Blogituksen perussääntö: blogiin pitäisi kirjoittaa mieluiten useammin kuin viikottain, jotta lukijat muistavat sen olemassaolon. Enpäs vaan ole ehtinyt. Vauva vie aikaa, ja samaan aikaan kun olen onnellisessa pilvenhattarassa siitä (se, että vauvan kanssa oleminen sujuukin henkisesti näin hyvin vaikka luulin etten ole vauvavuosi-ihminen ollenkaan, saa minut tuntemaan lisäiloa siitä että olen selvästikin oppinut jotain 10 vuodessa), elämä kolhii rakkaita ihmisiä lähelläni ja kannan huolta heistä. Lukuisten masentuneitten ystävien ohella olen huolissani uupuneesta puolisostani, jonka inhat kirjalliset suomenkieliset tehtävät eivät loppuneetkaan siihen kun hän alkoi tehdä täysiä työviikkoja, joihin liittyy ajoittain ilta- ja viikonloppuvuoroja, päin vastoin nuo kirjalliset tehtävät pitenivät ja hankaloituivat entisestään ja ne pitäisi ehtiä tehdä töitten lisäksi. Hänellä on sellainen kestoepämiellyttävä fiilis että hänen pitäisi olla joka vapaasekunti opiskelemassa hoitoalan suomea, eikä se, etten minä saa vauvanhoidolta kotitöitä tehdyksi tai edes ruokaa laitetuksi yhtä tehokkaasti kuin ennen, kyllä helpota tilannetta yhtään. Saati sitten se että kaksoset ovat äänekkäässä ja huomionkipeässä iässä ja heidän ollessaan kotona aikuisten on hirmuisen vaikea keskittyä töihin ja opintoihin. Perheenpään uupumus tekee välillä ilmasta raskasta hengittää hänen ympärillään. Onneksi Dharmapati kokee kuitenkin suurta onnea aina nähdessään vauvamme.

Meihin on siis osunut meteoriitti nimeltä Ruuhkavuosi. 

Mutta meteoriitin humautuskin saa minut lähinnä tuntemaan itseni sellaiseksi magneettipohjaiseksi leluksi, joka aina nousee aikailematta pystyyn. Samalta on tuntunut paljon, paljon pahemmissakin elämäntilanteissa viiden vuoden sisällä. Tämä ei ole itsekehua! Tämä on gurun ylistystä. Olisin ihan hukassa ilman Easwaranin mielen- ja elämänhallintaohjeita.

Välillä haluaisinkin huutaa ja kiljua ihmisille ympärilläni, että ne Easwaranin mielen- ja elämänhallintaohjeet ovat kenen tahansa ulottuvilla, koklatkaa ees. Oli tilanne miten kauhea tahansa, uskon, että yhden asian kuka tahansa voi tehdä ja se on hiljentyminen, avun etsiminen sisältäpäin. Täällä huutaa ja kiljuu hei joku jolla oli elämä sekaisin ja kestomasennus, kunnes rupesi meditoimaan ja seuraamaan enemmän tai vähemmän kurinalaisesti erään gurun erinäisiä yksinkertaisia ohjeita! Sen jälkeen olen kai ollut liian, hmm, "hengellisesti puuhakas" ehtiäkseni murehtia mieltäni niin matalaksi että se vaikuttaisi toimintakykyyni ja mielenmaisemaani ainakaan liikaa. (Dharmis puolestaan on hindulaisuuden kävelevä tietosanakirja, hänen hengellisyytensä on käytännöllisen muita auttavan toiminnan lisäksi pääasiassa pyhien kirjojen opiskelua ja luentojen kuuntelemista, mutta hänen gurunsa puhuu enemmän mytologiasta kuin käytännön elämän hengellisyydestä eikä patista meditoimaan... Hän on viime viikot miettinyt, että jokin on pielessä jos hän ei saa omista hengellisistä jutuistaan tarpeeksi voimaa haastavaksi käyneeseen arkeensa, ja hänen pitäisi opetella meditoimaan, mutta uupuneena ja ylikiireisenä ihan uuden jutun aloittaminen tuntuu hirmuisen vaikealta).

Tämä kaikki saa minut ajattelemaan, että ei olekaan sama, mikä on ihmisen uskonnollinen vakaumus ja uskonharjoitustapa. Sillä osa kärsivistä ystävistäni on hyvinkin uskonnollisia ja käyttää hengellisiin asioihin valtavasti aikaa, mutta mielentilaan sillä ei näy olevan ratkaisevaa vaikutusta, joka nostaisi heidät ahdistuksen suosta. Joitain uskonnollisuus tuntuu jopa masentavan entisestään, koska he tuntevat olevansa niin syntisiä saatanoita kurjia. Jotkut peräti eivät saa omaa elämäänsä kuntoon siksi että eivät ehdi kun ovat kahmineet harteilleen niin paljon henkisiin asioihin liittyviä säännöllisiä velvollisuuksia.

Näin uskontoa voi käyttää pakenemiseenkin. Muutoksen välttämättömyyden pakenemiseen.

Tunnen yhtä lailla myös uskonnottomia masentuneita, joiden elämäntilannemasennusta pahentaa tunne siitä, ettei tässä maailmankaikkeudessa missään ole lopultakaan mitään mieltä tai millään mitään tarkoitusta. Joskus mietin että uskovainen kannattaa olla vaikka kaikki se mihin uskoo olisi täyttä puppua - ihan vaan siksi että uskosta saa voimaa olla tyytyväinen ja kokea elämisen mielekkyyttä.

Tämän pitkän tylsän alkupuheenvuoron jälkeen haluaisin jälleen käydä Easwaranin kahdeksanosaisen to do -listan läpi, mutta nyt masennuksen- ja ahdistuksentorjuntanäkökulmasta.

1. Meditoi joka päivä ainakin puoli tuntia. Jos ihminen ei pysty hiljentymään ja rauhoittumaan ja tyhjentämään mieltään kaikesta turhasta ja negatiivisesta edes kerran päivässä, ei todellakaan ole mikään ihme jos hän masentuu. Easwaranin meditaatiotyyli on vielä siitä tehokas että se ujuttaa mieleen samalla kaikenlaista positiivista ja voimaannuttavaa. Uskoa huolta pitävään Kaikkeuteen.
2. Toista mantraa pitkin päivää. Se on helppo hätäpuhelu Jumalalle joka lakaisee turhuudet mielestä pois. Ainakin sen pitäisi olla. Mantrantoistoa monet masentuneet harjoittavat melkeinpä ainoana hengellisenä harjoituksenaan - ja pysyvät silti masentuneina. Luultavasti juuri tässä kohtaa piilee vaarallinen ansa: ihminen voi paeta omaa elämäänsä mieltä turruttavaan mantrantoistoon. Se on niin helppoa että sitä voi tehdä liikaa niin että kaikki muu tärkeä jää tekemättä. 
3. Pyri keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Tätä kohtaa harjoittelemalla oppii olemaan läsnä omassa elämässään, kunnes se ei lopulta enää pelotakaan, kunnes sitä ei enää haluakaan juosta karkuun "omaan juttuunsa". Tällä ennaltaehkäistään pienin perusaskelin sitä sekopäisen ahdistavaa olotilaa että ei saa mitään valmiiksi vaikka tekee aivan liikaa ja koko ajan pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain muuta.
4. Hidasta elämäsi ja ajatustesi vauhtia ja karsi turha pois. Aikaa kaikkein tärkeimmuille asioille ja ihmisille ei elämässä ole jos on muka koko ajan pakko harrastaa kaikkea, lähteä käymään kaikkialla ja tavata kaikki. Sama pätee ajatuksiin. Jos ajattelee ylikierroksilla jatkuvasti vaikka mitä, ei välttämättä ehdikään ajatella sitä mitä todella pitäisi ajatella. Nyt tulee mieleen eräs kaveripiirissäni levinnyt lentävä luonnekuvauslause: "puhuu jatkuvasti jotta ei tulisi sanoneeksi mitään."
5. Aseta muitten tarpeet itsesi edelle. Mitä enemmän ajatuksemme pyörivät oman itsemme, omien halujemme ja pelkojemme ympärillä, sitä huonommin voimme. Toisten ihmisten seura siitä lähtökohdasta mitä voimme heille antaa (eikä siitä mitä voimme heiltä ottaa) on sitä mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin. Tarpeillä viitataan nyt todellisiin tarpeisiin eikä oikkuihin, joitten tyydyttämisestä seuraisi pahaa. Omaa elämäänsä voi paeta myös uhraamalla sen jonkun muun keljuille oikuille. Toisia autetaan auttamalla heidät jaloilleen, niin, että pärjäisivät jatkossa ilman apuakin.
6. Kouluta aistisi. Omasta olostaan voi tehdä kurjan ihan fyysisilläkin valinnoilla, kuten epäterveellisellä ruoalla, alkoholilla, tupakalla, houkutteleviin kohteliaisuuksiin uskomisella ja niitten lipevän livertelijän mukaan lähtemällä, koko yön netissä tai telkkarin tai pelikoneen ääressä istumalla sun muulla mitä aistimme himoitsevat niin että sielu kituu. Aistit voi kuitenkin panna kuriin, antaa niille periksi vain silloin kun toiminta vie haluttuun päämäärään. Eli kaikin puolin tasapainoisempaan elämään.
7. Opiskele hengellistä kirjallisuutta tms. ylevää materiaalia vähintään 15 minuuttia päivässä. Tämän kun jättää tekemättä niin oi voi kun on levoton olo. Ylevät sanat ja esimerkit ovat mittaamattoman tärkeää vastapainoa kaikelle sille hermostuttavalle ja masentavalle mitä maailma aivoihimme työntää. Hengellisissä kirjoissa, luennoissa ja leffoissa on tosin isoja eroja. Kannattaa tarttua positiivisiin sellaisiin eikä tuomitseviin ja syyllistäviin opuksiin.
8. Vietä aikaa muitten hengellisyydestä kiinnostuneitten seurassa. Seura tekee kaltaisekseen vähintäänkin mielenmaisemien saralla! Samanhenkinen seura antaa inspiraatiota ja voimaa pitää kiinni omasta hengellisestä mielen- ja elämänhallintaohjelmastaan. Tätäkin voi tietysti tehdä ihan liikaa, tarkoitan että suostuu hengaamaan vain omanuskoisten seurassa, mikä kuulostaa todella huonolta, omahyväisyyttä ja suvaitsemattomuutta kasvattavalta idealta.

Jos näitä Easwaranin ohjeita edes yrittää seurata - ja se mistä tarvittaessa tinkii ei koskaan ole se ensimmäinen ja kaikkein tärkein eli meditaatio - päivistä tulee niin täysiä ettei ainakaan turhalle murehtimisille jää aikaa. Elämän tarkoitus löytyy ohjelman seuraamisesta eikä ihminen enää haikaile ulos elämästään.

Niin kuin Krishna toteaa Bhagavad Gitan säkeessä 2.40, pienikin askel tällä polulla voi pelastaa meidät pahimmalta peloltamme.

Ylistys vielä vauvallekin kun antoi minun kirjoittaa näin paljon, Lootus on viikon sisällä alkanut nukkua / jokeltaa ja potkiskella silloinkin kun ei ole kenenkään sylissä tai kukaan ei silittele vieressä. Nyt hän uinuu intialaisessa kehdossa. Dharmis on töissä iltavuorossa ja kaksoset isällään. Taidanpa lähteä vauvan kanssa temppelin jokaperjantaisiin virrenlaulajaisiin. (Paitsi että tänäänpäs onkin vasta torstai. Äitiyslomalla ja unenpuutedementiassa sitä sekoittaa äkkiä päivät keskenään... ;-)