Vein auton aamulla vuosi- ja samalla 60 000 kilometrin huoltoon, vaikka kilsoja on ajettu vasta 55 000, koska haluan myydä sen mahdollisimman pian. Sittenpähän on yksi iso rahaimuri vähemmän! Kävellessäni kotiin kuuntelin kävellessäni historiaohjelman siitä miten puoli USA:ta kielsi vielä vuonna 1959 osavaltiolaissa valkoisen ja ei-valkoisen väliset avioliitot. Silloin eräs toisessa osavaltiossa avioitumassa käynyt virginialainen nuori pari tuomittiin vankilaan ja asumuseroon, sekä yhteisen lapsen synnyttyä jatkotoimenpiteenä karkotukseen Virginiasta, niin että kylässäkin siellä sai käydä vain erikseen, yhdessä heillä ei ollut oikeutta kulkea ja oleskella Virginiassa. Tällaisen lain tarkoitus oli varjella valkoista rotua.

Rotusorto on jotakin niin hyytävän epäreilua, että siitä kuullessani sydämeni täytyy vimmaisesta voitonriemusta: minun avioliittonipa uhmaankin teitä, inhottavat rasistit!

Söhlöpäivä. Kotiinkävely vei lähes tunnin, ja kotiovella sitten vasta huomasin, että niin, kotiavaimenihan killuu siellä autonavainten avaimenperän jatkeena, en tajunnut ottaa vara-avaintakin mukaan... Istuin sitten päivän parhaan työajan kirjastossa lukemassa summamutikassa hyllystä hyppysiin hypännyttä Lars Levi Laestadiuksen elämäkertaa. Hyvin mielenkiintoista luettavaa! En vielä edes päässyt miehen varsinaiseen uskoontuloon, nelikymppisenäkin hän oli ennemminkin papinvirasta palkkaa nostava tiedemies. Siihen aikaan saamelaiset saivat vielä olla vapaasti saamelaisia, Laestadius oli sellainen puoliksi itsekin... ja kauheaa kyllä, hänen ja hänen veljensä ideoima hyväätarkoittava koulu-uudistus muuttui myöhemmin saamelaismuksuille kohtalokkaaksi, kun ymmärtämättömät tahot tekivät opetussuunnitelmasta niin asenteellisen että saamelaislapset sisäoppilaitoksissa opetettiin väkisin eroon kulttuuristaan.

Tästäkin huolimatta saamelaisia ei ole nähty ali-ihmisinä, joitten kanssa ei voisi esimerkiksi avioitua. Suomalaisuus merkitsee minulle nykyään ennen kaikkea halua kohdella kaikkia tasa-arvoisesti ja suoda jokaiselle lapselle yhtä hyvät mahdollisuudet elämässä. Suomessa ei olekaan koskaan ollut rotujen väliset avioliitot kieltävää lakia.

Olen miettinyt rakastuneena olemista.

Sehän on elämää sydän paljaana vaikka sattuisi, suoraa kosketusta Jumalaan vaikkei Jumalaan uskoisikaan!

Alkuhuuman jälkeen se on valinta. Kun toinen tulee niin tutuksi että omien itsekkäiden kumppaniin kohdistuvien toiveitten ja totuuden välinen ristiriita vääjäämättä ajan kanssa paljastuu. Useimmat ihmiset valitsevat silloin joko irtautumisen rakastuneisuuden kuluttavasta olotilasta, taikka sitten uuden kumppanin haun.

Huomaan kohtaavani vastarintaa, kun sanon ääneen, että juuri tässä kohtaa rakastuminen on valinta. Useimmat niistä, jotka ovat tointuneet rakastumisestaan tässä kohtaa, kirkaisevat vastalauseen. Pyhistä kirjoista ja puolisona olemisen ohjeista olen kuitenkin sommitellut ja osittain yhä sommittelemassa ihan toisenlaista teoriaa rakastumisesta. Teoriat ovat tärkeitä. Ne ovat tarinoita, joita kerromme itsellemme, tarinoita, jotka ohjaavat käytöstämme, koska seuraamme niitä.

Minä seuraan nykyisessä elämässäni tarinaa, jonka mukaan rakastuneena pysyminen on valinta. Voin valita sen, tai voin valita minäni, egoni, oman ajan ja reviirin. Vaihtaa me ensin -vaihteelta minä ensin -vaihteelle.

Teen kuitenkin valinnan olla vaihtamatta vaihdetta, kun aktiivisesti päätän joka päivä olla täysin läsnä miehelleni, suunnata kaikki huolenpitoni tuntosarvet häntä kohti, niin että parhaimmillaan unohdan egoni kokonaan ja vain olen.

Rakastuminen, kompaktimmin ilmaisten Lempi, on minulle kuin valtava valo- ja energiapallo, iso kimpale koko maailmankaikkeutta syleilevää Rakkautta, joka on laskeutunut syliini. Jotakin, joka säteilee taikaa arkeen kun suuntaan sen säntillisesti joka päivä kohti valittuani riippumatta siitä millä tuulella olen. Jos pyrin aktiivisesti pitämään sylistäni poissa kaiken ilkeän ja itsekkään, Lempi mahtuu siihen hyvin opettamaan minua eikä yritä pomppia pois. Toki se pomppisi silti pois ennen pitkää, jos rakastumiseni kohteesta uhkuisi itsekkyyttä tai ilkeyttä, joita Rakkaus niin inhoaa. Onneksi näin ei ole. Niinpä voin avioliitossani turvallisesti antaa Lemmen opettaa minua. Nähdessäni pallon jo laajenneen, kärsivällisyyteni kasvaneen ja keskittyvän rakkauteni ulottuvan yhä laajempaan joukkoon ihmisiä, elän toivossa, että jonakin päivänä se käyttää itsekkäät pyyteeni polttopuunaan ja sulauttaa minut itseensä kokonaan.

Oikeastaan tämä Lempi voisi pitää minulle seuraa, vaikkei minulla olisi miestäkään. Pyhimysten valopallo on kasvanut semmoisiin mittoihin, että he ovat rakastuneet koko maailmankaikkeuteen. Minä pieni, Jumalan palvelijana aloittelija, olen kuitenkin hirmuisen kiitollinen siitä että saan romanttisesta rakkaudesta taikavoimaisen avun, opettajan, jonka kanssa voin rauhassa harjoitella rakastamista, keskittymistä ja itsekkään minuuden unohtamista ilman että sataan muuhun suuntaan sojottavat mielihalut ja intohimot tiputtaisivat minut aina takaisin lähtökuoppiin.

Rakkauden energiapallo muuttuu kuumailmapalloksi. Lempi kuljettaa yli roturajojen ja muiden turhien erottavien viivojen, ja yli ajallisen minäni ääriviivojen. Kun annan Lemmen viedä, minulla on mahdollisuus kohota ylempään ihmisyyteen.