Ikääntymisessä, ainakin tämmöisen uskiksen tapauksessa, parasta lienee se, että asioitten lutviutumiseen oppii vaan luottamaan. En esimerkiksi ole juuri hermoillut, vaikka rahat ovat aina lopussa (no joo, eipä kyllä ole velkojakaan ja luottotiedot puhtaat eli sikäli tilanne on paljon parempi kuin monilla muilla) ja kielikoulun päätyttyä siellä sujuvan suomen oppinut mieheni on hakenut ties miten monta kymmentä työpaikkaa eri aloilta, tai lähettänyt avoimia hakemuksia, pääsemättä edes haastatteluun. Olen leukaillut, että hänen pitäisi varmaan ottaa minun -nen -päätteinen sukunimeni ja vääntää etunimensä lähimmän suomalaisen nimipäiväkalenterinimen mukaiseksi. Sellaisia työpaikkoja, joissa pitäisi valmistaa liharuokia tai läträtä alkoholin kanssa, mies ei ole hakenut ja minä olen niin ylpeä siitä. Se yhdistää meitä että ollaan mieluummin köyhiä kuin pyörretään periaatteemme :-)
Erityisen tylsää on ollut, että vaikka hän todisti kielikoulun työharjoittelujaksolla pystyvänsä täysin hoitamaan suomeksi samat työt joita teki Englannissa ja joihin hänellä on Lontoossa hankittu koulutus, tuo koulutus ei vaan päde Suomessa.
Sitten löytyi täsmäratkaisu: valmentava koulutus, joka johtaa lähihoitaja-oppisopimustyöpaikkaan. Mies haki sinne. 222 muutakin haki sinne. Maahanmuuttajiakin oli joukossa paljon, mutta mieheni mukaan paikalla oli huomattavasti enemmän supisuomalaisia. Mamut pantiin kahteen pääsykokeeseen kahtena päivänä, joista ensimmäisenä testattiin kielitaitoa. Toinen testipäivä oli yhteinen kaikille, monenmoisia psykologisia, matemaattisia ja liikunnallisia kokeita. Ja eilen tulivat tulokset: onneksi olkoon, Dharmapati on 25 koulutusohjelmaan hyväksytyn joukossa!
Pitäisikö minun ylistää Herra Krishnaa vai aviomiestäni? :-D Aikamoinen saavutus jälkimmäiseltä, vaikkei varmasti olisikaan onnistunut ilman ensiksi mainitun apua!
Se kaikille yhteinen pääsykoepäivä piristi kovasti miestäni, jota tämänhetkinen raha- ja työtilanne on pänninyt paljon enemmän kuin minua. Hän palasi sieltä tuntien olevansa siunattu prinssi. Hänen oma elämänsä tuntui niin paljon helpommalta kuin muitten ihmisten, joitten kanssa hän oli jutellut. Vaikkapa sen suomalaisen, joka oli opiskellut 7 vuotta yliopistossa ja ollut sen jälkeen 7 vuotta työttömänä, nyt päättänyt luovuttaa ja vaihtaa alaa. Tai sen somalin, joka oli tullut Suomeen jo 20 vuotta sitten, lapsena, mutta puhui edelleen huonompaa suomea kuin Dharmapati. Hän oli törmännyt pääsykokeissa myös entiseen luokkatoveriinsa suomikoulusta - nainen kävi parhaillaan läpi avioeroa suomalaisesta miehestään.
Ehkäpä pääsen kuuntelemaan kotitoimistossani töitten lomassa taas enemmän musiikkia. Tykkään töitä tehdessäni pitää taustalla sellaista musaa, jonka sanoja en ymmärrä ja jossa on hyvä rytmi, se auttaa pitämään työvirettä yllä. Mieheni mielestä milloin mistäkin päin maailmaa kajahtelevat suosikkini ovat kuitenkin lähinnä melusaastetta ;-) Esimerkiksi tämä hypnoottinen ihanuus:
http://youtu.be/MsTnoPzkAxs
Kommentit