Tämä kirjoitus ihan vaatii esipuheen! Kallion kirkon vauvanäyttelyn järjestelyt ansaitsevat mojovaa kritiikkiä. Näyttely oli kuulemma auki kirkon aukioloaikoina, käytännössä iltaisin, mutta auki olivatkin vain suuret, jumalanpalvelustiloihin ja vainajain muistolaatoille vievät ovet, eikä edes eteisessä ollut mitään tietoa mistään näyttelystä kirkon uumenissa. Sama juttu toisena päivänä kun tuttuni yritti näyttelyyn päästä. Hän luovutti. Itsekin sain niin kauan palloilla kirkossa ja sen ympärillä porsaanreikiä etsimässä, että olisin luovuttanut, ellen olisi bongannut kastemekkoja eräistä ikkunoista ja näin saanut todisteen siitä että näyttely todellakin oli olemassa muuallakin kuin silmiini osuneessa lehdistötiedotteessa. Lopulta eräs kirkonpenkissä istunut vanha täti näyttelystä kysyessäni vastasi, ettei ollut itse näyttelystä kuullut, mutta että voisin hiipiä sakastiin näyttelyä etsimään. 

Tunsin itseni karkuteille lähteneeksi koululaiseksi ellen peräti rikolliseksi kun sitten kuljeskelin tuon mummon luvalla kirkon yksityisemmissä tiloissa omin päin. Sakasti löytyi, ja sieltä näyttely. Ehdittyäni silmäillä sitä noin minuutin paikalle rävähti kirkon työntekijä, joka ällistyi minut nähdessäni, mutta myönsi kuitenkin luvan jäädä näyttelyä katsomaan.

[/esipuhe]

kastemekot%20%282%29-normal.jpg

Kirkossa kun oltiin, näyttelyn varsinaisena teemana oli kaste, tarkemmin kastemekot. Lukuisat Kallion seurakunnan väen näyttelyyn lainaamat ihastuttavat vauvankaavut eri vuosikymmeniltä ihastuttivat kävijää tarinoineen: kuka oli mekot tehnyt ja milloin ja millaisissa oloissa, ja minkänimisiä ipanoita niissä oli kastettu. Jotkut puvut olivat kiertäneet suvuissa ja vähän naapureillakin yli puoli vuosisataa.

Historiahulluna olisin itse kyllä kaivannut myös makrotason historiaa näyttelyesineitten särpimeksi. Nyt jouduin opiskelemaan jälkikäteen netistä, että kastemekot ovat ikivanha keksintö. Niitten valkeus symbolisoi "valkeudessa vaeltamista", mikä on yksi tapa kuvata hengellistä elämää, ja myöskin puhtautta, iloa ja kiitollisuutta. Alkukirkossa aikuiset kastetut puettiin sellaisiin ja tapana on ollut jopa että kastemekossa kuljetaan viikko kasteen jälkeen.

Aivan samanlaisina eivät kastemekkojen muodot silti ole alkukirkon ajoista asti pysyneet. Itse asiassa niiden kuosit ovat seurailleet naistenvaatemuotia niinkin pitkälle, että silloin kun muodissa ovat olleet avarat, naisten povea anteliaasti esittelevät kaula-aukot, sellaiset on ommeltu vauvojen kastemekkoihinkin. Tämä sopii hyvin yhteen sen kanssa, että pitkään Euroopassa niin tyttö- kuin poikalastenkin vaatteet muistuttivat naisten vaatteita. Kun poika jossain kohtaa kouluikäänsä katsottiin tarpeeksi isoksi siirtymään naisten maailmasta miesten maailmaan, hän sai polvihousut.

Kastemekkojen helman pituus taas on ollut alunperin perheen varakkuuden ilmaus. Köyhäin kastemekot ovat olleet lyhykäisiä paitoja vaan, kun taas mahtisuvut ovat osoittaneet rikkauttaan ompeluttamalla pienokaistensa kastemekkoihin toinen toistaan pitempiä liehulaahuksia.

Ihan sydämeen käypää kekseliäisyyttä osoitti tämä vasemmalla roikkuva läpinäkyvä tapaus: se on valmistettu sota-ajan materiaalipulan aikaan vauvan äidin häähunnusta!

kastemekot%20%283%29-normal.jpg

Vaikka eipä tuo vielä mitään. Erään sota-ajan vauvaperheen kun tiedetään valinneen kastemekon materiaaliksi alasammutun venäläisen lentäjän laskuvarjon!

Sota-ajalta oli peräisin myös näyttelyn koskettavin tarina. Kalliolainen ompelijatar Matilda Salin sai 1940 ensimmäisen lapsenlapsen, ja tietenkin ompeli pikku Seijalle kastemekon. Se on tässä:

rajattukastemekko-normal.jpg

Seija ei kuitenkaan koskaan oppinut tuntemaan isovanhempiaan. Vuonna 1941 Matilda-mummi miehineen sattui olemaan kohtalokkaassa osoitteessa Viides linja 7. Neuvostoliiton pommikoneet tuhosivat rakennuksen ja tappoivat vanhat Salinit. Kastemekko jäi muistoksi ja kiertää edelleen suvussa, joku on siihen aikojen saatossa lisännyt nuo siniset kukkasetkin.

Tuoreimmat, tämän päivän kastemekot vaikuttivat värikkäämmiltä kuin entisaikoina. Värikkäämpiä ovat niiden kantajatkin suomalaisten geeniperimän rikastuessa :-)

kastemekot%20%284%29-normal.jpg

Ehkäpä kaikkein mielenkiintoisinta tätä kirjoittaessani jo päättyneessä näyttelyssä oli kuitenkin lista Kallion seurakunnan - siis ihan ydin-Helsingissä asuvien perheitten - eniten suosimista vauvannimistä. Ne nimittäin poikkeavat koko maan tilastoista ja antavat kenties trendisuuntaa tulevasta.

Kallion tyttölapset 2013, top 8:

  1. Alva
  2. Elsa
  3. Fanny
  4. Frida
  5. Kaisla
  6. Lotta
  7. Melissa
  8. Mila

...ja sitten saman vuoden poikalapset:

  1. Alvar
  2. Joonatan
  3. Matias
  4. Noel
  5. Olli
  6. Onni
  7. Samuel
  8. Veikko

Meidän Lootusta ei kasteta, vaan hänelle on luvassa komea vaisnavahindulainen nimenantoseremonia :-) Ehkäpä lisäilen silti seremoniaan vanhoja suomalaisia taikaelementtejä. Kuten vaikkapa sen, että jos lapsen vaippaan kätkee nimenannon ajaksi kolikon, lapsesta tulee varakas. Ja mikä vielä tärkeämpää: jos hänen vaatteeseensa kiinnittää sivun virsikirjasta, lapsesta tulee hyvä lukija! ;-)