Useimmissa muissa kulttuuripiireissä kauhistellaan länsimaalaista tapaa lähettää iäkkäät vanhemmat hoitokoteihin. Moraalitonta! Järkyttävää! Tottahan nyt lasten kuuluu hoitaa heikentyneet vanhemmat, jotka hoitivat lapsia, kun nämä vielä olivat heikkoja! Muutoksen tuulet puhaltavat kuitenkin jo Intiassakin. Tunnot niistä kiteytyvät erään Bollywood-elokuvan dialogissa, kun vanha intialaismies huokaa:

- Kasvatin neljä poikaa yhdessä huoneessa. Nyt pojilla on neljä taloa, mutta ei yhtään huonetta minulle.

(Lage Raho Munna Bhai, 2006)

Vaan mikä mahtaa olla totuus kaikki-sukupolvet-saman-katon-alla -ihanteen toteutumisesta?

Intiassa lukemattomat vanhat leskinaiset vaatetetaan yksinkertaisiin valkoisiin vaatteisiin jai dumpataan pyhille paikoille. Siellä he elävät kerjäten tai mantrojen laulamisesta ruokapalkkaa saaden. Lapset ja lapsenlapset, tai joskus vaan naista elättäneen edesmenneen aviomiehen sukulaiset, sanovat tämän olevan hyväksi naisen sielulle. Kaikki tämä tehdään Krishnan nimeen, hylättyjen leskien sanotaan olevan Krishnan morsiamia. Todellinen motiivi toimia näin on tietenkin raha, eli onpahan yksi ihminen vähemmän elätettävänä.

On myös tapauksia, joissa lesket karkaavat perheiltään ryhtyäkseen elämään Krishnan morsiamina - mutta tässäkin on taustalla usein henkinen, fyysinen ja/tai seksuaalinen perheväkivalta!

Krishna ei totisesti katso hyvällä moista naisten hylkäämistä tai usuttamista oman onnensa nojaan. Kun varsinkin nuoret lesket joutuvat usein lopulta väkisin elättämään itseään prostituutiolla, voimme olla varmoja ettei heidät hylänneille omaisille ole kaunista karmaa luvassa. Jos joku haluaa jättää kaiken ja ruveta kierteleväksi nunnaksi tai munkiksi, uskontomme sallii sen kaikin mokomin ja Jumala pitää huolta, mutta tämä valinta on hyvin harvinainen ja siihen pakottaminen on suuri synti.

Krishnan morsiamiksi pakotetut vanhukset ovat tietenkin ääritapauksia. Suurin osa vanhuksista intialaisessa kulttuuripiirissä ja monissa muissakin kulttuuripiireissä todellakin elävät kuolemaansa asti jälkeläistensä kanssa saman katon alla. Näin myös Mauritiuksella - no, intialaiseen kulttuuripiiriinhän saari kuuluukin.

Mieheni viimeinen elossaoleva isovanhempi, äidinäiti, on kahdeksan tyttären ja yhden pojan äiti ja vielä usemman lapsen isoäiti ja jokusen isoisoäitikin. Leskeksi jäätyään hän päätti haluta elää yhden tyttärensä ja tämän pojan kanssa siksi, että kyseinen tytär on eronnut työssäkäyvä äiti ja isoäiti katsoi voivansa olla parhaiten avuksi "isättömän pojan" hoitajana. Tuntui myös reilulta että avioliitossaan pettynyt nainen poikineen pääsi asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa, josta muut olivat muuttaneet pois, tytöt miehelään ja ainoa poika siksi että talo oli varustuksiltaan niin vanhanaikainen. Mainittu kolmikko asuu siellä edelleen, talossa, missä isoäiti lapsikatraansa kasvatti. Nykyään "isätön poika" on parikymppinen tietokonehullu poikamies ja isoäiti käynyt vanhaksi, harmaaksi ja raihnaiseksi. Joitakin viikkoja takaperin vanhus sai sydänkohtauksen. Hän toipui ja pääsi kotiin, mutta on yhä letkuruokinnassa.

Tilanne on ikävä kyllä kaikkea muuta kuin ihanteellinen ja mutkaton. Ongelmia piisaa:

1) Aika. Täti G –  tytär, jonka luona nyt jatkuvaa omaishoitoa tarvitseva isoäiti asuu  käy tosiaankin töissä eikä pysty olemaan koko ajan tämän luona. Hänen poikansa opiskelee ja pitää isoäidin hoitoa liian vaikeana tai sopimattomana puuhana itselleen. Purkkaratkaisu: mieheni äiti on muuttanut heidän luokseen äitiään hoitamaan. Olisi yksinkertaisempaa, jos isoäiti muuttaisi anoppini taloon, mutta anopillani ei ole autoa eikä ajokorttia, ja isoäitiä pitää jatkuvasti kuljetella autolla, joten autollisen Täti G:n luona hän pysyy.

2) Raha. Täti G on jo kauan sitten, sisarustensa järkytykseksi, ohjannut äitinsä eläkkeen omalle tililleen niin, ettei äidillä ole ollut edes mainttavasti taskurahaa. Täti G on perustellut tätä sillä että hänhän ne kaikki laskut kumminkin maksaa, isoäiti ei ole aikoihin käynyt yksin kaupassa, ja sitä paitsi höperöityvä vanhus voi rahaa saadessaan tehdä älyttömiä heräteostoksia. Sisarukset epäilevät, että Täti G käyttää tilannetta taloudellisesti hyväkseen. Täti G varmaankin itse näkee asian ymmärrettävästi niin, että kun hän kerran (tosiaankin hiukan jo vanhuudenhöperön) äidin perään katsoo, on ihan reilua saada siitä jokin korvauskin.

Sydänkohtauksen jälkeen valtion isoäidille maksama eläke tms. raha suureni hoitokulujen takia, mutta sitä tarkastettaessa muut sisarukset pitivät palaverin ja käänsivät varmuuden vuoksi rahavirran takaisin isoäidin itsensä tilille. Tuohon tiliin eivät muut kuin isoäiti itse pääse käsiksi kuin Täti K:n suostumuksella. Täti G loukkaantui verisesti, eikä hän nyt halua ostaa isoäidille hoitotarvikkeita. Anoppinikin pitäisi itse maksaa hupinsa, kuten teensä ja vessapaperinsa. Siksi hän haluaisi totisesti palata kotiin sisarensa talosta, mutta kuka isoäitiä silloin hoitaisi? Täti G:n loukkaantumiseen muut sisarukset vastasivat muistuttamalla, että hän on jo saanut perintötalonkin, sisarusten lapsuudenkodin, asunnokseen, joten olisi tyytyväinen vaan.

3) Hoitomuoto. Kaikki tädit perheenjäsenineen tuntuvat olevan eri mieltä siitä, millainen hoito ja ruokavalio olisi isoäidille parhaaksi. Kaikille on jo ehtinyt tulla paha mieli kun asioista on väitelty ja ihmiset syytelleet toisiaan tyyliin "isoäidin tila huononi koska Täti D syötti hänelle sitä ja tätä". Silti suurin osa kaikkitietävistä sukulaisista ei itse tahdo (tai töiltään ehdi; anoppinihan on sisarussarjan vanhinta päätä ja eläkkeellä) varsinaisesti osallistua matriarkan hoitoon. Kunhan neuvovat ja osoittelevat muita.

Yhteenveto. Mieheni on tullut vakaasti siihen tulokseen, että isoäidille parasta olisi tosiaankin siirtyä hoitokotiin. Silloin kaikki hänen 9 lastaan voisivat jakaa tasan sen osan hoitolaskusta, jota äidin tililleen saama valtionapu ei kata. Silloin nähtäisiin, kuka rakastaa ja tahtoo häntä tavata oikeasti ja kuka vaan sanoo niin, kun kaikilla olisi tasapuolisesti tilaisuuksia viettää vapaa-aikansa hoitokodissa tai äitiä sieltä retkille vieden.

Mutta tämähän olisi moraalitonta ja järkyttävää eikä kukaan itseään kunnioittava lapsi omalle äidilleen Mauritiuksella niin voisi tehdä.


Olisipa kiinnostavaa kuulla miten teidän lukijoiden suvuissa tai miehienne suvuissa nämä asiat on hoidettu!