Pe 14.3. rv 13+0

Hankintoja pitäisi varmaan nyt alkaa pohtia, kun tietää, millaiselle vauvamäärälle ne mitoitetaan. Seuraavat asiat katson tarpeellisiksi ja ostan kirpparilta jos kukaan ei anna:

  • Kestovaipat. Tosin eräs ystävä lupasi sellaisia minulle antaa, ja kiitollisena otan lahjoituksen vastaan, mutta tuttuja ja tarkoitukseensa täydellisiä Fuzzi Bunzeja himoitsen ja taidan ostaa erän niitä silti. Parempi vaan jos niitä on liikaa, kun pesemme pyykkimme pyykkituvassa, eikä sinne pääse ihan joka päivä.
  • Purnukka, jossa likaisia kestovaippoja voi säilyttää hajuhaitoitta.
  • Syöttötuoli.
  • Sitteri.
  • Amme. Ääk. Se vie tilaa. Löytyisiköhän joku pienempi tarkoitukseensopiva pesupalju? Kaksoset sitä paitsi inhosivat ammepesuja ja minä luulen sen johtuneen siitä että heillä oli hutera ja turvaton olo isossa ammeessa yhden aikuisen kämmenen varassa toisen kämmenen yrittäessä selviytyä pesupuuhista.
  • Kantoreppu. Veljeni vauva näyttäisi aivan asuvan sellaisessa, haluan meillekin! Vaan ehkäpä velipoika lahjoittaa / lainaa meille omansa eikä tätä tarvitse ostaa.
  • Lipasto vauvanvaatteille. Pieni tilaihme, kiitos, koska en tiedä mihin sen mahdutan. Tai ehkä vaatehuoneeseen tulee hyllytilaa kun silvomme puolet vanhoista pyyhkeenrähjistä kestovaipantäytteiksi?
  • Vauvanistuin pyörään. Otaksuen että vauva on tarpeeksi iso istuakseen sellaisessa kesäkaudella 2015. Ei kiirettä tällä ostoksella, siis.
  • Leikkikehä. No, silläkään ei ole kiire, meneehän yli puoli vuotta lapsen syntymästä ennen kuin se alkaa liikkua.
  • Harsot. Mitä tekisimmekään ilman puuvillaharsoja? Kaksosten vauvaiän päätyttyä ne ovat meillä kuluneet ahkerassa käytössä mm. nenäliinoina, rätteinä ja ruoanlaiton apuvälineinä.
  • Vaunut. Nehän muuten tavallaan maksavat itsensä takaisin kun HSL:n busseihin, metroihin, ratikoihin ja juniin pääsee vaunuja työntämällä ilmaiseksi (jos vaan mahtuu kyytiin).
  • Aidat sisäportaisiin. Nekään eivät tosin ole tarpeen ainakaan vielä vuoteen.


Näitä en ajatellut ostaa - katsotaan, jos pärjättäisiin ilman:

  • Pinnasänky. Minun vieressäni se vauva kuitenkin oikeasti yönsä nukkuu. Perhepeti pelasti henkeni (muuten olisin kuollut univajeeseen) kaksosten kanssa! Ja voihan vauvan aluksi sijoittaa koisimaan vaikka sinne äitiyspakkauslaatikkoon. Makuuhuoneemme on sitä paitsi liian pieni pinnasängylle. Jos vauvaiän yli sinnittelisi ilman pinnistä niin sitten voisikin jo investoida suoraan lastensänkyyn. (Siinä vaiheessa kun on jo pakko miettiä isompaa kotia.)
  • Vauvanhoitopöytä. Montakohan kertaa sitäkin oikeasti käytin kaksosten kanssa? Vaipat tulee kuitenkin vaihdettua liikkuvalla alustalla milloin missäkin niin että vaipatkin on kätevintä säilyttää helposti kuljeteltavassa korissa.
  • Etukäteisvauvanvaateheräteostokset. Saimme jo säkkikaupalla vähän käytettyjä varsin unisexejä vaatteita veljeltäni, ja äitiyspakkauksesta tulee lisää, ja eittämättä kaikki sukulaiset ja ystävät tulevat joka tapauksessa lahjomaan tulokasta etupäässä vaatteilla.
  • Typerät muovilelut. Ihan oikeasti, vauvat leikkivät paljon mieluummin vaikkapa keittiön kauhoilla. Ja esivanhempamme olivat ihan yhtä fiksuja tai pöljiä kuin mekin vaikkei heillä ollutkaan "kehittäviä leikkikaluja" vauvaiässä.

aitiyspakkaus-normal.jpg

Äitiyspakkaus 2014.


La 15.3. rv 13+1 

Mikä ihana yllätys - vaunuja ei sitten tarvitsekaan ostaa, täytyy vaan keksiä, miten ne saadaan pikkukaupungista, entisen anoppini kotikonnuilta, tänne! Hän nimittäin soitti minulle kysyäkseen, tarvitsemmeko vaunuja, ilmaiseksi saataisiin hänen kavereiltaan, ja vielä vaikka mitä vauvanvaatetta päälle, ihan käyttämättömiäkin! Kyseiset kaverit ovat isovanhempi-iässä hekin eivätkä heidän lapsenlapsensa ehtineet edes käyttää kaikkea mitä he innoissaan heille ostivat ennen kuin kasvoivat isoiksi...

Minun äitini kävi meillä ja siivosi Anandin kanssa lasten vaatehuonetta, joka menee aina uskomattomaan sotkuun. Hän oli kutonut aiemmin kutomiensa kaulaliinojen kaveriksi pipotkin :-) Ihanan värikkäitä. Ja lapset olivat ikionnellisia siitä että hän toi meille taas ison laarin kasvissosekeittoa. Minä en jostain ihmeen syystä siedä sitä ja nyt raskaanaollessa hajukin tuo miltei oksennuksen kurkkuun, mutta lapset rakastavat sitä.

Erinomaisten Isoäitien Lauantai, siis. Lootuksen isänpuoleinen isoäiti on uhonnut matkustavansa meille vähän ennen vauvan syntymää tyttärensä kanssa, ja hän ja käly ovatkin jo käynnistäneet maastapoistumiseen tarvittavan paperisodan, mutta saas nähdä. Käly on nyt sättäillyt amerikanintialaisen eronneen miehen kanssa pitemmän aikaa niitä näitä, tapasivat samassa aviopuolisonvälityspalvelussa kuin minä ja Dharmiskin. Amerikan desimies houkuttelee kaikin voimin häntä ja anoppiani Amerikassa käymään... eikä anoppi tietenkään, hyvän desiperheen matriarkkana, tahtoisi päästää tytärtään yksin jonkun vieraan miehen luo kaukomaille käymään! Mutta vaikka mies maksaisikin vähintään puolet heidän matkalipuistaan, pelkäänpä, ettei rahaa välttämättä jää meillä käymiseen. Minun tekisi mieleni loukkaantua jos he valitsevat lomakohteekseen Amerikan raitit, mutta toisaalta tunnen mieheni lähtökulttuuria niin hyvin että ymmärrän moisen valinnan olevan tässä tilanteessa luonteva.


Ma 17.3. rv 13+3

Temppelissä oli eilen Gaura Purniman kunniaksi mieletön ruuhka ja tavallistakin enemmän tuttuja, joitten kanssa olisin jutellut enemmänkin, mutta Anandi tunki joka väliin roikkuakseen minussa omistavasti kuin leikki-ikäinen ja keskeyttääkseen keskustelun tai tullakseen sen keskipisteeksi ja aiheeksi. Tunnen jo enteet. Jos puheenaiheena on vauva, Anandi saa mustasukkaisuuskohtauksen, joka yleensä ilmenee noin. Toinen yhä yleisempi ilmenemistapa on raivostua minulle pikkuasiasta ja hakea raivon voimalla ovet paukkuen minuun etäisyyttä. Koen kummatkin reagointitavat väsyttävinä ja vaikeina. Ymmärrän että mustasukkaisuuden tunteet ovat monelle tulevalle isosisarukselle luonnollisia ja ne pitää sallia, mutta välillä kun väsyttää ja yököttää ja pitäisi silti jaksa hoitaa sata asiaa, Anandin mustasukkaisuuden aiheuttama ylimääräinen draama tuntuu kovin raskaalta.

Tätä en kyllä osannut ennakoida. Että yhdeksänvuotias suhtautuisi pikkusisarukseen tällä tavalla. Olin itse yhdeksän kun sain toisen pikkuveljen, ja muistan olleeni siitä ihan puhtaasti innoissani ja onnellinen.

Toisaalta olen tietoisesti yrittänyt olla lapsilleni hiukan erilainen äiti kuin suomalaiset äidit yleensä ovat. Siis sellainen, jonka kanssa puuhaillaan joka päivä yhdessä ja jonka kanssa keskustellaan syvällisesti iloista, suruista ja arvomaailmasta. Ja nyt kun he ovat jo kolmannella pystyn rehellisesti toteamaan että kasvatustapani näkyy siinä miten läheisiä ja samanmielisiä he kanssani ovat monien ikätovereitten jo hakiessa äiteihinsä etäisyyttä. (Tähän täytyy kuitenkin lisätä että se että heitä on kaksi "samanheimoista" ja se että olen pystynyt tekemään vähemmän töitä ja elämään pienemmillä tuloilla sekä kaveripiiri joka ei hylji lapsia ovat mahdollistaneet tällaisen kasvatustavan.) Anandin omistavuus taitaakin olla läheisyyden kääntöpuoli.

Koskahan tämä raskausväsymys loppuisi? Milloin se "energinen keskiraskaus" oikein alkaa? Eilenkin myöhästyimme Gaura Purnimasta koska minä nukuin päiväunet...

Sen verran sain juteltua intialaisen ystäväperheen kanssa, että tarjosivat meille ilmaiseksi jonkinlaista keinuvaa kehtoa ja kaikkea muutakin yksivuotiaalta tyttäreltään pieneksi jäänyttä.


Ke 19.3. rv 13+5

Tasan puoli vuotta laskettuun aikaan! Väsymys on hiukkasen hellittänyt ja arvelen sen johtuvan siitä että olen syönyt rautatabletteja, vaikka ne vaikuttavatkin ärsyttävästi ruoansulatuselimistööni. Kannattaa varmaan käydä apteekissa ostamassa jotain vatsaystävällisempää rautavalmistetta; se mitä nyt syön on verenluovutuksesta joskus ilmaiseksi saatua (vaikken olisi tarvinnut; hemppani on normaalisti varsin korkea ellen ole käynyt verta luovuttamassa ja palautuu hyvin itsekseen luovuttamisen jälkeen). Pahoinvointi ei ole helpottanut ja oksentamisesta on tullut iltapainotteista: maha saattaa tyhjentyä juuri ennen nukkumaanmenoa.

Nyt tunnen kiitollisuutta meditointivastoinkäymisistä, sillä ne ovat opettaneet minulle niksejä.

Jos en voi meditoida ihanteellisesti heti aamulla aikaisin herättyäni (koska en vauvan takia jaksa herätä aikaisin), toiseksi paras hetki ei ole heti aterian jälkeen, kun masu on täynnä ja paikoillaan selkä suorana istuminen vaikeaa. On myös tärkeää, ettei istu alas meditoimaan silloin kun mieli on villinä maailmanmenosta, vaan olisi hyvä rauhoittua esim. jonkin syvällisempiä ajatuksia herättäneen asian äärellä ensin (hyvä keskustelu, kirja, dokkari, hengellinen teksti). Ja: meditoinnin voi aloittaa sanskriitinkielisillä rukouksilla ja hidastaa pikku hiljaa tahtia niin ettei mielen tarvitse ihan heti pakottautua hidastahtiseen menoon, mikä niin harvoin onnistuukaan muulloin kuin aamun rauhassa.

Tällä viikolla olen pelannut pingistä mieheni kanssa ekaa kertaa tänä vuonna. Se oli ihanaa eikä raskaus haitannutkaan pelaamista millään lailla! Ainakaan vielä tässä vaiheessa. Masuni on iso mutta ei vielä niin iso että se estäisi urheilemasta.

Ostimme kirpparilta kahdeksalla eurolla Baby Björnin värikkään rintarepun, kun ne värit olivat vielä mielivärejäni :-) Ensimmäinen ostoksemme Lootukselle!


To 20.3. rv 13+6

Vähänx kivaa - alkuraskauteen kuuluva pahoinvointi ei ole vielä päättynyt, mutta raskauden myöhempiin vaiheisiin kuuluva närästys on jo alkanut! Niinpä jos en syö voin pahoin, ja jos onnistunkin syömään oksentamatta niin sitten iskee närästys! Ostin kreikkalaista jukurttia ja koetan pitää närästystä poissa syömällä sitä sellaisenaan tai juomalla sitä veteen sekoitettuna.


Pe 21.3. rv 14+0

Olen nähnyt raskauteni ansioista paljon eriskummallisia ja mieleenpainuvia unia, niin kuin muutkin raskaana olevat. Tämä tuntuisi olevan mitä yleisin raskausoire. Viime yö oli aivan poikkeuksellisen eriskummallinen, sillä näin koko yön tavallaan samaa unta. Olin unessa lukenut jonkun naisen raskausblogia (jota ei varmasti oikeasti ole olemassa), ja huomannut, että raskausmerkinnät olivatkin 10 vuoden takaa ja että hän asui nyt yksin Helsingissä 10-vuotiaan tyttärensä kanssa. Samassa intuitioni veti minut hänen ovelleen ja kotiinsa ja ystävystyimme tuossa tuokiossa. Meillä oli valtavan paljon yhteistä erityisesti käsityksissä siitä miten lapsia kasvatetaan ja pian kaksosetkin olivat siellä kanssamme. Koko loppuyön näinkin sitten erilaisia unia joissa kaikissa tuo tuntematon nainen tyttärineen oli mukana - tiedän, koska herään noin kahdesti yössä vessaan, kohtu kun painaa rakkoa ja janoisuutenikin on lisääntynyt niin että on pakko juoda paljon enemmän vettä kuin normaalisti joisin. Eikä se ole mikään ihme kun kehossani kiertää nyt 25 % normaalia enemmän verta.

Luin kauhukseni että ruoansulatuselimistöni hidastuu nyt keskiraskauden alettua puolivauhtiin. Eli osa niistä ruoansulatusongelmista, joista syytin rautatabletteja, johtunevatkin raskauden aiheuttamista muutoksista eikä niille voi oikein mitään.

Luin myös, että vähintään joka neljännellä tulevalla isällä on raskausoireita, kuten vatsan kasvamista ja käytöksen muuttumista hoivaavaan suuntaan. Tämä selittyy kuulemma sillä että testosteronitasot laskevat miehellä, joka elää raskaanaolevan naisen kanssa, mikä taasen evoluutioteorian mukaan tukee sitä että hän pysyy perheensä luona. On olemassa tutkimuksia joitten mukaan korkeilla testosteronipitoisuuksilla varustetut miehet jättäisivät perheensä useammin. Tuommoiset tutkimustulokset jättävät jälleen kerran uskovaisuuden vaikutukset käytökseen huomiotta. Minua tämä tutkimus kuitenkin huvittaa erityisesti, sillä Dharmapatin masu on kasvanut ja hänen unentarpeensa lisääntynyt ym., ja hän on kyllä normaalisti varsinainen testosteronihirviö ;-) Taitaa päteä häneen...

Miksi hermoilinkaan hänen uniaikataulujaan kun tiedän että yhteinen uskomme on minun puolellani! Mies on nyt viikon sisällä myöntänyt nöyrästi että parasta on mennä aikaisin nukkumaan ja herätä aikaisin hengellisiin aktiviteetteihin, aivan niin kuin gurumme opettavat :-)

Yhdestä tuntemuksestani en ole ylpeä ja se on se, että huomaan toivovani aina vain vahvemmin poikaa. Minusta en saisi toivoa näin kovin että lapsi on jompaa kumpaa sukupuolta ja tietenkin julistan itselleni ja muille että kumpi vaan olisi yhtä tervetullut, mutta varsinkin yön pimeydessä huomaan ajattelevani päivänvaloa kestämättömiä eli että "hitsi, tämä on varmaan viimeinen kerta tässä elämässä kun olen raskaana, entä jos en saakaan poikaa, sitten en saa yhtään poikaa" aivan kuin asialla oikeasti edes olisi jotain väliä! Häpeän noita fiiliksiä erityisesti siksi että ne muistuttavat minua kaikista mm. Intiassa ja Kiinassa tapahtuvista hirmuteoista jotka aiheutuvat vain siitä että vanhemmat haluavat nimenomaan POJAN. En haluaisi löytää itsestäni ja mainituista intialaisista ja kiinalaisista mitään yhtäläisyyksiä! Ja miltä Lootuksesta tämmöiset mietteet tuntuvatkaan, jos hän on tyttö... Voin puolustuksekseni sanoa vain, että toiveeni on aivan subjektiivinen eikä perustu mihinkään muuhun kuin siihen että minulla on jo tyttäriä. Ja 10 vuotta sitten toivoin aivan toisinpäin nimenomaan tyttöä. En tosin yhtä kiihkeästi. Enhän silloin otaksunut että odottamani lapsi jäisi vikaksi.

Jos joku ajattelee että on ihan luonnollista toivoa poikaa jos on jo kahden tytön äiti, niin onhan se niinkin, mutta silti, palataanpa Luoteis-Intiaan: siellä sukupuolijakauma on sitä vääristyneempi, mitä myöhäisemmät lapset sisarussarjassa otetaan huomioon. Siis, esikoisten kohdalla intialaispoikia on suhteessa hieman enemmän kuin luonnollista olisi, mutta jos otetaan syyniin perheitten kolmannet lapset, poikien ylivoima on aivan järkyttävä. Toisin sanoen on perheitä joissa tyttäriä siedetään, kunhan heitä seuraa poika ja viimeistään kolmannen on oltava poika vaikka henki (tyttövauvan henki) menisi. (Tähän haluan todeta ettei Intia ole mikään yhtenäiskulttuuri eikä Etelä- ja Itä-Intiassa harjoiteta sukupuoliperusteisia abortteja / vauvanmurhia vaan niitä pidetään siellä yhtä barbaarisena ja kauheana ajatuksena kuin Suomessakin - ongelma on kuitenkin vakava mm. Delhin seudulla, Punjabissa ja näitten välimaastossa eikä sillä näytä olevan mitään vaikutusta asiaan, kuinka rikkaita ja koulutettuja perheet olevat, tai jos on niin sellainen että paikoin vain rikkailla ja koulutetuilla on varaa yksityisiin laittomiin seulontoihin ja sukupuoliperusteisiin abortteihin.)

Tiedän että rakastaisin Lootusta tyttönä ihan yhtä paljon kuin olemassaoleviakin tyttäriäni ja suojelisin häntä yhtä suurella vimmalla kaikelta pahalta. Siitä huolimatta tai jopa sitä suuremmalla syyllä minua hävettää ja yököttää että syvällä sisimmässäni toivon poikaa, koska se toive potkaisee minut mielestäni jollain tapaa samalle lähtöviivalle Luoteis-Intian syntisten kanssa. Toki lähdemme siltä viivalta, poikatoiveen viivalta, toimissamme aivan eri suuntiin. Mutta silti. Poikatoiveen viiva on sama - ja Intiassa melkein kaiken pahan alku ja juuri. En siis hyväksy sitä toivetta itsessäni. Olisin kuitenkin epärehellinen jos antaisin itsestäni niin jalon kuvan, ettei minulla muka olisi lapseni sukupuolta koskevia toiveita.

Lootus-kulta, lohdutan sinua toteamalla että isosisarustesi mielestä sinun PITÄÄ olla tyttö! ;-) Anandin tyttötoive ylittää kiihkeydessään minun poikatoiveeni.