Pari hengellistä näkökulmaa ystäväni itsemurhaan, joka jatkaa pyörimistä mielessäni:

Ensinnäkin vahvasti se, että teitä Jumalan luokse on kaksi. Toinen on kieltäymyksen polku, jolloin jättäydytään Herran varaan ja luovutaan henkisesti kaikesta muusta. Siis myös perheestä ja parisuhteista. Toinen, useimpien etsijöiden valitsema perhe-elämän ja ihmissuhteiden tie, vaatii sekin kieltäymystä, nimittäin omasta ajasta luopumista läheisten hyvinvoinnin nimissä. Jos nämä yrittää väkisin yhdistää, eikä pysty luopumaan jomman kumman tien suomista iloista, seuraa katastrofi. Kaikkea ei voi saada.

Toinen näkökulma juontuu siitä, miten ystäväni aina ylväänä selitti tuntevansa olonsa autuaaksi ja oivaltaneensa suuria hengellisiä totuuksia. Tänään lukemani katkelma guruni kirjaa muistutti minua ystävävainaani asenteesta: "Krishna rakastaa täriseviä käsiä kun ne ovat ojentuneet Häntä kohti. Hän ei pidä niistä jotka ylpeinä kerskuvat kuinka vahvat käsivarret heillä onkaan. Hän auttaa niitä jotka myöntävät olevansa kauhuissaan vastarinnan edessä, mutta jotka sanovat: "Kun Sinä, Herra, vain olet kanssani, ei ole sellaista vastustajaa jota en voisi kohdata." Katkelma muistutti minua hänen muista kirjoistaan, sekä temppeliluennoista, joissa on varoitettu, että Krishnaa halajavan on valmistauduttava siihen että Krishna vie meiltä sen mistä olemme ylpeitä, jottei mikään olisi meidän ja Krishnan tiellä. Jos nöyryytettyinäkin luotamme vielä Häneen, Hän uskoo, että olemme tosissamme ja hengellisyys siirtyy uudelle tasolle.

Ystäväparkani ei jaksanut odottaa sitä uutta tasoa.

Yhteenveto. Tiellä Krishnan luokse tulee vapaaehtoisesti luopua niin toisenlaisille ihmisille, toisenlaisiin elämäntilanteisiin tarkoitetuista asioista, kuin ylpeydestäänkin. Kun nöyrtyy vapaaehtoisesti, taipuu ihan itse, maailma ja nöyryyttävät muutokset eivät voi painaa poikki.