Pienet asiat voivat yhtä aikaa toteutuessaan muuttaa isosti elämää.

pyoraretki%20007-normal.jpg

Niin kuin vaikkapa sellainen tapahtumien sarja, että 1) lapset oppivat ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä ja 2) meille muuttaa mies, joka vallan äksyyntyy ja juoksee seinillä, jollei saa paljon liikuntaa ja 3) myymme auton ja 4) koittaa kevät. Lopputulos: pyöräilemme nykyään harva se päivä ja melkein kaikkialle. Äipänkin kunto kohenee kohisten.

Kännykameralla satulan päältä räpsäisemässäni kuvassa suunta on takaisin Lastenklinikalta, missä kävimme näyttämässä Shantin jalkaan ilmestynyttä ilkeää isoa ihottumaa. Viikonloppuna. Vaikka mimmi oli todistettavasti ihan kunnossa, jopa sellaisessa kunnossa että ajoi tuosta vain noin pitkän pyörälenkin. Vaan minkäs teet; aina jos soitan terveysneuvontapuhelimeen missään Shantiin liittyvässä asiassa ja päivystäjä siellä kuulee sanan "diabetes", hän komentaa lääkäriin heti. Ihottumahan olisi voinut olla jotain sellaista mikä vaatisi antibioottikuurin, joka taasen olisi ollut parasta aloittaa heti eikä vasta maanantaina tai se vaikuttaisi verensokeritasapainoon.

Perjantaina pyöräilimme, lapset ja minä, miehen pelatessa squashia, ex tempore kälyni luo ja serkusten leikkiessä kävimme mitä mielenkiintoisimmat keskustelut useastakin aiheesta. Velipoika ei ollut kotona, mikä taisi olla hyvä juttu, sillä naisten kesken tulee usein juteltua enemmän ja mielekkäämpiä ;-) Minun tajuntani avartui, kun käly kuvaili, miten hän on huomannut tiedekunnan ja ylipäätään yliopistossa olemisen vaikuttavan ihmisten ajatteluun.

Tajusin, että samahan pätee ihan varmasti joka alalla. Ja minä olen tästä oikea tyyppiesimerkki.

Toimittajan työ on aika usein käytännössä kääntämistä, mutkien suoraksi vetämistä ja punaisen juonilangan liimaamista satunnaisten tapahtumasarjojen päälle. Kääntämisellä viittaan siihen, että minun pitää tulkata ajatuksia, aatteita ja byrokaattista kapulakakofoniaa sellaiselle suomen kielelle, jota kuka tahansa ymmärtää. Mikä ei yleensä onnistu ilman yleistysten ja johtopäätösten vetelyä.

Onko sitten mikään ihme, jos syyllistyn samaan muillakin elämänalueilla? Jos vetelen liikaa johtopäätöksiä ja väännän ihan huomaamattani yleistyksiä ja merkityksellisiä kertomuksia kaikesta mitä ympärilläni tapahtuu? Tämä on muuten monen piintyneen yliopistoihmisen vastakohta, tutkijat kun usein välttävät viimeiseen asti johtopäätöksiä. Eipä ihme, että tutkijoita onkin kaikkein vaikein haastatella, he kun yleensä tahtoisivat muuttaa joka pilkun paikan ennen kuin juttu ehtii painoon ;-)

Miten on teidän lukijoiden laita, kuinka uravalinta tai omin ala on muokannut yleistä käytöstänne?