Taitaapi viikkoon venähtää tämän flunssan selätys, mikä mielestäni onkin jo selvä merkki siitä että kyseessä on influenssa eikä mitkään tavallinen nuhaköhäkuume. Nukuin suurimman osan eilisestä päivästä.

Flunssaviikolla olemme katsoneet paljon Ramayanan toistaiseksi uusinta sarjafilmatisointia. Sitä katsellessani sain uutta näkökulmaa vuosien varrella tutuksi tulleeseen eepokseen. Ramayanan hirmuisin hirvistys ei nimittäin oikeastaan olekaan kymmenpäinen Ravana-demoni, Sitan kidnappaaja. Kauhein tyyppi on ihan tavallinen nainen, Manthara, joka näkee kaiken negatiivisena uhkana, paitsi ne kaksi, joita hän rakastaa, ja hänen rakkautensa on omistavaa, ahdistavaa, liian sankkaa hengitettäväksi.

Ramayanan alkuasetelmahan on sellainen, että kuningas Dasaratha on lapseton, tahtomattaan. Hän on ottanut peräti kolme vaimoa päästäkseen lapsettomuudestaan, mutta kolmannen kohdalla varmistui siitä, ettei lapsettomuuden syy ole naisissa vain hänessä itsessään. Onneksi pyhimykset antavat hänelle ihmeellistä hedelmällisyyslääkettä. Kaikki vaimot saadaan raskaiksi. Kaushalya synnyttää Raman. Myöhemmin Sumitra synnyttää kaksoset, Lakshmanin ja Shatrughanin. Ja Kaikeyi synnyttää Bharatan.

TV-sarjaversiossa vanhemmat rouvat ovat Raman ja tämän pikkuveljien syntymän paikkeilla suunnilleen minun ikäisiäni ja Dasaratha kohtelee heitä tasapuolisesti ja kunnioittavasti. Kaikeyi kuvataan nuorimpana, ehkä viitisentoista vuotta muita nuorempana, ja Dasaratha on aivan hullaantunut häneen viettäen yönsä lähes poikkeuksetta Kaikeyin kanssa. Kaikeyi ei kuitenkaan ole mikään tyhjäpäinen kaunotar. Hän on soturiluonne ja valmis osallistumaan sotaretkiinkin. Hän on pelastanut Dasarathan hengen toimiessaan tämän sotavaunujen ajajana kerran kun Dasaratha taisteli demoneita vastaan. Demonin nuoli lävisti Dasarathan haarniskan ja vaununpyöräkin oli rikki, mutta urhea, kätevä ja teknisesti etevä Kaikeyi korjasi pyörän ja vei miehensä hoitoon juuri ajoissa. Silloin Dasaratha lupasi toteuttaa tämän toiveet, mitä hän ikinä pyytäisikin. Kaikeyi on kuitenkin ollut täysin tyytyväinen elämäänsä eikä ole kokenut tarvetta pyytää mitään.

Ei ennen kuin hän alkaa kuunnella negatiivisen ihmisen jatkuvaa synkkää höpinää.

Tämä ja se että kaikki vaimot ovat ylimpiä ystäviä kesnenään on tosin telkkariin sopivaa yksinkertaistusta. Tavattoman pitkässä kirjoitetussa Ramayana-eepoksessa Kaikeyi esittäytyy naisena, joka on lapsuudessaan joutunut kärsimään vanhempiensa huonoista väleistä ja joka siksi pitää erityisesti miehiä huikentelevaisina ja epäluotettavina. Dasaratha saa todella tehdä töitä saadakseen vaimonsa uskomaan että häntä rakastetaan.

Manthara on Kaikeyin palvelijatar, läsnä jo tämän vauvaiästä, minkä vuoksi häntä siedetään Dasarathan palatsissa, vaikka hän onkin (ainakin TV-versiossa) kaikessa negatiivisuudessaan niin ikävää seuraa että hänen kanssaan on vaikea tulla toimeen. Manthara palvoo ja hemmottelee Bharataa ja haaveilee aina että Bharatasta tulee seuraava kuningas - vaikka Rama (ihmishahmon ottanut Vishnu) on vanhin poika ja siksi kruununperillinen, ja vaikka Rama säteilee ja hurmaa kaikki. Bharatakin on täysin Raman lumoissa ja haluaa vain palvella tätä. Mantharan mielestä Bharata on kuitenkiin luonnollinen kruununperijä siksi, että naidessaan Dasarathan Kaikeyi oli siinä uskossa, ettei hedelmättömyyden syy ollut Dasarathassa ja että Kaikeyista näin ollen tulisi vielä tämän perillisen äiti. Manthara ei voi sietää sitä että Kaikeyikin kuuluu Raman faniklubiin ja valelee rakkauttaan tämän ylle.

Kathak-versio Mantharan ja Kaikeyin kohtalokkaasta keskustelusta.

Kuningas Dasaratha Kaikeyin naisellisen draaman uhrina.

Lopulta Manthara onnistuu silti lobbauksessaan. Hän saa jäkätyksellään Kaikeyin uskomaan, että muut vaimot juonittelevat tätä vastaan ja että kunhan Ramasta tulee kunkku, Raman äiti Kaushalya pakottaa Kaikeyin samanlaiseksi palvelijattareksi kuin mikä Manthara on, eikä Bharatallekaan ole käyvä hyvin. Manthara käyttää luihusti hyväkseen ja lietsoo Kaikeyin pahinta pelkoa, ettei Dasaratha rakastakaan häntä eniten...

Käännytettyään Kaikeyin harhaoppiinsa Mantharan onkin helppo neuvoa hänelle, miten tilanne muutetaan. Mantharan neuvoja uskollisesti seuraten kuningatar Kaikeyista tulee draamakuningatar: hän vippaa kalliit korunsa maahan, pukeutuu synkemmin kuin gootti ja heittäytyy tantereeseen pitämään mykkäkoulua miehelleen. Vanhempi mies on aivan helisemässä ja lupaa maat ja taivaat nuorikolleen, kunhan tämä lopettaisi murjottamisen. Silloin Kaikeyi muistuttaa tätä siitä että tämä lupasikin jo kertaalleen toteuttaa hänen toivomuksensa - ja toivoo, että 1. Bharatasta tehdään kruununperillinen ja 2. Rama lähetetään viidakkoon 14 vuodeksi maanpakoon perimyskiistojen ennaltaehkäisemiseksi.

Rama ei kuitenkaan rupea rettelöimään, hänen puolestaan Bharata voisi aivan hyvin saada kuningaskunnan. Hän lähtee suosiolla viidakkoon vaimonsa Sitan ja veljensä Lakshmanin seuraamana. Bharata raivostuu ja säntää perään yrittäen maanitella veljeään palaamaan; Bharataa hävettää ja inhottaa tämä typerä vallankaappaus.

Dasaratha kuolee suruun.

Että kyllä kannatti, Kaikeyi. Manthara ei kuole, vaikka Shatrughan haluaakin hänet surmata, koska Bharata toteaa ettei tosimies tapa naisia.

Mantharoita on meidän jokaisen elämässä. Ihmisiä, jotka imevät energiaamme kuin vampyyrit negatiivisuudellaan. Ihmisiä, jotka herkästi saavat puheillaan meidät tuntemaan tyytymättömyyttä silloin, kun siihen ei olisi tarvetta.

Dharmapatilla on sukulaismantharoita, jotka ilkkuvat, vinoilevat ja vihjailevat, että hänen elämänsä työttömänä kaukaisessa maassa käytetyn naisen ja toisen miehen lasten hoitajana on jotenkin viallista. Uusin pilkanaihe on se, että asumme kaupungin vuokra-asunnossa. Sellaisilla on maailmalla ilmeisen huono maine. Minä en voinut kuin nauraa kun yksi noista mantharoista letkautti, että jos Anandi ja Shanti olisivat Dharmiksen omia lapsia, Dharmis ei tietenkään olisi suostunut muuttamaan mihinkään kaupungin vuokra-asuntoon, mutta ymmärtäähän sen nyt kun eivät ole omia.

Dharmapati on sietänyt mantharoitaan, koska on jalo kuin Ramayanan hyvikset ja toivoo voivansa auttaa heitä ja antaa heidän ajattelulleen uutta, positiivista, hengellistä suuntaa. Sen toivon elättely taitaa olla aika monen kiltin ihmisen heikko kohta. Kaikeyinkin.

Mieheni luottamus Krishnaan ja krishnalaisiin arvoihin on niin vankkaa etteivät mantharat sitä horjuta. Häntä ja minua nuo juttutuokiot vain yhdistävät: ne panevat tajuamaan aina vain syvällisemmin, miten hyvin sovimme yhteen halutessamme elämältä ja parisuhteelta aivan eri asioita kuin useimmat muut. Pahalle tuulelle mantharat voivat Dharmapatin kuitenkin saada, ja kallisarvoista aikaa haaskautuu heidän kanssaan puhellessa. Siksi olemme tulleet siihen tulokseen että on parasta jatkossa blokkailla mantharat ja olla heidän kanssaan mahdollisimman vähän tekemisissä.