Olen tullut siihen tulokseen, ettei raskaana olevien naisten pitäisi lukea mieltä kuohuttavia romaaneita. Sellainen hengenravinto pitäisi kieltää meiltä niin kuin monet ruumiin ravinteetkin on kielletty!

Kun aloin joitakin kuukausia sitten kuunnella suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin lukeutuvaa äänikirjaa Huojuva talo, jota en ole koskaan lukenut, olin aluksi aivan innoissani. Alku oli niin mielenkiintoinen arjen kuvaus jostain sadan vuoden takaa, eikä siinä kuvattu perhetragediakaan vielä sietämätön. Maria Jotunin lapsikuvauskin oli valloittavaa.

Pikku hiljaa kuuntelutahti on hidastunut. Lapsipäähenkilö Lean kasvettua aikuiseksi ja ajauduttua naimisiin hirveän miehen kanssa kirjasta on tullut hidasta kidutusta. Perheväkivallan pilkuntarkka kuvaus on viiltävää, ahdistavaa, sisuskaluni kokoon puristavaa, enkä nuku huvin jos olen erehtynyt kuuntelemaan sitä illalla vaan näen painajaisia kirjan tapahtumista. Parempi vaan totella guruni neuvoa pyhittää ainakin viimeiset kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoa hiljaisuudelle ja vain sellaiselle ajanvietteelle mikä ei kuohuta mieltä!

Silti kidutusta ei voi lopettaa kesken. Minun on saatava tietää, miten Lea ja lapset Poju, Piia ja Tytti selviävät, saavatko he helpotusta koskaan. Haluan Eeron kuolevan tai muuten katoavan enkä voi lopettaa ennen kuin.

Niinpä kuuntelen yhden tai useamman kahdeksanminuuttisen kerrallaan noin joka toinen päivä. 8 minsan pituisissa pätkissä teos löytyy YLE:n Areenalta ilmaiseksi erinomaisen hyvin ääneen luettuna. Olen selättänyt jo 96 jaksoa. Hirveintä oli kuulla, kuinka Lea joutui sairaalaan pahoinpitelyn johdosta viimeisillään raskaana.

Ajattelin aluksi positiivisesti, että ainakin näitä kuunnellessa oma elämä tuntuu varmasti täydellisen ihanalta kun ei joudu elämään julman narsistin kanssa. Yllättävää kyllä, kauhukertomuksen kuunteleminen tekeekin minusta säikyn ainakin seuraavaksi 15 minuutiksi jokaisen kuuntelusession jälkeen. Alan tulkita muitten sanoja ja eleitä ja motiiveja pelokkaasti ja negatiivisesti kotonani! Olen kuulevinani Eeron häijyt juonet perheenjäsenteni sanoissa. Tämäpä taas todistaa niiiin hyvin todeksi guruni sanat, hän kun muistuttaa aina kirjojenkin olevan ruokaa, jolla on vaikutuksensa. Ei pitäisi syödä sitä mistä masu menee sekaisin - eikä rouskuttaa kirjoja, jotka panevat pään pyörälle.

Kaunokirjallisesti teos on tietenkin erinomainen. Ja ajankuvauksena sotia edeltäneestä kaupunkilaiselämästä Suomessa täynnä sitä toiseutta mitä monet hakevat scifistä ja fantasiasta. Aikalaisiinsa kirja linkittyy siinä miten se korostaa maaseudun ihanuutta ja puhtautta sieluttoman kaupungin rinnalla. Yksi Eeron pahuuden merkeistä onkin se, miten hän eristää perheensä tervehdyttävästä luonnosta.

Hirvistyneenä olen miettinyt, onko kirjailijatar Jotuni (1880-1943, kuvassa) joutunut elämään kirjansa kuvailemassa aviohelvetissä. Hänen lapsenlapsensa mukaan mahdollisesti joo. Ihan ilman lapsenlapsen tietojakin epäilykset heräävät siitä, että tämä teos on julkaistu postuumisti, ja siitä, että aivan kuten Huojuvan talon Lea, ilmeisesti myös Maria Jotuni päätyi naimisiin kahdesta ystävyksestä sen väärän kosijan kanssa ja se oikea ja nainen harmittelivat valintaa lopun ikänsä.

Lopu jo, Huojuva talo, lopu jo...