Näin eilen tavaroita, joita en tiennyt olevan olemassakaan. Pällistelin mm. 90 euron matkalakanoita, nyrkin kokoiseen tilaan kutistuvia pörheitä lämpöhuppareita, itsestään pehmeiksi pullistuvia makuualustoja ja monenmoisia tilaihmeruokailuvälineitä. Jees poks, olin ekaa kertaa retkeilyvälinekaupassa! Ostin kuitenkin vain juuri sen vesitiiviin "neljän aikuisen ja yhden lapsen" teltan jonka halusinkin. 8,7 kilon painollaan ja leikki-ikäisen kokoisella kantopakkauksellaan tämä teltta oli ilmeisesti liian hankalasti liikuteltava ja epämuodikas mennäkseen kaupaksi samankokoisen teltan normaalilla hinnalla eli 450-1050 eurolla; tämä lähti alta kahdensadan.

Vietettyäni parhaan työajan omien kaksosten ja naapurintytön kanssa ostoksilla olin välipala-aikaan räjähdysalttiissa parahtelumielentilassa. Kun on liikaa velvollisuuksia, niin mitään ei saa tehdyksi tarpeeksi hyvin. Koko ajan on riittämätön olo. Kotitoimistossa ei voi työskennellä rauhassa lasten kesälomaillessa, mutta toisaalta ei 8-vuotiaita oikein voi koko päiväksi kahdestaankaan jättää läppärin kanssa muualle karaten. Ja kun on siis asettanut mahdottoman ajankäyttöyhtälön ykkösprioriteetiksi lapsensa, ja järkännyt tunnollisesti joka päivä heille runsaasti mielekästä puuhaa ja yhteistä aikaa, tuntuu aivan vimmatun epäreilulta kun he sitten vielä kinuvat lisää, käyttäytyvät ajattelemattomasti ja aiheuttavat ylimääräisiä hankaluuksia kaikkien entisten miten kuten hoituvien velvollisuuksien lisukkeeksi! Oma paha mieli kuitenkin vain syveni lapsille äyskimisestä.

Olen jotenkin siirtynyt viime aikoina mielenrauhan tilasta lipsahtaessani tarkkailuasemiin. Samaan aikaan kun Rva Krishnanen kiukuttelee, minä itse huomaankin olevani hänen ulkopuolellaan ja tiedostavani, mihin kaikkeen ei-toivottu käytös on reaktio, ja että toisenlainenkin reaktio lienee mahdollinen. Kunpa saisinkin siitä paremmasta reaktiovaihtoehdosta viimein kiinni niin että voisin valjastaa sen talon tavaksi!

Eilen havaitsin, että vaikka päivän ensimmäinen lasten suorittama teko, joka saa päreeni palamaan, onkin aina sen luontoinen että minun vanhempana kuuluukin puuttua siihen, sen jälkeen olen epäreilu. Eli kun olen kertaalleen jo päästänyt itseni suuttumaan ja syystä, minua kiukuttavat sen jälkeen aivan pienetkin asiat ja motkotan motkottamistani yliherkistyneenä mahdollisille ja mahdottomille motkotuksenaiheille.

Onneksi lapset lähtivät iltaa vasten samaisen naapurin tytön kanssa valvottuun maauimalaan. Heidän kanssaan ostoksilla käyminen, ärähteleminen ja tiedosteleminen oli vienyt voimani tyystin. Otin nokoset, luin Gitaa, rauhoituin hieman ja havaitsin äkkiä olevani hirveän kirjoitushimon vallassa. Rahaa tuottavasta työkirjoittamisesta ei suinkaan ollut kyse, siihen olin henkisesti aivan liian uuvuksissa.

Sitten oivalsin, että himohan johtuu siitä, että kirjoittaessani tunnen oloni turvalliseksi, osaanhan kirjoittaa hyvin. Egoni haluaisi etten muuta tekisikään kuin niitä turvallisia asioita joissa olen jo hyvä. (Mitähän minä nytkin tässä hätäisten työtekoyritysten sijaan teen kun lapset leikkivät tällä hetkellä sopuisasti huoneessaan...) Mutta silloin ei kehity niissä asioissa joissa pitäisi.

Potkaisin egoa pyllylle ja menin sittenkin lasten perässä ylitäyteen maauimalaan. Ainakaan aikuinen ei mahtunut siinä ruuhkassa uimaan kuin itsensä kokoista ympyrää. Ipanat olivat onnellisia kun ilmestyin. Jatkoin taistelua egoani vastaan altaasta käsin räpiköimällä paikallani, väistelemällä muitten uimareitten potkuja ja kehumalla koululaiskolmikkoani kun neidit uimahyppelivät altaan laidalta klooriveteen. Mätkin aivojani hiljaisiksi kun ne vaikeroivat, että tämä on aika tylsää. Tämä joogaharjoitus onnistui melkein kokonaan; kykenin olemaan rauhallinen ja tyyni melkein loppuun asti. Siinä vaiheessa kun kotiinpaluu kuitenkin venähti yli iltayhdeksän, tunsin kaikkien voimieni kiehuneen minusta kuiviin. Narisin ja kitisin lapsille, miten on mahdollista käyttää yli 45 minuuttia peseytymiseen ja pukemiseen.

Yöpuulla en puolikuolleena enää jaksanut edes vinkaista, kun toinen tytöistä tunki väliimme unettomuutta valitellen. Myöhemmin yöllä kun minut oli ryöstetty tyynystä ja peitosta, siirryin alistuneesti toisen tytön viereen lastensänkyyn - jo siksikin että jos se toinen huomaisi että sisko on päässyt aikuisten viereen yöksi ja hänet oli jätetty yksin, hän nostaisi kamalan kateusmetelin.

Ehkä niitä töitä ehtii ja jaksaa taas tehdä kun lapset lähtevät loppuviikosta isänsä luo ja viipyvät kesän kunniaksi kokonaisen viikon. Ja onhan minulle heti kättelyssä luvassa päivystysviikonloppukin toisella paikkakunnalla.