torstai, 30. lokakuu 2014

"Pienikin askel tällä tiellä pelastaa peloista pahimmalta"

Blogituksen perussääntö: blogiin pitäisi kirjoittaa mieluiten useammin kuin viikottain, jotta lukijat muistavat sen olemassaolon. Enpäs vaan ole ehtinyt. Vauva vie aikaa, ja samaan aikaan kun olen onnellisessa pilvenhattarassa siitä (se, että vauvan kanssa oleminen sujuukin henkisesti näin hyvin vaikka luulin etten ole vauvavuosi-ihminen ollenkaan, saa minut tuntemaan lisäiloa siitä että olen selvästikin oppinut jotain 10 vuodessa), elämä kolhii rakkaita ihmisiä lähelläni ja kannan huolta heistä. Lukuisten masentuneitten ystävien ohella olen huolissani uupuneesta puolisostani, jonka inhat kirjalliset suomenkieliset tehtävät eivät loppuneetkaan siihen kun hän alkoi tehdä täysiä työviikkoja, joihin liittyy ajoittain ilta- ja viikonloppuvuoroja, päin vastoin nuo kirjalliset tehtävät pitenivät ja hankaloituivat entisestään ja ne pitäisi ehtiä tehdä töitten lisäksi. Hänellä on sellainen kestoepämiellyttävä fiilis että hänen pitäisi olla joka vapaasekunti opiskelemassa hoitoalan suomea, eikä se, etten minä saa vauvanhoidolta kotitöitä tehdyksi tai edes ruokaa laitetuksi yhtä tehokkaasti kuin ennen, kyllä helpota tilannetta yhtään. Saati sitten se että kaksoset ovat äänekkäässä ja huomionkipeässä iässä ja heidän ollessaan kotona aikuisten on hirmuisen vaikea keskittyä töihin ja opintoihin. Perheenpään uupumus tekee välillä ilmasta raskasta hengittää hänen ympärillään. Onneksi Dharmapati kokee kuitenkin suurta onnea aina nähdessään vauvamme.

Meihin on siis osunut meteoriitti nimeltä Ruuhkavuosi. 

Mutta meteoriitin humautuskin saa minut lähinnä tuntemaan itseni sellaiseksi magneettipohjaiseksi leluksi, joka aina nousee aikailematta pystyyn. Samalta on tuntunut paljon, paljon pahemmissakin elämäntilanteissa viiden vuoden sisällä. Tämä ei ole itsekehua! Tämä on gurun ylistystä. Olisin ihan hukassa ilman Easwaranin mielen- ja elämänhallintaohjeita.

Välillä haluaisinkin huutaa ja kiljua ihmisille ympärilläni, että ne Easwaranin mielen- ja elämänhallintaohjeet ovat kenen tahansa ulottuvilla, koklatkaa ees. Oli tilanne miten kauhea tahansa, uskon, että yhden asian kuka tahansa voi tehdä ja se on hiljentyminen, avun etsiminen sisältäpäin. Täällä huutaa ja kiljuu hei joku jolla oli elämä sekaisin ja kestomasennus, kunnes rupesi meditoimaan ja seuraamaan enemmän tai vähemmän kurinalaisesti erään gurun erinäisiä yksinkertaisia ohjeita! Sen jälkeen olen kai ollut liian, hmm, "hengellisesti puuhakas" ehtiäkseni murehtia mieltäni niin matalaksi että se vaikuttaisi toimintakykyyni ja mielenmaisemaani ainakaan liikaa. (Dharmis puolestaan on hindulaisuuden kävelevä tietosanakirja, hänen hengellisyytensä on käytännöllisen muita auttavan toiminnan lisäksi pääasiassa pyhien kirjojen opiskelua ja luentojen kuuntelemista, mutta hänen gurunsa puhuu enemmän mytologiasta kuin käytännön elämän hengellisyydestä eikä patista meditoimaan... Hän on viime viikot miettinyt, että jokin on pielessä jos hän ei saa omista hengellisistä jutuistaan tarpeeksi voimaa haastavaksi käyneeseen arkeensa, ja hänen pitäisi opetella meditoimaan, mutta uupuneena ja ylikiireisenä ihan uuden jutun aloittaminen tuntuu hirmuisen vaikealta).

Tämä kaikki saa minut ajattelemaan, että ei olekaan sama, mikä on ihmisen uskonnollinen vakaumus ja uskonharjoitustapa. Sillä osa kärsivistä ystävistäni on hyvinkin uskonnollisia ja käyttää hengellisiin asioihin valtavasti aikaa, mutta mielentilaan sillä ei näy olevan ratkaisevaa vaikutusta, joka nostaisi heidät ahdistuksen suosta. Joitain uskonnollisuus tuntuu jopa masentavan entisestään, koska he tuntevat olevansa niin syntisiä saatanoita kurjia. Jotkut peräti eivät saa omaa elämäänsä kuntoon siksi että eivät ehdi kun ovat kahmineet harteilleen niin paljon henkisiin asioihin liittyviä säännöllisiä velvollisuuksia.

Näin uskontoa voi käyttää pakenemiseenkin. Muutoksen välttämättömyyden pakenemiseen.

Tunnen yhtä lailla myös uskonnottomia masentuneita, joiden elämäntilannemasennusta pahentaa tunne siitä, ettei tässä maailmankaikkeudessa missään ole lopultakaan mitään mieltä tai millään mitään tarkoitusta. Joskus mietin että uskovainen kannattaa olla vaikka kaikki se mihin uskoo olisi täyttä puppua - ihan vaan siksi että uskosta saa voimaa olla tyytyväinen ja kokea elämisen mielekkyyttä.

Tämän pitkän tylsän alkupuheenvuoron jälkeen haluaisin jälleen käydä Easwaranin kahdeksanosaisen to do -listan läpi, mutta nyt masennuksen- ja ahdistuksentorjuntanäkökulmasta.

  1. Meditoi joka päivä ainakin puoli tuntia. Jos ihminen ei pysty hiljentymään ja rauhoittumaan ja tyhjentämään mieltään kaikesta turhasta ja negatiivisesta edes kerran päivässä, ei todellakaan ole mikään ihme jos hän masentuu. Easwaranin meditaatiotyyli on vielä siitä tehokas että se ujuttaa mieleen samalla kaikenlaista positiivista ja voimaannuttavaa. Uskoa huolta pitävään Kaikkeuteen.
  2. Toista mantraa pitkin päivää. Se on helppo hätäpuhelu Jumalalle joka lakaisee turhuudet mielestä pois. Ainakin sen pitäisi olla. Mantrantoistoa monet masentuneet harjoittavat melkeinpä ainoana hengellisenä harjoituksenaan - ja pysyvät silti masentuneina. Luultavasti juuri tässä kohtaa piilee vaarallinen ansa: ihminen voi paeta omaa elämäänsä mieltä turruttavaan mantrantoistoon. Se on niin helppoa että sitä voi tehdä liikaa niin että kaikki muu tärkeä jää tekemättä. 
  3. Pyri keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Tätä kohtaa harjoittelemalla oppii olemaan läsnä omassa elämässään, kunnes se ei lopulta enää pelotakaan, kunnes sitä ei enää haluakaan juosta karkuun "omaan juttuunsa". Tällä ennaltaehkäistään pienin perusaskelin sitä sekopäisen ahdistavaa olotilaa että ei saa mitään valmiiksi vaikka tekee aivan liikaa ja koko ajan pitäisi olla jossain muualla tekemässä jotain muuta.
  4. Hidasta elämäsi ja ajatustesi vauhtia ja karsi turha pois. Aikaa kaikkein tärkeimmuille asioille ja ihmisille ei elämässä ole jos on muka koko ajan pakko harrastaa kaikkea, lähteä käymään kaikkialla ja tavata kaikki. Sama pätee ajatuksiin. Jos ajattelee ylikierroksilla jatkuvasti vaikka mitä, ei välttämättä ehdikään ajatella sitä mitä todella pitäisi ajatella. Nyt tulee mieleen eräs kaveripiirissäni levinnyt lentävä luonnekuvauslause: "puhuu jatkuvasti jotta ei tulisi sanoneeksi mitään."
  5. Aseta muitten tarpeet itsesi edelle. Mitä enemmän ajatuksemme pyörivät oman itsemme, omien halujemme ja pelkojemme ympärillä, sitä huonommin voimme. Toisten ihmisten seura siitä lähtökohdasta mitä voimme heille antaa (eikä siitä mitä voimme heiltä ottaa) on sitä mitä ihminen tarvitsee voidakseen hyvin. Tarpeillä viitataan nyt todellisiin tarpeisiin eikä oikkuihin, joitten tyydyttämisestä seuraisi pahaa. Omaa elämäänsä voi paeta myös uhraamalla sen jonkun muun keljuille oikuille. Toisia autetaan auttamalla heidät jaloilleen, niin, että pärjäisivät jatkossa ilman apuakin.
  6. Kouluta aistisi. Omasta olostaan voi tehdä kurjan ihan fyysisilläkin valinnoilla, kuten epäterveellisellä ruoalla, alkoholilla, tupakalla, houkutteleviin kohteliaisuuksiin uskomisella ja niitten lipevän livertelijän mukaan lähtemällä, koko yön netissä tai telkkarin tai pelikoneen ääressä istumalla sun muulla mitä aistimme himoitsevat niin että sielu kituu. Aistit voi kuitenkin panna kuriin, antaa niille periksi vain silloin kun toiminta vie haluttuun päämäärään. Eli kaikin puolin tasapainoisempaan elämään.
  7. Opiskele hengellistä kirjallisuutta tms. ylevää materiaalia vähintään 15 minuuttia päivässä. Tämän kun jättää tekemättä niin oi voi kun on levoton olo. Ylevät sanat ja esimerkit ovat mittaamattoman tärkeää vastapainoa kaikelle sille hermostuttavalle ja masentavalle mitä maailma aivoihimme työntää. Hengellisissä kirjoissa, luennoissa ja leffoissa on tosin isoja eroja. Kannattaa tarttua positiivisiin sellaisiin eikä tuomitseviin ja syyllistäviin opuksiin.
  8. Vietä aikaa muitten hengellisyydestä kiinnostuneitten seurassa. Seura tekee kaltaisekseen vähintäänkin mielenmaisemien saralla! Samanhenkinen seura antaa inspiraatiota ja voimaa pitää kiinni omasta hengellisestä mielen- ja elämänhallintaohjelmastaan. Tätäkin voi tietysti tehdä ihan liikaa, tarkoitan että suostuu hengaamaan vain omanuskoisten seurassa, mikä kuulostaa todella huonolta, omahyväisyyttä ja suvaitsemattomuutta kasvattavalta idealta.

Jos näitä Easwaranin ohjeita edes yrittää seurata - ja se mistä tarvittaessa tinkii ei koskaan ole se ensimmäinen ja kaikkein tärkein eli meditaatio - päivistä tulee niin täysiä ettei ainakaan turhalle murehtimisille jää aikaa. Elämän tarkoitus löytyy ohjelman seuraamisesta eikä ihminen enää haikaile ulos elämästään.

Niin kuin Krishna toteaa Bhagavad Gitan säkeessä 2.40, pienikin askel tällä polulla voi pelastaa meidät pahimmalta peloltamme.

Ylistys vielä vauvallekin kun antoi minun kirjoittaa näin paljon, Lootus on viikon sisällä alkanut nukkua / jokeltaa ja potkiskella silloinkin kun ei ole kenenkään sylissä tai kukaan ei silittele vieressä. Nyt hän uinuu intialaisessa kehdossa. Dharmis on töissä iltavuorossa ja kaksoset isällään. Taidanpa lähteä vauvan kanssa temppelin jokaperjantaisiin virrenlaulajaisiin. (Paitsi että tänäänpäs onkin vasta torstai. Äitiyslomalla ja unenpuutedementiassa sitä sekoittaa äkkiä päivät keskenään... ;-) 

torstai, 23. lokakuu 2014

Uuden vuoden tilanne- ja siivouskatsaus

Meikäläisen arkivuorokaudet jakautuvat kolmeen osioon. Aamulla ja päivällä tulevat kiireettömät, aikaansaamattomat pitkät tunnit, joitten aikana imetetään ja viihdytetään vauvaa ja yritetään saada jotain muutakin tehdyksi vauvan nukkuessa.

Muun perheen palatessa kotiin alkaa säntäily ja riehunta. Pitää tehdä tai saattaa loppuun ne sata talousaskaretta, jotka vauva esti minua päivän aikana tekemästä. Pitää antaa aikaa ja huomiota isoille lapsille ja katsoa että he tekevät ajoissa läksyt yms. mitä heidän pitää tehdä. Pitää hoitaa parisuhdetta (se jää nykyään eniten retuperälle, tosin mies on niin vauvan lumoissa ettei hän mitään huomaa). Tämän ajanjakson aikana vauva ei juuri äitiään näe kuin tissiä saadessaan, niin kovasti muutkin tahtovat hänen kanssaan aikaa viettää. Se sopii minulle, koska on virkistävää päästä tekemään kaikki ne roikkuvat, tekemistään odottavat asiat. Kuljen juoksujalkaa ja silti illan tunnit tuntuvat aina loppuvan kesken.

Lopulta alkaa yö. Yleensä sen merkeissä, ettei Lootus suostu nukahtamaan samaan aikaan kuin isommat tahtoisivat nukahtaa. Äitikin torkahtaa monta kertaa ennen pienokaistaan. Lopulta (kenties vasta puolilta öin) päästään sänkyyn, ja vauva alkaa nukkua sikeästi. Muutaman tunnin kuluttua herään siihen että paitani on likomärkä. Joudun herättämään vauvan syömään. Tämä toistuu toisenkin kerran ennen kuin on ensimmäinen aamu. Ensimmäinen aamu tarkoittaa, että muu talonväki lähtee kouluun ja töihin ja vaikkei meitä siihen sinänsä tarvitakaan, lähtijät tahtovat sanoa meillekin hei heit, halia ja vaihtaa kuulumisia. Tässä vaiheessa päätän, heräänkö vai nukunko, koska Lootus on yleensä (ei aina) edelleen sikeitten unien tuulella, mutta ei kyllä pysy sillä tuulella ellen minäkin nuku vieressä. Jos nukumme yhdessä lisää, saatamme herätä jopa vasta 10.30. Se on toinen aamu. Taivas miten vaikeaa olisikaan jos Lootus ei olisi talouden ainoa lepoa rytmittävä pikkulapsi...

diwalitervehdys-normal.jpg

Näissä vuoden alun merkeissä toivotan kaikille lukijoilleni ihanaa Diwalia, hindulaista uutta vuotta! Perinteisesti se aloitetaan siivoamalla ja ostamalla uusia vaatteita. Pimeyden laskeutuessa Diwalin iltana sytytetään tuikkuja toivottamaan Jumala tervetulleeksi taloon koko vuodeksi.

Viime aikoina on ollut isojen lasten kanssa liikaa kahnausta siivousasioista. Oma huone on aina hirveässä kunnossa ja jos se siivotaankin niin käytännössä Shanti siivoaa ja Anandi keksii tekosyitä ja hidastelee, jolloin tehokas Shanti tuntee ymmärrettävästi tilanteen epäreiluksi. Dharmapati on meitä siistimpi ja häntä häiritsee kovasti se miten lapset ja jättävät tavaroita väärille paikoille ja välillä minäkin, vaikka olen panostanut tähän asiaan, siistiksi oppimiseen, hirmuisesti viime vuosina.

Diwali-siivous sujui kuitenkin harvinaisen hyvin. Kehitimme eilen lasten kanssa pistejärjestelmän: jokaisesta kotityöstä tulee pisteitä, pyykkien kaappiin laittamisesta ja tavaroitten paikoilleen viemisestä peräti piste per objekti. Myös vauvanvahtimisesta muistetaan Lapsille toivottavasti selvisi jotakin minun ja Dharmiksen kiireistä kun he listasivat, mitä kaikkea pistepotin kartuttamiseksi voisikaan tehdä, mitä minä ja Dharmis joudumme joka tapauksessa tekemään eikä meille kukaan jaa pisteitä. Miinuspisteitä ropisee sen sijaan siitä että jättää asiat väärään paikkaan, tai jos myöhästyy koulusta tai jättää läksyt tekemättä omaa syytään, tai jos vitkastelee nukkumaanmenon kanssa. Eniten miinusta rapsahtaa jos hukkaa (taas kerran) kännyn, avaimen tai bussikortin.

Päämääränä on saada 108 pistettä (pyhä luku). Ne voi vaihtaa jonkin asian shoppailuun tai elämyskäyntiin jossain.

Moni kotityö, kuten vauvanhoito tai ruoanlaitto, on lasten mielestä palkinto itsessään, ja nyt siitä saa vielä pisteitäkin. Äiti luultavasti aktivoituu järjestämään kaikkea kivaa useammin jos lasten into kerätä pisteitä taloustöistä, jotka heidän muutenkin pitäisi oppia viimeinkin tekemään, jatkuu. Jo ihan siksikin että äidin aikaa säästyy, vaikkapa siihen lenkkiin, kun joku auttaa eikä tarvitse tehdä kaikkea itse.

Tällaisen projektin ei tarvitse kestää kovin kauan. Tärkeintä on innostaa ipanat uuteen rutiiniin. Onnistunein vastaava kokeiluni oli aikoinaan, kun viikkoraha tuli ajankohtaiseksi, kytkeä se kirjojen lukemiseen. Kirjoja tylsinä pitäneet tyttäret innostuivat lukemaan ja nykyään heitä ei mikään voisi lukuharrastuksesta enää vierottaa. Rahan ja kirjojen kytkös on jo aikoja sitten hautautunut merkityksettömänä unholaan.

keskiviikko, 22. lokakuu 2014

Turhamaista vaateturinaa

Taas yksi hyve, jota vauva hoitajissaan kasvattaa: kohtuullisuus noin niin kuin turhamaisuuden vastakohtana!

Olen pitänyt itseäni oikein epäturhamaisena ihmisenä, kun en meikkaa enkä käy kampaajalla taikka paljon piittaa vaikka letti olisikin pörröllä ja hapsottava. Pukeuduinkin kuin minskiläinen torimummo, isääni lainatakseni lukiovuosiltani; löysin oman tyylini vasta noin 30. ikävuoden kohdalla. Täytettyäni sillä vaatekaappini olen ostanut itselleni mitään harvoin.

Ravistuinpas hereille. Vauvaa hoidellessani tajusin tässä päivänä eräänä, miten erilainen mielentilani on nyt kuin se oli raskausaikana. Raskaana marisin jatkuvasti ettei minulla muka ole tarpeeksi päälle mahtuvia vaatteita. En taatusti mennyt minnekään silittämättömissä kuteissa.

Vauvan synnyttyä minulla olikin yllättäen entistäkin vähemmän päälle mahtuvia vaatteita, johtuen siitä, että se "minun tyylini" käsitti pitkähelmaisia paitoja ja tunikoita ja kokovartaloleninkejäkin. Ensinnäkin niitten kääriminen ylös imettämisen ajaksi on tukalaa ja säädytöntäkin. Toiseksikin rintani ovat kokeneet semmoisen kasvupyrähdyksen etteivät normkivaatteeni mahdu päälleni niitten kohdalta, vaikka masu onkin kutistunut tieltä pois.

Mutta haittaako tämä minua? Ehei. Aivan tyytyväisenä kiskaisen aamuisin päälleni ihan mitä sattuu ylle mahtumaan, tietenkin silittämättä, koska minulla ei ole sylivauvani vaatimuksilta aikaa silittää. Samat kledjut kiertävät koko ajan yllä. Aivan erityisen kovassa käytössä ovat ikivanhat pitkähihaiset aluspaidat, joita olen vuosikaudet käyttänyt lähinnä yöpaitoina ja lyhythihaisten tai hihattomien tunikoitten alla talviaikaan. Ne kun saa käden käänteessä käärittyä pois tissien päältä. Mainiosti pärjätään. Ihan hävettää tuo vaatepaljous.

Mutta tiedän että jos minulla olisi aikaa tätä asiaa harmitella ja shoppailla, alkaisin himoita uusia vaatteita aivan niin kuin kaappini ja vaatehuoneeni olisivat oikeasti liian tyhjät niistä. Turhamainen kuin mikä!

Eilisen vierailun inspiroimana (meillä kävi kylässä viisikuinen vauva äiteineen, mammatreffit) yritin kuitenkin löytää netistä imetystunikaa. Ystäväni yllä kun oli aivan ihana yksilö, ostaisin samanlaisen jos löytäisin!

Arunkylassa-normal.jpg

Ystäväni poikavauva pyysi useaan kertaan tyttäreni kättä - syödäkseen sen.

Maitotytön kivat ja värikkäät ovat kuitenkin niin verkkokaupassa kuin käytettyjen palstallakin minun koossani loppu. Muut toistaiseksi löytämäni imetystunikat ovat karsean värisiä (minä rakastan värejä enkä kyllä tuhlaa rahojani mustaan ja harmaaseen!)

Ai miksen käytä imetyspaitoja? Sain niitä lahjaksikin ihanan kassillisen. Yksi on käytössä, muissa on muodikkaasti ja valitettavasti liian avonaiset kaula-aukot ja palellun, lukuunottamatta sitä jossa on liian lyhyet hihat ja palellun.

Vauvan synnyttyä olen palellut paljon, lämpöpatteri kun poistui mahasta.

maanantai, 20. lokakuu 2014

Vauvan ja kuorsauksen tehtävät

Vauvalla on helppo dharma. Pitää vaan opetella käyttämään uutta ajoneuvoa, ruumista, ja kasvattaa sitä syömällä.

Lootusta hoidellessa on tullut mieleen, että lisäksi vauvojen tehtävä on kasvattaa söpöydellään ja avuttomalla liikuttavuudellaan isoissa ihmisissä positiivisia luonteenpiirteitä. Halua pitää toisesta epäitsekkäästi huolta. Kärsivällisyyttä. Itsehillintää. Jälkimmäistä vauva kasvattaa paitsi söpöydellään, myös olemalla itse pohjattoman itsekeskeinen ja hillitön niin että me isommat ihmiset nolostumme tajutessamme, miten vauvamaisen iällemme sopimattomasti käyttäydymme ollessamme itse itsekeskeisiä ja hillittömiä vielä näin isoinakin.

Toinenkin asia on juolahtanut Lootusta hoidellessa mieleen: mihin kuorsausta tarvitaan! Tiedemiehethän eivät osaa päästä tästä mysteeristä perille. Evoluution näkökulmastahan on aivan älytöntä, että melkein puoli ihmiskuntaa möykkää häiritsevästi unissaan, sabotoiden läheistensä unta ja avoimessa maastossa houkutellen paikalle petoeläimiä ja vihollisia.

Lootus vastaa mysteeriin tarkkailemalla koko ajan, että onhan joku isompi ihminen lähellä ja läsnä. Hän ei kauan nuku, ellei ole! Virkeimmillään ja levottomimmillaan hän on kun minä ja hän olemme arkipäivisin kahdestaan kotona. Ellen pidä sylissä, hän ei nuku. On liian hiljaista. Jos yritänkin pitää potkan soimassa kajareista, hän huomaa, ettei tuttujen ääniä kuulu. Juhlissa ja isosiskojen metelöidessä vieressä uni maistuu!

Yöllä, minun ja Dharmapatin välissäkin, hän huitaisee välillä käsivartensa sivulle kuin suuri liitävä lintu, osuakseen meihin, varmistaakseen, että huonepalvelu ja ruokahuolto ovat varmasti paikalla.

Paitsi että jos ja kun Dharmapati kuorsaa, Lootuksen ei tarvitse näin tehdä. Hän kuulee pienillä korvillaan, että turvassa ollaan, henkivartija on ihan tuntumassa.

Ehkäpä asianlaidat ovatkin evoluutiossa niin, että vauvojen vieressä kuorsaavien isien perheet selviytyivät parhaiten. Ainakin he saivat tarpeeksi unta.

Minä olen jo niin kauan sitten etten muistakaan lakannut kärsimästä Dharmiksen kuorsauksesta.

torstai, 16. lokakuu 2014

Hilpeitä hirnahduksia

Menin eilen Prisman sovituskoppiin sovittamaan imetysliivejä. Vauva, kuukauden ikäinen kun jo on, oli mukana kaupassa ja ystäväni ystävällisesti hillui hänen ja vaunujen kanssa naistenvaateosastolla. Heti kun sain itseni puolialastomaksi kopissa, vauva vinkaisi, ja samassa rintani alkoivat tulvia. Kyllä. Eipä aikaakaan kun sovituskopin lattia lainehti, eikä vain lattia vaan myös penkki ja seinät ja ovikin saivat maitopesun. Kiljaisin ystävättärelleni että iik, riennä apuun. Hän toi minulle vauvan, jotta maito päätyisi jonnekin muualle kuin kopin lattialle ja seinille. Sitten hän alkoi kaivella rattaitten alta kapsäkeistäni harsoa ja lopulta meitä oli kopissa kolme kun minä imetin ja ystäväni jynssäsi koppia puhtaammaksi harsolla. Vaunut jäivät siinä hötäkässä tietenkin kopin eteen, ihmisten kulkureitin tukkeeksi...

Olen varmaan ennenkin kertonut etten kestä katsoa nolojen tilanteiden miestä Mr Beania koska oma elämäni on liian samanlaista ja tunnen liian suurta myötähäpeää. Vauva-parkani... hän sai muuten eilisessä postissa oman Kela-kortin, täysi kansalainen jo!

kasivarrella%20%282%29-normal.jpg

Huumorilinjalle kun lähdettiin, niin tiedättekös, mitä ei ainakaan pidä mennä syömään ensimmäisillä treffeillä?

Ishq-ender kebabia!

Ha ha haaa, tälle kaverini keksimälle vitsille hirnun kolmatta päivää. Se ei kuitenkaan aukea kaikille ellen kerro että ishq on hindiksi Kuolematon Rakkaus. Ja joka toisen turkkilaisen kebabbipaikan nimihän on Iskender Kebab. (Vitsiin mitenkään liittymättä, Iskender = Aleksanteri Suuren sikäläinen nimi, häntä ihaillaan suurena sotapäällikkönä muslimimaissakin).

Huumoria, joka menee joiltain osin ohi jos ei osaa hindiä mutta ei liian paljon, oli myös viimeksi näkemässäni Bollywood-musikaalissa It's Entertainment. Suosittelen kuitenkin koska suurimmaksi osaksi vitsit aukenevat ja upouusi filmi on oikein hauska.

tamannaahakshay-normal.jpg

Akshay esittää Aku Ankkaa, tarkoitan siis henkilöä, joka tekee vaikka miten montaa työtä eri aloilla, mutta epäonnistuu jatkuvasti silti. Hänen tyttöystävänsä (jota esittää minulle uusi kasvo Tamannaah Bhatia) isä on sitä mieltä että tyttären sulhasen ainoa laatukriteeri on rikkaus. Akshayn, filmissä Akhilin, rahat valuvat vanhalle isälle, jota hoidetaan tyyriissä sairaalassa. Kohtalon korttipakka menee kuitenkin ihan levälleen kun Akhil saa selville totuuden syntyperästään, ja hän lähtee jäljittämään juuriaan Thaimaahan.

Kerrankin Bollywoodin postikorttimeininki, viedään toiminta kaukaiseen maahan niin katsojat saavat nauttia maisemista joita heillä ei ehkä ikinä ole varaa matkustaa katsomaan, toimi minullekin joka en ole koskaan käynyt Thaimaassa (yleensä tuo etäännytys kun tehdään Euroopassa jolloin eurooppalaiskatsoja saattaapi huokaista että tylsää).

Elokuvassa on sööttejä, taitavia lemmikkieläimiä, joilla on tarinan kululle ratkaiseva rooli, sekä paljon huumoriviittauksia muihin Bolly-filmeihin ja Bollywoodin kliseisiin. Enemmän filmejä katsellut saa herkutella. Akshayn dialogi on aivan hulvatonta, mutta se on se osuus mistä ihan täysillä nauttiakseen pitäisi osata hindiä paremmin kuin mitä vaikkapa minä osan.

Mielenkiintoista, muuten, miten Bollywood on muuttunut tuossa vanhemmat-vastustavat-avioliittoa -asiassa; nykyään filmien vanhemmat antavat aikuisten tyttäriensä seurustella ja jopa yöpyä poikaystävän luona, mutta silti he päättävät visusti siitä, kenen kanssa tytär avioituu. Tämän täytyy heijastaa todellisuutta. Mitä ilmeisimmin sen intialaisten hyväosaisen neljäsosan, joitten elämästä filmit kertovat, parissa neitsyys ei enää ole sen suuremmassa arvossa kuin Euroopassakaan. Seurustelukokeilut ovat OK. Siltikin sydänten särkeydyttyä intialaiset nuoret päätyvät mitä luultavimmin vanhempiensa puoltamaan järjestettyyn avioliittoon.

Vielä vähän nimitriviaalia, hindin kielen sana tamanna, joka on päätynyt sankaritarta esittäneen näyttelijättären etunimeksikin, merkitsee jonkin asian innostunutta odotusta, haavetta jostain, minkä arvelee toteutuvan. Opin tämän mieheltäni vain pari päivää ennen kuin näin leffan, hauska yhteensattuma joka liimasi sanan mieleeni pysyvästi :-D