Ekstrovertti tarkoittaa ulospäin suuntautunutta henkilöä, joka viihtyy toisten seurassa ja saa sosiaalisista tilanteista voimaa hiljaisempiin hetkiin.

Introvertti tarkoittaa sisäänpäin kääntynyttä ihmistä, joka viihtyy omissa oloissaan ja saa yksinäisyydestä voimaa sosiaalisiin tilanteisiin.

Virheellinen minäkuva tarkoittaa, että ihminen samaistuu ruumiiseensa ja muihin ajallisiin ja muuttuvaisiin juttuihin (kuten esimerkiksi yhteiskunnalliseen asemaansa) sen sijaan että ymmärtäisi olevansa pieni pala Jumalaa ja yrittäisi käyttäytyä sen mukaisesti.

Minä hoksasin viikonloppuna, että noilla kolmella on yhteys. Hämmästyttävän moni meistä on nimittäin rakentanut identiteettinsä osittain ektroverttiuden tai introverttiyden varaan, allekirjoittanut mukaanlukien! Mutta kun samaistumme paikkaamme introvertti-ekstrovertti -janalla, lukkiudumme samalla tiettyihin koordinaatteihin, vaikka meidän kuuluisi toivottaa tervetulleeksi muutoksen mahdollisuus. Vaikka voisimme opetella liukumaan vapaasti janalla, tarvittaessa vaikkapa alusta loppuun ja takaisin vuorokauden sisällä!

Virheellinen minäkuva yhdistettynä ekstroverttiyteen tarkoittaa, etten osaa olla tyytyväinen omissa oloissani, vaan jos en muuten saa seuraa, yritän pakottaa muut antamaan aikansa minulle. Tai lähden tekemään asioita joita en oikeastaan haluaisi tehdä vain saadakseni seuraa, mielistelläkseni ihmisiä olemaan kanssani. Koska uskon vakaasti, että sellainen minä olen ja että tarvitsen niin kipeästi muiden ihmisten huomiota. En välttämättä yritä paeta itseni ja tunteitteni kohtaamista yksin, mutta niistä tulee enemmän totta kun jaan ne ja keskustelen niistä toisten ihmisten kanssa.

Virheellinen minäkuva yhdistettynä introverttiyteen tarkoittaa edellisen vastakohtaa:, 
en kestä toisia ihmisiä sosiaalisine tarpeineen. Koen usein ystävällisyydenkin hyökkäyksenä ja annan vastaiskun tai piiloudun, jotta minut jätettäisiin rauhaan. Lukkiudun rakkaisiin omiin oloihihin, omiin tapoihini ja jätän paljon hyviäkin asioita tekemättä. Ajatuskin toisten auttamisesta suuresti odottamani oman ajan kustannuksella vie voimia. En välttämättä suinkaan inhoa muita ihmisiä, vaan arvostan kyllä lähimpien ystävien seuraa. Tarpeeksi pieninä annoksina.

Hindulaisen filosofian valossa kumpikin yllämainituista tapauksista on epätasapainossa ja voi huonosti, tai toisin ilmaisten, voisi voida paljon paremminkin. Yksinolo on nimittäin sisäänhengitystä ja toisten kanssa olo uloshengitystä. Jos nämä eivät ole tasapainossa, happi loppuu ja pyörryttää.

Itsekkyys on annettu meille sitä varten että otamme päättäväisesti joka päivä tarpeeksi aikaa asioille, jotka virvoittavat ja kasvattavat sieluamme. Niin introvertti pitää jokaisen osata olla. Metsään mennään silloin kun omasta ajasta tulee lähimmäisiä tärkeämpää ja kun sielu jää polkemaan paikoilleen.

Niinpä introverttisen ajankäytön vastapainoksi meidän tulee joka päivä myös jaksaa pitää tuntosarvet ekstroverttisesti pystyssä kyetäksemme näkemään, mitä lähimmäisemme tarvitsevat. Tehdä jotain muittenkin kuin itsemme eteen. Sitä varten ihminen on luotu sosiaaliseksi olennoksi. Metsään mennään silloin kun seurasta tuleekin huume, jota vetelemme omiin tarpeisiimme ja satutamme siinä sivussa niin muita kuin itseämmekin.

Missäs kohtaa janaa te lukijat olette? Osaatteko sanoa mikä siihen vaikuttaa?

Minua voi elintapojeni perusteella kutsua ekstrovertiksi, mutta olen suuren osan elämääni vietin introverttina, kiitos koulukiusaamisen. Siitä kun aloin pikku hiljaa avautua ja siirtyä ekstrovertille puolelle ei ole kuin kymmenen vuotta. Ehkä siksi että olen ollut aivan liikaa kallellaan sille toiselle puolelle en ole aiemmin tullut ajatelleeksi asiaa, mutta se tuntuu ajankohtaiselta hengellisellä polulla. Siis: olenko jo liiankin takertunut ekstroverttiyteeni ja niihin ihmisiin joista välitän? Muutokset oman elämäni aikana auttavat näkemään ja uskomaan, miten muuttuvainen asia tämäkin on.