"Mä nään kymmeniä ihmisiä samassa tunnelissa ja mä oon ainoo suomalainen!" päivitteli viisikymppinen suomalainen mies niin kovalla äänellä että juna-asemamme alikulkutunneli kaikui.

"Yes, and you are the only drunken one", minä hymähdin spontaanisti.

Sitten tajusin, että aviomies, jonka vieressä kävelin, oli läsnäolollaan näköjään muuttanut minutkin ei-suomalaiseksi. Ulkomaalaiseksi. Ainakin kännimölisijän arvatenkin persuissa silmissä.

Mutta kieltämättä, ihan ilman mitään arvolatauksia, samaan junaan tuli ja siellä oli silmiini osuneella pikalaskennalla yhdeksän lasta vanhempineen - eikä yksikään heistä puhunut äidinkielenään Suomea. Vasta kun täältä kaupungin pohjoislaidalta päästiin neljä asemaa lähemmäs keskustaa, kyytiin tulivat ensimmäiset suomenkieliset ipanat.

Lastenvaunut ja yksi pyörätuoli täyttivät, taas kerran, näin käy melkein aina ja usein on vielä polkupyöriäkin välissä, lähijunamme pyörällisille ajokeille sopivan vaunun niin täydelleen että tuskastuin tajutessani tämän ongelman koskevan noin 10 viikon päästä minuakin. Haluaisin kysyä Helsingin Kaupungin Liikenteeltä HSL:ltä, eikö olisi kaikkien etu jos myös kantoliinailevat vanhemmat saisivat ilmaiset kyydit, nythän sellaisen saadakseen on aina pakko ottaa vaunut / rattaat mukaan, vaikkei tarvitsisikaan, ja ruuhka on sen mukainen.

Perillä isoäitini 85-vuotispäivillä tätini selitti minulle, että noissa ilmaislipuissa ei oikeastaan ole kyse niinkään HSL:n hyväntahtoisuudesta pikkulapsiperheitä kohtaan, vaan turvallisuudesta ja käytännöllisyydestä. Siitä syntyy liikaa häslinkiä, hitautta ja vaaratilanteitakin, jos pitäisi yhtä aikaa saada vaunut tai rattaat kulkuneuvoon, olla vastuussa pienestä lapsesta ja käydä vielä maksamassa kyytikin ennen kuin päästään eteenpäin.

Oli mukavat juhlat, ja teimme niitten keskellä kävelylenkinkin, veimme isoäidin merenrantaan ja uimme. Dharmis ei tosin kuin kahlannut, vaikeroinut meriveden kylmyyttä ja palannut häntä koipien välissä takaisin ;-) No, uihan hän toissapäivänä Kuusijärvessä ja aikoo kuulemma tänäänkin, minä en ehdi kun on töitä ja talotoimikunnan kokous... Ipanat poistuivat isoäitini luota vanhempieni kanssa, he viettävät heidän kanssaan lomapäiviä maalla, eivät tosin Tuusulaa kauempana kotoamme.

Paluumatkalla tulin taas perin surulliseksi kuullessani junassa äänekkäitten nuorten aikuisten puheita ja niistä kaikuvia elämäntapoja. Elämän sisältö on hengailla kaupungilla ja valvoa myöhään, iskeä vastakkaisen sukupuolen edustajia vaikka olisivat varattujakin noin niin kuin näyttämisen halusta, haukkua muita selän takana ja tietenkin juoda. Enpä tosin ollut yhtään sen iloisempi kun aiemmin tällä viikolla viereeni junassa tuli kuurojen nuorten seurue. Pojat viittoivat, tyttö katkaisi hiljaisuuden usein naurahtamalla, ja alkoholi virtasi maailmanvalloittajien elkein. Heille ei kukaan kieltämättä voinut tulla sanomaan että viinat pois kun eivät olisi kuulleet.