"Herrastuomari Hörillä Alajärven kappelissa oli kahdesta naimisesta 22 lasta. Niistä sai ainoastaan se ensimmäinen äitinsä imeä ja elää wieläki. Muut kaikki, joita ehkä huolellisestiki ruokittiin lehmän maidolla, owat jo kuolleet."

- kirjasta Minkätähden kuolee niin paljon lapsia ensimmäisellä ikävuodellaan, Elias Lönnrot 1859

Ihan tuota kirja-aarretta ei hyppysissäni nyt ole, vaan tuo ja paljon muuta mielenkiintoista löytyy teoksesta Katkera Manalan kannu - kuoleman kulttuurihistoria, Heikki Lehikoinen 2011. Olen huomannut, että minua rentouttaa näin raskaana ollessa paljon enemmän tietokirjallisuus kuin dramaattinen kaunokirjallisuus. Työkin rentouttaa. Jopa kuolema-aiheinen, jos se herättää toivoa.

Minusta on ollut mitä toivoa herättävintä oppia hiljattain työn merkeissä, että vielä sata vuotta sitten Helsingissä lapsikuolleisuus oli seitsenkertainen maaseutuun verrattuna. Toivoa herättää siis se, että sille voitiin tehdä ja tehtiinkin vaikka mitä! Tämä alue, missä me nyt asumme, oli tuolloin maaseutua eikä Helsingin siivu, ja täällä neuvolaikäisistä lapsista, jotka eivät olleet kokeeksi perustetun mallineuvolan piirissä, menehtyi vielä 30-luvulla ja 40-luvun alussa peräti 9%. Syynä lasten kuolemiin eivät olleet vain taudit, joita ei vielä osattu tehokkaasti hoitaa tai ennaltaehkäistä, vaan myös tietämättömyys hygieniasta, sekä se, ettei isommillekaan pikkulapsille välttämättä annettu tarpeeksi muuta ravintoa kuin maitoa. Se johti anemiaan, joka heikensi lasta niin, että tauti, joka muuten olisi ollut parannettavissa, tappoi. Lisäksi lastenhoito oli järjestetty niin huonosti, etenkin Helsingin työläisnaisten keskuudessa, että lapsia menehtyi yksinkertaisesti hyvän hoidon ja perään katsomisen puutteeseen.

Hygieniaongelmista pahin oli se, ettei ymmärretty tuttipulloina käytettyjen härpäkkeitten pesemisen tärkeyttä. 1700-luvun lopun tilastoista on selvinnyt, että Pohjanmaalla imeväiskuolleisuus oli kolminkertaista Kainuuseen verrattuna. Syyksi arveltiin sitä, että Pohjanmaalla oli äideillä tapana rientää töihin ja jättää vauvat yksin kätkyeeseen niin varhain kuin mahdollista kätkyen ylle ripustetun, lehmänmaidolla täytetyn lehmänsarven kanssa. Siitä lapsi sattoi imeä nälkäänsä ja ikäväänsä kuin tuttipullosta. Maidon mukana hän imi usein tappavia annoksia bakteereita, minkä lisäksi maito itsessään oli joskus happamaksi pilaantunutta!

Eli eipä ollut mennyt perille 1756 julkaistu teos Pienden Lasten Tarpeellinen Holhomus ja Perääncatzomus, Nijn cuin caickein Christillisten Wanhembain Welwollisuus. Siinä haukuttiin maanrakoon sarviruokintaa käyttävät perheet. "Se Christitöin eli häjy tapa pitä usiamisa paicoisa Ruotzin maacunnisa, erinomaitten Itä-Pohjanmaalla juurittaneen itzens Yhteisen-Cansan seasa, että äitit, ilman yhtäkään saamattomuuden syytä, kieldäwät heidän pienildä sikiöildäns sen oikian ja luonnollisen elatuxen Äitinriescan." Kirjaa levitettiin papistolle, jotta he levittäisivät sen sanomaa äideille. Ehkäpä tapa esittää asia heille oli väärä, ehkäpä hyvin toimeentulevat papit eivät ymmärtäneet, miten vaikeaa tai mahdotonta vaimojen elämä oli lastenhoidon kunnollisen järjestämisen kannalta.

Tänä päivänä Helsingin ja koko Suomen lapsikuolleisuus (ja aivan erityisesti sekä äidin että vauvan raskauskomplikaatio- ja synnytyskuolleisuus) on maailman matalinta, niin alhaalla, ettei lukemaa tästä enää oikein voi alemmas laskea!

Se on kaikkein eniten neuvolajärjestelmän ansiota. Että käytännössä kaikki äidit ja pienokaiset ovat ilmaisen neuvolajärjestelmän piirissä ja kaikkia on voitu valistaa ja epäkohtiin on voitu puuttua heti.

Minäkin lähden tästä järjestelmästä taas kohta nauttimaan. Vaikka en minä neuvolasta itse koe paljonkaan irti saavani kun kokemusta on jo ja nykyään on niin helppo opiskella muualtakin, mikä on raskaana ollessa ja vauvanhoidossa tärkeää ja mikä taas vaarallista. Mutta ilman 70-vuotiasta neuvolaperinnettä me suomalaisäidit tuskin osaisimme olla näistä asioista niin valveutuneita ja kiinnostuneita! Ja tuohan se turvan tunteen kun tietää että jos mitään ongelmaa tulee, neuvola ohjaa parhaaseen mahdolliseen hoitoon heti.