sunnuntai, 14. syyskuu 2014

Toivottavasti viimeiset tämän raskauden kuulumiset...

Ke 10.9. rv 39+0

Käsittämätöntä: olen laihtunut kaksi ja puoli kiloa viikossa, enkä suinkaan tullut entistä painavammaksi, kuten neuvolassa kauhisteltiin tapahtuvan vielä ennen synnytystä. Säikäyttikö se neuvolantäti viikko sitten kehoni isommalle kalorinkulutusvaihteelle?


To 11.9. rv 39+1

Anandi kysyi, onko vauva ollut jo kovinkin kauan kauemmin masussani kuin hän ja kaksosensa. Vastasin, että joo, jo yli kolme viikkoa kauemmin.

Maha lysähti eilen entistä alemmas. Eilisiltapäivästä asti on supistellut melkein tauotta (ei tosin kovin kipeästi), eikä lonkkakipujakaan ole nyt ollut, joten tänään aion marssia halki kaupungin supistuksia voimistaakseni. Aion käydä ostamassa uuden mp3-soittimen ja kurahousut isoille lapsille ja viedä heidät ulos syömään ja tanssitunnille Suvilahteen. Olen samalla sitten kätevästi lähempänä Kätilöopistoa kuin kotona olisin, jos alkaisikin tapahtua. Nuhani on talttunut, ja neuvolan raskausviikkokirja tiesi kertoa riemastuttavan lohdullisia uutisia: elimistöni pumppaa parasta aikaan vauvaan kaiken sen tiedon, kaikki ne vasta-aineet, jotka elimistöni suinkin on kehittänyt tauteja vastaan. Tuo suoja tulee pitämään monta kuukautta ja vain vahvistumaan imettämisestä (ja tietenkin alatiesynnytyksestä, toivottavasti ei jouduta yllätyssektioon).

Ensin pitää vaan saada pyykkitupavuoro päätökseen. Dharmis vie pyykkiaamuina vaatelastin perille minua odottamaan ja vippaa pyykkituvan avaimen postilaatikkoomme niin, ettei minulle jää taakaksi ja painolastiksi kuin sen takaisin kotiin kantaminen. Päiväunillekin pitäisi kai malttaa mennä ennen lähtöä että jaksaa iltamyöhään asti, sillä supistusten ja Dharmisten murheitten miettimisen takia en nukkunut kuin kuutisen tuntia, nekin vessatauoilla.

Dharmis vuodatti meillä eilen vierailleelle intialaiselle ystävättärelleni, miten ikäviä kahdeksantuntiset työpäivät voivatkaan olla, kun niin monet suomalaiset eivät ole huomaavinaan toisia ihmisiä, eivät puhu kollegojen kesken kuin kuivasti työasioista eivätkä suo tunnelmaa kevennettävän huumorilla tai hauskemmilla puheenaiheilla. Työajan hiljaisten, tapahtumaköyhien hetkien käyttäminen hyödyksi hengellisiin asioihin, esimerkiksi mantran toisteluun, voi saada osakseen jäätävää, paheksuvaa hiljaisuutta. Kaikki tämä saa suomalaiset tuntumaan Dharmiksen silmissä suorastaan vammaisilta mitä sosiaalisuuteen tulee. Toivon hänen fiilistensä paranevan, kun harjoittelijan toisista niin riippuvainen asema aivan kohta vaihtuu työsopimukseen ja hän saa työskennellä itsenäisemmin.

Meillä kyläillyt, alunperin temppelistä tuttu tamiliystävättäreni teki jotain, mitä en ollut itse edes tajunnut ajatella: hän kiillotti intialaiset metalliset alttariastiamme! Sen hän teki sitruunamehun ja suolan, sekä tamarindipastan ja suolan sekoituksilla. Puhdasta tuli :-) Kapistusten oikeat värit olivat tuskin yhtä hyvin esillä ostohetkelläkään!


Pe 12.9. rv 39+2

Ei muutoksia täällä päässä ainakaan näin aamuyhdeksään mennessä, vaikka reippailinkin suunnitelman mukaisesti kaupungilla koko eilisen. Supistuksia ei ole sen enempää kuin ennenkään. Sen sijaan ystävättäreni synnytti eilen yksin kotiinsa, vauva tulikin niin vauhdilla sitten kun alkoi yliaikaisena tulla ettei mitään muuta ollut tehtävissä. Hurjaa! Mutta kaikki hyvin, vauva on aivan terve ja sen isosisko on saanut kaksoset vihreiksi kateudesta kuvailemalla heille pikkusiskonsa söpöyttä. Kaksoset haluaisivat että meidänkin vauva syntyisi nyt heti.

En melkein löytänyt etsimääni, pläräsin monta kauppaa läpi, mutta mp3-soittimet eivät kuuluneet valikoimiin paitsi joissain kaupoissa korkeintaan kalliimpien mallien osalta. Mitä ihmettä minä tekisin melkein 300 euroa maksavalla, puhelintani isommalla soittimella? Kun olin jo aivan luovuttanut ja menossa ihan toiseen kauppaan, huomasin sivusilmällä kojumaisen elektroniikkaliikkeen täynnä nuorisoa ja piipahdin sielläkin. Ja sieltäpä uusi iPod sitten löytyikin, ohjehintaan.

Panin sen lataukseen myöhään illalla (minulle yhdeksän jälkeen on myöhään) ja tuhmasti taistelin asetusten kanssa vielä kymmenen jälkeenkin sekä koko tämän aamun, en vielä ole meditoinutkaan. iPod on varmasti teknisesti hyvä ja kestävä kuten kaikki sanovat, mutta minua pännii, että sitä on aivan pakko käyttää iTunes-ohjelman kautta. Meni pari tuntia opiskeluun ja kikkailuun ennen kuin edes keksin, miten lataan aiemmin lataamani mutta vielä kuuntelemattomat potkat ensin iTunesiin ja sitten itse kuuntelulaitteen sisään - ja iTunes piti asentaa kahdesti koska ekalla kierroksella erehdyin antamaan sille valtuudet lisätä uumeniinsa kaikki kovalevyni tiedostot, minkä jälkeen en löytänyt kasasta yhtään mitään, niin epäloogisesti se ne lajitteli noin miljoonaan genreen ja sarjaan. Wanhassa wara parempi, paljon nopsemmin ja kätsymmin minä käyttelisin mp3-soitintani Resurssienhallinnan kautta siirtelemällä pikavauhdilla haluamiani tiedostoja paikasta toiseen! Puhumattakaan siitä, etteivät kaikki seuraamani podcastit edes löydy iTunesilla niin että joudun joka tapauksessa ensin imaisemaan ne eri tietä ja sitten hankalasti synkronoimaan iTunesiin, joka ei sitten edes tunnista niitä potkiksi vaan leimaa musaksi. Ehkä kaikkein tylsintä on kuitenkin se, että tiedostojen nimet vaihtuvat esim. joksikin käsittämättömäksi kirjainsotkuksi, tai sitten toinen toistaan muistuttaviksi, kun itse nimettyinä tunnistaisin ne tuosta vaan heti.

Korkeasaaressa on tänä iltana Kissojen yö, en ole siellä käynyt kuin kerran ennen lasteni syntymää. Ajateltiin mennä tänään, Dharmapati on sellainen isokissafani että jättää squashinkin väliin tämän takia. Sitä ennen vanhempani aikovat hakea lapset koulusta ja ostaa heille synttärilahjaksi uudet lenkkarit. Kovin lähellä tuleekin pikkuisemme syntymään isosiskojensa syntymäpäivää, joka on lokakuun alussa.


La 13.9. rv 39+3

Aamulla korjasimme Dharmapatin opinnäytetehtävää kaksi ja puoli tuntia. Dharmis demonstroi minulle mistä hänen stressinsä johtuu: kun ryhdyimme toimeen, hänen verenpaineensa oli hälyttävän korkea, mutta kun saimme työn valmiiksi, se palautui normaaliksi. Viisi minuuttia myöhemmin meille tuli vieraita, pari ystävätärtä lapsineen, ja kävimme oman kaupunginosan markkinoilla ja naapurikaupunginosan tivolissa. Kävelin, kestitsin ja siivosin koko päivän ja meditointi jäi päivän viimeiseksi askareeksi. Se oli vaikeaa kipeitten supistusten takia.


Su 14.9. rv 39+4 aamu:

Lapsivesi lorisee, lapsivesi lorisee! Tosin niin pienenä purona ja ilman supistuksia ja kipuja etten kyllä vielä soita minnekään synnärille. Joka tapauksessa katson että jotain on alkanut nyt tapahtua. Synnytänkö tunnin vaiko päivien päästä, sitä en vielä tiedä. Kunnon supistuksia oli tosiaan eilen illalla mutta ne loppuivat kun menin nukkumaan ja nukuinkin hyvin yhdeksän tuntia. Olen valmistautunut tänään mihin vaan lähinnä ilmoittamalla etten lähde vuotavana temppeliin, mutta lapset voivat sinne mennä, ja tuoda sieltä tullessaan uskonsisaren, sen ystävättären, joka asuu meiltä kävelymatkan päässä, hän kun on lupautunut meille lapsenvahdiksi synnytyksen yli. Muut kuin lapset, Dharmis ja tuo ystävättäreni - sekä tietysti Lootus itse - eivät vielä tiedäkään mitä täällä tapahtuu :-)

Viimeksi kaikki oli paljon selkeämpää, ensin meni limatulppa ja seuraavana päivänä, tai siis sen yönä, lapsivedet lorahtivat lattialle kerralla ja oikeat synnytyssupistukset alkoivat siitä heti.

Olisikin aivan ihanteellista jos vauva syntyisi kun olen nukkunut hyvin ja pitkään eikä synnytys veisi yksiäkään yöunia ;-) Tämä olisi hieno päivämääräkin synnyttää kun 14 on jostain syystä aina ollut onnenlukuni nelosen ohella... Mikä tuntui saavan selityksensä alkuraskaudessa kun tajusin asianlaitojen näyttävän siltä että saan lapseni vuosina 2004 ja 2014.

Sunnuntailapsia sanotaan sitä paitsi siunatuiksi. ;-) Tosin päässäni on tällä viikolla soinut loru syntymäviikonpäivistä noitia käsitelleestä lasten huumorikirjasta, josta pidin lapsena:

Maanantain noita on ruma akka
Tiistain noita kuin variksenkakka
Keskiviikon noita nenäkäs on,
Torstain noita hampaaton
Vaan perjantain noidalla varpaat on kuudet,
Lauantain noita myrkkyjä paistaa
Ja sunnuntain noidalla tuoksut on uudet,
niitä nenäsi tuskin kestäisi haistaa.

Ihan rehellisesti minusta tuntuu ettei minua "rumaa akkaa" jännitä synnytys yhtään. Dharmapatia sen sijaan taitaa jännittää ja aika lailla, vaikkei hän paatuneena alfauroksena mitään myönnäkään. Hän kun ei ole sanonut lapsivesiuutisiini juuta eikä jaata vaan ne ovat saaneet hänet vaikenemaan ja kuuntelemaan diskojytää korvalapuista niin että talo tärisee ;-) Saapa nähdä lähteekö hän jo nätiksi intialaisittain laittautuneitten lasteni kanssa temppeliin vai jääkö minua vahtimaan.

Iltapäivä:

Lapsiveden lorina ehtyi, eikä mitään uusiakaan synnytyksen merkkejä, kuten jykeviä supistuksia ole tullut, joten minä lähetin tympääntynyttä tekstaria muutamalle ystävättärelle, jotka kärkkyvät koko ajan, mitä kuuluu. Yksi heistä vastasi kokeneensa saman lorinailmiön, ja että minun pitäisi 12 tunnin sisällä vuodon alkamisesta käydä näyttäytymässä synnärillä varsin korkean tulehdusriskin vuoksi, jos kerran kalvoihin on tullut sellainen reikä että lapsivettä pääsee ulos. Soitinkin sitten Kätilöopistolle ja siellä vahvistettiin ystävättäreni sanat ja kehotettiin ilmaantumaan tutkittavaksi ennen iltayhdeksää. Nyt odottelenkin, että mies palaa ostamasta pysähtyneeseen rannekellooni uutta patteria, hän lähti hermostuksissaan pyöräilemään kun ei muutakaan keksinyt, niin voidaan lähteä. Kaksoset puolestaan menivät kahdestaan täpinöissään temppeliin pakattuaan ensin kanssani sairaalakassiin lisää kaikenlaista.

Joten silläkin uhalla että palaamme Kättäriltä vain bumerangina takaisin, laitettakoon nämä uutiset nyt tänne...

tiistai, 9. syyskuu 2014

Tulevan isän ja äidin tunneheiluriliikkeitä raskausviikolta 38

Ke 3.9. rv 38+0

Saunoin eilen enemmän kuin olisi pitänyt, koska kerrankin lenkkisaunaan tuli seuraksemme ihka oikea naapuri, vieläpä puheliaalla päällä. Ja koska ajattelin juhlia etkö-jo-synny -viikoille pääsemistä; kunnon saunominen voi perimätiedon mukaan kuulemma jopa käynnistää synnytyksen, enkä todellakaan panisi pahakseni vaikka niin kävisikin. Eipä käynnistänyt, vaan saunan jälkeen sydän hakkasi ja hengästytti kuin hurjan urheilusuorituksen jäljiltä ja hikoilu jatkui vaan. Yöllä iski päänsärky. Vaikka join niin saunan aikana kuin sen jälkeenkin paljon. Nukuin todella huonosti; hyvänä puolena sainpahan taas meditoitua optimaaliseen kellonaikaan eli silloin kun lehmiä lypsetään. Aamupäivällä tänne pärähti raskaana oleva ystävätär. Ohjelmassa oli syömistä. Ahmimme kuin kaksi syömishäiriöistä. Hänen lähdettyään printtasin novellini ja kiikutin postiin. Sitten olisin ollut enemmän kuin valmis nukahtamaan, mutta Dharmapati tarvitsi kipeästi apuani nälkävuoden pituisen kuivan näyttötutkinnon kirjallisen osion kielenhuollon kanssa. Päänsärkyhän siinä palasi, ja kun olimme kamppailleet sen kanssa tosi kauan vain huomataksemme ettemme olleet saaneet valmiiksi kuin parhaimmillaan 10 %, olin simahtaa tehtävän äärelle. Raahustin nukkumaan, tungin korvatulpat korviini, mutta lapset eivät osanneet olla hiljaa ja heräilin jatkuvasti heidän ääniinsä. Heräsin jälleen päänsärkyisenä.

Luulen, että loppuraskauden hormonisekoitus yliherkistää sen jo ennestäänkin minussa vahvan ilmiön, että omien lasten äänet priorisoituvat keskittymiskykyjärjestyksessäni aina ykköseksi, vaikka jokin muu asia olisi todellakin sillä hetkellä paljon tärkeämpi, mikä on ADHD-ihmiselle aikamoista tuskaa.

Silmät ristissä pää jomottaen yritin jatkaa Dharmapatin auttamista, mutta hän oli sählännyt tehtävänsä kanssa itsensä piippuun minun yrittäessäni torkkua, eikä hän suostu juuri nyt kuin pelaamaan Shantin kännykällä peliä, jota hän ei ole laittanut vielä omalle kännykälleen, tytön vaatiessa puhelintaan takaisin. Muuten hyvä mutta ei tuo tehtävä tuosta ajoissa eli maanantaiksi valmistu ellemme jatka ahkerointia. Tehtävän vaativuuden huomioiden hän ja opiskelutoverit olivat saaneet etäpäivänkin tänään, mutta eikös mies pinkaissut keskellä päivää (minulle ja vieraalleni kokattuaan) futista pelaamaan, keskiviikkohan on öisin baareissa työskentelevien mamujen futispäivä Tikkurilassa ja Dharmis nautti heidän kanssaan pelaamisesta koko kesälomansa ajan aina keskiviikkoisin.


Pe 4.9. rv 38+2

Toivoin niin vauvan jo syntyvän, mutta nyt olen äkkiä aivan toisella äärilaidalla. Dharmapati on nimittäin nuhakuumeessa! Vauva olisi tartuntavaarassa jos hän syntyisi nyt, joten minun pitäisi lähteä synnytysreissulle ilman lapseni isää. No, eipä Lootus kyllä sen enempää syntymisen merkkejä ole osoittanut kuin muinakaan päivinä.

Eilisestä tuli miehen sairastumisen vuoksi fyysisesti rankka, minun kun piti käydä kaupungilla hoitamassa lapset tanssitunnille Dharmapatin puolesta, joka puolestaan olisi tehnyt sen eksäni puolesta, eksä kun ei työkiireiltään ehtinyt viemään vaan vasta hakemaan (on hänen viikonloppunsa eli lapset hänen vastuullaan to-su) ja avokkinsakin oli iltavuorossa. Samalla hoidin Shantin koulupäivän aikana hajonneitten lasien tapausta, 99 €, koulu maksaa, koska sangat hajosivat kahden keskenään tapelleen pojan törmättyä kovalla rysäyksellä tyttäreeni. (Onneksi kukaan ei loukkaantunut.) Sitten hipsin vanhempainiltaan. Siellä oli positiivisempi tunnelma kuin koskaan, koska kaikki luokan lapset olivat kuulemma kypsyneet kesäloman aikana niin että konflikteja oli ollut vähemmän kuin aiemmin. Sitä paitsi neljäsluokkalaiset saavat käydä koulua yläkerrassa, poissa pienempien jaloista, isompiensa keskellä, ja sekin jo vaikuttaa heidän minäkuvaansa ja käytökseensä.

Onneksi pahat liitoskivut eivät iskeneet, eikä ollut kiire, niin että sain vaappua kaikessa rauhassa paikasta toiseen.


La 5.9. rv 38+3

Meikäläisen pyöräilyt on nyt sitten tämän raskauden ajalta pyöräilty :-( Toissapäivänä fillaroin vielä ihan normaalisti, mutta eilen jouduin tasapainoilemaan kauppamatkat häntäluuni päällä, koska tunsin alapääni vääntyneen luineen päivineen niin auki että normaalissa ajoasennossa pelotti, irrationaalista tai ei, ettei satula vaan koske vauvan päätä... Eikä se häntäluun päällä tasapainoilu ollut yhtään kivaa vaan pelkäsin kaatuvani kun en meinannut kunnolla ylettyä enää ohjaustankoon!

Dharmapati (joka voi tänään selvästi paremmin kuin eilen, tuommoisena uskaltaisin ottaa hänet synnärillekin) oli kuitenkin tyytyväinen, sillä hän oli yöllä nukkuvan meikämamman huomaamatta saanut vauvaltamme potkut. Harvinaista herkkua, Lootushan on ollut koko ajan sellainen tapaus että lakkaa liikkumasta heti kun joku muu kuin minä koskee mahaa siinä toivossa että saisi liikkeet kiinni. Mistä ihmeestä hän eron aina huomaa? Dharmapati on muutenkin ollut nyt mielettömän innostunut siitä että saamme vauvan, silittelee usein masuani tai jonkun muun vauvan nähdessään katselee minua ja mahaani onnellisena.

Monta päivää olemme tuskailleet miehen maanantaisen näyttötutkinnon kirjallisen osion kanssa, minä siis olen ollut vastuussa kielenhuollosta ja joutunut suurten tuskien vallassa keksimään ja selittämään, mitä kryptiset tehtävänantajat todennäköisesti oikein tarkoittavat ja haluavat meidän kirjoittavan. Rasittavaa kapulakielisuomea helpommaksi tulkaten. Kirjallisen, kaiken tekstittävän Suomemme huono puoli on kyllä se että tekstiä pitää suoltaa sinnekin, missä sitä ei tarvita, missä se syö työaikaa, jonka voisi käyttää oikeasti tärkeisiin asioihin. Dharmapati on työskennellyt saman alan hommissa kahdessa muussakin maassa, eikä niissä jokaisen tarvitse vääntää tikusta kuuttatoista sivua teoreettista asiaa, jolla on vain vähän tekemistä hoitotyön kiireisen, resurssipulaisen todellisuuden kanssa!

Mutta nyt on työ valmis. Ja siksi Dharmiksenkin puolesta vauva saa syntyä, tosin häntä kyllä harmittaisi jos maanantainen tehtävän purku esimiesnaisen kanssa pitäisi siirtää vauvan syntymisajankohdan johdosta.

Ystävättären kanssa olemme kauhulla katselleet samalla hoitovapaauudistuksia, jotka vähentäisivät jälleen suomalaisten lapsiperheiden vaihtoehtoja. Jos nyt oikein ymmärsin niin hoitovapaalla ei enää ensi vuoden elokuun jälkeen saisikaan olla vain äiti vaan ellei isä käytä siitä puolia, vapaa menetetään. Uudistuksilla yritetään patistaa isätkin hoitovapaille. Minusta valinnanvapauden säilyttäminen olisi tärkeämpää, sillä Suomen muita EU-maita korkeampi syntyvyys selittyy Väestöliiton mukaan sillä, että valinnanvaraa on, tukimuotoja mitä erilaisimpiin perhetilanteisiin. Luultavimmin uudistuksen tulos on, että pienet lapset ovat yhä enemmän hoidossa kodin ulkopuolella, koska äidin tuloilla ei tulla toimeen jos parempituloinen isä jää palkkatöistä pois, eikä se, että joka isä todella jäisi palkkatöistä pois. Ainakin minun kaveripiirissäni mitään sukupuoliroolipatisteluja ei tarvita, vaan on yleistä, että kotiin jää se jolla on huonompi palkka sukupuolesta riippumatta.


Su 6.9. rv 38+4

cropped-hindi-cover-normal.jpg

"Hindi sittenkin", ilmoitti Dharmapati kun eilen kävelimme rivakasti läheistä pururataa ympäri, minä supistusten toivossa. Dharmapati oli taas useitten kansainvälisten puheluitten päätteeksi kurkkuaan myöten täynnä sukudraamaa, jota hänen suuressa suvussaan piisaa niin isän kuin äidin puolellakin, ja tekopyhää uskonnollisuutta / taikauskoa. Hän oli vakuuttunut siitä ettei Lootus hyödy mitään mauritiuksenkreolin oppimisesta, päin vastoin hänen päänsä täyttyisi kaikesta tuosta ikävästä, josta mieheni sanoutui irti maasta muuttaessaan. Niinpä hän aikoo nyt sitten puhua lapsellemme hindiä, vaikkei osaakaan sitä yhtä hyvin kuin kreolia ja vaikka on itse hindiksi lukutaidoton. Kuitenkin hindi on hänen isoäidinkielensä, jota hän on osannut pienestä pitäen, hänen juurtensa kieli, hänen pienestä pitäen kuluttamansa populaarikulttuurin kieli, ja kieli, jota hän käyttää Suomessa kolmanneksi eniten heti suomen ja englannin jälkeen, niin moneen desi-mamuun hän on jo ehtinyt täällä tutustua.

Mies kuitenkin perusteli päätöstään ennen kaikkea hengellisesti. Jos lapsi osaa hindiä, hänellä on ovet avoinna uskontomme valtavan runsaaseen hindinkieliseen materiaaliin. Hän voi helpommin matkustella Intiassa pyhiinvaellusmatkoilla ja toimia tulkkina muille, mm. minulle, äidilleen. Sitä paitsi hindi on kehittynyt pyhän kielen, sanskriitin, pohjalta, mikä nostaa sen arvoa mieheni silmissä.

Huomaan olevani päätöksestä iloinen, koska osaan itsekin hindiä auttavasti ja haluan oppia sitä lisää, ja jos sitä puhutaan päivittäin kodissani, saan oppimiseen elämäni tilaisuuden. Lisäksi lapsen isänkielen tukena on sitten paljon isompi joukko tuttuja ihmisiä täällä Suomessa, kuin jos hänelle puhuttaisiin kreolia (mieheni on löytänyt Suomesta toistaiseksi vain yhden kaverin joka sitä puhuu) plus vielä hindinkieliset filmitkin, joita paljon katselemme, ja musa, jota kuuntelemme. Ja tokihan kaikki nuo Mauritiuksen sukulaisetkin osaavat hindiä, niin että heillä on siinä yhteinen kieli.

Minä olen nyt yrittänyt väsyttää itseäni ja saada niitä supistuksia joita aiemmin karttelin, silloin, kun ei ole liitoskipuja. Vaan eihän se lenkkeilykään synnytystä käynnistänyt (eikä edes liikuntarajoitteinen tuhmuustuokio lenkin jälkeen, nih!) Supistuksia oli kyllä pitkin yötä, mutta niin kivuttomia, että nukuin kuin tukki niistä huolimatta, panin ne vain merkille niillä kolmella kerralla kun heräsin vessaan.

Samaan aikaan nauran itselleni ja näille yrityksilleni. Vauvahan syntyy tietenkin tasan silloin kun hänen on aika syntyä eikä yhtään aikaisemmin.

Mieheni yrittää nyt rajoittaa menemisiään, koska pelkää, että muuten vauva syntyy ja / tai minä tarvitsen häntä juuri silloin kun hän on poissa. Minä puolestani yritän sanoa hänelle että mene vaan vapaasti, eihän hän koskaan kaukana ole, tai päihdyksissä, ja kännyn päässä hän ainakin on, niin että saan hänet kyllä ajoissa rinnalleni jos synnytys sattuisikin alkamaan. Samanlaista syöksysynnytystä kuin viimeksi ei nyt liene odotettavissa kun vauvoja on vain yksi eikä ulostulokanava lähtenyt aukeamaan ennen kuin päästiin näille päiville joilloin sen kuuluisikin alkaa avautua. Tai eihän minulla ole mitään todisteita siitäkään. Vain omat tuntemukseni, jotka estävät minua nyt mm. pyöräilemästä.

On ollut ihana viikonloppu, olemme kaikessa rauhassa keskustelleet syvällisiä, katsoneet leffoja, sekä nauttineet myös omasta ajasta eli puuhailleet rinta rinnan omiamme. Hieman huippaa tajuta, että tämä saattoi olla viimeinen kahdenkeskinen viikonloppumme, jona isot lapset ovat oman isänsä luona eikä rakkautemme pieni hedelmä ole vielä syntynyt. Ellei viimeinen niin toiseksi viimeinen. Voihan olla, ettei vauva ole syntynyt vielä kahden viikon päästäkään, kun isosiskot ovat seuraavan kerran isänsä luona, vaan pysyy kohdussani yli lasketun päivän. Mutta sitä seuraava kaksosten isäviikonloppu onkin jo taatusti sellainen, jona Lootus on maailmassa!

pallomasu38%2B4-normal.jpg

Choli ke piiche kya hai: että voikin olla vain yhden vauvan asuttama maha tajuttoman kokoinen Shantin syleilyssä!


Ma 8.9. rv 38+5

Heräsin kurkkukipuisena ja Shantillakin on nuha, taas. Miksi niin usein kun hän palaa isänkodista? Varmaan siksi että avoäitipuoli työskentelee lasten kanssa ja saa vähän väliä jonkin pöpön, minkä hän sille mahtaa. Tai sitten siksi, että annoin hänen syödä pitkästä aikaa antibioottikuurin viime flunssan aikana. Yleensä jätän antibiootit antamatta, vaikka niitä määrättäisiinkin, ja lapset ovat parantuneet korvatulehduksistaan yms. silti, ja saavat niitä harvemmin kuin kaverinsa, mikä mielestäni osoittaa osaltaan todeksi sitä että antibiootteja käytetään Suomessakin liian herkästi ja ne heikentävät yleistä vastustuskykyä. Joka tapauksessa, se siitä ideasta että pesisin matot tänään pyykkituvassa supistuksien aikaansaamiseksi - nyt taas pelottaa ettei vauva vaan synny sairaspesään! Selkääkin särkee taas istua.

Ajattelin ommella vaikka käsin lisää kestovaipantäytteitä, mutta mp3-soittimeni, joka on temppuillut jo kauan, vain latautuu mutta sinne ei voi lisätä kuunneltavaa kun tietokoneeni ei muka löydä sitä (aika outoa ottaen huomioon että se kuitenkin latautui ongelmitta kun sen kytkin tietokoneeseen kiinni). Ai että mitenkö mp3-soitin liittyy ompelemiseen? Siten, etten yleensä jaksa keskittyä tuskastumatta mihinkään liian helppoon ilman lisäviihdykettä, ADHD-aivoni alkavat syödä itseään! Tehtyäni kaikenlaisia nettituessa suositeltuja temppuja soittimenketale lakkasi toimimasta kokonaan, nyt se on ihan pimeänä, vaikka akun piti olla täynnä.

Tympii olla näin riippuvainen jostain vempeleestä. Tympii myös miten yksikään soitin ei näy nykyään kestävän kovin kauan, akut on ilmeisesti rakennettu posahtamaan niin että markkinat pysyisivät esimerkiksi Philipsin kaikille kaupan olevalle 73 erilaiselle mallille. Lisäksi tympii että käytin aika siivun tästä kauniista päivästä teknisen ongelman korjaukseen, eikä ajankäyttö edes johtanut mihinkään.

Teknisiä ongelmia oli muillakin, nimittäin kaksosilla kännyköittensä kanssa, kummallakin omansa. Jotenkin onnistuin online-ohjeilla auttamaan sentään heitä, vaikka en älypuhelimista luule mitään tietäväni, niin että kumpikin oli oikein tyytyväinen ja sain itsekin onnistumisen iloa.

Supistuksia, kipeitäkin, on ollut eilen ja tänään, ja niitähän olen toiminnallani kerjännytkin. Eivät kuitenkaan ole johtaneet mihinkään ja eilenkin temppellissä, kun ne olivat säännöllisiä, ne kuitenkin loppuivat juuri kun ehdin innostua.


Ti 9.9. rv 38+6

Olen ihan flunssainen. Nenä valunut kuin puro ja olo ollut kuumeinen. Vaan hä hää! Neuvolasta tuli aamupäiväunien aikana tekstari, että perjantainen rv 39 -tarkastus siirretään huomiselle, toivottavasti sopii. Päätin, että eipäs sovikaan, ja peruin koko käynnin. Ei nimittäin huvita pätkääkään mennä taas sinne kuulemaan, että painan liikaa, tai mistä se täti siellä nyt vaan tällä kertaa keksiikään ongelman vääntää. Jotta en vaikuttaisi karkurilta, varasin kuitenkin ensi viikolle uuden ajan, lasketun päivän jälkeen. Näin Lootus saa lisäaikaa syntyä niin ettemme toivottavasti lopulta joudu raskauden johdosta enää neuvolaan ollenkaan!

Jospa nyt ei kumminkaan syntyisi vielä niin kauan kun flunssa riehuu talossamme.

ADHD-ihmisen tärkeä arjessaselviytymisväline, mp3-soitin, roikkuu viimeisessä toivossaan eli 20 tunnin latauksessa. Dharmapati ehti sen jo eilen irti nykäistä ja sadatella että ei tuo kumminkaan auta ja ehdottaa, että ostaisin suosiolla iPodin sen sijaan että noin vuoden välein etsin halvinta mahdollista säällistä mp3-soitinta ja sitten kirskutan hampaitani kun niitten akut posahtavat. Aloitin 20 tunnin latauksen alusta, mutta katselen kyllä samaan aikaan sillä silmällä netissä niitä iPodeja...

Niin ihana kuin Dharmapati onkin, ja aah, tässäpä taas aihe josta ei oikeastaan tee mieli kirjoittaa, koska olisi paljon hauskempaa liimailla blogiin pelkkiä kiiltokuvia, mutta silloin en olisi rehellinen enkä antaisi totuudenmukaista kuvaa siitä mitä kaikkea vauvan odotukseen kuuluu... Elikkä elikkä, niin ihana kuin Dharmapati onkin, ja niin hellästi ja korostuneen innostuneesti kun hän on viime viikkoina H-hetken lähestyessä masukumpuuni yleensä suhtautunut, hänelläkin on hetkiä, joina hän selvästi panikoi. Hetkiä joina hän käsittelee omalla miehisellä (lue: ei-verbaalisella) tavallaan isäksi tulemista ja sitä, miten yhteinen vauva minun kanssani sitoo hänet lopullis-lopullisesti tähän hulluun elämään Suomessa, tähän, mihin hän ei ikimaailmassa olisi osannut ennustaa päätyvänsä vaikkapa vielä vain neljä vuotta sitten sinkkuna Lontoossa. Tunnevyöryssään mies käyttäytyy kuten 14- eikä kuten (joulukuussa) 40-vuotias, ja silloin minusta tuntuu kuin olisin hänen silmissään äiti, jota vastaan hän teinikapinoi.

Eilen, kun hän kiroili ja kiukutteli alkuillan ja pelleili yli äyräittensä loppuillan, tulistuin hänelle perinpohjaisesti. Aamulla bongasin äkkiä yhtäläisyysviivan siihen, mistä niin moni muu raskaana oleva vaimo kärsii. Eli, yleensä miehet pakenevat isäksitulopaniikkiaan ryyppäämään, usein jopa viitsimättä kertoa missä menevät ja milloin aikovat palata kotiin. Kauhu kiinni, vastuuseen, jäämisen realisoitumisesta kuuluu olevan miehille hyvinkin tyypillistä tässä elämäntilanteessa, vaikkei se ihan joka kaksilahkeiseen iskekään. Ahdistavaa tunnetta, väistämätöntä valtavaa elämänmuutosta, paetaan hetkittäisillä taantumisilla nuoruuden vastuuttomiin päiviin. Raittiina miehenä vieraassa maassa Dharmis vaan taantuu eri tavalla kuin muut. Ja paljon mieluummin minä tuollaista oireilua katselenkin kuin juomissekoiluja ja niihin liittyviä lupausten pettämisiä à la "emmä jaksakaan ku on krapula", joista monet muut naiset ovat loppuraskauspäivinään tai vastasyntynyt jo kainalossaan kärsineet ja kertoneet.

Olen pitkin kesää oivallellut, että hei, Dharmishan kohtelee isoja lapsiani kuin isoveli. Hän on kyllä alusta asti tehnyt selväksikin ettei todellakaan yritä olla heille isä, ettei ole viemässä olemassaolevan isän paikkaa. Isäpuolena olemisen aakkosia olisi varmaan jokaisen vaikea tavata, varsinkin jos ei ole mitään aapiskirjaa, mallia mihin nojata. Isoveljen rooli miehelläni oli kuitenkin jo valmiina omassa henkilöhistoriassaan poimittavaksi ja laajennettavaksi vaikkapa isäpuoleudenkin puolelle. Näköjään tuo veljen rooli taipuu myös viime hetken isäksitulemispanikointiin; 14 on ikä, jossa ollessaan Dharmiksella oli samanikäinen pikkusisko kuin mitä kaksoseni ovat nyt. Ja minulle jää näköjään castingissa jäljelle vain anoppini osa.

Olin kyllä iloinen kun hän tänä aamuna töihin lähtiessään lupasi kasvaa takaisin aikuiseksi työpäivän aikana ;-)

maanantai, 8. syyskuu 2014

Muistiin pantua

  • Koska elämme Kali-yugaa, vaikeaa riidan aikakautta, meitä ei rankaista karmisesti ajatuksistamme. Kuinka helpottavaa. Voimme opetella pysäyttämään negatiiviset ajatuksemme ennen kuin niistä tulee sanoja ja tekoja.
  • Kukaan ei ole puhdas ja viaton. Pienimmälläkin pienokaisella on luurankonsa kaapissa, menneisyytensä, edelliset elämänsä, jotka hän tulee vielä kohtaamaan. Tämä koskee myös itseämme ja auttaa meitä hyväksymään asiat, joita emme voi muuttaa, ja tuntemaan myötätuntoa. Sekä kaikkia muita että itseämme kohtaan.
  • Kuoleman hetkellä kukaan ei muista monimutkaisia teologisia totuuksia. On kuitenkin yksi, mihin harjaantunut mieli voi tarttua: mantra. Jos olemme tottuneet toistamaan mantraamme koko elämämme ajan, niin, että se soi mielessämme automaattisesti, sielu saa siitä kiinni kuollessa kuin pelastavasta köydestä ja voi kavuta sitä pitkin sinne minne se osoittaa.
  • Se, että töissä / koulussa on kurjaa tai kotona tylsää ei ole karmisesti hyväksyttävä syy kiukutella perheelle, vaikka lähes kaikki niin tekevät. Varaudu siihen että huono karma rapsahtaa silmillesi tai paranna tapasi.

Tämmöisiä sieltä täältä viime päivinä napsittuja hengellisiä välipaloja tällä kertaa...

perjantai, 5. syyskuu 2014

Elämässä pärjäämisen kolmoispakkaus

Pohjois-Ameriikan mantereella on pohdiskeltu, mistä johtuu, että tietyt etniset ryhmät pärjäävät paremmin kuin monet muut. Pärjääminen on tässä yhteydessä aika laaja käsite, joka kattaa niin kouluarvosanat kuin taloudellisen omavaraisuuden itse ansaituilla rahoilla. Vaikuttaa siltä, että tällaisia tilastollisesti silmiinpistävän hyvin suoriutuvia ryhmiä ovat ainakin juutalaiset ja mormonit, sekä kiinalais-, intialais-, nigerialais-, iranilais-, kuubalais- ja libanonilaistaustaiset siirtolaiset.

Mainitut ryhmät perustavat muita useammin menestyviä yrityksiä, ja ne ylittävät esim. opiskelijoitten vertailuissa mantereen valkoisen enemmistön. Mikä mielenkiintoisinta, maahanmuuttajien lasten kohdalla tämä pätee yhtä hyvin niihin, joitten vanhemmat ovat köyhiä duunarisiirtolaisia, kuin niihinkin, joiden vanhemmilla on korkea koulutus. Kuitenkin kolmas sukupolvi, maahanmuuttajavanhempien älykkölasten lapset, "vajoavat" jo valtaväestön tasolle tuloksissa.

Näin opettavat ainakin amerikkalaiskirjailijat Jed Rubenfeld ja Amy Chua, joitten uusi teos The Triple Package ihastuttaa, vihastuttaa ja vähintäänkin kuohuttaa lukijoitaan. Kaksikolla on teoria: muita paremmin menestyviä etnisiä ryhmiä yhdistää kolme ominaisuutta, joita kannattaa tutkia ja matkia, koska kyseessä eivät ole geneettiset ominaisuudet vaan asenteet ja toimintamallit, jotka mikä tahansa perhe voisi kuulemma omaksua: joissain etnisissä yhteisöissä ne ovat niin yleisiä, että tämä näkyy ryhmien pärjäämistilastoissakin.

Kolmoispakkauksesta pitää löytyä:

1. Paremmuudentunto muihin ihmisiin nähden. Syystä tai toisesta ihminen uskoo olevansa kyvyiltään ja lahjoiltaan keskivertoa korkeammalla. Jotkut etniset ryhmät ovat erityisen ylpeitä kansastaan ja sen historiasta ja kulttuurista, jolloin tämä toteutuu jo ihan siitä syystä.

 2. Turvattomuus, koska ympäristö ei tuohon paremmuuteen usko. Vähemmistöjen edustajat kohtaavat aina enemmän tai vähemmän syrjintää. Tämä voi yhdessä sisäisen paremmuudentunnon kanssa sytyttää mielettömän sisäisen palon todistaa, ympäristölle, että on todellakin keskivertoa korkeammalla. Ihminen alkaa saada aikaan.

3. Itsekuri. Tarvitaan kuitenkin itsekuria, jotta ihminen käyttää aikansa hyödyllisten taitojen oppimiseen ja työhön eikä päästä itseään helpommalla tai ajaudu haitallisiin addiktioihin, kuten alkoholismiin. Jos perheessä, suvussa, naapurustossa, uskonnollisessa yhteisössä jne. vallitsee kulttuuri, missä kurinalainen, tuottava ajankäyttö tuo kunniaa, on todennäköisempää, että nuoriso ohjataan käyttämään aikansa tällaisella tavalla. Vastakohtana tälle on sellainen kulttuuri, missä tavoiteltavampaa on leppoisa, sosiaalinen elämä.

Kuka tahansa vanhempi voi kirjailijoiden mukaan, täysin omasta etnisestä taustasta riippumatta, kehittää lapsensa itsetuntoa paremmaksi, yrittää kääntää tämän kohtaamat vastoinkäymiset puhaltamaan hänet minähän-näytän-niille -vaihteelle, sekä patistaa tätä kurinalaiseen, tuottavaan ajankäyttöön, sitä helpommin, mitä pienempi tämä on.

Teorian arvostelijoitten mukaan siinä vedetään mutkat liian suoriksi ja yhtäläisyysmerkit ihme asioitten väliin. Kritiikissä näkyy myös henkilökohtainen loukkaantuminen: länsimaissa yleistä, lapsen itsenäistämiseen ja valinnanvapauteen painottuvaa kasvatusta harjoittavat näkevät teoriassa hyökkäyksen omia arvojaan ja kasvatustapojaan vastaan.

Minulle tuo teoria tarjoaa ainakin kiinnostavaa ajattelemisen aihetta. Vaikken edes oikeastaan kuulu vähemmistöön kuin itse valittuine ajatuksineni, tunnistan itseni ihmiseksi, joka on lapsesta asti kokenut olevansa kyvykäs ja lahjakas, joka on kokenut syrjintää mutta osoittanut vimmaisesti pärjäävänsä silti, luovalla ja itselleen sopivalla tavalla - ja joka harjoittaa tietoisesti itsekuria ja kurinalaista ajankäyttöä.

Vaan kuinka kasvatankaan omia lapsiani? Heidät haluaisin kohtalotovereitteni lailla päästää helpommalla kuin olen itse päässyt. Hyvä itsetunto heillä kyllä eittämättä on, mutta opetan heille, ettei ole mitään väliä, mitä valtavirta heistä ajattelee, kunhan voi itse olla itseensä ja omaan elämäänsä tyytyväinen, enkä vaadi heiltä sellaista kurinalaisuutta kuin itseltäni.

Näin he putoavat pois kolmoispakkauksen maailmasta.

Dharmapati virkkoi kolmoispakkausteoriasta kuultuaan, että saman voi lukea pyhistä kirjoistakin. Jos ihmisellä on pienestä pitäen kaikki hyvin, tai vaihtoehtoisesti, jos asiat ovat ihan pielessä ja itsetunto nollilla, hän yrittää käyttää vapaa-aikansa nautiskeluun eikä elämänsä kohentamiseen; itsetunnon ja itsetunnottomuuden ero näkyy lähinnä siinä, yrittääkö hän kontrolloida muita.

Vastoinkäymiset voikin nähdä Jumalan lähettämänä armona, joka ohjaa meitä ottamaan elämämme ohjat omiin käsiimme. Mutta mistä saadaan muutokseen tarvittava itsetunto, ellei se ole tullut "syntymälahjana"?

Dharmis kertoi saaneensa itse sen siitä, että hän ryhtyi ja kykeni seuraamaan uskonnon sanelemia itsekurisääntöjä. Jumalan omana hän pitää itsestään, Jumalaan uskovana hän uskoo senkin että hänen on mahdollista tulla paremmaksi ihmiseksi.

​Mitä ajatuksia kolmoispakkausteoria teissä muissa herättää?

torstai, 4. syyskuu 2014

Sä veit mun vartalon

Mä Lootuksen masuun hain
ihan leikilläni vain
koska Dharmis on niin hyvännäköinen

Minun piti viedä,
mutta Lootus veikin minut
ja hetken aikaa olin onnellinen

Vaan ennen kuin mä huomasinkaan,
terveys oli mennyt!
Hän liikkuvuuden multa otti
ja väsymyksen jätti viiltävän

Lootus, Lootus
sä veit mun vartalon
Lootus, Lootus,
"Synny pois!",
kakaisin,
mä vartaloain vielä tarvitseeeeen...


Kaikkea sitä juolahtaakin mieleen, kun neuvolassa älähdetään, että painoni on noussut liian jyrkässä käyrässä sitten viime kerran. Vaan mitä muutakaan paino voisi tehdä kuin nousta, kun ensin urheilen raskaudesta huolimatta ankarasti koko kesän ja sitten loppuraskauden liitoskivut äkkiä estävät minua urheilemasta lisää... ja kun nälkä on valtava, koko ajan.

Minusta neuvolassa voisi jo jättää naiset rauhaan ja antaa kilojen olla tässä vaiheessa raskautta (laskettuun aikaan pari viikkoa). En minä niille kuitenkaan ennen synnytystä enää mitään voi.

Tänään pitäisi kai jaksaa vaappua kaksosten koululle vanhempainiltaan. Ei tahdo lähteä niin pitkälle näillä lonkilla!