- Luut tulevat isältä, mutta lihat ja kaikki muu äidiltä. Niinpä on yhdentekevää, kuka on isänne, sanoi mongolikuningatar kolmelle pojalleen, jotka olivat syntyneet hänen ylimysmiehensä kuoleman jälkeen.

mongolinainen-normal.jpg

Samaa mieltä oli Tsingis-kaanikin, joka naittoi tyttärensä ystävällismielisten naapurivaltakuntien kuninkaille ja prinsseille, kun nuo valtakunnat liitettiin mongoli-imperiumiin, vei näiltä arvonimet ja antoi tilalle yhden uuden: qürügän. Vävy. Noita alueita hallitsi siitä eteenpäin Tsingis-kaanin tytär. Edelliset vaimot pakotettiin avioeroon, mutta heidän lapsensa saivat saman arvoaseman kuin kuka tahansa mongolikuninkaalinen. Mongolit olivat muutenkin innokkaita adoptoimaan.

Uuden mp3-soittimeni myötä olen viimeinkin päässyt käsiksi puolitoista vuotta sitten imaisemaani Audible-tiedostoon The Secret History of Mongol Queens. Se kertoo mongolinaisten historiasta. Tiesin jo ennestään historianopinnoiltani, että Tsingis-kaani oli yksi maailmanhistorian kamalimmista joukkomurhien ja joukkoraiskauksien organisoijista. Sitä en kuitenkaan tiennyt, miten vahva asema naisilla Tsingis-kaanin imperiumissa oli. Miten hänen tyttärensä ja vaimonsa olivat laajan imperiumin todelliset hallitsijat kaanin itsensä keskittyessä sotaretkeilyyn, ja miten heidän vaikutusvaltansa ja taitavuutensa piti sittemmin miespuolisten jälkeläisten valtataisteluissa hajonneen imperiumin osasia koossa.

Tsingis-kaanin mielipiteisiin vaikutti vahvasti se, että hänen isänsä murhattiin, kun hän oli noin 9-vuotias. Äiti olikin vahvin ja tärkein henkilö hänen elämässään. Äiti oli puolestaan syntyisin vahvoista naisistaan kuuluisasta nomadiheimosta. Tsingis-kaanin isä oli hänet ryöstänyt omakseen.

ratsastaja-normal.jpg

Minusta on paljon jännittävämpää lukea näistä otsansa kaljuiksi ajelevista, loput hiukset vaikkapa sarviksi eläinrasvalla muotoilevista jurtta-asujista, jotka pirskovat joka päivä maitoa niihin ilmansuuntiin, joihin heidän matkoilla olevat rakkaansa ovat ratsastaneet rukoillen heidän puolestaan, kuin lukea jotain kuolettavan tylsää tusinafantasiaa. Ehkä juuri siksi, yllätysten puutteen johdosta, eilinen teatterireissumme Suomenlinnaan Robin Hoodin sydäntä katsomaan ei tehnyt minuun vaikutusta. Muistissani on jo liikaa geneeristä Euroopan keskiaikaa, ei enempää, kiitos.

Eksoottiset kulttuurit ovat aina inspiroineet minua kirjoittamaan scifiä. Ja to-la löytyikin tehokas tapa saada sitä kirjoitetuksi: paeta samanhenkisen ystävättären kanssa summamutikassa valitulle vieraalle pikkupaikkakunnalle, jossa ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin se kirjoittaminen :-D Sain kirjoitetuksi paljon uutta ja muokatuksi paljon vanhaa niin, että palaset istahtivat vihdoinkin vieretysten ja perätysten. Tämä pitää ottaa uusiksi! Tosin, matkakulut, ulkona syöminen ja halpakin hotellihuone eivät oikein sovi tiuhaan uusimiseen, enkä Dharmapatiakaan liikaa tahtoisi yksinäisenä lapsenvahtina ja kodinkoneena käyttää.

Nyt minun pitäisi päättää samalla vakavuudella kuin millä noudatan hengellisiä itsekurijuttuja, että teen joka päivä jotain romaanikässärilleni. Ainakin jokaisena sellaisena päivänä jona avaan tietokoneeni. Nyt kun romskulla on jo sen verran pitkä selkäranka, että tuo luonnistuisi.