Tämä on niin hieno avioliitto - vuorotellen kiskomme toisemme ylös ärrinmurrin-fiiliksistä siteeraamalla gurujemme sanoja :-)

Heti edellisen kirjoituksen jälkeen Dharmapati piti elämälle nauraen minulle luennon siitä miten tässä maailmassa jok'ikiseen iloon sisältyy surua. Onnettomia ovat vain ne, jotka odottavat elämältä enemmän, eli kuvittelevat että kun olosuhde X tai ihminen Y saadaan kuriin, elämä olisi pelkkää iloa. Aamulla luennointivuorossa olin minä - esitelmöin aiheesta "mistä lapset oppisivat tuon kärsivällisemmiksi ellemme me näytä esimerkkiä" pysäyttääkseni heti alkuunsa sanaharkan, joka oli kehkeytymässä Dharmapatin ja Shantin välille.

Näkökulmalla on väliä. Jos syyttää olosuhteita ja toisia ihmisiä, jäävät omat teot ja tekemättömyydet huomaamatta. Minulla välähti, että luultavasti en ole nykyään yhtään sen ylirasittuneempi eivätkä elämäni palikat ja lapset yhtään sen pahemmassa epäjärjestyksessä kuin ennenkään. Sen sijaan meditointi ja henkisen polun kulkeminen, hidas ja takkuilevakin, ovat tehneet minut yhä tietoisemmaksi tunteistani. Ja puutteistani. En pysty enää piiloutumaan uhriasenteen taakse tähdätäkseni sieltä käsin toisia syytöspallerosarjatulella.

Minä typerys menin liian myöhään nukkumaan, koska muistin vasta yöllä että tänä aamunahan piti mennä rutiinidiabetestarkastukseen Lastenklinikalle. Menimmekin, lapset jopa virkeinä koska heidät laitoimme ajoissa nukkumaan. Uutiset olivat hyviä. Shantin verensokerin pitkäaikaisseuranta-arvo oli 7,4 eli nyt ollaan päästy aivan loistonumeroihin - alle 7,5 on hyvä ja lapsen, etenkin kahdeksanvuotiaan lapsen, kohdalla ei noin hyvästä vielä haaveillakaan. Vienoa huolehtimisen aihetta tuli toisesta asiasta, nimittäin siitä että pienipainoisina syntyneiden tyttölasten kasvukausi saattaa jäädä lyhyenlännäksi. Lääkäri selitti minulle tätä asiaa ja määräsi Shantin lisätutkimuksiin asiasta kun kysyin, onko normaalia että hänen ikäisellään on jo näppyjä ja aikuismaista hien hajua. Anandillakin on jälkimmäistä muttei vielä sentään niitä näppyjä! Normaalia kuulemma on 7-8 -vuotiailla lisäkilpirauhasen kehittymisen kunniaksi, mutta pienipainoisina syntyneillä tytöillä se saattaa olla erityisen voimakas ilmiö. Pienipainoisina eli parikiloisinahan syntyivät kummatkin lapseni. No, ei tässä vielä silti pidä huolissaan olla, varmuuden vuoksi vaan tutkitaan.



Omiini verrattuna tämäkin alle kolmikiloinen vauveli, joka syntyi tällä viikolla esikoiseksi eräälle rakkaimmista ystävättäristäni, on iso tyttö.