Pohjois-Ameriikan mantereella on pohdiskeltu, mistä johtuu, että tietyt etniset ryhmät pärjäävät paremmin kuin monet muut. Pärjääminen on tässä yhteydessä aika laaja käsite, joka kattaa niin kouluarvosanat kuin taloudellisen omavaraisuuden itse ansaituilla rahoilla. Vaikuttaa siltä, että tällaisia tilastollisesti silmiinpistävän hyvin suoriutuvia ryhmiä ovat ainakin juutalaiset ja mormonit, sekä kiinalais-, intialais-, nigerialais-, iranilais-, kuubalais- ja libanonilaistaustaiset siirtolaiset.

Mainitut ryhmät perustavat muita useammin menestyviä yrityksiä, ja ne ylittävät esim. opiskelijoitten vertailuissa mantereen valkoisen enemmistön. Mikä mielenkiintoisinta, maahanmuuttajien lasten kohdalla tämä pätee yhtä hyvin niihin, joitten vanhemmat ovat köyhiä duunarisiirtolaisia, kuin niihinkin, joiden vanhemmilla on korkea koulutus. Kuitenkin kolmas sukupolvi, maahanmuuttajavanhempien älykkölasten lapset, "vajoavat" jo valtaväestön tasolle tuloksissa.

Näin opettavat ainakin amerikkalaiskirjailijat Jed Rubenfeld ja Amy Chua, joitten uusi teos The Triple Package ihastuttaa, vihastuttaa ja vähintäänkin kuohuttaa lukijoitaan. Kaksikolla on teoria: muita paremmin menestyviä etnisiä ryhmiä yhdistää kolme ominaisuutta, joita kannattaa tutkia ja matkia, koska kyseessä eivät ole geneettiset ominaisuudet vaan asenteet ja toimintamallit, jotka mikä tahansa perhe voisi kuulemma omaksua: joissain etnisissä yhteisöissä ne ovat niin yleisiä, että tämä näkyy ryhmien pärjäämistilastoissakin.

Kolmoispakkauksesta pitää löytyä:

1. Paremmuudentunto muihin ihmisiin nähden. Syystä tai toisesta ihminen uskoo olevansa kyvyiltään ja lahjoiltaan keskivertoa korkeammalla. Jotkut etniset ryhmät ovat erityisen ylpeitä kansastaan ja sen historiasta ja kulttuurista, jolloin tämä toteutuu jo ihan siitä syystä.

 2. Turvattomuus, koska ympäristö ei tuohon paremmuuteen usko. Vähemmistöjen edustajat kohtaavat aina enemmän tai vähemmän syrjintää. Tämä voi yhdessä sisäisen paremmuudentunnon kanssa sytyttää mielettömän sisäisen palon todistaa, ympäristölle, että on todellakin keskivertoa korkeammalla. Ihminen alkaa saada aikaan.

3. Itsekuri. Tarvitaan kuitenkin itsekuria, jotta ihminen käyttää aikansa hyödyllisten taitojen oppimiseen ja työhön eikä päästä itseään helpommalla tai ajaudu haitallisiin addiktioihin, kuten alkoholismiin. Jos perheessä, suvussa, naapurustossa, uskonnollisessa yhteisössä jne. vallitsee kulttuuri, missä kurinalainen, tuottava ajankäyttö tuo kunniaa, on todennäköisempää, että nuoriso ohjataan käyttämään aikansa tällaisella tavalla. Vastakohtana tälle on sellainen kulttuuri, missä tavoiteltavampaa on leppoisa, sosiaalinen elämä.

Kuka tahansa vanhempi voi kirjailijoiden mukaan, täysin omasta etnisestä taustasta riippumatta, kehittää lapsensa itsetuntoa paremmaksi, yrittää kääntää tämän kohtaamat vastoinkäymiset puhaltamaan hänet minähän-näytän-niille -vaihteelle, sekä patistaa tätä kurinalaiseen, tuottavaan ajankäyttöön, sitä helpommin, mitä pienempi tämä on.

Teorian arvostelijoitten mukaan siinä vedetään mutkat liian suoriksi ja yhtäläisyysmerkit ihme asioitten väliin. Kritiikissä näkyy myös henkilökohtainen loukkaantuminen: länsimaissa yleistä, lapsen itsenäistämiseen ja valinnanvapauteen painottuvaa kasvatusta harjoittavat näkevät teoriassa hyökkäyksen omia arvojaan ja kasvatustapojaan vastaan.

Minulle tuo teoria tarjoaa ainakin kiinnostavaa ajattelemisen aihetta. Vaikken edes oikeastaan kuulu vähemmistöön kuin itse valittuine ajatuksineni, tunnistan itseni ihmiseksi, joka on lapsesta asti kokenut olevansa kyvykäs ja lahjakas, joka on kokenut syrjintää mutta osoittanut vimmaisesti pärjäävänsä silti, luovalla ja itselleen sopivalla tavalla - ja joka harjoittaa tietoisesti itsekuria ja kurinalaista ajankäyttöä.

Vaan kuinka kasvatankaan omia lapsiani? Heidät haluaisin kohtalotovereitteni lailla päästää helpommalla kuin olen itse päässyt. Hyvä itsetunto heillä kyllä eittämättä on, mutta opetan heille, ettei ole mitään väliä, mitä valtavirta heistä ajattelee, kunhan voi itse olla itseensä ja omaan elämäänsä tyytyväinen, enkä vaadi heiltä sellaista kurinalaisuutta kuin itseltäni.

Näin he putoavat pois kolmoispakkauksen maailmasta.

Dharmapati virkkoi kolmoispakkausteoriasta kuultuaan, että saman voi lukea pyhistä kirjoistakin. Jos ihmisellä on pienestä pitäen kaikki hyvin, tai vaihtoehtoisesti, jos asiat ovat ihan pielessä ja itsetunto nollilla, hän yrittää käyttää vapaa-aikansa nautiskeluun eikä elämänsä kohentamiseen; itsetunnon ja itsetunnottomuuden ero näkyy lähinnä siinä, yrittääkö hän kontrolloida muita.

Vastoinkäymiset voikin nähdä Jumalan lähettämänä armona, joka ohjaa meitä ottamaan elämämme ohjat omiin käsiimme. Mutta mistä saadaan muutokseen tarvittava itsetunto, ellei se ole tullut "syntymälahjana"?

Dharmis kertoi saaneensa itse sen siitä, että hän ryhtyi ja kykeni seuraamaan uskonnon sanelemia itsekurisääntöjä. Jumalan omana hän pitää itsestään, Jumalaan uskovana hän uskoo senkin että hänen on mahdollista tulla paremmaksi ihmiseksi.

​Mitä ajatuksia kolmoispakkausteoria teissä muissa herättää?