Mieleeni palasi muuan Karjalan evakkopariskunta, johon törmäilin työasioissa aikoinaan... Mies, Mauno, kertoi lapsuudenperheessään olleen 11 lasta. Lapset numero 8 ja 9 olivat poikakaksoset ja hän oli toinen noista kaksosista, ja lapset numero 10 ja 11 olivat tyttökaksoset. Maunolla itsellään oli kolme lasta, ensin syntyi yksi lapsi, sitten kaksoset, ja mies päätti että lisää ei tule koska matemaattisesta kaavasta riippuen näytti siltä että seuraavaksihan sieltä tulisi kolmoset tai jopa neloset!

Olen itse aina pitänyt suurperhettä romanttisena, jopa idyllisenä ideana. Jollain tapaa kuulostaa helpottavan herttaiselta jättää Herran haltuun, paljonko iippanoita syntyy. Siinä saisi totisesti oppia olemaan nöyrän tyytyväinen uskovainen siitä mitä saa. Se myös vapauttaisi uramietteistä, että pitäisikö sitä olla tekemässä elämälleen sitä, tätä ja tuota. Sehän jääkin lasten isän huoleksi. Suurperheen äidille riittäisi dharmaksi pyrkiä kasvamaan ihmisenä ja kasvattamaan lapsistaankin ihmisiä.

Iän karttuessa moiset mietteet ovat kuitenkin siirtyneet yhä enemmän alitajuntaani. Päivätajunnassa arvostan nykyaikaa ja valinnanvapautta, perhesuunnittelun mahdollisuutta, yhä enemmän.

Ihmeellisiä selviytyjiä ovat olleet ehkäisyvälineitä edeltäneitten aikojen naiset. Meidän esivanhempamme. En osaa edes kuvitella, miten moisen suurperheen pyöritys hoituu raskausväsymystä potevalta ja pahoinvoivalta naiselta, jolla ei ole käytettävissään edes nykyaikaisia kodinkoneita. (Toki hänellä saattoi olla käytettävissään liuta piikoja ja renkejä, ja isompia lapsia saani juoksuttaa.)

Tämä karjalaista suurperhettä esittävä kuva on napattu Jaakkiman Jaatisten sukuseuran sivuilta.

Kaksosten saamisen kokemus on joiltain osin samansukuinen. Äidin omaa elämää ei enää olekaan. Kantoliina ei riitäkään. Jälkikasvu ei mahdukaan pyörän tarakalle kiinnitettävään lapsenistuimeen. Vauvauinti on ajatuksenakin liian hankala. Mies ja kaksi vauvaa eivät mahdu nukkumaan äidin kanssa samassa sängyssä, mutta jos vauvat ovat eri sängyssä, äiti ei saa tarpeeksi unta. Naperoita tulee pakostakin kanniskelleeksi luovilla yhden käden otteilla, jotka aiheuttavat yksösten äideissä kauhua ja jotka kirvoittavat neuvolan tädistä kehut "tuon takia lapsi oppi pitämään päätään pystyssä / kannattelemaan ruumistaan asennossa X niin varhain!" Joskus on pakko kääntää selkä toiselle täystuhoikäiselle että ehtisi ennaltaehkäistä toista aiheuttamasta täystuhoa, ja supista rukous "Jumala, ole sinä nyt lapsenvahtini!"

Jos saa kaksoset, ruusuiset kuvajaiset vauvavuodesta voi siis unohtaa. Kun on jo saanut kaksoset, sitä ei uskalla mitään kuvajaisia luodakaan. Odottaa vaan mitä tulevan pitää. Valmistautuu siihen, että jos tulee raskaaksi, toinen puoli raskaudesta voi mennä vuodelepotuomiota lusiessa ja että seuraavat kaksi vuotta vauvan syntymästä elää jatkuvassa hälytysvalmiudessa.

Jos saa kaksoset, saa synnytyssairaalassa kuulla että todennäköisyys saada toisetkin kaksoset on 1/5 per raskaus, varohan vaan.

Syvällä sisimmässään kaksosten äiti ei uskalla kuvitellakaan, että mitäs jos saisikin vain yhden. Sellainen kuvitelma tuntuu synnillisen helpolta, suorastaan lällyltä.

Muistuttakaa minua, etten valita koskaan mistään jos saan jonakin päivänä "vain" terveen yksösen!