Muuttaessamme muuttunee myös kotialttarimme. Dharmapati kun haluaisi tehdä siitä vähemmän kirjavan.

alttar%20%281%29-normal.jpg

Alttari on hindukodin tuntomerkki. Se saattaa olla koko seinän mittainen kodin upein sisustuskokonaisuus, taikka vain pari kuvaa ja ripaus suitsukkeesta tippunutta tuhkaa intialaisen mamuperheen hyllyn päällä. Meillä se vie melkein puolet yhdestä kirjahyllystä.

Joskus kotialttarilla asuu kuvien lisäksi alttarihahmo, rakkainta Jumalan ilmentymää taikka mielipyhimystä esittävä patsas. Uskotaan, että Jumala asettuu sen sisään vastaanottamaan palvonnan. Alttarihahmo ei kuitenkaan ole välttämätön ja koska sen hoitaminen vaatii niin paljon työtä, onkin parasta, ettei kukaan hommaa alttarihahmoa hetken mielijohteesta. Alttarihahmoille kun pitää ommella miniatyyrivaatteita ja niitä tulee kylvettää ja viihdyttää. Monen mielestä on myös pyhäinhäväistys jos alttarihahmoa hoitaa joku, joka ei pikkutarkasti seuraa kaikkia mahdollisia uskonnollisia sääntöjä. Meillä ei alttarihahmoja asu, söhlöjä ja monessa asiassa epäsäännöllisiä kun ollaan.

Mihin alttaria sitten käytetään? Sen äärellä lauletaan virsiä ja rukoillaan. Siellä poltetaan suitsukkeita ja itse tehtyjä ghee-tuikkuja. Ennen kaikkea siellä siunataan ruoka ennen kuin ruoka tarjoillaan kuolevaisille. Eli ateria tarjoillaan ensin Jumalalle, ja me syömme sen minkä Häneltä jää. Hänellä ei ole tapana syödä kuin rakkaus, jolla ruoka on uhrattu, koska kaikki muu onkin jo hänen. Näin myös sanotaan ruoanuhrausmantrassa, jonka ruoalle siunausta pyytäessäni ääneen lausun: tva diyam vastu govindam tubhya meva samar paye tarkoittaa, että kaikki on jo Sinun, Govinda, mutta olisitko kiltti ja ottaisit silti vastaan tämän uhrin? Tapoja uhrata ruoka on useita. minun omaksumaani tapaan kuuluu tuon jo mainitun sanskriitinkielisen pätkän ohella kolme kertaa mahamantra, joka on hare krishna hare krishna krishna krishna hare hare hare raam hare raam raam raam hare hare. Usein taputan tai kilisytän kelloa merkiksi uhritoimituksen alkamisesta. Tämän jälkeen annan Jumalan nauttia ruoasta hetkosen, yleensä minuutista viiteen minuuttiin, ja sitten lausun vielä kerran mahamantran ja kumarran maahan.

Tämän jälkeen voin vapaasti syödä paitsi sen, mitä otan alttarilta, myös saman elintarvikkeen uhraamattomat palaset niitä erikseen uhraamatta. Esimerkki: vien alttarille leipäviipaleen, jonka päällä on voita, kurkkusiivuja ja juustonpalanen. Tämän jälkeen koko limppu, koko juusto, koko kurkku ja koko voipaketti muuttuvat uhratuksi ruoaksi, jota kutsumme, kieli- ja murre-eroista riippuen, prasadaksi, prasaadiksi tai prasadamiksi.

Pyhitetty ruoka on täyttä taikaa, salainen ase ;-) Uskomme, että sen syöminen hengellistää syöjäänsä. Eli kuka ikinä uhrattua ruokaa popsiikaan kiinnostuu enemmän omasta sielullisesta kehityksestään.

Ruokauhrissa on kyse myös itsekurista. Etten vain itsekkäästi mätä kaikkea naamaani, vaan pysähdyn kiitollisena siitä, että minulla on ruokaa, kunnioittamaan Häntä, jolta kaikki mitä tarvitsen tulee.

Krishnan alttarille voi viedä mitä tahansa laktovegetaarista kasvisruokaa. (Joillekin muille jumalolennoille voi uhrata sellaisiakin juttuja, joihin krishnalaiset hindut eivät kajoa, kuten lihaa tai ryyppyjä.) Jotkut tunnolliset hindut käyttävät alttarilla kaiken muunkin minkä vaan kotiinsa kantavat tai kätösillään valmistavat ostoksista taideteoksiin, ja toivoisin vielä itsekin oppivani tuon tavan.

Toinen hyvä ja varsin yleinen hindutapa, jonka tahtoisin takaisin elämääni, on joka-aamuinen koko perheen hartaushetki alttarin edessä. Kun ipanat olivat vielä tarhassa ja menivät sinne vasta aamupäivästä, meillä olikin tällainen tapa. Nykyään se tuntuu kuitenkin aivan liian vaikealta, koska varsinkin aamu-unisen ja kaikki rutiinitoimensa jahkaillen hoitavan Anandin saaminen 8.30 alkavaan kouluun ajoissa on vuorokauteni stressaavin hetki. Aamumme menevät niin, että minä pomppaan pystyyn 5.30 ja meditoin ja valmistan hitaasti ja voimia keräten aamiaisen perheelleni ollakseni mahdollisimman tyynessä mielentilassa kun on aika pakottaa Anandi hereille ja jaloilleen. Aamuihmisenä en vaan voi käsittää, miten niin se, että on aamu, on muka syy ärähdellä, kiukutella, huutaa ja murista! Ja miten niin on minun syyni, että on aamu, kun kerran minulle kostetaan!?! Anandin kasvattamisessa ei auta, että Dharmapatikin on usein aamuisin kuin talviuniltaan väkisin herätetty karhu. Shanti sen sijaan hoitaa aamutoimensa niin reippaasti ja mallikkaasti ettei minua tarvittaisi siihen viereen kellosta puhumaan laisinkaan. Kovin ovat erilaisia ihmiset!

Meillä taisikin olla koko perheen aamuhartaus viimeksi kun lasten paras luokkatoveri oli meillä kylässä. Tuo yhdeksänvuotias on tosi kiinnostunut Krishnasta, tullut usein mukaamme temppeliinkin, ja oikein pyytää aina uskonnollista ohjelmaa täällä yökyläillessään.

alttar%20%282%29-normal.jpg

Etualalla on niitä kuntimaloja, joista kirjoitin hiljattain. Niin ehjiä kuin rikkonaisiakin.