Se on minulle aika tavatonta. Olen monen vuoden ajan nukahtanut helposti ja nukkunut hyvin. Näin ei tosin ollut, ennen kuin rajoitin ilta-aktiviteettejani guruni suosituksesta niin, ettei mikään jännä kirja sun muu virike villitse mieltäni nukkumaanmenoaikaa lähestyttäessä. Jos olen syystä tai toisesta siltikin illalla levoton, varma keino rauhoittua unikuntoon on vedellä rukoushelminauhalla täysi kierros mantraa. Dharmapatin vieressä vasta nukunkin erinomaisen hyvin, mutta aiemmin ei erossa olo hänestä ole sekään häirinnyt uniani.

 

Vaan kuinka kävikään, kun mies lähti isänsä ruumista polttamaan? Jok'ikinen yö olen ollut levoton ja nähnyt painajaisia menetyksistä ja epämiellyttävistä tilanteista, ja noussut aamuisin ilolla ylös, en siksi ettei väsyttäisi vaan siksi että pääsenpähän pois unistani. Viime yönä unessani tämä lapsi kuoli:

 

 

Herättyäni luikin ahdistuksissani lasten väliin nukkumaan tai ehkä pikemminkin miettimään ja rauhoittumaan loppuyöksi. Tämmöiset unet riivaavat minua siitä huolimatta että olen monta iltaa putkeen roikkunut rukoushelminauhassani kuin ainoassa pelastavassa liaanissa suon yllä - ja mantran voimalla vaipunut uneen, josta herätessä mantra on edelleen soinut ihanasti mielessä.

 

Ipanat osaavat unissaankin tunnistaa tuloni, pienet kasvot vääntyvät hymyyn ja parhaimmillaan enemmän kuin neljä raajaa kietoutuu ympärilleni. Siinä puristuksissa kummastelin, mikä muka ihan oikeasti on nyt eri tavalla kuin kaikkina niinä vuosina ennen kuin Dharmapati muutti luoksemme. Miksi en nuku hyvin? Mikä makuusijassani on vikana? Mikä ihmeen tuulikone pöllyttää ajatukseni sellaiseen epäjärjestykseen, ettei mielenrauha pidä yöaikaan?

 

Siinä valvoessa vatvoin itseni rumaan rehellisyyden tilaan. Siitä asti kun Dharmapati lähti - oikeammin jo siitä asti kun hänen isänsä joutui sairaalaan ja mieheni muuttui huolestuneeksi ja poissaolevaksi - olen päivä päivältä yrittänyt kuunnella aina vaan enemmän potkia. Täyttänyt mp3-soitintani hengellisten luentojen ja muutamien lempisarjojeni ohella valtavalla määrällä erilaisia ohjelmia, jopa kaunokirjallisuudella. Uppoutunut tunneiksi niitten maailmaan silloinkin kun olisin voinut olla parempi lähimmäinen.

 

Olen paennut podcastien koukuttavaan maailmaan mieheni poissaoloa, ystävättärieni moninaisia ongelmia sekä läsnäoloa lapsilleni. Vain kotitöitä en ole paennut, päin vastoin olen siivonnut vaikka kuinka koska se sujuu sutjakkaasti kun korvia hivelee kiinnostava radio-ohjelma. ADHD-tuskastumiseni loistaa poissaolollaan kun jokin huippukiinnostava pitää vireystilaa yllä tylsän aktiviteetin aikana. Varsinkin ulkomaalaisista potkista, joita ei moni suomalainen kuuntele, olen lisäksi löytänyt hyviä ideoita omaan työhöni. Joten minulla on periaatteessa monta hyvää syytä julistaa mp3-soitin ja potkat suureksi siunaukseksi.

 

Koska potkahimostani on kuitenkin tullut kyltymätön ja koska huomattavasti suurempi osa kuuntelemastani materiaalista on nykyään ei-hengellistä laatua, hengelliset puheet siellä välissä eivät paljon paina. Mieleni pursuaa ja pulppuilee uutta tietoa, joka on hyvin usein pohjimmiltaan synkkää ja ikävää sellaista, koska eniten tykkään kuunnella historiaa ja kertomuksia maailmamme tilasta ja totuushan on että tarinat historiasta ja maailmamme tilasta eivät yleensä kallistu mittarin positiivista ajattelua kannattavalle puolelle. Mikä pahinta: olen yhä useammin lipsunut päätöksestä, joka on parantanut uneni laatua öisin monen vuoden ajan. Olen kuunnellut potkia jopa ennen nukkumaanmenoa, aivan, kuin se muka ei olisi mieltä kiihdyttävän aineiston lukemista.

 

Yleensä mantra on luuta, joka siivoaa mielen ja takaa rauhaisan unen. Nyt siivottavaa taitaa olla liikaa.

 

Siis tunnustan. Potkat ovat potkineet mieleni levottomuuteen, joka sitä riepottaa varsinkin öiseen aikaan. Himoni kuulla aina vain lisää potkia on tehnyt minusta äreän ja aiempaa epäsosiaalisemman. Tästä havainnosta itselleni vihaisena päätin yöllä, etten tänään koske mp3-soittimeeni laisinkaan. Sen sijaan laadin itselleni säännöt, joita jatkossa tiukasti noudatan.