Kohtaamiset tuntuvat liittyvän kaikkeen, mikä minua kiinnostaa. Minua kun kiinnostaa historia eli kahden ajan kohtaaminen, antropologia eli kulttuurien kohtaaminen, ihmisten kohtaamiset ja yhteen sovittumiset eli toisin sanoen ihmissuhteet ja kaikenkarvaiset psykologiset teoriat eri puolilta maailmaa, sekä kaikkein eniten (kuten ehkä blogistani voi päätellä) Jumalan ja ihmisen kohtaaminen.

Olenkin vähän miettinyt, että sen sijaan että aina odotan, kunnes tulee paljon sanottavaa, ennen kuin blogitan, voisin laittaa blogiin lyhyempiäkin juttuja: kuvia hetkistä, joina kaksi erilaista kohtaa ja yhdistyy hetkeksi. Tai uudeksi ajatukseksi.

Sillä tavalla voisin hiljalleen ehkä myös parannella arastavia haavojani Vuodatuksen kesäisestä sääkatastrofista, joka tuhosi aiemmat kuva-aarteet. Tokihan ne kuvat ovat yhä tallella omissakin arkistoissa, mutta vuosien työ meni hukkaan kun ne kuvat olivat blogissa nimenomaan kuvittamassa tekstiä, joka ei myöskään toimi täysin ilman kuvia.

Ja ehkäpä tilannekuvat inspiroisivat kirjoittamaan enemmän ylös niitä arkisia juttuja, jotka niin nopeasti unohtuvat, jos niistä ei kirjoita. Niitä, joita sitten myöhemmin, kenties vuosia myöhemmin, lukiessaan iloitsee siitä että kirjoitti ne ajoissa ylös.

ritarilinna-normal.jpg

Tämä kuva liittyy ajatukseen, historiaa valottavissa kuvissahan kohtaavat aina ajat. Olimme Turussa viikonloppuna ja taas tuli kierrettyä linnaa. Alan olla kyllästynyt: käyn linnassa noin kahden vuoden välein, osaan kiipeilyreittiosuuden jo ulkoa ja museopuoleen, jossa olen ollut vain kerran 10 vuotta sitten, en taas koskaan ehdi perehtyä ajan kanssa kun jo pitää lähteä pois. Erilaiset kohtasivat siinäkin että minä haluaisin museoissa yleensä edetä kuin etana, ahmia kaiken ajan kanssa, kun taas mies mieluummin harppoisi niitten läpi, ja lapsillakin on lasten tavat eli sama puolijuoksu päällä. Tällä kertaa tarpeemme kohtasivat kuitenkin sopuisasti, koska linnakierros ei tarjonnut minulle mitään uutta, joten sopeuduin muitten vauhtiin. Ja kas: toinen tytär pysähtyi ja vaati minua palaamaan kanssaan takaisinpäin. Kävimme sitten kahdestaan hitaammin ja ajatuksella läpi Turun linnan vanhoja astiakokoelmia muitten jo kadottua aulaan!

Hih, tuo samainen tyttömäisempi kaksosista kieltäytyi linnan lasten puuhahuoneessa tarttumasta miekkaan, hän halusi olla stereotyyppinen linnanneito. Hän otti kuvan ylläolevan kuvan.

Olen muuten ollut varsin varhaisesta vaiheesta asti vakuuttunut siitä että hän on edellisessä elämässään ollut prinsessa tai joku muu palatsissa elänyt ylhäisyys. Niin ylelliset mieltymykset ja luontainen aatelisasenne tuolla lapsella on aina ollut.

Muuten; kuvassa ylläni ei ole linnanneitopuku (Turun linnan lainaamaa päähinettä lukuunottamatta) vaan normaali asusteeni eli intialainen churidaar allaan pitkähihainen paita lämmittävänä lisäkkeenä (päähine sopi sattumalta väreihin).