Kaveri kysyi, mitkä kolme telkkarisarjaa ovat vaikuttaneet minuun eniten. Kysymys tuntui aluksi jotenkin asiaankuulumattomalta, koska lakkasin katsomasta telkkaria pian lasteni synnyttyä... en mitenkään ehdottomasti, omistan kyllä telkkarin ja muut kuin minä pitävät sitä auki niin että minäkin saatan välillä vilkuilla, mitä he sieltä katsovat, mutta käytännössä jos jotain (lue: dokumentin) haluan sieltä varta vasten katsoa itse, katson myöhemmin Areenasta. Leffat ja sarjat katsomme nekin muita reittejä.

Aloin kuitenkin muistella, että onhan noita minuun vaikuttaneita sarjoja roppakaupalla. Ja onkin oikeastaan aika hyvä kysymys, voiko telkkarisarjalla olla järisyttävä vaikutus persoonaan. Niin moni kokee, että näin on ollut, ja kun olen itse itselleni rehellinen, huomaan, että voisin antaa monellekin sarjalle tällaisen tunnustuksen. Mitenkäs te lukijat?

Lapsuudestani muistan, että 80-luvun alkupuolella tai puolivälissä telkkarista tullut piirrossarja Liisa Ihmemaassa oli toteutettu aivan erityisen mielikuvituksellisesti ja oli todellinen inspiraatiobuusti minullekin leikkeihini ja kirjallisiin tuotoksiini. On ollut tosi mälsää saada selville ettei tästä sarjasta ole olemassa DVD-versiota millään osaamallamme kielellä, enkä siksi ole voinut suoda lapsilleni samaa elämystä.

Kaukokaipuuseeni vastasi - tai sen herätti - puolestaan tämä sittemmin moneen kertaan uusittu piirrossarja:

Kun se esitettiin ekaa kertaa, sitä ei vielä ollut dubattu suomeksi. Osasinkin laulaa ulkoa sen espanjankielisen tunnarin. Passepartout eli "Paspartuu" oli espanjankielisessä versiossa nimeltään Trigodon.

Samoihin aikoihin koin myös scifi-herätyksen katsellessani lastensarjaa Crash. Muistan lopun elämääni miten Lari Luihu oli saanut haltuunsa superaihetta, ja lapsisankarin piti estää häntä tuhoamasta sillä maailma. Hänen huoneeseensa ilmestyi mitä eriskummallisimpia tyyppejä sekä söpöjä vaaleanpunaisia jättiötököitä. Olin itse vielä niin pieni, että päähenkilö Birger, poika, jonka huone lenteli avaruudessa, oli mielestäni hirmuisen iso ja taitava teini. Myöhemmin tarkasteltuna selviää että hän oli vasta 10. Sarjan alkuperäinen nimi on Truslen fra det sorte hul ja jokunen suttuinen kuva löytyy netistä tuolla tittelillä...

Vähän isompana lapsena jännäsin sarjaa Paluu Eedeniin. Opin sarjasta myös, että miesten ja naisten kahdenkeskisillä nakupelleilytuokioilla ja raskaaksi tulemisella on vissi yhteys.

Teini-ikään päästyäni suursuosikikseni nousi edellisen kanssa aika samaa sarjaa edustanut sarja Melrose Place. Kummassakinhan juonitellaan, petetään ja murhataan niin ettei pahemmasta väliä. Olin lisäksi lätkässä (lukuisten muitten fiktiivisten hahmojen ohella) Melrose Placen yritteliääseen Jakeen, jolle kävi aina naisasioissa huonosti.

Onneksi yksi jakso jäi välistä eräänä lukiovuosistani. Koettuani raastavia vieroitusoireita koin pienen valaistumisen tajutessani, miten paljon paremmin itse asiassa voinkaan kun viikottainen ilkeys- ja rikosannos ei villinnytkään mieltäni. Seuraavasta viikosta eteenpäin lakkasin katsomasta Melrose Placea - ja kaikkia muitakin vastaavia alhaista ihmiskuvaa levittäviä aikasyöppöjä. Sarjan nuorille syytämät moraaliohjeet, siis hyvistenkin touhut, ovat sitä luokkaa etten niitä halua omille lapsilleni levittää.

Vielä yhden vaikuttavan toosasarjan teinivuosiltani tahdon mainita: Riikinkukon aikaan, alunperin The Peacock Spring. Sitäpä vasta tähdittikin mies ulkoisesti minun makuuni, nimittäin Naveen Andrews, jonka roolihahmo Ravi tosin paljastui sarjan kuluessa selkärangattomaksi lurjukseksi. Hyviä kuvia ei sarjavanhuksesta taaskaan löytynyt, mutta sarjan nähneet tunnistavat tästä varmasti:

Pystyin samaistumaan raivostuttavan sydäntäsärkevästi sarjan vitivalkoiseen teinityttö Unaan, joka muutti britti-isänsä töitten takia Intiaan, havaitsi tekopyhyyttä, järkyttyi rasismista ja rakastui lopulta puutarhassa työskennelleeseen intialaiseen runoilijapoikaan. Mikään ei kuitenkaan mennyt putkeen, kun nuori pari karkasi Unan tultua raskaaksi...

No, Ravi ei ollutkaan mikään kunnon hindu, vaan yritti lopulta käyttää uskonnollisia perinteitä raukkamaisesti tekosyynä jonka varjolla livahtaa vaikeaksi käyneestä tilanteesta.

Kaikesta huolimatta Riikinkukon ajan nähtyäni eivät valkoiset mieshahmot minuun enää kolahtaneet nuoren tytön ihastusrintamalla. Tummat ja etenkin intialaiset alkoivat jyrätä.

Kun näitä telkkarin äärellä notkuttuja elämyksiäni muistelen, en enää osaa sanoa, ovatko nämä sarjat muokanneet persoonaani - vai onko sittenkin niin päin että persoonani oli jo valmiina mutta nämä sarjat auttoivat minua löytämään sen. Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Kumpi teistä muista, omalla kohdallanne, omia sarjasuosikkejanne muistellessanne, tuntuu todennäköisemmalta vaihtoehdolta?

Entä herättääkö mikään mainitsemistani sarjoista teissä muistoja? :-)