On jälleen karthik-kuukausi, joka on joillekin matematiikasta innostuneille krishnalaisille suurta juhlaa: kaikki hengelliset harjoitukset, jotka tämän kuukauden aikana tekee, tuottavat kuulemma moninkertaisen hyödyn. Lisäksi ihmisillä on tapana kokoontua laulamaan koko perheen voimin virsiä kotialttarin ääreen iltaisin, ja asiaan kuuluu myös kotitekoisten ghee-pumpuli -tuikkujen tai -lamppujen sytyttäminen pienenä tuliuhrina Jumalalle. 

karthikalkoi-normal.jpg

Karthik-iltahartaus on meille hauska yhteislaulutuokio. Parhaimmillaan jammailemme hurjasti ja pistämme tanssiksi :-)

Meikäläisen karthik on alkanut itsetutkiskelun merkeissä. Mikä ihme hinku minulla on kokeilla, näyttää ja todistella että osaan ja jaksan enemmän kuin useimmat muut? Laukaisimena toimi tällä kertaa päätökseni luovuttaa äidinmaitoa, jota virtaa nyt rinnoistani totisesti enemmän kuin meidän Lootus tarvitsee eli ihan päinvastainen on meininki kuin vauvani ekalla elinviikolla masun ulkopuolella. Soitinkin äidinmaitoa keräävään HUS:n yksikköön ja ilmoittauduin. He käskivät miettiä viikonlopun yli ja antoivat piiiiitkän listan erilaisia hygieniasääntöjä, joita minun täytyisi tiukasti noudattaa. Tukalilta kuulostivat, mutta tiesin kyllä pystyväni, kun vain niin päättäisin, pesemään rintani ennen pumppausta ja viilentämään maitopullon saman tien ennen jääkaapin takaosaan laittamista ja elämään ilman sormuksia ja pestäviä rintaliivinsuojuksia ja desinfioimaan käsiäni joka välissä. Olihan kyseessä sentään Dharma ja lisäksi karmisen velan maksu kun omatkin keskoslapseni saivat sairaalassa välillä jonkun maidonluovuttajan maitoa.

Lopputuloksena oli päänsisäinen kaaos. Olin aina pumppaamassa väärään aikaan, eli vauva heräsi ennakoitua nopeammin pumppaussession jälkeen eikä saanutkaan tarpeeksi maitoa rinnasta. En ollut pumppaamassa oikeaan aikaan eli vauvan nukahdettua kunnolla, koska halusin itsekin nukkua - koliikki-itkuja on tullut eritoten öiseen aikaan. Väsyneenä zombeillen ja kahden isomman lapsen kaivatessa huomiota kaikki ne HUSsin hykieeniasäännökset alkoivat tuntua hirveältä taakalta niskassani. Tunsin kuitenkin itseni mitä suurimmaksi luuseriksi aina kun mieleeni juolahti että ehkäpä voisinkin maidon luovutamisen sijaan luovuttaa tämän koko luovutusidean kanssa.

Kun jo luulin saaneeni luuseriolosta niskaotteen ja heivanneeni sen pois päästäni, tuli isoäitini kylään ja muisteli itse myyneensä aikoinaan maitoaan ja ostaneensa köyhänä sillä ruokaa lapsilleen. Hän tyhjensi rintansa käsin lypsäen ja kiikutti sen ihan itse perille keräyspisteeseen - minua palveli ja palvelisi sentään sähkökäyttöinen maitopumppu ja kotiovelle autolla ajava maitomies! Ajattelin, että hyi minua saamatonta laiskuria. Mikä piru minut saakaan suhtautumaan niin negatiivisesti siihen ajatukseen että jotain jätetään tekemättä silkasta mukavuudenhalusta?

Lopulta tajusin että kaaos päässäni tuskin olisi niin paha jollei minulla olisi ADHD-aivoja, joille väsymys ei varsinkaan sovi yhtään, ja että lienee koko perheen parhaaksi että minä hautaan maidonluovutusideani.

Ylipäätäänkin tämä intensiivivauvanhoitokuukausi on opettanut minulle paljon omasta jaksamisestani. Siis siitä että jos on liian monta tehtävää suoritettavana yhtä aikaa, muutun ylivilkkaaksi, levottomaksi, ärtyisäksi ja lamaannun enkä saa tehokkaasti asioita aikaan, vaikka näytän tekeväni sataa asiaa yhtä aikaa. Pystyn huomaamaan tämän, itsekriittisille havainnolle on tilaa, koska olen pääsääntöisesti onnellinen ja pidän äitiyslomalla olemisesta. Ja päiväunista. Parempi vaan jatkaa samaan malliin vaikka vauva onkin jo kuukauden ikäinen ja ottaa edelleen rauhallisesti eikä hamstrata tekemistä ja menoja. Kaoottisia tilanteita tulee ihan niitä erikseen etsimättäkin välillä kun on univelkaa mutta pitäisi hoitaa isojen lasten asioita etenkin kodin ulkopuolella, mutta vauva pysäyttää koko ajan, ja ruoka on laittamatta ja läheiset haluaisivat puhua minulle juuri silloin ja Dharmapatikin uupuu tai luiskahtaa marttyyrivaihteelle joutuessaan tekemään niin paljon ja ja ja ja...

Otaksun että pärjäämisen ja näyttämisen haluni juontuu siitä että minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Muut olivat sitä mieltä että olen outo nolla, itse en sitä suostunut uskomaan vaan ajattelin että jos minut on oudoksi luotu niin sen täytyy tarkoittaa että Jumala teki minusta jotain erityistä ja että saattepas kiusaajat vielä nähdä että olette väärässä. Toivottavasti joskus opin, ettei minun tarvitse todistella kellekään tämän enempää että olen pärjäävä ihminen ja kelpo kansalainen. Jos nyt ainakin ihan ensiksi pääsisi irti siitä etten yrittäisi todistella olevani paremmin pärjäävä ihminen ja kelvompi kansalainen.

Jo talteen kerätystä maidosta keitin meille intialaista maitoteetä.