torstai, 21. elokuu 2014

Me harakat

Ulos avonaisessa rappukäytävässämme sijaitsee kuolemanloukku. Alvariinsa hyönteiset luulevat näitä ikkunoita lentoväyliksi, törmäävät ja heittävät henkensä. Kotiovemme näkyy avonaisena oikealla.

harakka%20%285%29-normal.jpg

Eilen ikkunasta yritti läpi harakka. Yhä uudelleen. Kun se oli aivan pökerryksissä, harakan äänen valpastama mieheni kävi poimimassa sen syliinsä. Hän silitti sitä ja vei sen alttarin eteen Krishnaa tervehtimään. Sitten hän kapusi parvekkeelle piittaamatta siitä että lintu näykki ja nokki.

harakka%20%281%29-normal.jpg

Kun hän päästi linnun irti, lintu ei lennähtänyt kovin kauas vaan istahti meidän ja seinänaapurin väliselle aidalle ja jäi siihen pitkäksi aikaa. Mietimme, oliko se loukkaantunut.

harakka%20%283%29-normal.jpg

harakka%20%284%29-normal.jpg

Vaan kun Dharmapati yritti lopulta uudelleen käydä nappaamassa linnun tarkistaakseen, oliko muutakin vaivaa kuin pökertyneisyys, lintu pakeni pihapuuhun.

Hän käski minun kirjoittaa blogiin, että me ihmiset olemme kaikki rappuloukkuumme jäävien harakoitten ja hyönteisten kaltaisia. Luulemme lentävämme Onnelaan jotain helpon näköistä ulkonaista reittiä pitkin. Lyömme päätämme lasiin yhä uudelleen ja uudelleen. Sitten ihmettelemme miksi elämä pyörryttää ja yököttää. Tosiasiassa meidän pitäisi kääntyä sisäänpäin. Siellä se Jumala piileksii. Vain itseriittoinen onni on kestävää.

keskiviikko, 20. elokuu 2014

Voihan symfyysi! vaikeroi odottava äiti raskausviikolla 35

Ke 13.8. rv 35+0

Vuoden Mutsi -palkinto jää taas saamatta. Niin hirveät skitsot vedin Shantille ja Anandille tänä kouluaamuna, jona he omasta syystään myöhästyivät koulusta. Jälkimmäinen vitkasteli aamutoimissa aivan kuin sellaista käsitettä kuin tärkeysjärjestys ei olisi olemassakaan, ja ensiksi mainittu yritti juoksuttaa minua tekemään asioita, jotka hän itsekin osaisi ja voisi tehdä, ja vastaamaan kysymyksiin, joiden vastaukset hän olisi itsekin tiennyt. Pinna paloi. Harvoin kuitenkaan huudan sillä tavalla kuin nyt huusin. Aivan kiljuin itseni kipeäksi. Ja siinä omaa raivoani kuunnellessani tajusin, että tunnekuohun taustalla onkin oma paniikkini. Miten nuo periaatteessa isot, fiksut ja reippaat lapset muka pärjäävät ilman minua kun olen synnytyssairaalassa ja kun sen jälkeen vauva tarvitsee minua kipeämmin kuin he, jos he jatkuvasti alisuoriutuvat ilman huomiotani ja motkotustani?

Jos minussa mitään hyvää on niin sentään se, että riitani kestävät vain tuokion verran, sitten olen jo ihan morkkiksessa omasta äänestäni ja pyytelemässä anteeksi. Ihan hyvillä mielin lähtivät sen jälkeen kouluun, mistä jatkavat matkaansa luokkatoverinsa 10-vuotisyökyläsynttäreille, päivänsankarin äiti kun viritti parvekkeelleen astmaatikko-Shantille karvavapaan nukkumapaikan niin ettei hän joudukaan lähtemään kesken kaiken pirskeistä kotiin. Huomenna on luvassa purjehdusta koko luokan kanssa, ja sinnekin pitää olla varavaatteet (viime kesänä samoissa merkeissä kaksoset tipahtivat jollasta mereen, mikä tietenkin oli heistä vain hauskaa) joten varavaatekantamukset olivat likoilla aikamoiset. On semmoinen rankkasade että mahtavatkohan millään säilyä kuivina kaikista välimatkoista kantamukset tai tytöt...

Eilen ostimme Shantille repun kolmannesta kaupasta, ekassa reput olivat liian isoja ja toisessa pikimustia. Kaksoset nahistelivat niin että en viitsinyt pyöräillä heidän kanssaan Tikkurilasta kotiin, vaan käännyin sokeriostoksille LIdliin, sieltä kun saa edullista reilun kaupan ruskeaa sokeria. Kassajonot olivat pitkät kuin raskaus ja minulla heikkouden oireita. Tartuin sitten johonkin erikoisjuhla-Kismetiin kun siinä luki Kismet-tekstin tutulla paikalla samalla fontilla Minulle. Tuntuipas hyvältä ahmaista se ihan yksin, hä hää!

Säästelen viimeisiä töitäni, tälle päivälle on monenmoista pientä asiaa hoidettavana muttei enää mitään isoa. Eli nyt kun äitiysloma häämöttää jo niin lähellä, viivytyttää :-)


To 14.8. rv 35+1

Eilinen hermoiluini siitä, miten isot lapset pärjäävät sitten kun vauva minut vie, sai roppakaupalla ymmärrystä nettivertaistukiryhmässä. Osa odottajista tunnusti skitsonneensa taaperoilleen, jopa kaksivuotiaille, niin kuin minä yhdeksänvuotiailleni, että mikset käyttäydy niin kuin se iso lapsi joka olet! Taitaa olla siis kyseessä yleinenkin psyykkinen raskausoire, vaikkei se silti mikään ylpeyden aihe ole.

Hermoilunaihe paisuikin tänään sitten oikein kunnolla. Juuri sopivasti kun sain viimeisen työasian hoidettua ja olin valmiina henkisesti vetäytymään äitiyslomalle kaksosten opettaja hälytti: Shantilla on kuumetta, hae hänet kotiin. Luokka oli tietenkin optimistijollia kokeilemassa minulle tuntemattomassa rannassa, jonne pääseminen vaati minulta kolmen julkisen kulkuneuvon käyttöä ja vaappuvaa pingviinikävelyä ja harhailua yhteensä puolitoista tuntia.

Itku pääsi, nimittäin liitoskivut iskivät yhtäkkiä uskomattomalla teholla. Tuntui että alaselkäni ja lantioni jokainen luu oli liikekannalla ja kipeä. Positiivisena puolena, istuminen olikin yhtäkkiä mukavaa eikä kivuliasta. Harjoitin sitten istumista taksissa kuumeisen, väsyneen, itkevän Shantin kanssa. Lääkittyäni häntä hän nukkui yli kahden tunnin päikkärit, minkä jälkeen lähdin jälleen taksilla hänen kanssaan Lastenklinikalle, niin pinnallista ja vaikeaa ja kivuliasta hengittäminen hänelle oli. Shantillahan on astma. Lastenklinikalla annettiin rohtoja, katsottiin tulehdusarvojen olevan koholla ja määrättiin antibioottikuuri.

Jokainen askel tuntui keskivartaloni luissa miltei kuolettavalta ja kuumeinen, kipuileva Shantikin olisi tahtonut vain pysyä paikallaan kun silloin sattui vähiten. (Dharmapati kantoi hänet kotoa taksiin.) Olimmekin kaksi raihnaista vaivaista, kun toisiimme sairaalan käytävillä tukeuduimme.

Piristyin kuitenkin valtavasti kun samassa odotussalissa sattui olemaan nainen, joka oli luokallani koko ala-asteen. En olisi häntä tunnistanut, ennen kuin hänen poikansa sukunimi huudettiin. Se on niin harvinainen sukunimi, etten voinut olla katsomatta tutkivasti äitiin, että voisiko tuossa se tyttö minun luokaltani... Ja silloin hän sanoi minun etunimeni, hän tunnisti minut. Ehdittiin sitten jutella aika lailla ennen kuin, sattumoisin yhtä aikaa, saimme luvat lähteä kotiin, ja nainen antoi meille kyydin ensin apteekkiin ja sitten kotiin asti :-D Todella hauskaa oli jorista kuulumiset 22 vuoden jälkeen. Emme me koulukaverit aikoinamme olleet, silloin meitä kiinnostivat ihan eri jutut, mutta nyt kun elämä on kumpaakin riepotellut, voi olla, että meistä tulee kaverit näin aikuisina. Emme asu kovin kaukana toisistamme.


Pe 15.8. rv 35+2 ja virallisesti äitiysloman eka päivä

Äitiysloma on alkanut sairaitten lasten hoitamisen merkeissä. Anandikin on poissa koulusta tänään, hänen oireensa ovat tosin lähinnä olleet ja ääni maassa, ihan täysin eri tasolla kuin edelleen hengityskivuista kärsivän astmaatikko-Shantin. Syytän itseäni siitä että päästin Shantin niille yökyläsynttäreille, vaikka tiedänkin, että hänelle olisi ollut kauhean kurja kokemus jättää ne väliin kun kaikki muut tytöt sinne pääsivät. Shantille pedattiin toki peti hauskasti telttaan partsille, johon perheen karvaisia lemmikkejä ei päästetä, mutta yöllä ukkosti ja Shanti päätyi nukkumaan yön toisen puoliskon päivänsankarin äidin vieressä. Makkariinkaan ei kuulemma eläimiä päästetä, mutta joka tapauksessa se, että pikkuisen köhäinen allerginen astmaatikkotyttäreni vietti illan ja yön siellä mitä ilmeisimmin laukaisi astman noin pahaksi siitä huolimatta että hän veteli siellä ennaltaehkäisevästi kohtauslääkettä. Eikä sekään ainakaan parantanut tilannetta että luokalla oli eilen ulkoilupäivä tuulisella merellä... Olisi tänäänkin mutta lapseni siis skippaavat.

Uskomatonta kyllä, eiliset liitoskivut eivät ole vaivanneet tänään. Yläkertaan kipuaminen ei ole täyttä tuskaa niin kuin eilen!


La 16.8. rv 35+3

Liitoskivut - tarkemmin ilmaisten symfyysikivut - palasivat aivan hirveinä eilisiltana. Kipu ei kuitenkaan minusta ole kuvaavin sana niille. Kyseessä on pikemminkin tuntemus siitä että luuni eivät ole nyt kohdallaan, jolloin jalkani ja alavartaloni ylipäätään ei liiku kun sitä yritän liikuttaa normaalisti, jolloin on tehtävä luonnottomilta tuntuvia ihme liikkeitä, jotka sitten tuottavat vihlauksia. Jos olen paikallani, kipuja ei ole, mutta kävelen todellakin kuin kyttyräselkäinen ankka. 

Tämmöistä tietoa löysin netistä symfyysikivuista:

"Tavallisia oireita ovat kipu alaselässä, häpyliitoksen (symfyysin) alueella, alavatsalla, reisissä tai nivustaipeissa. Häpyliitoksen liiallinen liikkuvuus (instabiliteetti) voi olla niin kivulias, että pystyasento ja kävely eivät onnistu raskauden viimeisillä viikoilla. Tyypillistä on ns. ankkakäynti lonkkien asennon vuoksi. Hyvää hoitoa ei tunneta, mutta lepo helpottaa oireita. Liikkuminen on sallittua kivun sallimissa rajoissa."

symfyysi-normal.jpg

Kuvassa näkyvä häpyliitos voi tässä vaiheessa raskautta olla leventynyt kaksinkertaiseksi normaalista, mikä puolestaan vääntää muut siihen linkittyvät luut uusiin asemiin. Kyse ei kuitenkaan ole sairaudesta tai virheestä vaan ruumiin valmistautumisesta synnytykseen, alapään luitten avautumisesta jotta vauva mahtuu syntymään.

Olisinkohan tuntenut moisia tuntemuksia viimeksi jos en silloin olisi vain maannut, maannut ja maannut? Nykyinen elämäntilanne ei mahdollista puoliakaan siitä levosta. Minua tarvitaan nyt niin paljon enemmän.

Kiitollinen olen. Näen nimittäin jälleen Krishnan suuren armon siinä että nämä ongelmat alkoivat juuri kun sain työni tehdyksi ja äitiysloman aloitetuksi eivätkä yhtään aikaisemmin!! Moni kohtalotoveri kärsii vastaavan kovia tai jopa pahempia symfyysituskia jo paljon, paljon aikaisemmin.


Su 17.8. rv 35+4

On Krishnan syntymäpäivä, tai oikeammin, bileet ovat tänään ja Krishna syntyy keskiyöllä. Pidetään tietenkin hyväenteisenä, jos nainen saa vauvan Janmashtamina. Päivän ajankohta vaihtelee vuosittain, usein se on paljon myöhemmin, jopa syyskuun puolella. Vaan eipä tule meille tänä vuonna Janmashtami-vauvaa ;-)

Raskaan masuni kanssa mietiskelen tietenkin miltä Devakista mahtoi tuntua virua raskaana veljensä vankityrmässä. Eipä ollut ultraäänitutkimuksia tai neuvolapalveluita siellä! Veli Kamsa oli kaapannut vallan isältään ja pelkäsi sisaren lasten ryhtyvän valtataisteluun jos he saisivat elää, mutta ei kuitenkaan hennonnut murhata sisartaan, tämän lapsia vaan. Veli piti Devakia ja tämän aviomiestä Vasudevaa vankeinaan. Vastasyntynyt Krishna pääsi ihmeen kaupalla pakoon ja hänen tilalleen tuotiin tyttölapsi. Kamsa yritti murhata tytönkin, mutta tämäpä muuttuikin lentäväksi Jumalatar Jooga-Maijaksi (hih hih, tykkään tuosta kirjoitusasussta Yoga-Mayan sijaan) ja ennusti että Kamsalle käy vielä köpelösti. Krishna jatkoi sitten kasvamistaan tuon tyttövauvan tilalla ihastuttavalla maaseudulla, Yashoda ja Nanda -nimisten aviopuolisoiden omistamalla maitokarjatilalla.

Lootus tulee kasvamaan tällaisia tarinoita kuunnellen niin kuin isosiskonsakin :-) Huh. Enää vajaat kolme vuorokautta ja olen ollut raskaana kauemmin kuin ikinä ennen tässä elämässä. Kaksosethan syntyivät kun lukema mittarissa oli 36+0.

Symfyysikipuja ei ole tänään ollut eikä eilenkään enää illemmalla. Mukavaa etteivät ne olekaan non-stop -tyyppisiä! Vaikka toki kävelenkin siitä huolimatta kuin ankka luitten asennon takia.


Ma 18.8. rv 35+5

Oli hieno Janmashtami-juhla! Väkeä oli mielettömästi, niin, etten joka ohjelmanumeroon yrittänyt ahtautua osallistumaan, mutta sain kuitenkin laulaa niin paljon kuin sielulle maittoi ja seurata intialaisen klassisen musan riehakasta konserttia sekä ikimuinaista tuliriittiä laajalla ja aurinkoisella mutta ei liian paahteisella kiviverannalla... Lapset seurasivat kiipeämällä korkealle nähdäkseen aikuismeren yli :-) Paljon näki tuttuja ja oli oikein sosiaalista. Minulle ja mahalleni tarjottiin myös istumapaikkaa ja annettiin vettä ja ilmaista herkkua muitten paastotessa. Kuningasideani ottaa tyynykeko mukaan, jotta voisin istua mukavasti temppelissä selkäsärystä huolimatta, meni kyllä mönkään sillä tyynyt päätyivät heti kun vahtimasta poistuin itseäni vanhempien intialaisten takamusten alle ;-) Hyvä niinkin. Yksi tyyny peräti katosi mutta otaksun että se oli edelleen musikanttien pyllynpehmusteena meidän lähtiessämme kotimatkalle kymmenen maissa illalla.

Ja, ajatella miten kiltti Krishna taas onkaan, symfyysikivut pysyivät poissa koko päivän! Sain ihan rauhassa juhlia :-D

Tänään on ollut yhä mökkihöperöityvämpi olo. Olen kahden mölyapinan vanki. Ipanoilla on tanssivideoprojekti, toinen tanssii ja toinen kuvaa kännykällä. Välillä väitellään kiivaasti koreografiasta ja kuvauspaikoista ja käydään sanomassa jotain äidille ja tietenkin yskitään paljon, siltä osin tenavien tauti ei ole vielä talttunut. Yläkerta on myllerryksissä ja alakertakin raikuu lasten äänistä ja luuppaavasta biisistä. Tämä kaikki tarkoittaa käytännössä, etten minä pysty keskittymään mihinkään ja tunnen vain tappavani kallista aikaa sen sijaan että tekisin jonkin niistä hyödyllisistä, yksinoloa vaativista asioista, jotka haluaisin ehtiä tehdä äitiyslomalla ennen vauvan syntymää. Vaikkapa kirjoittaa fiktiota, mutta minulle tuottaa liikaa tuskaa yrittää kirjoittaa kuulokkeet korvilla jos lapset keskeyttävät intensiivisen keskittymisen vähän väliä, silloin tunnen repeytyväni palasiksi ja ärtyväni kauas mielenrauhan tilasta. Tahtoisin myös käyttää ompelukonetta, mutta sen luokse ei edes mahdu lasten luovuuden jäljiltä. Ulkona sataa ja selkää särkee. Ehdittiin sentään pelata koko sakki Dharmis mukaanlukien lautapeliä ennen kuin hän lähti iltavuoroon.


Ti 19.8. rv 35+6

Voihan väsymys. Alkoi iltaa kohden eilen oikein hävettää oma itsesääliangsti ja niinpä jalkauduin lasten kanssa ulos. Periaatteessa kumisaapasostoksille kun neitien vanhat kumpparit vuotavat, mutta ei me kumppareita löydetty kun 60 % alella saappaita mainostanut kauppa myikin vain murto-osan saappaista sillä hinnalla ja jäljelle jääneet alennustuotteet eivät olleet lasteni kokoa. Eli 30-40 euroa pari. Toisessa kaupassa sitten 35-50 euroa pari! Tarjoustaloon ei ehditty, tänään uusiksi. Lääh. Palasimme kotiin liian myöhään aamuherätysajankohdan huomioiden, ja jalkojani särki yöllä niin että unet jäivät kehnoiksi. Olenkin ollut hyvin väsynyt koko päivän. Mikä oivallinen tilaisuus yrittää pitää kiinni siitä mitä tänä vuonna lupasin Krishnalle synttärilahjaksi: että yrittäisin parhaani mukaan olla kiukuttelematta perheelleni silloin kun väsyttää.

Neuvolalääkäriinkin pääsin, mutta siellä ei tapahtunut mitään. No news is good news, en valita. Vauva on juuri siinä missä pitääkin syntymää ajatellen muttei vielä alkanut puskea ulos, ja kohdunkaulakin oli visusti kiinni, vaikka vähän pehmentynyt. Ei synny Lootus ennen kuin täysiaikaisena (eli aikaisintaan raskausviikon 37 alettua) näillä tiedoilla! Palasin kotiin pesemään pyykit ja leipomaan luumupiirakkaa ja tekemään salsaa, sillä vanha kaveri tuli kylään. Huomennakin tulee kaveri kylään. Ja ylihuomenna. Ja moni muukin on kysynyt koska saa tulla kylään. Pienten lasten äideille olen vielä sanonut ei kun omat lapset yhä yskivät.

sunnuntai, 17. elokuu 2014

Kysy päivänsankarista

mustakrishna-normal.jpg

Krishnan syntymäpäivää Krishna Janmashtamia juhlitaan tänään. Sen kunniaksi en kirjoitakaan tänne "joulusaarnaa" vaan kiinnitän tänne kysy Krishnasta / hindulaisuudesta -haasteen :-D Eli lupaudun vastaamaan parhaani mukaan kaikkeen mitä kysytte. Mitä siis et vielä tiedä mitä haluaisit tietää? Mistä uskontoomme liittyvästä aiheesta toivoisit minun kirjoittavan tänne lisää? Onko jotain mikä käy yli ymmärryksen?

Vaikka on vuoden suurin juhla, minusta ei tänään ole tuntunut mitenkään erityiseltä, mikä on hieman häiritsevää. Varmaankin tämän johtuu siitä etten edes yritä paastota nyt kun olen raskaana; hindulaisiin juhlapyhiinhän kuuluu pidättäytyä ruoasta ennen juhla-ateriaa, joka tämän juhlan tapauksessa tarjoillaan keskiyöllä (tai Intian keskiyöllä). Lähdemme jokusen tunnin sisällä temppeliin missä pysymme. Voidakseen osallistua "joulujuhlaan" lapset ovat poissa koulusta huomenna, sovin asiaasta opettajan kanssa jo ekana koulupäivänä. Voidakseni itse osallistua aion raahata mukaan tyynyjä joilla saanen tuettua itseni mukavasti jotain seinää vasten, olettaen, että jokin seinänkaistale on vielä vapaana kun temppeliin ahtautuu kerralla useita satoja ihmisiä. Olen myös kinunut eräältä autonomistajauskonsisarelta option kotikyydille kesken kaiken jos oloni käy liian hirveäksi enkä enää kestä olla mukana massatapahtumassa. Minulla on ollut aikamoisia symfyysikipuja viime päivinä...

Jos tätä lukiessa herää uteliaisuus ja halu lähteä katsomaan temppelimenoja niin jokainen on tervetullut tänään Krishna-temppeliin osoitteeseen Latokartanontie 9-11, Helsinki, klo 16 alkaen. Ohjelmaa riittää myöhäisiltaan asti eikä osallistuminen tai syöminen maksa mitään :-)

Meditoidessa tuntui siltä, että ehkäpä tässä juhlapyhistä suurimman tuntumattomuudessa onkin kyse tästä ilmiöstä:

Voi joulu olla joka päivä vaan
ja parhaan vuotes tulet tuntemaan
jos vain joulun lapsi saa
sydämessäs asustaa
niin silloin joulu luonas aina on

voivarkaissa-normal.jpg

Krishna ja veljensä Balarama voivarkaissa.

perjantai, 15. elokuu 2014

Kärsimyksen alalajit

Buddhan mukaan on kahdenlaista kärsimystä. Kärsimme joko siitä, ettemme saa sitä mitä haluamme, taikka siitä, ettemme halua sitä mitä saamme.

Pohdimme tätä Shantin kanssa eilen Lastenklinikan iltapäivystyksessä, hänen astmansa kun meni pitkästä aikaa niin pahaksi. Ei ehkä olisi mennyt, jos en olisi päästänyt häntä hänen lempiluokkakaverinsa synttäreille kotiin, joka vilisee kissoja, koiria ja monia muitakin eläimiä, vaikka hänellä oli pikkuinen (ei koulunkäyntiä estävä) köhä pohjalla. Taisi saada tartunnan isältään ja äitipuoleltaan viikonloppuna.

Eli vältimme kärsimyksen siitä, ettei tyttö olisi saanut mitä halusi (osallistua synttäreille) vain kohdataksemme kärsimyksen siitä, että hän sai mitä ei halunnut eli ammattiapua vaatineita hengenahdistuskohtauksia.

Hindujen pyhät kirjat jaottelevat kärsimyksen kolmeen kategoriaan, joita ei voi välttää. Itse asiassa mielenrauhan salaisuuksiin lukeutuu sen hyväksyminen, että niin kauan kun elämme ruumiillistuneina aineelliseen maailmaan, kolmenlaisia kärsimyksiä sopii odottaa. Ne ovat ādhi-ātmikaṁ, ādhi-bhautikaṁ sekä ādhi-daivikaṁ.

Aadhi-ātmikaṁ viittaa kärsimyksiin, jotka johtuvat siitä, että meillä on mieli ja ruumis. Toisin sanoen mieli käy levottomaksi ja ruumis prakaa eikä toimi kuten tahtoisimme.

Aadhi-bhautikaṁ taas kattaa toisten elävien olentojen aiheuttamat kärsimykset olipa sitten kyse sisaruksesta joka kiusaa, mehiläisestä joka pistää taikka ystävästä joka käyttäytyy niin että saa olla sydän syrjällään huolesta ja pettymyksestä. 

Sitten ovat vielä ādhi-daivikaṁ -kärsimykset. Ne ovat luonnon aiheuttamia kärsimyksiä polttavan auringon alla paahtumisesta maanjäristyksen uhriksi joutumiseen.

Käytännön esimerkki. Minä kärvistelen täällä yhä pahemmiksi käyvien liitos- ja selkäkipujen kourissa ja kärsin kun kuuntelen lasteni yskimistä. Ennen kuin kivut lamauttivat minut, kävin kaupassa ja ukkonen yllätti paluumatkalla niin että palasin kotiin litimärkänä ja ekaa kertaa varmaan pariin kuukauteen kylmissäni. Siinä on kerrakseen niin  ādhi-ātmikaṁia, ādhi-bhautikaṁia kuin ādhi-daivikaṁiakin.

Jos ajattelen, ettei asioitten kuuluisi olla näin ja pauhaan katkerana maailmankaikkeudelle, kärsimykseni vähintäänkin tuplautuu. Jos hyväksyn, että tämmöistä täällä maailmassa nyt vaan on, olo on kärsimysten keskelläkin sentään rauhallinen.

Lamauttavan katkeruuden torjunnassa hyviä konsteja ovat myös 1) karman lain muistaminen: saan nyt takaisin mitä itse olen joskus laittanut liikenteeseen sekä 2) jos on antautunut Jumalalle niin luottamus Hänen rakkauteensa ja siihen että Hän on vähentänyt kärsimyksiäni, jäljelle jääneet ovat sellaisia joista voin oppia jotain.

keskiviikko, 13. elokuu 2014

Tähän pystyy vain Luoja

liesvesi%20%281%29-normal.jpg

liesvesi%20%282%29-normal.jpg

Kuvia viime viikolta viimeiseltä työmatkaltani :-) Pysähdyttävän kaunista oli Liesvedellä kun viiden paikkeilla aamulla uimaan ja meditoimaan nousin.