taas pyykkivuoro. Luulin, että tämä päivä menisi suureksi osaksi kaupungilla, koska lapset pitää viedä tanssitunnille ja sitä ennen ruokkia, kuten perinteisestikin joka toinen torstai, mutta tanssipaikan lähellä työskentelevä Dharmis tarjoutui hoitamaan kaiken tämän puolestani :-) Tehtäväkseni jää siis lähinnä jaksaa käydä kaupassa ja kokata. Ja kirjoittaa valmiiski sitä novelliani, sen pitäisi olla perillä kilpailun tuomaristolla jo 5.9.

Erehdyin taas katsomaan erään Youtube-suosikkini. 12-vuotias kiinanmongolialainen orpopoika Uudam laulaa kansanlaulun kaipuusta äitiinsä Kiinan Talentissa. Ihan kuin tämä ei itkettäisi normaalistikin, nyt raskaana tämä on aivan musertavaa kuultavaa. Vaikken sanaakaan mongolia osaa (tai osaanpas, tiedän historian harrastajana esim. että khatun on kuningatar, vaan mitäpä väliä silläkään turhalla nippelitiedolla tässä yhteydessä oli):

Mikä itsetuhoisinta, jatkoin loikkimista Youtuben tarjoamasta linkistä toiseen ja kuuntelin covereita biisistä muilla itäaasialaisilla kielillä, mm. vielä Uudamia pienemmän itäaasialaisen tytön version. Kun on tulossa äidiksi tajuaa korostetusti miten valtavan paljon lapset äitejään tarvitsisivat.


Pe 29.8. rv 37+2

Oma aika käy vähiin, niin vähiin! Tänään mielikuvitusmaailma, novellini, imaisi minut mennessään niin tyystin että vaikka olen ollut äärettömän kipeästi päiväunien tarpeessa koko päivän, viivytin ja vetkutin ja jatkoin kirjoittamista, kunnes lapset jo pärähtivätkin koulusta kotiin. En pystynyt näkemään ja kuulemaan heitä kunnolla, halusin vain jatkaa kirjallista luomisprosessiani! Juuri tämän ilmiön takia, että olen kaunokirjallisessa flow-tilassani enemmän toisessa kuin tässä maailmassa, olen pitkään suosiolla pidättäytynyt edes yrittämästä perheeni läsnäollessa! Onneksi meille on tulossa illalla vieras jotain hempeää Bolly-leffaa kanssamme katsomaan, ja onneksi lompakossani oli kerrankin käteistä. Työnsin lasteni kouraan kymmenen euron setelin ja lähetin heidät herkkuostoksille. Ovat juuri sopivassa iässä: niin isoja että heidät voi tällaiselle asialle huoletta lähettää, ja silti niin pieniä, että heistä on vähänx sikasiistii jeeee päästä käyttämään 10 euroa moiseen tarkoitukseen ihan omin päin. Sitten nakutin novellini seuraavaan välietappiinsa ja suljin kirjoitusohjelman. Harmittaa jo valmiiksi etten saane uutta tilaisuutta kirjoittaa lisää ennen kuin maanantaina - ja tiistaina on neuvola ja keskiviikkona tulee päivävieras ja torstaina aivan vihoviimeistään ennen postin lähtemistä tuo tarina pitäisi jo postittaa, jos mielii kilpaan osallistua. Ärrrh.

Vaan juuri tästä ristiriidasta, lapsiperhe-elämän ja älyllisen itsensä toteuttamisen välisestä, novellini oikeastaan kertookin. Semmoisiin scifikäänteisiin verhottuna, etteivät yhtymäkohdat omaan elämääni ehkä kuitenkaan ole ilmeiset.

Pesin tänään myös pyykkiä. Palatessani pyykkituvasta minut pysäytti pihalla tuntematon nuori nainen, joka itki olleensa 8 kk ikäisine vauvoineen yökylässä uusimman naapurimme luona ja menneensä ulos tupakalle kun vauva nukkui, ja huomanneensa sitten että naapuri oli jättänyt hänelle aamulla lähtiessään väärän avaimen, joka ei käynytkään oveen... Soitin sitten ovenavauspalvelun paikalle ja sen saapumista odotellessa nainen jatkoi itkemistään että olivat tulleet yökylään kun oli tullut niin hirveä riita miehen kanssa. Voi raasua, ajattelin ja tukahdutin ärtymykseni siitä että minun piti hengitellä hänen tupakansavujaan; kaikki menee rassukalla pieleen samaan syssyyn. Onneksi vauva oli yhä unessa kun hän lopulta pääsi takaisin sisään, tai ainakaan ei huutanut yhtään.

Kätevästi sain samalla kutsutuksi tutun huoltomiehen meille sisään ja katsomaan kaksosten huoneen ikkunaa, jonka saranajärjestelmä on ollut rikki siten, ettei sitä saa auki ellei sen alle laita esim. matkalaukkua tueksi. Vanha huoltomies irrotti hajonneet osat ja lupasi tuoda uudet tilalle heti kun löytää, ensi viikon alussa varmaan.


Su 31.9. rv 37+4

Aamulla jotain valui reittä pitkin ja minä jo ajattelin, että eikä, et kyllä lähde vielä syntymään kun novelli on kesken! Valuvika korjautuikin aamupäivän aikana ja olo normalisoitui, jos se nyt tässä vaiheessa raskautta voi enää normaali olla.

Puolenpäivän jälkeen soitin miehelleni kysyäkseni, miten temppelin keittiössä menee, sillä Dharmapati oli lähtenyt kokkaamaan jo aamulla varhain ennen kuin minä ehdin kunnolla noustakaan. Mies kysyi, joko synnytys alkoi, ja mitä ihmettä minä soittelen jos ei kerran alkanut, hänellä kun oli kiire ;-) Myöhemmin temppelissä vastailin ihmisten kestokysymykseen "milloin tuo syntyy" että "milloin vaan".

Kaksoset leikkivät erään ystävättären samanikäisen pojan kanssa, seurakuntalaisia, pojan äiti kävi meillä kokkaamassa meille vegaanisen nakkikeiton ja lähti sitten temppeliin pyhiä kasveja hoitamaan.


Ma 1.9. - "meidän kuukausi" kuten syyskuisten ryhmässämme hihkutaan, rv 37+5

Hulinaviikonlopun jälkeen sain tänään kirjoitetuksi novellini lähes valmiiksi. Huomenna neuvolan jälkeen täytyy vielä lukea se läpi ja parannella minkä voi. Kiitokset tästä kuuluvat ystävättärelleni, joka vei kaksoset kaupungille kaksosten koulupäivän jälkeen ja kirjoitusaika piteni. Ovat vieläkin kaupungilla, mutta nyt kun kello käy kohta kuutta mehuni ovat luomisprosessin jäljiltä tältä päivältä jo ihan loppu.

Dharmis oli kotona tänään, sillä hän sai perjantaina squash-hallilla vamman, täräytti itse itseään mailanvarrella mahaan kun juoksi hirmuisella vauhdilla liian lähelle seinää. Maha on ollut kipeä ja ulospäin näkyvä mustelma vain laajeni pitkin viikonloppua, pahoinvointikin on vaivannut syömisen jälkeen. Tänään lääkärissä oltiin kuitenkin sitä mieltä että vamma on vatsalihaksissa ja paranee itsekseen, ei ole syytä pelätä että jokin elinkin olisi kärsinyt. Pahoinvointi liittyneekin migreeniin, joka yritti alkaa, mutta meni ohi ajoissa otetulla lääkkeellä ja päiväunilla.

Lääkäristä palattuamme tein erittäin selväksi miehelleni että minun on saatava tuo novelli valmiiksi ja eristäydyin kuulokkeillani omiin maailmoihini. Uhosin kyllä hänelle että kunhan se on valmis, vauvan syntymäpäivällä ei enää ole mitään väliä ja voin heittäytyä kokeilemaan ylenpalttisesti vaikkapa kolmen ässän tekniikkaa että tämä jo vammaisuus päättyisi (Siivous, Sauna, Seksi ;-). Menkkamaisia kipuja ja supistuksia on nyt joka päivä, kävely on hankalaa ja käyntini niin leveä että tänäänkin pamautin varpaani kotiportaaseen ihan vaan siksi etten ole tottunut omiin uusiin liikeratoihini. Samasta syystä poltin eilen masunahkani omaan kuumaan kotilieteen. Voin miltei tuntea vauvani pään ääriviivat alapäässä kun vaapun eteenpäin. Makaaminenkin on tukalaa, ruumiinosat väsyvät niihin kahteen asentoon joissa voin nukkua (eli kummallakin kyljellä) mutta väsymys on sitä luokkaa että nukun kuitenkin.

Viikonlopun hulinoihin kuuluivat mm. niin yhden ystävättären 80-lukuteemaiset 25-vuotisbileet kuin seurakuntamme 30-vuotispäivätkin. Ensiksi mainituissa pippaloissa sain nukutuksi päiväunet. Lisähubaa saatiin kun Anandi (joka ei vieläkään ole saanut haetuksi kännykkäänsä isänsä toimistosta vaikka se on ihan lähellä koulua ja känny siis unohtui isän autoon yli viikko sitten) unohti kotiavaimensa niihin 25-vuotisbileisiin niin ettemme saaneet hänen pyöräänsä kotiin juna-asemalta. Veljeni pyörän varastaminen hiljattain seuraavalta juna-asemalta kummitteli mielessäni. Onneksi Anandin pyörä kuitenkin oli tallella vielä sunnuntaina ja se ystävätärkin tuli temppeliin niin että saatiin avain takaisin. No, enpä kyllä itsekään ole tarpeeksi skarppi. Saimme kyydin kotiin niistä 25-vuotisbileistä ja unohdin kokonaan että fillarit ovat asemalla, piti vielä kymmenen maissa illalla kävellä niitä noutamaan... Anandi pääsi äitiään ja kaksossiskoaan ennen nukkumaan, koska hänen oli avaimettomana ihan turha lähteä.

Aiemmin olisi voinut kirjoittaa yksinkertaisesti "siskoaan ennen", nyt täytyy jo tähdentää kun siskoja on kohta enemmän :-) Eräs syyskuuvauvanodottajaryhmämme naisista tosin sai juuri pojan, vaikka hänelle oli myöskin ennustettu tyttöä sillä perusteella ettei ultrassa vauvan jalkojen välissä näkynyt mitään. Olen koettanut varoitella kaksosia että tämäkin, pikkuveli odotetun pikkusiskon sijaan, on meidänkin kohdallamme yhä mahdollista...


Ti 2.9. rv 37+6

Äitini neuvoi jo kuukausia sitten nukkumaan pehmeämmällä patjalla edes raskauden takia. Minä ja Dharmapatihan pidämme kovasta unialustasta, nukumme paljon paremmin pelkän välipatjan kuin kunnon patjan päällä. Se hämmästyttää kummastuttaa ystäviä ja sukulaisia. Eilen illalla kuitenkin viritin vierasvälipatjankin sänkyymme, ja kas - jokaöiset säärisärkyni loistivat poissaolollaan. Taitaa siis pitää paikkansa teoria siitä, että ne säärisäryt johtuvat hermojen painumisesta kovaa alustaa vasten yksitoikkoisissa nukkuma-asennoissa.

Huomenna alkaa raskausviikko 38 ja silloin ei olla enää vain täysiaikaisia vaan peräti niin pitkällä että vauvan syntymään lähteminen spontaanisti minä päivänä tai yönä tahansa kuukauden sisällä on ihan oikeasti kai periaatteessa yhtä todennäköistä joka päivä ja yö. (Jos nyt ei huomioida tilastollisia suuntaviittoja joitten mukaan intialaisgeeninen tyttövauva viipyy todennäköisesti masussa kaikkein pisimpään...)

Kaikki on ja ei ole valmiina. Dharmiksen mielestä eilen ei ollut vielä kiire mennä etsimään sängynjatketta. Yöllä mietin, missähän päin yläkertaa vaihdan tarvittaessa vauvan vaipat keskellä yötä herättämättä Dharmista - täytynee sittenkin hommata kokoontaitettava hoitopöytä ensiavuksi yläkerran käytävälle, jota yleensä käytän vain silitykseen.

Lähimpänä asuva ystävätär tulee majailemaan meille kaksosten kanssa jos eivät satu olemaan isällään kun pikkusisarus lähtee syntymään, ja 10 päivää 14:han he viettävätkin täällä.

Ja nyt ainakin vielä kerran novellin kimppuun ennen kuin pitää lähteä neuvolaan!