Onnekas oli se tyttönen, joka tänä aamuna autoradiossa esitti kappaleen Tonttu kaksi kertaa normaalia nopeammalla tempolla! Kuinka vaikeroinkaan ja kiemurtelinkaan lapsena aina kun koulussa piti tämä laulu laulaa!  Siinähän oli sata miljoonaa säkeistöä ja se eteni niin mah-dot-to-man hi-taaaas-tiiih...

Laulun sanat sinällään kyllä kiehtoivat minua, ja kohta "isän ja pojan on nähnyt hän puhki polvien monten..."  kutkutti erityisesti. Se havahdutti lapsenkin miettimään, miten lyhyt onkaan meidän ihmisten elämä, ja miltä se mahtaisikaan näyttää monta sataa vuotta elävän kotitontun silmissä.




Kappaleen jälkeen esitelmöin Dharmapatille tontuista. Siitä miten suomalaiset jättivät ruokauhreja tontuiksikin kutsutuille talonhaltioille, ja nämä puolestaan suojelivat taloa ja sen asukkaita. Nykyäänhän tontut on häädetty Lappiin ja määrätty Joulupukin palvelijoiksi, mutta mieleeni juolahti, että ehkäpä perinne pelotella lapsia vakoojatontuilla ("jollet ole kiltti, tontut kielivät Joulupukille etkä saa lahjoja...") juontaa juurensa toiseen aikaan, toisiin tapoihin... ehkäpä esivanhempamme uhkailivat lapsia ympäri vuoden eivätkä vain joulun alla varoittamalla, että kotitonttu rankaisee sitä joka ei pidä kodin tavoista kiinni!

Dharmapatipa virkkoi tuohon vaan että Mauritiuksella sitä tehdään edelleen. Että ihmiset tekevät diilejä tonttujen kanssa, eivätkä aina pelkästään kodin suojelemisen nimissä vaan sortuvat joskus ilkeisiin, mustaa magiaakin sisältäviin soppareihin esim. jonkin epämieluisan naapurin pään menoksi. Jos noita sopimuksiaan tontun kanssa ei sitten pidäkään, eli ei käy säännöllisesti uhraamassa tonttujen alttareilla, tontut kostavat. Hän kertoi naapurustossaan asuneesta miehestä, joka toimi tällä tavalla ja joka sitten kuoli hirvittävän kuoleman, hän tuli elämänsä loppupuolella mielenvikaiseksi ja fyysisestikin hyvin sairaaksi. Mauritiuslaiset ihmiset yhdistivät tietenkin tapauksen tyytymättömiin tonttuihin. Päättelivät, että mies oli rikkonut "työsopimusehtoja" eli tonttu ei ollut saanut palkkaansa. Totta kai siitä seuraa tontun kosto.

Tontuille uhrataan Mauritiuksella muun muassa sikareita ja väkiviinaa, mistä valveutuneet hindut voivatkin jo päätellä, etteivät kyseessä ole hyvät henget, sillä taivaalliset olennot eivät moisiin aineisiin kajoaisi. Ne, jotka eivät halua olla tapahinduja vaan ihan oikeasti tuntea pyhät kirjansa, voivat lukea selvällä sanskriitin kielellä (okei, käännöksetkin käyvät ;-) Bhagavad Gitan 17. luvusta, että hedelmällisempää ja parempaakin uskonnollisuutta on olemassa kuin kaiken maailman henkien mielistely.

Monet mauritiuslaiset arvelevat kuulemma tonttujen olevan kuolleitten sieluja. Niin. Jos minä olisin ensin ollut kansaa kartanon hiljaisen ja siihen kovin kiintynyt, lyhyt ihmiselämä siellä ei ehkä riittäisikään minulle. Voisin vaikkapa haluta seuraavassa elämässä ottaa tontun olomuodon ja pyöriä niillä main muutaman sata vuotta lisää ;-) Varsinkin jos tonttujen palvonta olisi minulle läheisintä uskonnollisuutta.