Kuinkahan moni tottumuksesta yhdessä elävä supisuomalainen pari pääsisi läpi, jos heidän avioliittojaan ruvettaisiin penkomaan ja revittelemään niin kuin suomalaisen ja köyhempien maiden kansalaisten välisiä avioliittoja? Kysynpä vaan, jos oikean avioliiton mittari on se, että puolisot ovat "oikeasti rakastuneet" toisiinsa, niin aikusten oikeesti, niin että maahanmuuttoviranomaisetkin sen uskovat.

Se, että viranomaiset saavat päättää, kenen avioliitto on aito, on yhtä epäreilua, kuin että kuka tahansa voi yrittää panna alulle biologisen lapsen eikä kukaan estä äitiä vammauttamasta lastaan raskaudenaikaisella päihteitten käytöllä - mutta adoptiovanhemmaksi pääsee vain pitkän ja raskaan "sovitko vanhemmaksi" -syynäyksen kautta, eivätkä samansukupuoliset pariskunnat sittenkään. Jos onnettomien Suomi-Suomi -parien epäonni ei kuulu viranomaisille, niin miksi onnellisten Suomi-ulkomaa -parien onni sitten kuuluu?

Sattuneesta syystä olen tällä hetkellä aika herkkä tämän genren tarinoille. Dharmapatin oleskelulupahakemuksen käsittely alkaa näillä näkymin vasta kesällä Maahanmuuttoviraston ruuhkien takia. Se jännittää, vaikka en keksi yhtään syytä, minkä nojalla hänelle ei myönnettäisi aviopuolison oleskelulupaa. Kukaan voi tuskin kuvitella pyrkyriksi miestä, joka on jo ollut aivan luvallisesti opiskelemassa ja sitten töissä toisessa EU-maassa 11 vuotta, jolla on siellä vakituinen työpaikka ja pysyvä työlupa. Eikä hänen synnyinmaansakaan ole sotaisa ja rutiköyhä, vaan niin myöhään siirtomaavallan alta itsenäistynyt saari, että sen kansalaiset nauttivat Schengen-maissa viisumivapaudesta.

Sitä paitsi tarpeen vaatiessa löytäisin saman tien ainakin 20 läheistä ja paksun pinkan valokuvia ja loputtomasti kirjallista hempeää materiaalia todistamaan, että me olemme ihan oikeasti rakastuneet. Jos sekään ei riittäisi, katsoisin, että Suomen valtio pakottaa minut hankkiutumaan raskaaksi aiemmin kuin se on taloudellisesti järkevää, sillä yhteinen lapsi vaikuttaa sellaiselta todisteelta avioliiton aitoudesta, ettei Maahanmuuttovirasto voi sitä sivuuttaa. Lapsen edun nimissä ei voi.

Sydämeni itkee kaikkien meitä kovaosaisempien puolesta.

Ajankohtaisessa kakkosessa, esmes, kerrottiin Vuokon ja Lulin tarina. Suomalainen nainen ja kosovolainen pakolaismies rakastuivat, asuivat yli kaksi vuotta yhdessä, olivat naimisissa - kunnes Maahanmuuttovirasto julisti heidät lumepariksi ja passitti Lulin takaisin Kosovoon.

Syiksi luettiin, että heillä oli ikäeroa (nainen vanhempi), mies oli yrittänyt saada luvan pysyä Suomessa muillakin tavoin (ihan kuin se olisi pakolaiselle synti) eikä heillä ollut kuulemma yhteistä kieltä (mies kyllä ymmärsi ja puhui suomea erittäin hyvin dokumentissa). Lisäksi ihan kaikki vastaukset haastatteluissa, joita järjestetään kun yritetään selvittää onko pariskunnan rakkaus aitoa vaiko ei, eivät olleet olleet yhteneväiset. Tämä palautti mieleeni viikonloppuna Suomen Kuvalehdestä lukemani artikkelin siitä miten jopa yksinäiset pakolaislapset onnistuvat yhä harvemmin perheenyhdistämisessä. Otteita:

"Esitetyt perustelut saavat juristit pohtimaan, haetaanko syitä kielteiseen päätökseen tietoisesti, jolloin pienikin ristiriita yksityiskohdissa riittää syyksi hylkäämiseen."

"...on oikeusturvan kannalta hankalaa, että haastatteluja ei nauhoiteta."

"Kun kielteiseen päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudesta, ei ole yksiselitteistä pohjaa, mihin vedota. Syntyy turhaa juupas-eipäs -väittelyä, kun haastateltu kiistää sanoneensa niin kuin muistoon on kirjattu. Voi epäillä, että tulkkausongelmat tai tarkoitushakuisuus kirjaamisessa saattavat muuttaa asioita."

"Käytäntö on kireämpää kuin laki, ja lisäksi epäjohdonmukaista."

"Asenteet näkyvät myös lainsäädännön tiukentamisessa. Poliitikot Suomessa ja ympäri Eurooppaa ovat säikähtäneet maahanmuuttovastaisten ryhmien suosiota. Maahanmuuttopolitiikassa ei haluta näyttää lepsulta. Silloin ei yksityiskohdilla tai yksittäisten ihmisten kohtalolla ole niin väliä."

Haluaisin juosta rutistamaan pakolaislapsia ja Vuokkoa.

Haluaisin rutistaa miestänikin, mutta meillä ei ole varaa tavata lomailun merkeissä ennen pääsiäistä, eivätkä Maahanmuuttoviraston resurssit riitä käsittelemään perheenyhdistämishakemuksia inhimillisellä aikataululla. Yrittävät lohduttaa minua kun soittelen, että minä sentään voin odottaa päätöstä paljon nopeammin kuin ne pakolaiset, jotka eivät ole Suomen kansalaisia.