"Niin kauan kun maailmankaikkeutesi keskipiste olet sinä itse, oma egosi, et voi milloinkaan olla tyytyväinen. Ego on ikuisesti puutteessa. Vaikkei ihmisellä ensin olisi mitään ja sitten hän saisi jotakin, hän haluaisi aina vain lisää."

- Swami Brahmatananda
 
Ajattelin, että kun minä kerran pyrin joka päivä ahmimaan henkistä viisautta, voisin säännöllisesti yrittää tunkea sitä tänne blogiinkin. Toinen eilen kolahtanut ajatus oli ajatus ihmiselämästä purjevenematkana. Saadaksemme vankan mielenrauhan ja löytääksemme sisäisen ilon lähteemme meidän tulee levittää purjeet siihen ilmansuuntaan josta hyvä tuuli käy - käyttää siis silmiämme ja korviamme vapaa-ajalla hengellisen tiedon omaksumiseen eikä pelkästään maallisiin huvituksiin. Meidän tulee myös luopua turhasta painolastista. Siis raaskia heittää yli laidan koko joukko hyödyttömiä harrasteita ja aikasyöppöjä. Ja ennen kaikkea upottaa painava keko negatiivisia ajatusketjuja, kahlekierteitä, joiden painosta lillumme paikoilamme. 



Nuo mokomat merirosvot kannattaa komentaa lankkua pitkin veteen ajoissa, ennen kuin ne painavat veitsen kurkullemme, vääntävät päämme pinnan alle ja hukuttavat meidät! Ja ennen kuin olemme liian vanhoja ja väsyneitä purjehtimaan tosissamme. 

Merirosvovertaus ei sikäli sovi yhteen kuvan kanssa että kuvan olen ottanut Egyptin matkalla 2002.

Harpatkaamme filosofisista sfääreistä uskonnon seuraamisen epäromanttiseen arkeen. Olemme tähän asti järkeilleet, että mitä se haittaa vaikkemme mihinkään uskontokuntaan virallisesti kuulukaan. Jumala katsoo sydäntä eikä jäsenrekisteriä. Mutta aivan niin kuin isoäitini kuolema sai vanhempani pohtimaan hautapaikka-asioita, niin sai mieheni isän kuolemakin hänet ja minut uusiin aatoksiin.

Monet suomalaiset kuuluivat ei vielä niin kauan aikaa sitten kirkkoon vain saadakseen halvemmat hautajaiset. Hengellistä toimintaa kaikessa epäitsekkyydessään, ajatellaan jäljelle jäävien rahatilannetta :-) Mieheni isän kuolema sai minut ja mieheni tuumaamaan, että parasta vaan meidänkin on suosiolla liittyä sellaiseen uskonnolliseen yhteisöön, joka takaa meille sellaiset ruumiinhävittäjäiset jotka haluamme. Otin meille kahdelle viime kerralla temppelistä mukaan liittymispaperit sitä pyörittävään uskontokuntaan, vaikka seuraankin gurua, joka ei kyseiseen poppooseen kuulu, ja joitakin selviä mielipide-erojakin meillä ja temppelin virallisella linjalla on. Kuitenkin pääpiirteittäin siellä opetetaan samaa asiaa kuin mihin me uskomme. Uskontokunnan jäseneksi kirjautuminen odottaa nyt enää sitä että mies palaa appeni ruumista polttamasta takaisin Suomeen ja allekirjoittaa tandemhakemuksemme.

Temppeli on meille hyvin tärkeä paikka. Jännää nähdä, minne se siirtyy kun nykyinen vuokrasopimus päättyy tämän vuoden mukana. Toivottavasti Puotilan kartanoon, kuten pääkaupunkiseudun intialaiset sekä suomalaiset Krishnan palvojat tosissaan yrittävät järjestää - harmi vaan että kartanolla olisi muitakin ottajia!

Dharmapati on tänään ollut mauritiuslaisessa maistraatissa hoitamassa isänsä kuolemaan liittyvää paperisotaa. Hautajaismenot itsessään kestivät 14 päivää ja nämä muut hommat, kuten asiaankuuluva byrokratia sekä lapsuudenkodin myyntiin pano, jotta Anoppi voisi muuttaa lähemmäs rakkaita siskojaan, vievät nekin aikaa. Siksi mies palaa Mauritiukselta vasta 18.11. ja liittyy heti seuraavana päivänä mukaan suomen kielen kurssille.

Olen tosi onnellinen että ehdin saada kunnian tutustua vainajaan heinäkuussa!