Eräs kaunokirjoittamisen malliesimerkkinä pitämäni teos, Anna Karenina, alkaa näin:

”Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.”


tavallisetperheet-normal.jpg

Lapset saivat ravintolapäivässä vapaaehtoistyöstään palkkioksi mm. Tavalliset perheet -korttipelin. Se on niin kuin vanha kunnon Musta Pekka -peli, paitsi ettei kukaan jää Pekka-paran lailla perheettömäksi. Ja perheet! Löytyy sateenkaariperhe, yksinhuoltajaperhe, adoptioperhe, lapseton pari tukiperhelapsella ja koiralla, afrikkalainen mamuperhe, jopa monikkoperhe! Pakan ainoa perinteinen Musta Pekka -perhe on "naapuriperhe", sekin umpisuomenruotsalainen ;-)

Loistoidea, vaikkakin täytyy todeta että pelaamiskokemus ei ole aikuiselle mikään älyllinen elämys, sen verran pitkästyttävät säännöt siinä on.

Jos vähä-älyisiä pelikokemuksia ei lasketa, meillä on ollut herttaiset ja halausten ja hauskojen yhteisten aktiviteettien täyteiset pari viikkoa. Niinpä aina kun olemme katsoneet onnellista perhe-elämää hehkuvan Bollywood-elokuvan ja löytäneet itsemme sieltä, olen pohtinut, johtuuko tämä Anna Kareninassa mainitun mietelmän totuudenmukaisuudesta. Vai olemmeko vain kaikki neljä oppineet perinteisestä Bollywoodista, millainen on hyvä perhe, ja onnistuneet juuri yhteisen ihanteen takia olemaan tyytyväisiä siitä mitä meillä on.

Perinteinen Bollywood-perhe pyrkii tietenkin peilaamaan hindulaista ideaalia. Olen vuosien varrella tullut yhä kiitollisemmaksi Intian elokuvateollisuudelle tästä asiasta. Voimme toki kuunnella guruja ja lukea pyhiä kirjoja ja kertomuksia esimerkillisistä hengellisyyden sankareista vaikka kuinka - mutta se mitä näemme edessämme on kuitenkin sitten se, mistä otamme mallia, se, mikä innostaa meidät käytännön sovellutuksiin. Minä en kasvanut lapsena hinduperheessä, mutta haluan kasvattaa lapseni hinduperheenä, ja leffoista olen ihan varkain ja tiedostamattakin oppinut, kuinka se käy.

En siis niinkään dramaattisista, juonta eteenpäin vievistä kohtauksista, kuin niistä suvantokohdista, joissa näytetään, mikä näitä ihmisiä pitää noin yleensä ottaen pystyssä. Millainen ympäristö on tehnyt sankarittaresta ja sankarista sankarillisia.

Onnellisella perhe-elämällä ei ole mitään tekemistä perhemuodon kanssa. Vaikuttavat tekijät, jotka perinteinen Bollywood osaa hyvin kiteyttää, voivat oikein hyvin löytyä korttipakan pitkäaikaissairaan lapsen perheestä, kahden isän perheestä tai uusperheestä.


Eräs ystävätär kertoi kamppailevansa onnellisen perhe-elämän eväiden äärellä sen tunteen kanssa, että jos hän unohtaa arjessa kärsimänsä vääryyden ja jatkaa siitä huolimatta itse jonkin puoliso- tai äiti-ideaalin seuraamista, eikö hän silloin toimi valheellisesti ja petä itseään. Niinpä hän mieluummin mököttää tai nalkuttaa.

Mökötys ja nalkutushan tarttuvat ja saastuttavat ilmapiirin pahimmassa tapauksessa useaksi päiväksi! Yksi ihminen saa niillä nopeasti levitettyä pahan tuulensa kaikkiin muihinkin. Kannattaa karttaa kumpaistakin.

90 % perhe-elämässä koetuista "vääryyksistä" on suhteellisia ja vääryyden tuntemus kovin lyhytaikainen riesa. Mitä enemmän asiaa ajattelee ja siinä mielessään piehtaroi, sitä suuremmaksi vääryys kasvaa. Jos on hyvällä tuulella, ei yleensä edes koe kärsivänsä vääryyttä samassa tilanteessa. (Esimerkki: tiskaat iloisesti vihellellen töistä palatessasi ne samat astiat, joitten likaisuus yhdistettynä muitten perheenjäsenten meneillään oleviin laiskanpulskeisiin aktiviteetteihin voisi yhtä hyvin vetää myrskyn merkit yllesi). Todennäköisesti loukkaantunut ihminen ei edes oikeasti ole loukkaantunut mistään arjen pikku jutusta vaan joku sisäinen mörkö on saanut hänet uskomaan että muut ihmiset haluavat häntä satuttaa tai hänet hyljätä ja että pikku jutut ovat todisteita tästä. Sitä paitsi se mikä itsestä on vääryys ei todennäköisesti vääryyden tekijän itsensä mielestä ole yhtään mitään, ei hän huomannut ajatella, ei hän tahalleen satuttanut.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että kannattaa kokeilla, meneekö paha mieli ohi sillä ettei tartu siihen ja vatvo sitä vaan tekeekin jotain ihan muuta. Kääntää ajatuksensa iloisiin asioihin. Jos ne eivät käänny millään, niin voi vaikka toistella mantraa kymmenisen minuuttia, se yleensä toimii minulla.

Entä millainen haluaisit olla? Jos uskomme olevamme nämä ruumiit, alamme herkästi kuvitella, että luonteemme on kiveen kirjoitettu emmekä voi kehittyä ihmisinä. Asiahan ei ole ollenkaan näin. Jokainen voi muuttua, ja muuttumaan oppii vain harjoittelemalla muuttumista. Haluanko tulevaisuudessakin olla äreä ja räjähdysherkkä luonne, vaiko omien ihanteitteni mukainen puoliso ja vanhempi, joka ongelmista ääneen puhuessaan ei pahenna niitä ja karkota kaikkia luotaan?

Mitä ihanampi itse olet yleensä, sitä sietämättömämmältä muista tuntuu, kun et sitten olekaan. Rakastava ihminen vaistoaa, milloin on aiheuttanut rakkaalleen harmeja ja alkaa automaattisesti käyttäytyä paremmin. Aiheutamme kaikki toisillemme pettymyksiä, mutta jos sanan sapiskaa saa vain siitä 10 % josta oikeasti haittaa, sille 10 % tahtoo tehdäkin jotain. Sitä suuremmalla innolla jos kaikesta hyvästä ja kivasta mitä tulee tehneeksi saa kehuja, suukkoja, silityksiä! Toisin kuin jos palaute on jatkuvasti negatiivista, jolloin menee into edes yrittää parantaa tapojaan.

Ja jos toinen ihan oikeasti satuttaa, yhä uudelleen, esim. pettämällä, runsaalla alkoholinkäytöllä tai jatkuvalla ilkeilyllä ja välinpitämättömyydellä, haluamatta vaistota tai muuttaa mitään, ja jos silloinkin vain alistutaan ja vähätellään ongelmaa - silloin vasta ollaan valheellisen toiminnan ja itsepetoksen alueella. Silloin on tietenkin vihellettävä peli poikki, kieltäydyttävä pahan hyväksymisestä, annettava kaksi vaihtoehtoa eli joko tämä loppuu tai tiet erkanevat.

Tuossa jälkimmäisessä kappaleessa astun Bollywoodista ulos ja olen suomalainen nainen joka ei pyhitä loppuelämäänsä sille toivolle, että jospa joka päivä tuskaa tuottava konna muuttuisikin paremmaksi. Lukijalla on lupa tulkita pyhiä kirjoja itsekin. Niissä sanotaan suoraan että ne asiat jotka edistävät hengellistä kasvua ovat hyviä ja kannatettavia, kun taas ne, jotka tukahduttavat sitä ja aiheuttavat kärsimystä, ovat pahoja ja niistä on sanouduttava irti. Tulee lakata roikkumasta muussa tuessa ja turvassa, niin kuin vaikkapa parisuhteen tuomassa yhteiskunnallisessa statuksessa ja taloudellisessa turvassa, ja luottaa Herraan heittäytymällä Häntä kohti. Mihin tämä voisikaan päteä niin hyvin kuin ihmissuhteisiin!

Meidän kulttuurimme ongelmana on vaan se, että syytämme sisäisestä levottomuudestamme läheisiämme ja niitä pikkujuttuja, mitättömyyksien 90 % osuutta mielipahan aiheista. Silloin pakenemme kumppania vaihtamalla ja vanhemmuuden velvoitteita väistämällä pysähtymistä, sekä totuutta itsestämme ja todellisista tarpeistamme.