Kaikenlaisesta sitä voikin ihminen vimmastua kun on raskaana... Nyt minua vimmastuttaa vaihteeksi sellainen asia kuin rotuhygienia. Minähän odotan lasta, jota ei joittenkin mielestä saisi olla olemassakaan, koska minä olen valkoinen ja lapsen isä ei.

Kanadassa valkoinen nainen päätti hankkia lapsen hedelmällisyysklinikan spermapankin kautta. Lueskeltuaan anonyymien luovuttajien perustietoja (kuten luonnekuvauksia ja mitä he harrastavat) hän valitsi sopivimman oloiset osoittamatta minkäänlaista kiinnostusta heidän etnistä taustaansa kohtaan. Hänestä esim. ihonväri ei ollut merkityksellinen valintakriteeri.

Hedelmällisyysklinikka ilmoitti, että ei vaan käy. Valkoinen nainen voi saada heidän avullaan lapsen vain valkoisen luovuttajan spermalla. Tätä perusteltiin lapsen edun toteutumisella. Hänelle tulisi identiteettikriisi tai hänen elämästään tulisi puuttumaan jotain olennaista.

Nainen nosti asiasta sellaisen metelin, joka yltyi mediassa yleiseksi paheksunnaksi, että hedelmällisyysklinikka kumosi oman määräyksensä. Nyt jokainen asiakas saa spermaa juuri siltä luovuttajalta kuin haluaakin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta minä jäin silti ärtyneeseen tilaan. Eikö moista rotuhygieniaa harjoiteta Suomessakin? Muistelin spermapankkia aikoinaan hyödyntäneen ystävättäreni kertoneen, että hän sai automaattisesti mahdollisimman paljon itseään fyysisesti muistuttaneen luovuttajan spermaa. Otin häneen yhteyttä. Opin paljon.

Väestöliitto käyttää Suomessa vain suomalaisten luovuttajien spermaa. Suomalaisuus ei kuitenkaan tarkoita nyt tietynlaista geneettistä perimää, vaan tavoitettavuutta. Koska lapsella (ja vain lapsella, 18 vuotta täytettyään) on oikeus jäljittää biologinen isänsä, ei vain uteliaisuudesta vaan myös varmistaakseen, ettei ole esim. vahingossa itse lisääntymässä oman sisaruksensa kanssa, olisi haitaksi jos kyseessä olisi joku josta Suomen väestörekisterissä ei ole tarpeeksi tietoa.

Väestöliitto ei jaa luovuttajista mitään persoonallisuus- tai harrastustietoja. Kertovat lähinnä pituuden ja silmien ja hiusten värit. Luovuttaja saa halutessaan esittää toiveita niistä, mutta perussuositus, josta siis SAA poiketa, on, että etsittäisiin luovuttaja, joka on äidin kanssa fyysisesti samannäköinen niin että lapsi muistuttaisi häntä paljon. Pariskuntien kohdalla taas koetetaan oletusarvoisesti etsiä sosiaalisen isän roolin ottavan miehen kaltaista luovuttajaa, tämä on isien oma toive. Maahanmuuttajapariskunnille ei aina löydy luovuttajaa laisinkaan näillä kriteereillä, kun fyysisesti samannäköisiä suomalaisia luovuttajia ei ole ollut.

Yhden luovuttajan luovuttamaa siemennestettä voidaan Suomessa antaa vain viidelle perheelle.

Toinen vaihtoehto on käyttää yksityisklinikoita, jotka puolestaan tilaavat spermaa ulkomailta. Tällöin geneettisen isän jäljitys voi tosiaan olla lapselle myöhemmin aika vaikeaa ellei mahdotonta.

Sain sielunrauhan ainakin sen suhteen, että ainakin Väestöliiton touhu Suomessa on järkevää ja käytännöt perusteltuja mutta eivät ehdottomia.