Ma 13.1. rv 4+1 ( = neljä viikkoa ja yksi päivä edellisten kuukautisten alkamispäivästä lukien)

Kerroin eilen kaksosille plussasta, kun he olivat palanneet isänsä luota. Sen tyttäret jo tiesivätkin, että vauvaa on yritetty ja että isänkotiin lähtöä edeltänyt oksenteluni saattaa johtua onnistumisesta. He tietävät myös, ettei plussa tarkoita välttämättä vauvaa, koska noin joka viides vauva menee kesken. Kuolemasta puhuminen ei koskaan ole ollut meille vaikeaa.

Kuten arvasinkin, Anandi parahti uutisen kuultuaan itkuun, eikä hän oikein osannut eritellä tunteitaan. Tulkitsin niitä hänelle ääneen: Anandia varmaan pelottaa, että äiti rakastaa häntä vähemmän kun uusi vauva tulee viemään äidin aikaa ja huomiota. Vakuutin, ettei näin ole, vaan rakastan varmasti isoja lapsia yhtä paljon kuin tulevaakin. Anandi piristyi, kun sovimme, että yritän jatkossa säännöllisesti järjestää kahdenkeskistä aikaa vuorotellen kummallekin isolle tytölle niin, ettei siskokaan ole siinä aina vieressä huseeraamassa. Yritetään aloittaa tämä jo tällä viikolla ja tehdä siitä tapa jo ennen kuin vauva syntyy!

Lohtua toi muutoksista hermostuvalle lapselle sekin, että katsoimme hänen pyynnöstään "jonkun hauskan leffan". Valituksi tuli melkein 20 vuotta vanha ja siksi viaton Bollywood-komedia Tere Mere Sapne.

Shantilla on tapana ottaa rennommin vähän kaikki, ja ajatus pikkusisaruksesta vain hymyilyttää häntä ja panee hänet pohtimaan, millainenhan siitä tulee ja mitä kaikkea se tuleekaan tekemään.

Aamulla Anandikin suhtautui ajatukseen jo positiivisemmin ja naureskeli Shantin lailla tulevaisuudenvisioille siitä, miten hassu vauva varmasti onkaan. Jotenkin aamiaispöytäpuheemme kääntyivät pahoihin kouluruokiin, ja minä aloin kuvailla tytöille, miten kamalalta tilliliha maistuikaan kun sitä jouduin koululaisena jäytämään. Ajatus tillilihasta moninkertaisti äkkiä aamupahoinvointini niin, että jouduin juoksemaan vessaan oksentamaan! Sen jälkeen naureskelimme kaikki kolme, että tämä vauva ei ainakaan siedä tillilihaa yhtään kun protestoi niin että mahani ympäri kääntyy jo pelkästään jos puhummekin tillilihasta ;-) Vakuutimme tyytyväisinä masulleni, että tässä talossa kukaan ei syö tillilihaa eikä mitään muutakaan lihaa, eikä juo alkoholia eikä tupakoi. Selvä oletus on kaikilla, että siellä on jo edellisessä elämässään krishnalaisittain elänyt sielu.

Myöhemmin tänään väsymys on ollut aikamoista. Työnteko sujuu jähmeästi. Lounaan jälkeen nukuin melkein kaksi tuntia. Senkin jälkeen työnteko on sujunut jähmeästi. Olen niin uninen enkä uskalla juoda lisää piristävää teetäkään kun pelkään että join sitä jo raskainaolevien 200 mg:n kofeiinikiintiön melkein täyteen aamulla.


Ti 14.1. rv 4+3 (korjattu, olikin päivän enemmän kuin ensin laskin)

Neuvola on varattu, se on 7.2. Dharmapati ihmetteli, pitääkö hänenkin todella tulla sinne. Kulttuurieroja: opin, että Mauritiuksella odotusjutut ovat tiukasti naisten juttuja. Ajatus siitä että isä tulisi lapsensa synnytykseen mukaan on siellä aivan ennenkuulumaton ja vaatii Dharmikseltakin sulattelua. Ainakin neuvolaan hänet kyllä raahaan vaikka väkisin. Hän tarvitsee neuvoja enemmän kuin minä ;-)

Tunsin itseni luuseriäidiksi kun puhuin lapseni illalla ympäri, että ei mennäkään luistelemaan vaan löhötäänkin sohvalla katsomassa leffa. Alkuraskauden väsymys on jyrännyt ja yllättänyt täysin. En muistanut miten voimakasta se on. Tänään täytyy kuitenkin jaksaa luistella, kun tulevat koulusta. Onneksi uuden kotimme lähellä on iso luistinrata, sinne kävelemiseen ei mene kuin korkeintaan viisi minuuttia.

Illalla on myös ihanaa päästä taloyhtiön naisten lenkkisaunaan, jossa emme muuten koskaan ole tavanneet naapureita. Dharmis huolehti, saako raskaana ollessa saunoa. Dharmapati on nyt kysellyt yhtä ja toista raskaudesta ja naisen anatomiasta ja huomaan etteivät nämä asiat kuulu sitten ollenkaan yleissivistykseen siellä, mistä hän tulee. Kaikki tietonsa aiheesta hän on saanut hoitoalan työpaikoillaan silloin, kun on satunnaisesti ollut tekemisissä raskaana olevien naisten kanssa, mutta varsinaisesti hän ei koskaan ole työskennellyt naistentautipuolella.

Meillä on kummallakin sellainen vahva, rauhallinen fiilis, että kyydissä on Krishnaa rakastava sielu.

Päivärytmini on näköjään asettunut reilussa viikossa sellaiseksi, että lounaan jälkeen sippaan päikkäreille. Ja nukun herkästi puolitoista tai kaksi tuntia.


Pe 17.1. rv 4+6

Eilen oli kiireinen päivä, työkeikkaa ja lasten kanssa kaupungilla pyörimistä ennen kuin heidät piti viedä tanssitunnille. Heti kun pääsimme tanssisalirakennukseen, nukahdin sen aulan sohvalle. Onneksi paikka on umpitaiteellisten boheemien hipstereitten keskus eikä sohvalla koisiva tantta ylittänyt kenenkään huomiokynnystä.

Päivä ilman päiväunia tuntuu ylivoimaiselta. Ajatuskin siitä että valvoisin myöhään on aivan pöyristyttävä. Pöyristyinkin kun eräs kaveri vietti meillä pari yötä, joista toisen hän valvoi chattien Ruotsissa asuvan poikaystävänsä kanssa. Olen niin kiitollinen siitä että nuo ajat ovat minun kohdaltani jo ohi ja saan elää rakkaani kanssa ja vartoa yhteistä vauvaa.

Onneksi tänään ehtinen nukkua jossain välissä. Pikkuveli tulee yhdeltä ja käymme noutamassa hänen autollaan entisen kodin pyöräkellarista kaksosten Stigat, ja illalla mennään kenkäostoksille, tyttöjen pakanakummitäti lupasi synttärilahjaksi syksyllä ostaa heille kengät kun tulee tarvetta. Nyt on Anandin kengänpohjasta irronnut palanen.

Kävimme katsomassa erään tavaratalon vauvanvaateosastoa. Emme ostaneet mitään eikä ollut tarkoituskaan, kunhan fiilistelimme. Anandikin on jo innoissaan vauvasta.


Su 19.1. rv 5+1

Juhlava olo kun selvisin uudelle raskausviikolle. Kuolema muistuttaa läsnäolostaan, Yamaraja moikkaa odottajien nettifoorumin ketjusta, jossa joku samalle kuulle kuin minä vauvaa odottavista joka päivä ilmoittaa raskautensa menneen kesken. Eipä ihme, kun naisia on ryhmässä kymmeniä ja tosiaankin tilastollisesti joka viides raskaus menee kesken ja useimmiten juuri näin alkuviikoilla. Se todellakin ylläpitää hienon juhlavaa ja nöyrää mielentilaa tästä elämän ihmeestä. Kaikki on Krishnan käsissä; minä en voi tehdä Hänen kohtuuni sijoittaman pienen hyväksi muuta kuin olla parhaani mukaan astumatta pois Hänen asettamiensa turvarajojen sisältä. Ja hyväksyä Hänen tahtonsa mikä se onkin luottaen siihen että kaikella, keskenmenoillakin, on tarkoituksensa.

Raskausoireet tuntuvatkin Herran armon osoituksilta. Rintoja särki illalla niin etten meinannut saada unta. Ja toissapäivänä sain tämän raskauden toistaiseksi hurjimman oksennuskohtauksen suihkussa niin, että suihkun jälkeen piti kuurata kylppärin lattia.

Oltiin aamulla luistelemassa. Anandi on oppinut luistelemaan takaperin vinhaa vauhtia ja etuperinkin hän menee jo niin kovaa etten enää ole mahdoton saalis hipassa. Parituntisen hippapainotteisen luistelun jälkeen en jaksanut kuin kömpiä päikkäreille. Niitten jälkeen lähetin lapset ja Dharmapatin temppeliin ilman minua, sillä pitää tehdä töitä. Paljon on kirjoitettavaa huomiseksi. Olo on sellainen että mieluummin kyllä jatkaisin unia ;-)


Ti 21.1. rv 5+3

Ihanaa kun on niin isot lapset! Anandi oli tänään kuumeisena kotona. Ensin hän ihan oma-aloitteisesti luki Lennart Nilssonin kirjan Syntyy uusi ihminen, tai ainakin tutki tarkkaan jokaisen kuvan, ja sitten hän katsoi Olipa kerran elämä -sarjan jakson, jossa rakennetaan vauvaa masuun. Shantikin oli kiinnostunut kirjan kuvista. Lapset kyselevät paljon ja minähän vastaan ja puhelen raskausjuttuja mielelläni!


Ke 22.1. rv 5+4

Hirveä päivä! Ensinnäkin vein kummatkin isot lapset lääkäriin, toisen astman ja atooppisen ihottuman takia, toisen kolmatta päivää jatkuvan kuumeen takia. Niinpä he olivat kotona eivätkä koulussa loppupäivän eivätkä tietenkään hiljaa. Oma keskittymiskykyni on puolestaan raskauden myötä palannut ADHD-ongelmaisen skaalalle, kahdesta syystä: 1) olen kroonisesti väsynyt joka päivä siitäkin huolimatta että nukun päikkärit joka päivä, ja väsymys vaikeuttaa keskittymistä ja 2) kofeiiniöverit on vauvan terveyden nimissä nyt kielletty eli siinä meni paras hätäapu-ADHD-lääkkeeni. Väsymykseni on sitä luokkaa että matka meiltä kirjastoon kirjoittamaan työjuttuja tuntuu ylivoimaiselta. Yhtälön lopputulos: en ole saanut keskityttyä töihini ollenkaan, keskittymiseni herpaantuu joka kerta kun jompi kumpi lapsi päästää äänen. Itkuherkkyyteni on lisäksi ollut jotain ihan naurettavaa, olen itkenyt kuullessani tuttuja lauluja radiosta, tai siksi että mies oli aamuäreä, tai siksi että lääkärireissun jälkeiset lasten apteekkilääkkeet maksoivat niin paljon, rahat ovat lopussa ja rahan ansaitseminen taas näin vaikeaa. Plus siksi että vellon itsesäälissä kun tiedän ettei kuumeista lasta voi huomennakaan lähettää kouluun. Tilannetta ei auta se että mies on hakenut ahkerasti töitä vaikka miltä alalta saamatta kutsuja työhaastatteluihin. Hän pitkästyy ja menee pahalle tai sarkastiselle tuulelle tekemisen puutteessa, ellen minä revi aikaa ja kerää jostain voimia yhteiselle ulkoilulle, yleensä luistelulle.

Tiesin mihin ryhdyin kun ryhdyin raskaaksi, tunsin luvassa olevat raskausoireet ja ennakoin ADHD:n pahenemisenkin niitten seurauksena, mutta oirehtivan kroppani maanrajaan paiskomana on pakko todeta että ei tämä hauskaa ole. Pikemminkin tunnen suorittavani ankaraa vrataa, yhdeksän kuukauden tuskaisen rankkaa joogaharjoitusta, jonka seurauksena oletan jumalten antavan minulle sen mitä toivon.


To 23.1. rv 5+5

Dharmapati näki unta, jossa vauva oli syntynyt ja hän onnellinen vauvan kanssa. Hän ilmoitti herätessään kiintyneensä vauvaan ja paijaili mahaani. Kysyin, kumpaa sukupuolta vauva oli, mutta Dharmis sanoi ettei asia käynyt ilmi. Sanoin että hyvä. Kuuntelin juuri podcastin jossa kerrottiin että ennen vanhaan oli tapana pukea kaikki lapset samanlaisiin, usein valkoisiin vaatteisiin ja pukeutuminen alkoi sukupuolittua vasta siinä iässä kun lapset kiinnostuivat luontaisesti sukupuolestaan - viiden vuoden iässäkin vasta. Todettiin Dharmiksen kanssa että vauvat ovat lähempänä sielun puhdasta olotilaa kuin me ruumiisiimme tottuneet isommat eläjät, joille ruumiilliset erot merkitsevät niin paljon.

Mahani pullahti. En enää mahdu farkkuihini, vaikka viime viikolla ei vielä ollut mitään ongelmia! Tämä ei sinänsä ole mikään katastrofi, minähän en edes pidä farkuista. Ne ovat vaan joskus kätevä vaate kun yritän esim. työtapaamisissa näyttää normaalilta. Nytpähän saan hyvällä syyllä pukeutua niin kuin itse tykkään eli verhota ruumiini alemman puoliskon yhden koon salwareihin ja patialoihin sekä pitkiin hameisiin!

Anandia nauratti se, etten mahtunut farkkuihini, mutta minä nauroin hänen kanssaan ja selitin että vauvanrakennustyömaalle on nyt tullut tällainen turva-aita, rengas, joka varmistaa ettei mikään töytäys vaan osu vauvaan.


Pe 24.1. rv 5+6

Kävin Kelassa. Sain selvyyttä siihen, miten tulemme pärjäämään tulevaisuudessa, oikein henkilökohtaiset laskelmat. Kaiken kukkuraksi mukava Kelan täti kehotti minua hakemaan jälleen asumistukea nyt kun mieheni työttömyyskorvaus on pienentynyt, ja hän vieläpä selosti seikkaperäisesti, miten paljon keikkatöitä hän voi vastaanottaa menettämättä tukiaan! Kelareissun ainoa varjopuoli oli, ettei Malmin Kelassa ole vessaa. En takuulla ole ainoa jolle tämä aiheutti tuskia, koska jono oli niin jumalattoman pitkä! Ihana virkailija kertoi, että vessa piti sulkea koska asiakkaat aina rikkoivat sen. Kivat vaan teille.

Tarkoitukseni oli jatkaa Kelasta verotoimistooni, joka näyttäisi olevan Myyrmäessä, mutta kunto loppui kesken! Ihan älytön kontrasti viime vuoden ja tämän raskausvuoden välillä! Olin 2013 elämäni parhaassa kunnossa ja 2014 en sitten näköjään jaksa edes asioida kaupungilla läähättämättä ponnistuksesta. Hyvin alkaa, jos olen tässä jamassa jo raskausviikon 6 alkaessa ja vielä olisi noin 34 jäljellä... Päädyin tekemään hidastahtisesti töitä Malmin kirjastoon. Saatuani ne valmiiksi raahauduin kotiin ja nukuin päikkärit. 

Olen alkanut jännätä tosissani, olisiko siellä taas kaksoset. Vai onko muka normaalia että raskausoireet ovat näin vahvat jo näin varhaisessa vaiheessa raskautta ja mahakin suurenee vauhdilla? Tosin kyllä yksösraskauskin voi turvottaa mahakumpua hormonaalisista syistä. Tästä aiheesta on muuten ihan yhtä turhaa ajanhukkaa etsiä tietoa netistä kuin siitä, onko raskaana vai ei ;-) Ja silti olen syyllistynyt siihen.

Sanotaan, että miehet reagoivat isäksi tulemiseen alkamalla hermoilla rahasta. Taitaa pitää paikkansa. Dharmapati on ollut onneton kun ei ole onnistunut saamaan töitä, ja hänen kohdallaan epäonnen tunne ilmenee kärttyisänä / vetäytyvänä käytöksenä sekä teinimäisenä uhitteluna. Hän kuitenkin rauhoittuu kun vakuutan vakuuttamistani että meidän vauvahan on rikkaampi kuin melkein kukaan. Onhan hänellä Dharmiksen kaltainen paheeton isä, joka antaa hänelle suurimpia lahjoja joita sielu voi saada opettaessaan sanoin ja omalla esimerkillään, mikä elämässä on tärkeää, mikä on oikein ja mikä väärin, ja miten voimme edetä hengellisellä polullamme kohti Jumalaa. Olen niin ylpeä siitä että mieheni on mieluummin köyhä kuin pyörtää yhteiset periaatteemme ja ansaitsee syntistä rahaa, että liikutun kyyneliin häntä ajatellessani! No, tässä tilassa liikutun kyllä kyyneliin muutenkin...


Su 26.1. rv 6+1

Flunssa iski. Ehkäpä käsittämätön väsymys ja läähätysreaktiot johtuvatkin osittain siitä eivätkä vain raskaudesta? En päässyt katsomaan Shantin ja Anandin tanssiesitystä. Anandi otti poissaoloni tosi raskaasti. Tyttöparka. Itse asiassa olin helpottunut kun sain flunssasta lisäsyyn pysyä poissa. Useitten tanssiryhmien esityskavalkadi oli ajankohtaltaan niin myöhäinen, että olisin ollut kotona vasta kymmenen jälkeen illalla. Ilman flunssaakin olen viime viikot ollut niin taju poissa jo yhdeksän aikoihin että tuo kuulostaa suoranaiselta kidutukselta. Olen jättänyt monta muutakin iltamenoa jo väliin silkkaa raskausväsymystäni! Anandi-poloinen joutunee tottumaan siihen että pikkusisarus rajoittaa masuvauvasta asti äidin menemisiä ja jakamista on opeteltava ihan eri tavalla kuin ennen - tähän astihan jakamassa on ollut vain samanikäinen sisko, joka on aina mukana menossa, niin ettei oikeastaan mistään ole tarvinnut luopua sisaruksen takia.

Mies löysi sellaisen raskausdokumentin, joka ei aiheuttanut hänessä "akkojen juttua" -pakenemisreaktiota. Turkkilainen "Miracle of Man's Creation" kuvaa hedelmöityksen ja sikiön kasvun teknologisin vertauksin ja siittiötkin ovat siinä kuin panssaroituja moottoriveneitä. Lisäksi dokkarissa ylistetään Allahia ja ollaan vankasti sitä mieltä että kaikki mitä kohdussani tapahtuu on niin ihmeellistä että se vaatii Suunnittelijaa ja Ohjaajaa. Olemme aivan samaa mieltä. Sitten piti tietysti vielä löytää samantapainen hindutuotoskin:

http://youtu.be/Id9pPSFIw9s

Vauvallani (tai kenties vauvoillani) on jo sykkivä sydän, ja naaman ja silmien rakennustyöt on aloitettu ja raajojen kohdalla on nuput.


Ma 27.1. rv 6+2

Raskaus tyhmentää tutkitusti. Tyhmäksi itseni tunnenkin, enkä tiedä mikä johtuu raskaudesta ja mikä flunssasta. Nenäni ei enää vuoda valtoimenaan mutta olo on ollut unelias ja sellainen etten jaksa ajatella mitään. Mies lähti suorittamaan hygieniapassia niin voi saada kokkaushommia, jos nyt jossain sellaisia on tarjolla ihmiselle, joka ei halua olla tekemisissä lihan, kalan tai alkoholin kanssa. Olen niin ylpeä hänestä kun ei halua! :-)

Näin eläväisen raskausunen, jossa elettiin ensi kesää. Siinä saimme Dharmapatin kanssa mennä puistokävelylle vauvojemme kanssa... vauvat olivat yhtäkkiä siinä käsivarsillani vaikkakin yhä sikiöpusseissaan ja kiinni minussa, ja tarkoitus oli että ne työnnettäisiin takaisin kohtuuni kasvamaan tämän tapaamisemme jälkeen! Kyllä vain, vauvat. Kaksi siellä oli, ja epäilin kummankin olevan poika, vaikka kurkistaa ja varmistaa en voinut, koska vasta korkeintaan kilon painoisia vaaveja piti koko ajan lämmittää. En uskaltanutkaan lakata lämmittämästä edes niin lyhyeksi hetkeksi että olisin nähnyt jalkoväleihin. Sitä paitsi hetkeksi lapsia peittämään ilmestyivät vielä wanhanaikaiset wauwanwaatteetkin. Vaaleansiniset valkoisilla pitsikauluksilla!

Yhdeksänvuotiaat lapset puolestaan puksuttivat vahingossa junalla ohi asemamme seuraavalle ja soittivat sieltä, että käpöttelevät toiselle raiteelle ja tulevat takaisinpäin. Taisi olla hauska junamatka.


Ti 28.1. rv 6+3

Kun viime viikolla en mahtunut farkkuihini mutta vielä sentään toppahousuihini, ennustin, että tällä viikolla pullahdan ulos niistäkin. Näin kävi. Luistelimme Dharmapatin kanssa niin että housuni olivat auki, tosin päällä oli pitkä hame joten kukaan ei sitä huomannut. Asustako johtui vai mistä että aivan selittämättömästä kaaduin luistellessani. Refleksit toimivat hyvin, suojelin vatsaani eikä oikeastaan edes sattunut, mutta pelästyttiinhän me kun sillä tavalla raskaana menetin tasapainoni. Yleensä liikun nopeasti ja hallitusti jäällä enkä kaadu luistimilla sitten millään, no, korkeintaan jos ollaan varta vasten leikitty jotain törmätään-ja-pyöritään -juttuja.

Tajuan olevani paljon tietoisempi ruumiistani kuin edellisessä raskaudessa. Ehkä siksi oireet tuntuvat niin vahvoilta (paitsi pahoinvointi kun ei vieläkään ole ollut pakonomaista päivittäistä oksentelua - itse asiassa nyt en ole oksentanut moneen päivään). 10 vuotta sitten olin "pelkkä pää", en sinut ruumiini kanssa, aina pää haavemaailmoissa.

Tai sitten olen vaan 10 vuotta vanhempi kuin viime kerralla ja ruumiini ottaa raskauden kovin raskaasti :-)


Ke 29.1. rv 6+4

Tänään on ollut ekaa kertaa sellainen kuvotus ettei tee mieli syödä. Ei edes jatkuvasta nälästä huolimatta.

Alan kuitenkin oppia. Oksennus taitaa tulla vain jos on jotain ylimääräistä ärsykettä yleisen raskauskuvotuksen lisäksi. Jos esimerkiksi visualisoin mieleeni jotain ällöttävää. Tai jos olen surullinen ja itken (mitä tietysti tapahtuu nyt herkemmin kuin yleensä.) Pahimmat yrjöni yrjösin käytyäni sammuttamassa naapurin mummon palohälyttimen, se oli silloin kun oksensin oksentamistani suihkussa kylppärin lattialle niin että heti perään piti kuurata lattia.

Tehtiin illalla lasten kanssa raikasta hedelmärahkaa. Raikkaat ja suolaiset asiat maistuvat. Käytiin lenkkisaunassa, ja siellä alkoi sydän tykyttää ja olo huonontua niin että lähdin sieltä pois reippaasti ennen lapsia.