Kuvitelkaapa, millaista olisi yrittää kävellä vakaasti kahdella jalalla tiettyyn suuntaan, jos raajoja olisikin samoilla korkeuksilla neljä?

Siltä nimittäin tuntuu välillä elää ADHD-pään kanssa. Jos saan ne ylimääräisetkin raajat mukaan, olen vikkelämpi ja kykeneväisempi kuin ikinä olisin kahdella jalalla. Mutta elämän lukemattomat rutiininomaiset tehtävät ja pakko-odotusjoutohetket ovat omiaan saamaan nuo aivojeni lisäraajat vain kamppaamaan normaalit raajat, tai potkimaan ilmassa tai yrittämään kaikenmoisia akrobatiatemppuja...

...ja minä olen suuren osan elämääni kestänyt niitten kanssa pakenemalla mielikuvitusmaailmoihin, joissa ne on helppo panna töihin, onhan neljällä kädellä helpompi rakentaa kuin kahdella. Mutta läsnä oleminen nykyhetkessä, mielenrauhan tila, on jotain niin ihanaa, etten tahtoisi jatkuvasti matkustella pois toisille tähdille.

Tämän kaiken tajuaa kun menettää jotakin olennaista, joka on pitänyt minut irti tuosta kaikesta, jonka päälle napsauttamalla ylimääräinen aivokapasiteettini on tsiuh vaan asettunut ruotuun ja kuunteluasemiin.

Krishnaa nimitellään joskus mustasukkaiseksi Jumalaksi: jos Hänen palvojansa on liian kiintynyt johonkin, Krishnapa tempaisee sen pois, jolloin palvoja muistaa jälleen paremmin Krishnan.

Näin kun osaisikin asennoitua. Dharmapatin polvi, joka on kipuillut jo 10 vuotta urheillessa, on nyt ollut tosi kipeä. Lääkäri sanoi että vika on luultavasti jänteessä polven alla. Röntgenissäkin sitä käytiin näyttämässä. Eikä se mies osaa elää ilman urheilua. Popsii särkylääkkeitä vaan ja jatkaa.

Minulta ei hajonnut polvi vaan mp3-soitin. Vuoden se erittäin kovassa käytössä kestikin. Ilman sitä olen tarkkaillut uusin silmin mieltäni ja todennut, että mp3-soitin älyllisine podcasteineen täytyy aivan ehdottomasti lisätä parhaitten ADHD-lääkkeitten listalle. Tilasin jo uuden, firmalleni koska potkista on niin paljon hyötyä työssäni. Harmi vaan että soitinta joutuu odottelemaan yli viikonlopun, ja johan olen täällä jo toissapäivästä asti ilman sinnitellytkin. Yritin toki eilen löytää soittimen kaupoista, mutta kaupat myyvät enää sikakalliita soittimia taikka eivät mitään, taikka sitten esillä on monta mallia mutta varastossa ei ja asiakkaan pitäisi odottaa omaansa viikkoja.

Sitä ennen tulee ainakin paruttua mantraa ja kutsuttua Krishnaa pelastamaan minut omilta aivoiltani. Tyyneys ei tietenkään tule mp3-soittimesta eikä mistään muualtakaan ulkoa, vaan Jumalalta ja sisältä. Rutiininomaiset ulkoiset velvoitteet, kuten kämpän siivous tai liian monta tehtävää samalle päivälle tuntuvat suistavan pääni tilaan, jossa on vaikea toimia tehokkaasti ja järjestelmällisesti ahdistumatta. Siitä asti kun Dharmapati opetti minut kuuntelemaan mp3-puhetiedostoja, olen kuitenkin voinut keskeyttää luisun ylivilkkauteen alkumetreille iskemällä potkan korville. Johan on keskittymiskyky parantunut, siivous sujunut, järjestelmällisyys palannut ja kaiken maailman joutokäyntiodottelutuokiot muuttuneet juhlaksi, ja lukemisajanpuuteongelmakin lievittynyt kummasti.

Onko uskon puutetta ja synti kokea, että tarvitsee tuota kaikkea? Pelätä, ettei Herran nimen toisto yksin riitäkään virikkeeksi omille epätavallisille aivoille?

Muoks, loppukevennys. Olen huomannut muittenkin olevan samaa mieltä kanssani tämän kesän tyttöjen ja naisten sortsimuodista: tästä ei enää riettaammaksi voi mennä. Luin lentävän lauseen, joka ulotti keskustelun aikamme muotialusvaatteisiin: "Ennen piti siirtää alushousuja et näki takapuolen, nykyään pitää siirtää kankkuja et näkee alushousut."

Ostin eilen, kun en mp3-soitintakaan löytänyt, uuden uimapuvun edellisen vedeltyä viimeisiään jo kauan. Ostin sellainen, jossa on kiinni hame. Ihana kun peittää pakarani!