Tänä lauantaiaamuna olen yrittänyt kotitöitä tehdessäni perehtyä aiheeseen "mitä on maya (harha) ja mikä on todellista" hindulaisesta perspektiivistä. Mp3-luennoitsija Ishwar Purin pointti on, ettei ihan kaikki aineellisessa todellisuudessa ole harhaa: nimittäin kokemuksemme tapahtumista on todellinen, ja sen juuret ovat kokijassa, minuudessa, sielussa. Niinpä sielu on todellinen. Mutta sielu ajautuu harhateille kuvitellessaan, että koska kokemus on todellinen, koettujen asioitten ja niistä vedettyjen johtopäätöstenkin täytyy olla todellisia. Joku voi vaikkapa iloita koska kokee löytäneensä täydellisen kumppanin, mutta vaikka kokemus on todentuntuinen, kumppani ei ole oikeasti sellainen kuin kokija kuvittelee.

Lapset eivät kuitenkaan anna keskittyä, koska he tekevät tohkeissaan kirjaesitelmiä ja kyselevät koko ajan jotain. Itse asiassa he olisivat voineet aloittaa jo pari viikkoa sitten ja sain eilen ihan ärhennellä että ottaisivat asiakseen saada esitelmät valmiiksi. Kauheaa tervanjuontia tuntui aluksi olevan, mutta kun vauhtiin pääsivät niin innostuivat. Niinhän se yleensä kaikessa menee, aikuisillakin.

Taidan olla kaikessa rehellisyydessäni tyly äiti. Kuultuani ensimmäisen version Shantin ensimmäisestä kirjaesitelmästä ikinä pidin hänelle pitkän luennon siitä millä monituisilla tavoilla siitä saisi kiinnostavan. Kuten: kerro omia mielipiteitäsi äläkä vain luettele. Pohdi tarinan opetusta. Perustele, miksi pidit kirjasta tai miksi et - toisin sanoen kerro, miksi kirja kannattaa lukea tai miksi ei. Älä mumise naama piilossa paperin tai kirjan takana vaan katso yleisöön, silloin yleisö jaksaa keskittyä paremmin. Älä sopota katkelmaa kirjan alusta vaan valitse kirjan jännittävin ja koskettavin kohta ääneen luettavaksi.

"Mut kaikki jotka on jo pitäny esitelmän teki just tälleen."

"Haluuttekste tehä samalla tavalla ku kaikki muutki, vai haluuttekste tehä hyvän ja kiinnostavan esitelmän?"

On kasvatuksellisia hetkiä joina menen sisäisesti jonkinlaiseen punaiseen hälytystilaan kokiessani että nyt olemme erittäin tärkeän asian äärellä ja epätoivoistun jos en saa lapsiani sitä käsittämään. Tällä hetkellä käsillä oleva tärkeä asia on se, että tässä elämässä meidän pitää tehdä parhaamme. Silloin siitä mitä teemme tulee kiinnostavaa, kun taas jos vain vedämme alta lipan ja pomppaamme aidan yli muitten perässä siitä mistä se on matalin, kaikki on tylsää ja se näkyy lopputuloksessa. Keskittymällä ja luovilla ratkaisuilla arjen aherrus muuttuu mustavalkoisesta värilliseksi.

Olisi houkuttelevan paljon helpompaa ja mukavampaa livahtaa takaisin hindulaisen harha-teologian koukeroihin kuin kuunnella taukoamatonta esitelmäin uusimpien versioitten ääneenlukuharjoituksia ja kommentoida jatkuvia muutossuunnitelmia. Tämä onkin jatkuvaa kilvoittelua. Tarkkailla kriittisesti ajankäyttönsä itsekkyyttä ja miettiä äänensävyjään ja huomata, että koko ajan ohi vilahtaa hetkiä, joina olisin voinut tehdä parempani äitinä.