"Kun mies on ensiluokkainen, ja vaimo säädyllinen ja luotettava, on heidän kotinsa taivas."

Jostain syystä tämä Swami Prabhupadan lause saa yleensä naimisissa olevat hindut purskahtamaan nauruun. Ne, jotka eivät ole naimisissa, huokaavat sen sijaan haaveksivasti.

Naurajat eivät naura niinkään siksi, että lausetta pidettäisiin epäuskottavana, vaan siksi, että jokainen tuntee pistoksen omassatunnossaan ja tiedostaa, ettei ole ensiluokkainen. Entä mitä kaikkea tarkoitetaankaan säädyllisyydellä ja luotettavuudella?

Olen itse miettinyt viime aikoina paljon omakohtaisesti luotettavuutta ja rehellisyyttä. Sitä, että vaikka olisin mielestäni ulospäin, toisille, rehellinen, olenko varmasti aina rehellinen itselleni? Selitänkö asioita itselleni parhain päin, uskonko olevani parempi / estyneempi kuin oikeasti olen, kuvittelenko ongelmiani ja sisäisiä solmujani piiloon, vai kuvittelenko itselleni ongelmia?

Missä asioissa te lukijat olette saaneet itsenne kiinni tuollaisesta?

Erityisesti näitä mietteitä käynnistävät mielessäni Karman salaisuuksia -meditaatiopolun virkkeet "En valehtele. Välttämällä valkoisia valheita pidän esteet poissa hengelliseltä tieltäni." Funtsiessani, miksi tuntuu, ettei meditaatio ole pitkään aikaan syventynyt siitäkään huolimatta että mielestäni vältän valehtelemista, ajaudun kysymään itseltäni, onko minäkäsitykseni rehellinen. Ja piiloutuessani raskauteni taakse selittämään, etten voi meditoida enempää tai odottaa nyt tässä elämäntilanteessa liikoja hengenelämältäni, joudun miettimään myös, halusinko lisääntyä paetakseni hengellistä edistymistä. Hidastaakseni pelottavaa muutosta kohti sitä, mihin en ole tottunut, sitä, mikä ei ole totutun helppoa.