ranska-normal.jpg

Mauritiuksen intialaisperäinen väestö vaihtoi äidinkieltä anoppini sukupolven aikana. Edellinen sukupolvi, jota mieheni yhä elävä isoäitikin tyyppiedustaa, puhui ja puhuu vielä bhojpuria. Se on on sanskriitin tytärkieli ja lasketaan poliittisista syistä hindin murteeksi, vaikka on oikeasti kutakuinkin yhtä kaukana hindistä kuin islannin kieli norjasta. Nuoriso omaksui kuitenkin kielekseen saaren afrikkalaisväestön kreoliranskan, joka sekin on niin kaukana standardiranskasta, että sitä voi pitää omana kielenään. Toisaalta kreoli ei ole varsinainen kirjakieli (jos ei lasketa suomalaisiin slangi- ja murrekirjoihin verrattavaa kirjallisuutta ja puhekielisiä tekstareita yms. arkiviestimistä) vaan kirjoittaminen ja lukeminen hoidetaan ranskaksi. Niinpä käytännössä kreoli on Mauritiuksen puhekieli ja standardiranska sen kirjakieli.

Tyypillinen nykymauritiuslainen aikuinen näyttää intialaiselta ja puhuu parhaiten kreolia, mutta siis lukee, kirjoittaa ja ymmärtää täydellisesti standardiranskaa. Lisäksi hän on oppinut telkkarista ja koulussa standardihindiä ja vähintäänkin ymmärtää jälkeläistensä kanssa asuvien vanhusten bhojpuria. Ainakin alle 50-vuotiaat osaavat myös englantia.

Olen aina tuntenut suurta surua nähdessäni eri kulttuureista tulevien vanhempien lapsen, jolle ei ole opetettu kahta kieltä. Siinähän riistetään lapselta kokonainen maailma ja valtaosa siteistä toisen puolen juuriinsa! Monesti on harmittanut omastakin puolestani, että miksei äitini, jonka äidinkieli on venäjä, puhunut minulle venäjää, mutta vuosien varrella olen oppinut ymmärtämään hänen ratkaisuaan. Hän on syntynyt ja asunut koko ikänsä Suomessa. Hän ei koskaan oppinut kuin lastenkamarivenäjän, jota hän arastelee käyttää venäjänkielisessä seurassa. Hän on varhaislapsuuttaan lukuunottamatta ajatellutkin suomeksi koko elämänsä. Venäjän puolelle hänellä ei juurensa katkaisseitten emigranttien jälkeläisenä ole mitään ihmissuhdesiteitä, ja on hänellä varmasti ollut sotien jälkeen Suomessa kasvaneena venäjänkielisenä ihan tarpeeksi vaikeaa, niin, että ajatukseen omien lasten venäjänkielisyydestä liittyi varmaankin tahaton negatiivinen tunnelasti. Viime aikoina olen jopa ajatellut positiivisesti niin päin, että ehkäpä suomen kielen taitoni ei olisi ihan näin väkevä ja kannattelisi minua esim. urani perustana, jos suomen kieli muodostaisi ajattelevasta minusta vain toisen puolen.

Joka tapauksessa Lootukselle haluan antaa, tai siis haluan Dharmapatin antavan, kaksikielisyyden lahjan. Oikeastaan kolmikielisyyden, koska englantia hän tulee oppimaan ihan automaattisesti kuullessaan perheensä sitäkin päivittäin puhuvan.

Olenkin ollut koko raskauteni ajan pöllämystynyt siitä, ettei Dharmapati jaa ajatuksiani.

Hänestä se kieli, jota lapsi oikeasti eniten tulee tarvitsemaan, asuinmaansa kielen eli suomen ohella, on englanti. Dharmiksen eka ajatus olikin, että tottahan hän silloin puhuu lapselleen englantia.

Tämä on juuri se myrkyllinen ajatus, jonka takia lukemattomilta lapsilta on riistetty juuret. Muun muassa hyvän ystäväni pojalta, jonka isän äidinkieli oli joruba - ja silti hänelle vain englantia puhuva isä uskoo vahvasti tehneensä parhaan mahdollisen ratkaisun! (Onneksi pojan äiti on taitava ja monipuolinen suomen kielen ja kirjallisuuden käyttäjä ja tavallista enemmän läsnä lapselleen eli ainakin poika on saanut hyvin vahvan suomen kielen lahjakseen.) Tarkemmin ajateltuna ajatus kansainvälisesti vahvimman ja käyttökelpoisimman kielen puhumisesta lapselle onkin varsin luontainen, jos taustalla ei kummittele pienen maan kansan palava rakkaus harvinaiseen kieleensä ja sitä kautta arvostus kaikkia kieliä kohtaan. Suomen neuvoloissa patistetaan kaikkia monikulttuurisia perheitä pitämään lapsella yllä vahvaa kaikkien mahdollisten kielten taitoa. En kuitenkaan usko, että tällainen asenne olisi yleinen maailmalla. Mauritiuksellakin kreolia (ja bhojpuria) pidetään jotenkin vähempiarvoisina kielinä. Englanti, ranska ja hindi ovat enemmän arvossaan.

Kaksikielisyyden saavuttaminen ympäristössä, joka ei toista kieltä tue, vaatii sitä puhuvalta vanhemmalta paljon. Jos tuo vanhempi ei tunne tehtävään suurta motivaatiota ja sitoutumishalua, lapsi tuskin oppii hänen kieltään.

Minä en tätä kirjoittaessani tiedä, ottaako Dharmapati tämän haasteen vastaan, mutta puhun hänelle asiasta harva se päivä. Kaikista eniten sydäntäni särkee ajatus siitä, ettei anoppini, joka ei osaa juurikaan englantia, pystyisi kommunikoimaan ainoan lapsenlapsensa kanssa. On päiviä joina Dharmapati tuntuisi näyttävän vihreää valoa, ja on päiviä, jolloin mennään takapakkia, kun Dharmis vaikeroi kreolinsa ruostuneen ja luennoi minulle siitä miten hän ei halua asua Mauritiuksella, ja siksi hänestä mauritiuksenkreoli on aivan turha kieli. Kun intän, että eipäs ole, koska juuri sehän on mieheni äidinkieli ja voisi parhaiten yhdistää tenavamme sukuunsa Mauritiuksella, Dharmis horjahtaa kurjiin muistoihin sukulaisistaan ja kaikista asioista, joitten takia hän ei halua elää Mauritiuksella.

Eilen mies puuskahti että puhuisi Lootukselle mieluummin vaikka standardiranskaa - tai standardihindiä! Kumpaakin hän osaisi tarpeeksi hyvin tehtävänkuvaa ajatellen (bhojpuria ei, vaikka hän sitä ymmärtääkin).

Helpotuksen aalto kävi ylitseni ja huudahdin heti paikalla että kumpi vaan sopii minulle! Taitaahan anoppini kumpaakin! Lisäksi ystäväpiiriini kuuluu paljon ihmisiä, jotka osaavat sujuvasti ranskaa / hindiä ja voisivat tukea lastamme toisen kielen taidon omaksumisessa ja kehittämisessä.

Vaaka kallistunee vahvasti hindin puolelle. Vaikka lapsen voisi Helsingissä laittaa ranskankieliseen kouluun, kun taas hindinkielistä koulua täällä ei ole, niin Lootuksen perhe ja kaveripiiri kuluttaa hindinkielistä populaarikulttuuria miltei yhtä paljon kuin sukulaisemme Mauritiuksella. Dharmapati puhuu jatkuvasti hindiä Suomessa asuvien Intian suunnalta tulleitten maahanmuuttajien kanssa. Hindin puhuminen lapselle motivoisi Dharmapatia myös uskonnollisista syistä: hindiksi on saatavilla valtavasti hengellistä oppimateriaalia, ääniaineistoakin niin ettei lukea välttämättä tarvitse osata, ja Krishna-uskoinen matkustaa luultavasti jossain vaiheessa Intiaan pyhiinvaellukselle ja siellä hindiä tarvitaan. Ja onhan hindi kuitenkin pyhän kielemme sanskriitin jatke ja sitä kautta (ainakin Dharmapatin mitta-asteikolla) ylevämpi kieli kuin vaikkapa ranska ja kreoli.

Minut ajatus hindiä puhuvasta omasta lapsesta on nyt ihan villitsemässä. Osaan hindiä jonkin verran ja haluan kovasti oppia lisää. Mikä motivoisikaan ja auttaisikaan minua siinä niin kuin oma, sekä hindiä että suomea käyttävä lapsi!

hindi-normal.jpg

Tällä hetkellä pidänkin todennäköisenä, että Lootus tulee oppimaan kolme kieltä, joista yksi on hindi eikä kreoli tai ranska kuten vielä alkuviikosta uumoilin. Vaikka kyllä se ranskakin kelpaisi. Mutta katsotaan. Tämä asiahan ei lopultakaan riipu minusta vaan siitä, jaksaako Dharmapati vääntää aivonsa sata kertaa päivässä eri kielelle kuin mitä hän on koko 2000-luvun käyttänyt lapsen takia - lapsen, joka mitä luultavimmin tulee aikuista turhauttavalla tavalla reagoimaan pitkään kuten muutkin lapset vastaavassa tilanteessa. Eli vastaamaan suomeksi.