Pakistanissa ja Afghanistanissa asuvat pataanit tunnetaan tiukkoja kunnialakeja seuraavina muslimeina, jotka tänä päivänä harjoittavat maailmassa ehkä eniten sellaista väkivaltaa, jota perustellaan uskonnolla. Tosiasiassa pataanit ovat tietenkin samanlaisia ihmisiä kuin mekin, ja kivaa seuraa. Muistelen lämmöllä erästäkin pataanineitoa, joka opiskeli vuoden Otaniemessä ja joka on nykyään jälleen Pakistanissa ja jo useamman lapsen äiti. Hän aina pelotteli muita kertomalla, että siellä mistä hän tulee kaikilla on mukanaan pyssy, ihan noin niin kuin koristeena ja pukimena.

Onkin ollut aivan mahtavaa ja hengellisesti inspiroivaa lukea nyt joulun alla guruni kirjoittamaa elämäkertaa A Man to Match His Mountains - Badshah Khan, Nonviolent Soldier of Islam.



Badshah Khan, alias Abdul Ghaffar Khan, oli pataanien johtaja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Siis silloin kun britit hallinnoivat aluetta ja aivan erityisen julmalla tavalla hallinoivatkin. Ghaffar vaikuttui Mahatma Gandhin väkivallattomasta passiivisesta vastarinnasta sekä siitä miten Intian alistetut naiset tulivat ja otettiin täysillä mukaan liikkeeseen ja kuinka ihmiset näin väkivallattomalla joukkovoimalla muuttivat Intian kohtalon. Ghaffar, joka oli jo tätä ennen perustanut pataanilapsille kouluja ja joutunut sen vuoksi brittisortovallan ja siitä hyötyvien mullahien silmätikuksi, nostatti pataanien kansanjoukot taistelemaan brittejä vastaan Gandhin opeilla. Eikä mikään ollutkaan niin hämmentävä ja pelottava näky kun tuhansien ja taas tuhansien univormuihinsa sonnustautuneitten kansalaistottelemattomien pataanien armeija, joka oli valmis tekemään mitä vaan muuta itsenäisyytensä eteen, vaikkapa kuolemaan, mutta eivät sortumaan väkivaltaan! 

Ghaffarin mukaan pataaneita jos keitä oli helppo värvätä tällaiseen aseettomaan armeijaan, sillä perinteisessä pataanikulttuurissa ihaillaan niitä jotka kuolevat hymy huulillaan. Vaikeinta oli kitkeä pataaneista verikosto ja kaunantunto, sillä britit olivat hyötyneet suhteettomasti siitä etteivät pataanit olleet yhtenäisiä vaan jatkuvasti sotajalalla toisiaan vastaan; sukuriidat olivat usein jatkuneet niin monta sukupolvea ettei kukaan enää muistanut sitä riitaa, josta kunniataistelut olivat alunperin alkaneet.

Samoista syistä pataaneita lienee nykyään verrattain helppo houkutella itsemurhapommittajiksi :-( Nykypäivänä Ghaffar Khanin muisto on unohdettu ja poljettu lokaan, sillä kun Pakistan irtautui Intiasta sen itsenäistymisen yhteydessä, Gandhin kanssa veljeillyt Khan seuraajineen leimattiin jopa maanpettureiksi. Mutta kaipa se elää sitten kuitenkin edelleen, vaikkapa siinä muodossa että ennen ankarassa purdassa (eli kotiin piilotettuina) eläneet pataaninaiset saattavat hyvinkin nykypäivänä opiskella vaikkapa Suomen Otaniemessä. Itsenäisyydenkin pataanit saavat, onhan heidän alueensa erikoisterritorio Pakistanissa tänäkin päivänä, jonne ei edes muualla Pakistanissa syntyneillä muukalaisilla ole noin vain asiaa.

Kansa piti Ghaffaria pyhimyksenä ja antoi hänelle lempinimen Badshah, mikä  tarkoittaa Suurta Kuningasta.

Khanin väkivallattoman armeijan nimi, Khudai Khidmatgarit, merkitsee Jumalan palvelijoita. Joukkoon pääsi antamalla seuraavan lupauksen:

Olen Allahin palvelija.
Koska Allah ei tarvitse palvelusta,
vaan Hänen luomakuntansa palveleminen palvelee Häntäkin,
lupaan palvella inhimillisyyttä Allahin nimeen.

Lupaan pidättäytyä väkivallasta ja kostamisesta.
Lupaan antaa anteeksi niille,
jotka sortavat minua ja jotka kohtelevat minua julmasti.

Lupaan olla osallistumatta verikostoihin, riitoihin ja vihollisuuksien luomiseen.
Lupaan kohdella jokaista pataania sisaruksenani ja ystävänäni.

Lupaan pidättäytyä epäsosiaalisista tavoista.
Lupaan elää yksinkertaista ja hyveellistä elämää.

Lupaan noudattaa hyviä tapoja ja hyvää käytöstä.
Lupaan olla elämättä elämääni laiskotellen
ja pyhittää ainakin kaksi tuntia päivässä
työlle toisten hyväksi.


Tämä lupaus teki minuun sellaisen vaikutuksen, että päätin tehdä siitä seuraavan ulkoaopeteltavan meditaatiopolkuni. (Sillä mitä hyötyä on kirjojen lukemisesta jos niillä ei ole mitään vaikutusta omaan käytökseemme ja elämäämme! Meditoimalla voi aivopestä itseään muutokseen.) Muokkasin lupausta kyllä hieman omaan elämääni sopivammaksi. Minua ei esimerkiksi kukaan sorra eikä kohtele julmuudella. Jos sorron ja julmuudenkin voi antaa anteeksi, voin minä varmasti antaa anteeksi sen paljon vähäisemmän mielipahan, että minua välillä juoksutetaan ja kohdellaan ajattelemattomasti! Ja nuo epäsosiaaliset tavat viittaavat tietenkin mm. ryypiskelyyn, mutta olisipa liian helppoa ajatella "hahaa, ei koske mua" ja tuudittautua turhaan itsetyytyväisyyteen. Minulla on omat epäsosiaaliset tapani eli se että vetäydyn tekemään jotain itsekästä silloin kun tarvitsisi tehdä jotain epäitsekästä!

Näin syntyy henkilökohtainen meditaatiopolku:

Olen Krishnan palvelija.
Koska Krishna ei tarvitse palvelusta,
vaan Hänen luomakuntansa palveleminen palvelee Häntäkin,
lupaan palvella inhimillisyyttä Krishnan nimeen.

Lupaan pidättäytyä väkivallasta ja kostamisesta.
Lupaan antaa anteeksi niille,
jotka sortavat juoksuttavat minua ja jotka kohtelevat minua julmasti ajattelemattomasti.

Lupaan olla osallistumatta verikostoihin, riitoihin ja vihollisuuksien luomiseen.
Lupaan kohdella jokaista pataania , suomalaista ja maahanmuuttajaa, sisaruksenani ja ystävänäni.

Lupaan pidättäytyä epäsosiaalisista tavoistani.
Lupaan elää yksinkertaista ja hyveellistä elämää.

Lupaan noudattaa hyviä tapoja ja hyvää käytöstä.
Lupaan olla elämättä elämääni laiskotellen
ja pyhittää ainakin kaksi tuntia päivässä
työlle toisten hyväksi.


Lisäsin vielä yhden uuden kategorian: Meditaatiopolkuja. Jospa säilöisin ne jossain vaiheessa kaikki tänne vapaasti hyödynnettäviksi :-)