Hrr! Eronneenakin naisena en ihan suostunut nielemään Akshay Kumarin tähdittämää Bollywood-elokuvaa Thank You, jonka juuri katsoimme. Melkein loppuun asti se jaksoi kyllä viihdyttää niin että pidin peukkuja ylöspäin eikä alaspäin, joten kaipa se ansaitsee tulla nostetuksi plussan puolelle.

Kolme rikasta, limaista kanadanintialaista lurjusta - Bobby Deol, Irfan Khan ja Sunail Shetty, kokeneita Bolly-tähtikonkareita kaikki - pettää vaimojaan minkä kerkeää. Kaikkien kainaloon löytyy aivotonta pimua aivottoman pimun perään.



Mielestäni Bollywood-sankarittareksi huolestuttavan laihan Sonam Kapoorin esittämä vaimo on oikea hindulaisten avioihanteitten perikuva, rakastava ja huolehtiva ja miehensä itsetuntoa pönkittävä ja pelkkää hyvää hänestä uskova vaimo. Häntä on hyvin helppo pettää.



Rimi Sen on nyt suosikkini. Hänkin vetää hindulaisen ihannevaimon roolia, mutta lyö sen läskiksi, leikkii sillä niin että se tuo esiin hänen miehensä kotityranniuden ja monet elokuvaa katsovat vaimot - ainakin minut - nauramaan itselleen. Minulla oli kaikista hauskinta kun hän lopulta vedätti miestään 10-0 käyttäen hyväkseen sitä miten tyhmänä kukkoilevan alfauroksen elkein kulkeva Irfan Khanin roolihahmo häntä piti.

Vaimoista kolmas ilmestyy ruutuun niin harvoin ettei hän ansaitse päästä blogikuvaan, ja niitä iljettäviä äijänketaleita en ainakaan huoli kuviin mukaan. Heidän konnankoukuistaan mainittakoon hulvattomimpana se kun he käyttävät bisnessuhteitaan hyväkseen siten että saavat lavastetuksi itsensä salaisiksi agenteiksi yhden vaimon silmissä ja näin ollen ilmiselvät pettämisskenaariot saavat vielä vähäksi aikaa uskottavan ja puhtoisenoloisen selityksen.

Naiset pelastaa kukapa muukaan kuin Krishna. Häntä esittää jälleen kerran Akshay Kumar, joka palaa erääseen mielirooleistaan eli jollakin Krishnan lukuisista lempinimistä paiskattuun hyperovelaan, leikilliseen, kaikkivoipaan hahmoon, joka on maallisten ilojen yläpuolella vaikka ne häntä seuraavatkin (hän ei siis seuraa niitä). Koska tämä leffa ei ole Oh My God, Kishan-Akshay on kuitenkin periaatteessa kuolevainen - leffan lopussa selviää, miksi Kishan on antanut kaikkensa työlleen yksityisetsivänä joka auttaa petettyjä naisia.



Huilu kuuluu tietysti kuvaan eli Kishanin käteen.

Thank Youn päätyylilaji on komedia, vaikka masalaperinteelle uskollisesti muistakin genreistä mahtuu maistiaisia mukaan. Minua nauratti kovasti, Dharmapatia ja kuulemma hänen sukulaisiaankin oikein oikein kovasti. Huumoria revitään paitsi sukupuolirooleista, myös siitä miten kekseliään metkoilla tavoilla pettäjäkonnille voikaan käydä köpelösti. Loppupuolella elokuva vakavoituu selvästi ja yrittää ravistella katsojat ajattelemaan millaista tuhoa pettäminen voi viattomassa osapuolessa aikaan saada, ja millainen kaksinaismoraali intialaisessa kulttuuripiirissä kukkiikaan mitä uskollisuuteen tulee.

Minä olin siinä vaiheessa kuitenkin jo liian epäuskoinen ja suuttunut elokuvan vaimojen, etenkin tuon laiheliinin, puolesta voidakseni hyväksyä sitä, että hän edelleen halusi uskollisesti rakastaa miestä, joka ei ollut sen arvoinen ja jonka parannuksentekohaluista en kyennyt vakuuttumaan. Mielestäni niin vankkumaton romanttinen rakkaus on itsetuhoisaa ja kielii huonosta itsetunnosta ja viitsimättömyydestä pohtia syvällisesti ja  henkilökohtaisesti syitä hengellisten ihanteitten taustalla.

Totta kai avioliiton eteen pitää tehdä kaikkensa, mutta ei se riitä, että vain yksi puolisoista tekee! Jos yksi puoliso vahingoittaa toista ja pyyhkii lattiaa perheensä rakkaudella, on Jumalan siunaamaa passiivista vastarintaa jos toinen puoliso irtisanoutuu tuhoisasta suhteesta. Eikä aviollisesta rakkaudesta tule tehdä elämän keskipistettä ja tarkoitusta. Muuten ollaan aviokriisin iskiessä siinä pisteessä kuin Sonam Kapoor elokuvan puolivälissä: valmiita loikkaamaan vesiputoukseen.

Sitä paitsi filmi pönkittää sellaista typerää sukupuolistereotypiaa että kaikki miehet olisivat luontaisia pettäjiä.