Olin niin typerä etten muistanut, että verenluovutukseenhan pitää ottaa kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan. Sellainen keikkuu aina omassa lompakossani ajokortin muotoisena, vaan ei mieheni lompakossa. Hänen vertaan ei näin ollen eilen huolittu, mutta minun kyllä, ja lempinaapurini. Yhteensä neljä lastamme seurasivat verenvuodatustoimitusta vähän liiankin läheltä.

Toisessa asiassa olen sentään viisastunut. Nimittäin talvipukeutumisessa. Nuorempana läkähdyin talvisin sisällä ja palelin vastaavasti ulkona, enkä siltikään voinut käyttää mieleisiäni vaatteita vuoden kylmemmällä puoliskolla.

Keksin vasta viime talvena, että minähän voin hei ostaa itsellenikin halpahallista kätevät toppahousut, joitten alla voin pitää kivoja vaatteita talvellakin ilman että jäädyn ulos lähtiessäni. Ihan niin kuin ipanat, riisun sitten aina sisään tullessani toppahousut naulaan takin seuraksi! Lisäksi Lontoosta löytyi eräällä miehentapaamisreissulla katukaupasta kahdet ihan oikeasti tyylikkäät villahousut. Niitten kanssa tarkenen ulkona myös pitkässä hameessa. Nekin ripustan sisään tömisteltyäni nykyään häpeämättömästi naulaan roikkumaan, jos ei repussa ole tilaa.

Hameen pitää kesälläkin ulottua nilkkoihin, tai en tunne oloani siinä säädylliseksi. En ole voinut olla huomaamatta kerääväni miesten katseita, jos pukeudun toisin. En pidä niistä katseista. En tykkää siitä että kukaan muu kuin oma mieheni katsoo minua niin. Ajatus piilolinsseistä ei tunnu kivalta, koska viihdyn pikkuisen piilossa maailmalta rillieni takana. En myöskään meikkaa koskaan. Naisellisesti tahdon silti kuitenkin pukeutua, poikatyttötyyli ei tunnu omalta.

Vanhemmilleni tuli yllätyksenä, kun viimeksi tavattiin ja asia tuli kaikkien näitten vuosien jälkeen viimeinkin puheeksi, ettei seuraamani tyyli ole mikään uskonnollinen juttu vaan ihan ikioma mieltymykseni. Uskontoni ei nimittäin säätele pukeutumista - tai no sen verran, että ihmisen pitäisi tiedostaa mitä hän pukeutumisellaan viestii ja keiden huomion hän sillä kiinnittää. On täysin OK esim. haluta pukeutua seksikkäästi, mutta silloin(kin) hindun tulee olla rehellinen itselleen siitä, miksi hän sitä haluaa. Ja hyväksyä se, että vastaan tulee ihmisiä, jotka provosoituvat ja vetelevät pukeutumisesta ihan ääliömäisiä johtopäätöksiä - niin kiihkouskovaisia kuin nautintokeskeisiä vonkaajiakin.

Käytännössä pukeudun lähes aina joko intialaiseen churidaar- eli salwar kameez -kokonaisuuteen, taikka sitten pitkään hameeseen, mutta tällä ei siis ole hindulaisuuden kanssa mitään tekemistä. Pidän näitten vaatteitten ulkomuodosta. Pidän myös siitä suojapanssarin ja kutsun yhdistelmästä, jota tyylini ympärilleen morsettaa. Vähämoraalisille miehille viestitän olevani epäkiinnostava hörhö, jota ei kannata yrittääkään lähestyä (harmi tosin ettei tämä tepsi kaikkiin humaltuneisiin). Jotenkin kummasti näytän samaan aikaan viestittävän filosofiasta, historiasta tai spefistä kiinnostuneille olevani potentiaalisesti samanmielistä juttuseuraa. Se, että Intian suunnan ihmiset ja maahanmuuttajat ylipäätäänkin pitävät asuvalinnoistani, ei yllätä yhtä paljon. Asukokonaisuuteni, jota muuan suomalaismies kuvaili mummomaiseksi, sai taas erään pakistanilaisen miehen lähestymään minua tavattoman kunnioittavasti ja ystävällisesti; muistutin kuulemma hänen sisartaan.

Jotkut kaverit ovat sanoneet, että olen tosi onnekas kun käännän päitä ilman meikkiäkin. Ai jaa? Minua ei huvita pätkääkään kääntää kenenkään muun kuin oman mieheni päätä, ja siksi tuntuukin kivalta viimeistellä ainakin vapaapäivinä asukokonaisuuden ei-toivotun herraseuran huomion latistava efekti sinduurilla eli punavärillä jakauksessa. Intian suunnalta tulevat ihmiset päättelevät siitä, että olen varattu ja uskovainen. Muut varmaan päättelevät minun olevan väriläntti otsalla kulkeva kaistapää.

Mitä te lukijat arvelette viestittävänne pukeutumistyylillänne? :-)