Rajat vikkelöittävät elämistä. Aikaa ja energiaa säästyy yllättävän paljon, kun päättää seurata sääntöjä sen sijaan että aina funtsisi "entä jos sittenkin toimisinkin toisin". Sitä paitsi, kun ei vaan yksinkertaisesti toimi toisin, säästyy kokonaan useilta mielenkuohuja tai vieläkin pahempia ongelmia aiheuttavilta tilanteilta.

Niinpä minä odotan Dharmapatin äimistykseksi liikennevalojen vaihtumista, vaikkei autoja näkyisi missään.

Olisi kiva tietää, mitä sääntöjä te lukijat seuraatte? Kertokaahan siis, millaisten rajojen sisällä olette valinneet pysyä! Miten tämä näkyy käytännössä, käytöksessänne? Mitä teette jos lipsahdatte rajan yli ja teette jotain, vaikka jo vakaasti päätitte, ettette niin enää tekisi? Onko kova morkkis?

balisita-normal.jpg

Ei tanssikaan olisi kaunista jos tanssijat tekisivät virheliikkeitä.

Kun hiljattain jokusen kerran lipsuin liikennevalojentottelemissäännöstä Dharmapatia mielistelläkseni, niin eikös sitä pian oltu tilanteessa, jossa polkaisin risteyksen yli kilpaa sitä lähestyneen auton kanssa. Ehdin niin nopeasti tottua uuteen sääntöön (eli anarkiaan), etten enää ollut valppaana. Sen jälkeen Dharmapati ei ole minua hoputtanut, vaan myöntää, että minä olen niin suurpiirteinen ihminen, että joko-tai -säännöt ovat minulle suuri siunaus.

Reiluja, elämänlaatua parantavia rajoja kutsutaan hindulaisuudessa dharmaksi. Puolisoani kutsun Dharmapatiksi, koska se on yleinen nimitys dharmaa seuraavalle eli elämäntavoiltaan kunnolliselle ja hyveelliselle puolisolle.

Olimme viikonloppuna häissä. Niitä voisi hyvällä syyllä kutsua yllätyshäiksi, sillä vain pari kuukautta sitten morsian oli sinkku. Enpä kuitenkaan silmiäni ylimääräisiä kertoja räpäyttänyt. Dharmisesta näkökulmasta oli itsestäänselvää, että Krishna-uskoon tullut ystävättäreni karautti naimisiin saman tien kun entinen miesystävä palasi hänen elämäänsä ja sydämeensä. Dharma tekee asioista yksinkertaisia. Haluatko ruokaa? Syö kasvisruokaa. Haluatko rakkaussuhteen? Mene naimisiin.

Krishna varoittaa, ettei kannata yrittää mielistellä ketään muuta kuin Häntä. Jos pyrimme ilahduttamaan Häntä, kaikki mitä tarvitsemme seuraa itsestään. Niitten, joita ruumiit rajoittavat, suosion havitteleminen johtaa sen sijaan ennemmin tai myöhemmin tilanteisiin, joissa toimimme typerästi vaikkemme oikeastaan edes halunneet toimia. (Jos kielikuva ruumiitten rajoittamista meni ohi, niin me kaikki elävät olennothan olemme sieluja ruumiissa, jotka rajoittavat toimintamahdollisuuksiamme.)

Liikennevaloepisodi sysäsi minut kumartamaan rajoja elämässäni Herran lähettiläinä. Varsinkin minä ADHD-haahuilija hyödyn ihan valtavasti aidoista, joiden sisälle olen vapaasta tahdostani astunut. Ne ovat kuin taikaympyrä Sitan ympärillä; kun Lakshmanan olisi pitänyt vartioida veljensä Raman vaimoa demoneilta eikä hän siihen pystynyt, hän piirsi maagisen ympyrän ja kielsi Sitaa astumasta siitä ulos.

LRekha-normal.jpg

Kun Sita kuitenkin astuu ulos ympyrästä, pyhimyksen oloisen tyypin pyytäessä häneltä ruokaa, niin huonostihan siinä käy - pyhimys onkin demonikuningas Ravana, joka kidnappaa Sitan. Ramayana jos mikä on erinomainen oppikirja siitä miten kukaan ihminen ei kykene täydellisesti arvioimaan aina oikein - kaikki tekevät virheitä joita karvaasti katuvat!

Hindulaisuudessa ne säännöt - dharma - ovat verrattain tilannekohtaisia. Eri ihmisillä on luonteittensa ja elämäntilanteittensa perusteella erilainen dharma. Kaiken pohjalla on väkivallattomuuden ihanne. Oikein on kussakin tilanteessa se, mistä aiheutuu vähiten kärsimystä ja eniten hyvää kauaskantoisesti ja kaikkien osapuolten kannalta. Suojatien yli tuleekin sännätä vaikka punaisia päin jos tiellä on lapsi vaarassa. Avioero ja abortti ovat normaalisti dharman vastaisia, mutta on tilanteita, joissa ne ovatkin dharmaa. Tappaminenkin voi olla dharmaa, kun puolustetaan heikompia.

Dharma on sitä kun asiat vain sujuvat. Usein sitä tietää asioitten menevän dharman mukaisesti siitä, että elämä soljuu eteenpäin kuin liukumäessä liukuisi.

Jos vaakakupit tuntuisivat olevan jonkun päätöksen kohdalla tasan, eli ihminen on ihan ulalla siitä, mikä kahdesta vaihtoehdosta on dharmaa, oikea seuraava kysymys kuuluu, mikä valinta vie lähemmäs Jumalaa, mahdollistaa Hänelle omistautumisen paremmin. Vaikka valitsisikin väärin, usko toimii kuin navigaattori: jos ajat väärään suuntaan, se laskee tyynesti toiseksi parhaan reitin uusista koordinaateista.

Länsimaalainen individualisti kysyisi nyt, mihin ihmeeseen tässä Jumalaa, uskoa ja uskontoa tarvitaan. Tokihan jokainen yrittää ilman niitäkin aina valita parhaan vaihtoehdon. Minua uskonnonharjoittaminen auttaa tunnistamaan vuosi vuodelta paremmin, mikä on se oikeasti fiksu ja kauaskantoisesti kannattava vaihtoehto, ja mikä sisäinen ääni taas kuuluu omille peloilleni, mikä itsekkäille himoilleni, mikä ahneudelleni. Jälkimmäiset äänet yrittävät kaikin keinoin tekeytyä viisaimman vaihtoehdon kutsuksi ja perustella kantojaan järkiargumenteilla.

Kun tätä sisäistä vuoropuhelua kuuntelee päivittäin ja tekee siirtonsa dharman hyväksi silloinkin kun hetkellisesti harmittaa, prosessi alkaa automatisoitua. Jokapäiväinen elämä asettautuu dharman rajojen sisään ja harharetket niiden ulkopuolelle harvinaistuvat; jäljelle jäävät vain ne toimet, joille on eettiset perusteet. Asiat sujuvat, sillä dharma suojelee sitä joka suojelee dharmaa. Kun tämä on tullut kouriintuntuvan omakohtaisesti selväksi, ei ole enää vaikeaa sanoa ei toisille ihmisille silloin, kun he yrittävät houkutella meidät rikkomaan rajamme. Kun he ovat täysin vakuuttuneita siitä että rajamme ovat liian tiukat tai liian löyhät. Kieltäydyn alkoholista, vaikka ihmiset kuinka hyväätarkoittavasti ja kohtuudella sitä minulle ojentelisivat, koska en usko että se tekisi minulle mitään hyvää. Dharmiset liikennevalot näyttävät minulle punaista enkä siksi ylitä Rajakatua silläkään uhalla että jään yksin kaikkien muitten loikkiessa sen yli.

Yhtä lailla kieltäydyn kieltäytymästä teestä, vaikka jotkut hinduystäväni ovatkin sitä mieltä, että se on kofeiinipitoisena juomana harmillinen päihde. Autoilijoille, pyöräilijöille, ratikoille ja jalankulkijoille on eri liikennevalot, eivätkä isoihin valoihin tottuneet tule välttämättä pienempiä huomanneeksi. Minun ADHD-aivojani tee auttaa paljon. Olen kokeilemalla oppinut, että paremmin minä dharmisia tanssiliikkeitä kykenen seuraamaan kun minulla on jokapäiväinen teeni.

rama-lakshmana-sita-and-hanuman-BP30-nor