pikkukoski-normal.jpg

Maailman värit ovat entistä kirkkaammat, puut ja maa ja taivas ja kesästä riemuitseva kansakunta ja pyhimysten tietä taivaltava puolisoni ovat kuin kuoro Krishnasta laulavalle sydämelleni. Juuri nyt minusta tuntuu että haluaisin kirjoittaa tänne vaikka mistä, mainioita aiheita olisi loputtomiin! :-D Ihanat hengelliset huomiot kietoutuvat erottamattomasti yhteen maallisten havaintojen kanssa, ja ikävät asiat sulautuvat Herran hitsaamossa mukaviin niin että perusolotila on Riemu - sanskriitiksi Raama.

Ja kun sanskriittivaihteelle kerran päästiin, niin kerrottakoon, että maha ei viittaa vatsakummun suuntaan vaan merkitsee suurta. Mahamantra on siis suuri mantra. Se kuuluu näin: Hare Krishna Hare Krishna, Krishna Krishna Hare Hare, Hare Raama Hare Raama, Raama Raama Hare Hare. Raama viittaa tuossa siis taivaalliseen Riemuun. Entäpä mantran muut osaset?

Krishna on Kaikkia Viehättävä Henkilö, siis Vastustamaton, Jokaiseen Vetoava. Siksi Hänellä onkin niin monta muotoa ja hahmoa, ja Hän on kaikkialla, erityisesti Hurmurina sydämessämme. Sanoessamme Krishnan nimen kutsumme siis Sitä, joka on aina läsnä, Sitä, joka asuu sydämissämme.

Sanskriitin kielessä jotkut nimet vääntyvät kieliopilliseen kutsumismuotoon silloin kun niitä käytetään jonkun kutsumiseen. Jos kutsuisimme Kari- ja Jari-nimiset pojat sisään pihalta leikkimästä sanskriitiksi, huutaisimme Kare! Jare! Maha mantrassa emme huhuile luoksemme Karia emmekä Jaria, vaan - Varasta. Sitä Hari nimittäin merkitsee.

Mahamantran voikin suomentaa näin:

Tule ja varasta minut, Sinä Vastustamattoman Vetävä Olevaisuus joka täytät sydämeni ja maailmankaikkeuden! Vie minut mennessäsi!

Tule nappaamaan minut, Taivaallinen Riemu! Ota minut itsellesi!

Taivaallinen Riemu on jotain paljon syvempää kuin satunnainen ilo. Suomalainen ortodoksinunna kirjoittaa, että hiljattain uskoon tullut voi aluksi monta vuottakin olla riehakkaan pirteä ja kokea miten kaikki onnistuu, mutta se on vasta alkua, ajoittaista esimakua tulevasta. Ennen pitkää Jumala nimittäin tempaa hurmoksensa pois antaakseen ihmisen kokea, millaista on tulla omin voimin toimeen. Se on törttöilyä ja inspiraation epätoivoista etsiskelyä, omien irvokkaan karmeiden virheiden paljastumista ja vaikeitten asioitten opettelua. Sellaisten asioitten kuin kärsimisen hyväksyminen ja epistä! -kiljahtelun lopettaminen omalle kohdalle osuvien ikävyyksien kohdalla.

Jos ei luovuta, juuri tuosta murheesta ja oman pienuuden tunnustamisesta Jumalan äärettömyyden rinnalla kumpuaa ennen pitkää uusi, uljaampi Riemu!

lasahara-normal.jpg

"Jos kestää kuivan kauden, rukoilee, uskoo ja elää kuin kristitty, vaikka ei saa siitä mielihyvää, niin sen jälkeen alkaa sitten varsinainen hengellinen kypsyminen. Kuivuus päättyy usein johonkin erityiseen hengelliseen kokemukseen, joka kanta aihmistä pitkään ja vahvistaa konkreettisella tavalla hänen uskonsa. Vanhus Paisios kertoi, että hän sai kerran Athoksella sellaisen hengellisen kokemuksen, että se kantoi häntä seuraavat 10 vuotta. Mikä se oli, siitä hän vaikeni. Monesti tämä muutos sisäisessä tilassa tulee yllättäen, kuten vanhus Sofronin itsensä kohdalla, eli juuri silloin, kun alkaa olla epätoivon partaalla."

(Nunna Kristoduli: Hiljaisuuden kosketus)

On minun gurunikin tuosta puhunut, mutta sanat eivät auenneet siinä kohdassa polkua kun ne luin. Onkin jotenkin kovin osuvaa että päivänpolttavalla hetkellä Krishna antaa juuri ortodoksinunnan kertoa minulle, missä mennään :-) Olinhan lapsena ortodoksi. Minusta on hauskaa, että Krishna ja Hänen palvojansa Easwaran ovat avanneet minulle myös kristinuskon aarrearkut, joita lapsena kohtaamani aikuiset ortodoksit osasivat vain vähän raotella. Mutta Krishnalle ei mikään kirstunkansi ole liian painava, ei yksikään lukkolaite turhan työläs ratkaistavaksi!