Kumpare eilen Shantin ikuistamana, kun raskausviikkoja oli koossa 24+5.

 

To 29.5. rv 24+1

Minun syntymäpäiväni taitaa sittenkin olla jo tänään! Dharmapatin intialaiset ystävät muuttivat pois Suomesta ja vaikka he jo viime viikolla lahjoittivat meille mm. maustevarastonsa sun muuta mukavaa, tänään, viimeisenä Suomen iltanaan, he kutsuivat meidät vielä käymään... Ja meille ojennettiin reppu täynnä intialaisia vaatekertoja :-D Aivan ihania, juuri sellaisia, joita itsekin hamstraisin, jos olisin varoissani! (Joskaan niitä ei Suomesta edes saa, paitsi netistä tilaamalla.) Paitsi että laatu on paljon parempi kuin niissä mitä olen itse ostellut. Nämä eivät ole olleet halpoja, ja luultavasti räätäli on tehnyt ne mittatilaustyönä. Mikä mäihä että istuvat näin hyvin ylleni!

Omistamme nyt sitten kaiken kaikkiaan viisi uutta aikuisten ja neljä lasten salwar kameez / churidaar -asukokonaisuutta, niitä on käytetty varmaan vain kerran tai kaksi, plus minä sain uuden sarin, cholin ja alushameen, ja ne taas näyttävät tyystin korkkaamattomilta. Mikä parasta, kolmet housuista mahtuivat minulle, ylettyivät kiinni masun yläpuolelta! Ja! Pakatessani pois matkalaukkuun kaikki raskauden johdosta nyt liian pienet vaatteeni tulin vielä kerran kokeilleeksi vanhoja salwareitani ja huomasin, että masuni malli on muuttunut. Nyt ne pysyvätkin kiinni kun vielä vähän aikaa sitten narut valuivat aina masun alle! En siis joutunutkaan pakkaamaan intialaisia vaatteitani pois, ongelma olikin väliaikainen! :-D Matkalaukkuun päätyi vain roppakaupalla länsimaalaisia vaatteita.

Sanoin miehelleni, että en tarvitse tämän enempää synttärilahjoja vaan otan tämän kaiken ihanan vastaan hänen synttärilahjanaan minulle. Enhän minä noita ihmisiä tunne, vaan hän, sillä perheen äiti oli samalla suomen kielen kurssilla Dharmiksen kanssa, joten ilman Dharmista en mitenkään olisi voinut moista riemuylläriä saada :-D

Haikeampaa kiitollisuutta tunnen siitä, etten minä joudu elämään sellaista elämää kuin tämän päivän hyvin koulutetut intialaiset. Lentelevät maasta toiseen pomojensa käskyjen mukaan pystymättä juurtumaan minnekään. Tämäkin perhe sinkaistaan lyhyen kotimaan loman jälkeen Sveitsiin. Suomeen kotiutuneet lapset itkivät eikä itku ollut kaukana isältäkään. Ja taas pitää perheen äidin opetella uusi kieli, saksa. Juuri kun hän ehti oppia suomea!

Minä saan asua ja kasvattaa tyttäreni synnyinmaassani, missä naisia ei painosteta aborttiin jos vauva on tyttö, varsinkin jos tyttäriä on jo ennestään, ja neitoja ei ahdistella avoimesti kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa, eikä lapsia kidnapata ja myydä bordelleihin niin kuin Intiassa. Saan elättää itseni kirjoittamalla äidinkieltäni.

Pe 30.5. rv 24+2

Näitä nälkäkohtauksia! Vaikka olisin syönyt hyvin vain tuntia, paria aikaisemmin, yhä useammin käy niin että yhtäkkiä ihan mieletön nälkä vyöryy ylitseni, aivan kuin en olisi haukannut mitään koko päivänä. Vaan ymmärtäähän sen, Lootuksen pitäisi tämänkin viikon aikana lisätä painoaan 500 grammasta 650 grammaan. Siis noin 30 % painonnousu. Hurjaa!

Eilen pyöräilin sateessa hakemaan laina-auton avaimen lapsuudenystäväni isoveljeltä, koska auton lainaaja ja omistaja, sisarusten äiti, ei ollut kotona. Oli mukava reilu puolituntinen, sain teetä ja kävimme kiinnostavan keskustelun lasten monikielisyydestä, tuon perheen kotikielet kun ovat ruotsi ja suomi. Jännää: perheen äiti kertoi, että lasten ruotsinkielisessä päiväkodissa on paljon lapsia, jotka eivät osaa suomea laisinkaan, koska toinen vanhempi on maahanmuuttaja ja toinen suomenruotsalainen. Enpä ollut tullut ajatelleeksi että näin voi olla tämän päivän Helsingissäkin.

La 31.5. rv 24+3

Vaarallista elämää - olin niin nukahtaa rattiin ajellessani Länsi-Uudeltamaalta töistä laina-autolla takaisin Helsinkiin. Dharmis oli laittanut pöydän koreaksi. Ahmimisen ja päikkärien jälkeen kävimme Tikkurilassa ostamassa toiselle kaksoselle polkupyörän käytettynä. Myyjä oli kotoisin Pohjois-Afrikasta ja Dharmapati puhui hänen kanssaan tyytyväisenä ranskaa. Myyjän äidin puolelta supisuomalainen tytär, jonka pyörä myytiin, ymmärsi kaiken mitä ranskaksi puhuttiin, vaikkei ole käynyt mitään ranskankielistä koulua tai päiväkotia, ja isä kertoi tytön osaavan arabiaakin. Pelkkä puhelias isä kontakteineen on riittänyt kielitaidon luomiseen! Eli pääsin jälleen käymään kiinnostavan keskustelun lasten monikielisyydestä!

Loppuilta onkin mennyt tietokoneella töitä purkaessa, haastateltavia seuraavan viikon työhön kalastellessa ja vähän muutakin puuhatessa. Työteho on ollut huono, kirjoitettavaa jää huomisellekin. Huomenna pitäisi lisäksi ehtiä ajaa tuolla laina-autolla vielä Klaukkalaakin, koska sielläkin on myynnissä polkupyörä kaivattua kokoa. Ja vielä puolet halvemmalla kuin tuo ihana kirkuvanpinkki Tikkurilasta löytynyt yksilö, sillä huomisen pyörän satulan päällinen on rikki. Satulan vaihtaminen ei kuitenkaan ole Dharmapatille temppu eikä mitään joten tartumme mielellämme tähän tilaisuuteen, kunhan fillari vaan muuten on kunnossa. Päätin hoitaa lasten pyöräostokset alta pois nyt heti, kun kerran on auto alla, ja ajamme niin paljon että tuntisin olevani huono äiti jos en jo vapauttaisi kaksosia liian pienten polkupyörien kirouksesta. Neljännelle luokallekin kun ylenivät tänään, kuulin :-)

Su 1.6. rv 24+4

Olipas painajainen! Olin ultrassa ja masusta löytyi neljä vauvaa, jokainen kaksi kuukautta edellistä pienempi, ja tämä johtui siitä ettemme Dharmiksen kanssa ole malttaneet olla kajoamatta toisiimme vaikka olen raskaana. Vauvat kuulemma syntyisivät sitten kahden kuukauden välein... Olin ihan ahdistunut että miten tästä selviän ja miksi minun on oltava tämmöinen luonnonoikku ennen kuin tajusin että tämän täytyy olla unta ja heräsin  Puoli kuudelta. Harmi että uudelleen nukahtaminen näitten harvinaisen eläväisten unien (jotka nekin ovat yleinen raskausoire) jälkeen on niin vaikeaa!

Uni lienee heijastumaa hengellisestä luennosta, jonka ehdin käydä kuulemassa perjantai-iltana miehen pamautellessa tuttuun tapaan squash-palloa Merihaassa. Opettajatar nimeltä Narayani teki heti kättelyssä puheillaan selväksi kuuluvansa niihin hindusaarnaajiin, jotka ylistävät selibaattia avioliitossakin, erityisesti kun vaimo on jo saatettu raskaaksi, ja kannattavat tiukan linjan itsekuria ylipäätään (eivät esim. hyväksy kofeiinijuomia). Lisäksi hän varoitti paikalla olleita sinkkuja monikulttuurisista avioliitoista, koska parhaiten toimii se liitto jonka osapuolten menneisyys ( = kasvuympäristö), nykyisyys ( = elämäntavat) sekä tulevaisuus ( = odotukset) ovat samanlaiset ja tämän kaiken toteutuminen on hänestä epätodennäköistä monikulttuurisissa avioliitoissa!

Onneksi tuon maailmaa kiertävän naispuhujan "tänä iltana vain naisille, miehiltä pääsy kielletty" -luento oli kuitenkin pääasiassa kysymys-vastaus -muotoinen. Mieleni teki huomauttaa, että ainakin minun kohdallani aviomies toisesta maasta onkin kanssani paljon enemmän & tähdellisimmiltä osiltaan samis kuin ex-aviomieheni samasta maasta, mutta nielaisin kiusauksen ja käänsinkin puheenaiheen raskauteen ja lapsiin. Narayanilla olikin sillä saralla paljon annettavaa ja ehdotuksia maltinsäilyttämisvinkeiksi kun muu perhe kiukuttelee. "Jos äiti lähtee mukaan lapsen raivariin, äiti on mennyttä", vanha rouva totesi.

Erityisesti mieleeni jäi hänen pyhiin kirjoihin pohjaava näkemyksensä siitä, miksi nämä lapset, nämä jo edellisessä elämässään Jumalasta kiinnostuneet ja siksi meille uskovaisille syntyvät lapset, ylipäätään syntyvät uudelleen. Siksi, että heillä on haluja. He haluavat yhtä aikaa nautiskella monin tavoin ja kuitenkin rakastaa Jumalaa ja antaa aikaansa hengellisyydelle. Sen vuoksi lapsemme saattavat (isompina) mennä koko yöksi diskoon ja marssia sieltä suoraan temppelin aamujumalanpalvelukseen! Kaava pätee kyllä täysin minun lapsiini, vaikkeivät he vielä diskoiässä olekaan, itse asiassa ihan tällä viikolla Dharmis otti puheeksi heidän loputtoman nautiskelunhalunsa, joten Narayanin luento antoi minulle vastauksia ja eväitä keskustelun jatkamiseen :-D Ristiriita on täysin luonnollinen ja meidän on se hyväksyttävä, rautalangasta vielä kerran vääntäen siksi, että tähän pisteeseen he jäivät edellisessä elämässään. Juuri siksi tietynlaisista sieluista tulee meidän lapsiamme. 

He ovat kuitenkin luultavasti paljon edistyneempiä hengellisesti kuin me itse, ja kun he antavat meille kritiikkiä hengenasioissa, meidän tulee heitä nöyrinä kuunnella.

Ma 2.6. rv 24+5

;-) Ihmeellisiä tyttäriä minulla:

"Pyöräilläänkö tytöt aamulla temppeliin aamuhartauteen?"

"JOOOOO! Sittenhän meijän pitää herätä vielä aikasemmin ku kouluun! JEEEEEE!"

Pelkästä uusien pyörien kokeilemisinnosta ei ollut kyse, sillä fillarit korkattiin komeasti jo eilen. Heräsimme todellakin tänään kaksosten ensimmäisenä kesäloma-arkipäivänä ennen kouluherätysaikaa ja suunnistimme temppeliin, jossa alkaa joka aamu seitsemän paikkeilla kaikille avoin pikku jumalanpalvelus, minkä jälkeen osallistuneille tarjotaan aamupalaa. Me tosin tankkasimme kunnon aamupuurot varmuuden vuoksi jo ennen lähtöä.

Ja hyvä niin, sillä normaalikaavasta poiketen tämänkertainen aamuhartaus kestikin sitten kaksi tuntia - jo perjantaina kuulemani saarnanaisen, Narayanin, takia. Hänkin oli paikalla ja piti niin pitkän englanninkielisen aamuluennon (aiheena se miten aito krishnalainen on kiinnostunut toistenkin auttamisesta eikä vain omasta pelastumisestaan) että tytöt vallan pitkästyivät ja lähtivät ulos leikkimään. Aamuhartauden musiikkiosioon kaksoset kyllä ottivat innolla osaa.

Ehkäpä lähdemme tällä tavalla varhain liikenteeseen joku toinenkin aamu, kun aikataulu temppelissä on normaali eli aamuhartaus sisältää vain hyvin lyhyen puheosuuden, jossa luetaan ääneen muutama lause jostain pyhästä kirjasta ja keskustellaan niistä niihin perehtyneen henkilön johdolla. Sellainen normaali aamuhartaus kestää puoli tuntia. No, aamupalan sijaan kaikki Narayania kuulemaan tulleet saivatkin sitten herkullisen varhaisen lounaan :-) Se masussa olikin mukava jatkaa matkaa junalla Helsingin keskustaan, pyörät asemalle parkkiin vaan.

Kävimme valittamassa Instrumentariumiin siitä, että Shantin silmälasit ovat niin naarmuilla ettei niistä näy läpi, eikä se kyllä voi johtua Shantista itsestään, ihan normaalisti hän on rillejään käyttänyt. Tästä todisteena hänen toiset "kahdet yhden hinnalla" -rillinsä, joita hän on käyttänyt yhtä paljon, ovat ihan moitteettomassa kunnossa, samoin neljät aikaisemmat silmälasit, jotka olivat vielä paljon kovemmassa käytössä ja rasituksessa, olihan niitten aikaan silmälaseja tytöllä vain yhdet, minkä lisäksi hän oli pienempi ja kolhi siksi niitä enemmän. Instrussa meille yritettiin ensin kaupata 30 % alennuksella uusia linssejä, mikä sai savun nousemaan päästäni, kunnes optikko poistui takahuoneeseen puhumaan myymäläpäällikön kanssa. Eläköön Krishna. Myymäläpäällikkö päätti että Instru maksaa uudet linssit laseihin, hänestäkin vika oli siis tuotteessa eikä lapsessa! 

Yritimme ehtiä vielä vaihtoajalla takaisin Malmille, mutta ei, piti pulittaa uusien matkalippujen hinta lapsille. Sen verran kauan palvelua piti Instrussa jonotella. Kun ei ole koulua, ei saa enää matkustaakaan ilmaiseksi arkisin kuudesta kuuteen vai miten se meni. Mutta joka tapauksessa hyödyllinen pyrähdys keskustaan! Kävimme vielä kirjastossa ja kaupassa ennen kuin ajoimme uhkaavien sadepilvien alla kotiin. Palataanpa vielä raskauteen, pissalla minun piti käydä neljästi reissun aikana ja öisinkin herään yleensä kahdesti vessaan...

Lootuksella ei ole vielä silmäripsiä, mutta seuraavan viikon sisällä nekin kasvavat paikoilleen. Ja vauvamme painon pitäisi jälleen kasvaa prosentiaalisesti pyörryttävää vauhtia, 650 grammasta 800 grammaan viikossa! (Kaksosia nauratti kun laskeskelisimme, mitä moinen kasvuvauhti tarkoittaisi meidän painoillamme.) Pituutta vauvalla on noin 30 senttiä. Neuvolan antama raskautta viikko viikolta skannaava kirja tietää myös selittää, miksi tunnen olevani jumppasali:

"Nyt voit tuntea sikiön liikkuvan ja potkivan joka päivä. Niin pitääkin olla, sillä se on varmin merkki siitä, että kaikki on hyvin! Sikiön lihakset vahvistuvat, ja koska kohdussa on yhä hyvää tilaa liikkua, sikiö käyttää sen hyödykseen. Se istuu ylösalaisin jalat ristissä, heittäytyy taaksepäin, polkee jaloillaan, tekee kuperkeikkoja ja konttausliikkeitä..."

Ti 3.6. rv 24+6

"Äiti, mä haluun huomennaki aamulla mennä temppeliin!" hihkuu toinen tytär illalla.

"Eikä. Mä haluun nukkua myöhään", ilmoittaa toinen.

"Niin mäkin", haluaisi äiti vastata, mutta tottahan tuollaista hurskasta temppeli-intoa on tuettava, joten vastaankin: "Mennään vaan, kulta, Shanti voi nukkua myöhään sillä välin kun me ollaan siellä."

Näin tänään sitten toimittiinkin ja Anandi oli käsinkosketeltavan onnellinen kahdenkeskisestä ajasta kanssani. Dharmapati hoiti Shantin aamutoimet ennen kouluun lähtöään, miehen lomahan alkaa vasta kahden viikon päästä. Palasimme kotiin yhdeksäksi kaupan kautta. Ostettiin tykötarpeita aleksanterinleivosten leipomista varten, ajattelin nautiskella niistä huomenna syntymäpäiväni kunniaksi, ja Anandi puhui minut ympäri ostamaan kahdenlaista jätskiäkin. Ja tänään pitäisi ehtiä niin paljon kaikenlaista, mm. töitä ja pyykkitupaa, että sorruin ostamaan ruoaksi valmisruokaa, soijapullia ja jotain ihme uunissa paistettavia perunoita jotka eivät ole ranskiksia. Loppulasku kipusikin sitten yli neljänkympin ja jouduin maksamaan luottokortilla, mutta voi ihanuutta, se pitkään viipynyt toinen iso rahaerä toiselta pitkään viivytelleeltä asiakkaaltani oli perillä. Siirsin heti rahaa firman tililtä palkkana omalleni ja lyhensin sitten luottokorttilaskua :-)

Eilen oli taas sosiaalinen ilta, myimme lasten vanhat polkupyörät 15 € kappale. Ne menivät tyttöjen tanssikoulukaverille, ja tuo kaveri siskoineen jäi meille leikkimään äänekkäitä riehuleikkejä samalla kun me juttelimme heidän isänsä kanssa. Isä päätti ex tempore ostaa kummatkin pyörät, vaikka aluksi oli tarkoitus viedä vain yksi. Toinen menee mökille mökkipyöräksi samalle tytölle :-) Illan päätteeksi pelasimme vielä Alphabetia, siis Scrabblea suomeksi. Dharmapati voitti! Voitti vaikka minä olin mukana ja vaikka ipanat pelasivat joukkueena. Loppulukemat olivat kyllä aika tasaiset, Dharmis 153 pojoa, minä 151 ja ipanajoukkue 148. Ja minä olin saanut 18 miinuspistettä vierasperäisistä kirjaimista, joista en päässyt eroon kun en saanut pelin loppupuolella juurikaan vokaaleita. Mutta selitykset sikseen, kyllä täytyy sanoa että Dharmapatilla on loistava kielipää!

Työntekeminen lasten ollessa kotona on kyllä taas sellaista tervanjuontia että pakokauhu uhkaa iskeä, tahtoisin nimittäin paeta lapsiani minne tahansa missä minulle ei joku, useammin Shanti, halua välttämättä kertoa minuutin välein jotain. Tai sitten ihan muuten vaan kuulen heidän äänensä. Kun samaan aikaan pitäisi keskittyä artikkelin kirjoittamiseen, kehoni menee jännittyneeseen varuillaanolotilaan, jossa säpsähtelen tai kiristän lihaksiani pienestäkin rasahduksesta. Se, että lapset lukivat äsken pitkään romaaneita, ei paljon auttanut, koska he tuntevat tarvetta kommentoida tai lukea ääneen kirjojensa parhaita paloja ja lisäksi he kysyvät vähän väliä minulta, mitä jokin uusi sana tarkoittaa. Onhan nuo äitienpäivälahjakuulokkeet sentään, mutta eiväthän ne lapselta puheliaisuutta ja äidille sanomisen tarvetta poista, hidastavat vain hänen kuulemistaan. Ystävälliset pyynnöt, että Shanti nyt antaisi minun keskittyä, tuntuvat kaikuvan puolikuuroille korville; hän rientää puhumaan minulle koko ajan silti, aloittaa vaan puheenvuoronsa "mä sanon nyt vaan tän" tai "hei yks tärkee juttu vaan". Niinpä nakuttelen tänne blogiin kuulumisia, niitä saan kirjoitettua metelissäkin, työjuttuja en!

Kyseessä saattaa olla ihan tervekin psykologinen suojamuuri, lasten läsnäolo on toiminut minulla hyvin yritystoiminnan ja muun elämän välisenä vedenjakajana niin etten "tuo töitä kotiin" vaikka työpisteeni kotona onkin silloin milloin työ ei vie minua tapaamisiin. Kääntöpuoli on, että kun ipanat ovat kotona, on aina tuskaisen vaikeaa saada töitäkin tehdyksi.

Ei kai auta muu kuin karata johonkin kirjastoon, kunhan päivän pyykkituparumba on ohi kahden maissa :-( Se vaan tuntuu niin kovin myöhäiseltä kellonlyömältä. Nyt kyllä kaivattaisiin niitä pihakavereita, joitten kanssa voisivat kirmata tekemässä kaikkea kivaa koko kesän... Vaikkapa käydä uimassa valvotuissa olosuhteissa. Edellinen kotimme oli kivenheiton päässä Kumpulan maauimalasta.

Älkää ehdottako kesäleirejä, kahden ipanan leirille lähettämiseen ei ole varaa. Keksisin kyllä vaikka mitä kivaa tekemistä heidän kanssaan kun ei vain olisi noita töitä hoidettavana! Ja ensi viikollahan en lapsiani näekään kun pääsevät ulkomaan matkalle isänsä kanssa.