Toivoin aina lapsena, että meille tulisi vieraita ulkomailta majoitukseen. Se olisi ollut niin jännittävää ja opettavaista. Kuulin tällaisesta mahdollisuudesta opettajilta, jotka kyhäilivät kansainvälisiä kontakteja. Vanhempani eivät kuitenkaan ole luonteeltaan niin avoimia ja sosiaalisia kuin minä, eivätkä he koskaan suostuneet. (He eivät myöskään päästäneet minua minkään opintohankkeen kautta ulkomaille. Itse asiassa en saanut jäädä yhdeksikään yöksi kotiin ilman täysi-ikäistä valvojaa ennen kuin itse täytin 18.)

Kukin tyylillään, mutta minusta on aivan ihanaa että omat lapseni ovat pienestä pitäen tottuneet siihen että meillä käy monenkirjavia yövierastätejä. Eräs ystävä vietti meillä tällä viikolla kaksi yötä vaikka asuu kävelymatkan päässä. Seuraavaksi voipi tulla kylään, kiitos hänen, setä. Jag har talat på svenska med min väns nya pojkvän som är svensk och lever i Sverige. Hotelli Armo (eli me) saattaapi majoittaa hänet kun hän matkustaa tänne viikon parin sisällä. :-) Rakastuneet eivät ole vielä tavanneet kasvotusten mutta uskonto heillä on sama (ja meillä) eli yhteistä on paljon.

Kävimme tällä viikolla kahdesti luistelemassa porukalla, ja siitäkös Dharmapati innostui niin että on eilen ja tänään harjoitellut jäällä kiitämistä ilman minua tai lapsia. Eilen oli päässyt maalivahdiksi paikallisten poikien lätkämatsiin ja pärjännyt kuulemma huonosti ;-)

Seinän takana alkoi tänään soida palohälytin. Kurkkasin ikkunasta ja kyllä vain, alakerran pihallisesta asunnosta tuli savuakin. Säntäsin puhelin kädessä katsomaan tarkemmin. Takaovi oli auki. Ryömin piha-aidan ali ja ovesta sisään, ja siellä oli mummo rollaattorin kanssa löyhyttelemässä hellaa. Suri, että kalliit lihat menivät taas pilalle. Palohälytin kirkui kauan ennen kuin sain sen pois päältä. Sitten en saanut sitä takaisin kattoon, mutta onneksi näppärä pikkuveljeni saapui juuri parahiksi viedäkseen minut vanhalle kodille hakemaan pyöräkellarista Stigoja, ja hän viritti vanhuksen palohälyttimen takaisin valmiuteen paikalleen.