Su 27.4. rv 19+2

Kaksi liian myöhään valvottua iltaa - eilen teatteri-illan takia ja toissailtana siksi että viihdyimme niin myöhään temppelissä. Ja ärtynyt olo siitä ettei vuorokaudessa tunnu olevan yhtä ainutta sellaista hetkeä että lapset olisivat nukkumassa mutta minä ja Dharmapati kahden hereillä. Ipanoitten unentarve näyttää todellakin saavuttaneen omani. Ja omani on yhä suurempi kuin ennen raskaaksi tuloa, vaikkakin tunteja pienempi kuin alkuraskauden aikana. Kaipaan aikuisten aikaa! No, onhan sitä edelleen koko kesä luvassa joka toinen viikonloppu ja vielä kaksi lasten kesälomaviikkoa päälle, kun ovat isänsä kanssa.

Aikuisten aikaa oli mukavasti ennen kuin Dharmis aloitti nykyisessä koulussaan, ja vanhassa kodissakin sitä oli kun hän oli kielikoulussa, koska lapsilla oli vanhan kodin pihapiirissä roppakaupalla kavereita. Lumien sulettua he saattoivat aivan kadota pihaleikkeihinsä joka ilta ja viikonloppu.

Mitä kavereihin tulee, nykyinen asuinalueemme on jotenkin surullinen. Maahanmuuttajatytöt, joitten kanssa kaksoset ehtivät kaverustua, kerskailivat niin paljon hienoilla puhelimillaan, tableteillaan, telkkareillaan, tietokoneillaan ym. kalliilla leluillaan, että kaksosiani rupesi ärsyttämään toden teolla. Eivät he kateellisia ole, ja siitä olen ylpeä, mutta heistä tuollainen on moukkamaista käytöstä. Eräänä päivänä heillä keitti yli ja he tekivät mamutytöille jonkin kepposen, jonka jälkeen kyseiset tytöt ovat suhtautuneet heihin negatiivisesti. Motkotin heille, että oliko pakko ruveta tekemään jäynää, ettekö olisi voineet suoraan kertoa mikä pännii. Tytöt sanoivat yrittäneensä kyllä ensin puhua heille. Kaipa tämä on kulttuuriero, josta yli pääsemiseen tarvittaisiin suurta vaivannäköä. Otaksun etteivät mamutytöt ymmärrä syyllistyvänsä suomalaisesta näkökulmasta epäkohteliaaseen pröystäilyyn ja makeiluun, he vain matkivat isompiaan. Tuollainen omaisuudella leveilevä käytös kun on hyvin yleistä ajankäyttöä niin monen maan aikusiilla, ja lapsilla se sitten oikein korostuu.

Vaihtoehtoisia leikkikavereita? Samalla pihalla asuu yksi tyttö, jonka äiti oikein pyysi että toisin omani leikkimään hänen kanssaan, kun hän on niin yksinäinen - kutsutaanpa tuota tyttöä sen kunniaksi vaikkapa Y:ksi. Niin kaksoset sitten tekivätkin, ja kaverustuivat. Valitettavasti Y aiheutti heille massiivisen pettymyksen, kun he sitten tapasivat ulkona kirmatessaan muita tyttöjä. Nämä muut tytöt ilmoittivat etteivät halua tutustua kaksosiin, koska olivat kuulleet Y:ltä, että kaksoset ovat vakoilleet heitä ja ajattelevat heistä pahaa. Toisin sanoen Y on mennyt minun tyttöjeni selän takana etukäteispilaamaan heidän maineensa niin etteivät he voisi saada muita kavereita vaan olisivat yksin Y:n!  Ja Y:n kanssa noista tytöistä puhuessaan Y puolestaan yritti puhua heistä palturia kaksosille, jotteivät kaksoset vain haluaisikaan tutustua heihin. Tyttäreni kyllä yrittivät sitten näitten muitten tyttöjen kanssa puhdistaa mainettaan, ja aivan oikein kävikin ilmi etteivät hekään olleet sellaisia kuin Y oli väittänyt, mutta vaikka ilma hiukan puhdistuikin, jokin kalvava epäilys siihen väliin tuntui jäävän kun tutustumisyrityksistä noitten tyttöjen kanssa ei enää tullutkaan mitään.

Enpä voi moittia tyttäriäni jos he tämän jälkeen eivät halua erityisemmin leikkiä Y:nkään kanssa.

Sitten ihan tässä lähiympäristössä elää vielä kolmen tytön kopla, siskokset ja heidän bestiksensä, joihin lapsillani on jo puhelinyhteyskin, mutta se kopla on niin itseriittoinen että vaikka he mielellään ottavat kaksoset joihinkin leikkeihin mukaan, he eivät mitenkään erityisesti heitä kaipaa. Puheluliikenne ja leikkimään pyytäminen on ollut tosi yksipuolista, ja kaksoset ottavat sen raskaasti, he kokevat että heidän on tuputettava itseään saadakseen seuraa. En ole vähään aikaan nähnyt heidän yrittävän tyttökolmikolle soittaakaan.

Vaikka me puuhaamme harva se päivä hauskoja asioita yhdessä nelistään, kaksoset ja Dharmis ja minä (ja oikeastaan viidestänä, pomppiihan Lootus masussa mukana), huomaan että kaverit merkitsevät yhdeksänvuotiaille jo hirmuisen paljon. Anandi, joka on yleensä henkeen ja vereen äidin tyttö, huokasi eräänä iltana että viettäisi mieluusti enemmän aikaa isänkodissa siitä syystä että sen naapurustossa kavereita riittää. Ja kyllähän sekä minä että Dharmis väsymme välillä aika lailla siihen ettemme saa aikuisten aikaa.

Onneksi kaksosilla on sentään toisensa aina leikkikavereina. Mutta Lootuksella ei ole ja nämä kaverimurheet pelottavat minua jo etukäteen, panevat tuntemaan riipaisevaa tuskaa niistä lapsista, joilla ei ole kavereita.  Jopa minulla, koko peruskoulun ajan kiusatulla, oli kavereita, sillä pikkuveljeni kaverit ja muut nuoremmat lapset pitivät minusta ja leikin heidän kanssaan!


Ti 29.4. rv 19+4

Y:n kanssa ipanat ovat kumminkin taas leikkineet. Parempi kuin ei mitään. Eivät ainakaan ole pitkävihaisia.

Minä haluaisin tietää että mitäs tämä nyt taas on. Iso väsymys riivaa jälleen. Olen alkanut nukahdella jopa meditoidessani, vaikka guruni on niin selvästi kehottanut taistelemaan meditoidessa unta vastaan, että olen ottanut neuvon vakavasti ja niin tehnytkin. Nyt yhtäkkiä en osaa. Niitten asioitten, joille en mitään voi, murehtiminen se tässä varmaan nyt eniten väsyttää. Ja oman heikkouden kanssa elämään oppiminen on niin iso sisäinen solmu että egoni mieluummin napsauttaa mieleni uneen kuin antaa minun yrittää avata sitä. Meditointi on paras poppakonsti sisäiseen muutokseen, mutta kuten Easwaran tietää, ego on muutosvastarintainen ja silläkin on ovelat konstinsa!

Aamulla rupesin miettimään, kauanko voin vielä pyöräillä, ja vielä ennustavat että erittäin kuuma kesä tulee, pääsenköhän ollenkaan uimaan... Hiljaisen työpäivän ratoksi syöksyin pyörällä Kuusijärvelle 8 km päähän ja heitin talviturkkini. Siellä uiskentelin paljon lapsenakin, ja jotenkin ajoin ajatuksissani automaattisesti lapsuuden reittiä takaisin, melkein Jakomäen kautta koukaten, käännyinkin tosin tutulta metsätieltä Puistolan suuntaan motarin ylittävän kevyen liikenteen sillan yli. Kaikki liikunta villitsi Lootuksenkin liikkumaan kovasti masussa.

Reipas liikunta piristi mieltäkin kovasti.


Ke 30.4. rv 19+5

Dharmiksen piti eilen lukea tenttiin ja hän oli ihan hermona, joten kokosin ipanat iltapalan jälkeen yläkertaan syömään sipsejä ja katsomaan jotain tietokoneelta. Oikein riemuissaan valitsivat Ylen Areenan dokumentin, joka kertoi tästä kuuluisasta valokuvasta - miltä ajalta se on, keitä siinä mahdollisesti on, kuka sen mahdollisesti otti, ja että aito on, miehet todellakin istuvat siinä 250 metrin korkeudessa.

Lunch-atop-a-skyscraper-c1932-normal.jpg

Minäkin olin riemuissani. Dokumentti oli hyvä ja vielä riemukkaampaa on tietoisuus siitä, että kaiken maailman turhan triviaalin opiskelu on tyttäristäni huippukiinnostavaa. Kyllä kaksosista bramiineita on kasvamassa. Hyvin kasvatettuja lapsia, heh heh ;-) ;-)

Tentti meni sitten hyvin, koska sen haastavimmassa osuudessa piti kirjoittaa kaikki mitä tietää joko astmasta tai diabeteksestä. Kiitos Shantin, jolla on risteinään kummatkin, Dharmapati olisi osannut kirjoittaa ummet ja lammet kummastakin, mutta hän valitsi diabeteksen, sehän on paljon väkevämmin läsnä arjessamme. Nyt mies käpöttelee tyytyväisenä kotia kohti, hän on ottanut tavakseen kävellä koulustaan liikuntaa saadakseen (usein ihan uusia reittejä) jonnekin meille päin tuovien julkisten kulkuyhteyksien varrelle.

Minä olen miettinyt, mikä toiseksi nimeksi tytölle. Kolmitavuisen intialaisen etunimen perään haluaisin jotain supisuomalaista, ja nyt olen innostunut -ikki -päätteisistä kalevalaisista nimistä. Sellaisen valitsemalla lapselle saisi nimipäivänkin! :-) Mahdollisten nimien lista on hieman lyhentynyt nimien alkuperää tutkaillessa, koska nimen merkitys on minulle nimenvalintakriteereistä merkityksellisin.

Mielikki - metsän jumalatar. Sopii. Tämänhetkinen suosikkini.
Terhikki - usvan jumalatar. Pidän tosi paljon äänneasusta, mutta merkityksen puolesta tämä ei kuulosta ihan niin ylevältä kuin Mielikki, ja tunnemme jo useita Terhejä ja jopa yhden Terhikin - nimittäin vanhan rakkaan vauvanuken jonka minä joskus nimesin, ja Anandin mielestä olisi sopimatonta nimetä sisarus  samalla nimellä ;-)
Annikki - oikein kaunis nimi mutta ei lopultakaan itse asiassa kalevalainen, vaan yllättäen kristillisen Anna-nimen -ikki-päätteinen tuoreehko muunnos.
Ainikki - tämän nimen olemassaoloa en ennen tutkailukierrostani muistanutkaan. Kelpaa! Aini-Aina-Ainut -etymologian merkityksistä poimisin viittauksen ainaisuuteen, ikuisuuteen. Sielut ovat ikuisia!
Talvikki - kaunis tämäkin, mutta ei mielestäni sovi kuin talvella syntyneelle vauvalle.
Orvokki - minulle oikein tarjoiltiin tätä, mutta ei. Tämä on kukannimi eikä mikään mystisen merkityksellinen muinaisnimi. Jos jokin kukka niin sitten pyhä Lootus.
Lumikki - ei mitään Disney-prinsessoita meille, kiitos!
Päivikki - kelpaisi minulle, ainakin jos lapsi syntyy keskellä kirkasta päivää.
Tuulikki - liian yleinen minun makuuni.
Tuovikki - tälle en löytänyt muuta merkitystä kuin että olisi Tove-nimen fennomaaniväännös. Ei sovi. En ole mikään suuri muumifanikaan. Sitä paitsi tunnen Tuovisia, hämäävää jos etunimi olisi niin lähellä tuttavien sukunimiä.
Marikki - ei, ei, ei! Osaan ihan itsekin havaita että siinä Maria yhdistyy naistennimien fennomaanipäätteeseen. Marioita on maailmassa jo ihan tarpeeksi, tarkoitan, että kaikin mokomin antakoot kristityt, juutalaiset ja muslimit tuon nimen johdannaisia lapsilleen, mutta miksi hindunkin pitäisi! Tekisin poikkeuksen aivan ihanan isoäitini kunniaksi, hänkin on Maria, mutta koska serkkuni toinen nimi on jo nimenomaan hänen kunniakseen Maria, minun ei tarvitse.
Kyllikki - tästäkin pidän, merkityksellä "tässä lapsessa on yllin kyllin, kylliksi hyvää". Toisaalta mieleeni palaa Kyllikki Saaren murha. Eikä Kyllikin osa Kalevalassakaan ollut sellainen jota toivoisi lapselleen, tai edes viholliselleen...

Voihan olla, että lapsen syntymähoroskooppi ihanteellisine nimen alkukirjaimineen tulee sitten apuun ja ratkaisee dilemman. Jos alkukirjaimeksi tulisi M, valitsisimme Mielikin, jos A, Ainikin... Tytön kutsumanimen kohdalla kun mies on niin ihastunut omaan suosikkiinsa, joka onkin jo valittu ja lukkoon löyty, ettei hän aio noudattaa horoskooppisääntöä ja valita kutsumanimeä vasta kirjaimen kuultuaan.

Riehakkuus rinnassani kasvaa kun tajuan että ylihuomenna, jo ylihuomenna, raskauteni on virallisesti puolivälissä. Siitä ei sitä paitsi ole enää montakaan viikkoa siihen kun lapsi todennäköisimmin selviäisi hengissä vaikka lähtisikin yllättäen syntymään ennen aikojaan!


To 1.5. rv 19+6

Tänä vappuna itkin (niin kuin itki köyhä kansa 1800-luvullakin) kuunnellessani työväenhittiä Kansainvälinen. Vastarintani kyyneleitä vastaan nujertui säkeen "Maa meidän on ja olla täytyy, vaan ei laiskain lurjusten" kohdalla. Lootushan on syntymässä nimenomaan laiskain lurjusten hallitsemaan maailmaan, rahanahneeseen ja arvoköyhään, mitä nyt omassa kodissa nämä asiat ovat päälaellaan että arvoja riittää mutta rahasta on pula. Työväenlauluja kuunnellessa tänä päivänä vielä oikein korostuu toivottomuus: eivät näitä enää tosissaan laula kuin ikäihmiset, nykypäivän kansaa ei kiinnosta eikä yhdistä kuin ryyppääminen.

Onneksi meidän perheellä on hinduyhteisö. Vietämme vappua yhden suomalaisen krishnalaisen lapsen lastenkutsuilla, ja kun kaksoset siirtyvät sieltä isänsä luo, minä ja Dharmis hyödynnämme kaverin lahjoittamat vapaaliput leffaan ja käymme katsomassa intialaisen filmin nimeltä The Lunchbox :-) Hauskaa, että Finnkino on ottanut sen ohjelmistoonsa.

Ja näin tulee tänään täyttymään puoli raskautta.

Rakenneultraan päästään varhain keskiviikkoaamuna, aiomme kysyä sukupuolta :-)